Rajatilapersoonallisuus

Tunnetaan nykyään yleisemmin ja virallisemmin epävakaana persoonallisuutena. 

Identiteetin ja minäkuvan häilyvyys, impulsiivisuus ja nopeat ratkaisut, kaoottiset ihmissuhteet, monenlainen masennus- ja ahdistusoireilu.

Tehoaako lääkitys/terapia?

Vierailija kirjoitti:

Tehoaako lääkitys/terapia?

Tehoaa tai sitten ei. Monet tätä häiriötä potevat tarvitsevat turvalliset ja vakaat olosuhteet voidakseen hyvin. Kestävät huonosti stressiä. 

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

Vierailija kirjoitti:

Kunnon rajikset ovat varttihulluja, saattavat olla arjessa täysin ”normaaleja”, ja sitten kun flippaa, flippaa hetken pahasti.

Ja puolen tunnin päästä ovat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

MIetin samaa. MIten rajanveto dissosiaatiohäiriön ja tämän välillä?

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

Ei välttämättä, sillä C-PTSD oireilee samalla tavalla kuin epävakaa persoonallisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

MIetin samaa. MIten rajanveto dissosiaatiohäiriön ja tämän välillä?

Hyvinkin ”veteen piirretty viiva” - epäilen. Ja traumapohjaisiahan nämä kaikki ”häiriöt” ovat. Mielisairaudet sitten erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

MIetin samaa. MIten rajanveto dissosiaatiohäiriön ja tämän välillä?

Dissosiaatio on myös kompleksisen traumahäiriön oire.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

MIetin samaa. MIten rajanveto dissosiaatiohäiriön ja tämän välillä?

Hyvinkin ”veteen piirretty viiva” - epäilen. Ja traumapohjaisiahan nämä kaikki ”häiriöt” ovat. Mielisairaudet sitten erikseen.

MIetin siksi, koska sain diagnoosiksi disson. Ei pääse eläkkeelle, koska ei riittävän "vakava", mitä nyt työtehtävät jäävät välillä tekemättä ja saatan häipyä jonnekin kesken työpäivän, enkä jälkeenpäin ole ihan varma minne. Jos olisin saanut peroonallisuushäiriö dg:n, olisi päässyt kai helpommin eläkkeelle. Nyt sitten selkäni takana kyräillään, koska olen niin "epäluotettava".

Löytyykö kenenltäkään henkilökohtaista kokemusta?

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

Useimmilla häiriötä potevilla lienee jonkinlainen trauma taustalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

MIetin samaa. MIten rajanveto dissosiaatiohäiriön ja tämän välillä?

Hyvinkin ”veteen piirretty viiva” - epäilen. Ja traumapohjaisiahan nämä kaikki ”häiriöt” ovat. Mielisairaudet sitten erikseen.

MIetin siksi, koska sain diagnoosiksi disson. Ei pääse eläkkeelle, koska ei riittävän "vakava", mitä nyt työtehtävät jäävät välillä tekemättä ja saatan häipyä jonnekin kesken työpäivän, enkä jälkeenpäin ole ihan varma minne. Jos olisin saanut peroonallisuushäiriö dg:n, olisi päässyt kai helpommin eläkkeelle. Nyt sitten selkäni takana kyräillään, koska olen niin "epäluotettava".

Ei pershärödiagnoosilla pääse todellakaan eläkkeelle. Bipollakaan ei pääse, ellei tosiaan ole ykköstyypin psykoosioireinen, ja lääkkeille jotenkin reagoimaton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

Useimmilla häiriötä potevilla lienee jonkinlainen trauma taustalla. 

Näin minäkin ymmärrän.

Vierailija kirjoitti:

Löytyykö kenenltäkään henkilökohtaista kokemusta?

Joo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

MIetin samaa. MIten rajanveto dissosiaatiohäiriön ja tämän välillä?

Hyvinkin ”veteen piirretty viiva” - epäilen. Ja traumapohjaisiahan nämä kaikki ”häiriöt” ovat. Mielisairaudet sitten erikseen.

MIetin siksi, koska sain diagnoosiksi disson. Ei pääse eläkkeelle, koska ei riittävän "vakava", mitä nyt työtehtävät jäävät välillä tekemättä ja saatan häipyä jonnekin kesken työpäivän, enkä jälkeenpäin ole ihan varma minne. Jos olisin saanut peroonallisuushäiriö dg:n, olisi päässyt kai helpommin eläkkeelle. Nyt sitten selkäni takana kyräillään, koska olen niin "epäluotettava".

Ei pershärödiagnoosilla pääse todellakaan eläkkeelle. Bipollakaan ei pääse, ellei tosiaan ole ykköstyypin psykoosioireinen, ja lääkkeille jotenkin reagoimaton.

Minä ainakaan en ole työkykyinen. En tiedä kenen etu on, ettei pääse eläkkeelle. Saatan 8 tunnin työpäivästä haahuilla pahimmillaan muutamankin tunnin jossain fyysisesti tai ainakin mielen tasolla eikä ainakaan ajatus ole läheskään aikna mukana, vaikka työpöydän ääressä istuisinkin.

Epävakaus näkyy yleensä enimmäkseen tai ainoastaan kaikkein läheisimmissä ihmissuhteissa. Tyypillisimmin parisuhteessa, muta mahdollisesti myös omien vanhempien ja sisarusten kanssa, tai parhaiden ystävien. Taustalla on hylkäämisen pelko, johon kaikki aggressio ja häiriökäytös liittyy. Jonkinlainen kiintymyssuhteen kehittymisen häiriö, joka juontuu yleensä lapsuuden huonoista kokemuksista, hylätyksi tulemisesta tms.

Tyypillistä on "splitting" eli hyvin mustavalkoinen suhtautuminen kanssaihmisiin. Ihminen on joko täydellinen ja ihanteellinen tai sitten todella paha, pahantahtoinen, ilkeä ja ikävä. Normaalit käsittävät että ihmisissä on monia puolia eikä mikään ole mustavalkoista; jokaisella on vahvuuksia ja heikkouksia, jokainen ei ole aina koko ajan täydellinen vaan joskus lipsuu jne. Epävakaan maailmankuvaan tällainen ei sovi, vaan hän vaihtaa samasta ihmisestä idealisoidun tai demonisoidun kuvan vuoron perään. Ja arvatkaas, mitä tapahtuu kun se äärimmäisen pahantahtoiseksi demonisoitu tulee ja sanoo tälle jotain kriittistä tai tekee mitä tahansa, vaikka lähtee kauppaan... no sehän on tietenkin menossa pettämään ja aikoo salaa jättää jo tänä iltana ja karata salarakkaan kanssa ja viedä lapset ja hylätä puolison saman tien sillan alle. 

Epävakaa kokee äärimmäistä tuskaa ja loukkaantumista siirtyessään demonisointimoodiin. Hän uskoo tulevansa tasan sillä sekunnilla halveksituksi ihmisenä, hylätyksi yskin, mitätöidyksi kaikin tavoin. Tämä kaikki on hänelle liian suurta käsiteltäväksi joten se muuntuu sekundääritunteena lähinnä vihaksi, raivoksi ja inhoksi. Hallitsemattomana nämä purkautuvat aggressiivisesti ja normaali-ihmisen mielestä käsittämättömän suhteettomana. Pieni arkinen huomautus jostain epäkohdasta voi saada vastineeksi itsemurhauhkauksen tai jotain vastaavaa, äärimmäisen ilkeitä loukkauksia, hillittömässä raivossa karjumista jne. Kosto on paras puolustus ja mieluiten vielä moninkertaisella varmistuksella. Tällä tavoin epävakaa siirtää hieman kokemaansa tuskaa toisen taakaksi, joka siinä mielentilassa tuntuu lähinnä oikeutetulta. Hän ei silloin koe mitään empatiaa eikä kykene analysoimaan oman tuskansa lähdettä itseensä, vaan hänen kokemansa tuska on sen toisen (ja demonisaatiotilassa tietenkin tarkoituksella) aiheuttamaa. 

Tässä jotain asiasta oppimaani sekä teoriassa että omakohtaisesti. Olen täysi amatööri, joten tässä voi olla kaikenlaista virhettä, mutta moisen kuvan olen itse hyvin tiiviisti ilmaistuna omaksunut. 

Että minä inhoan tätä kyseistä diagnoosia mikä minulle on tungettu joskus mielestäni virheellisin perustein, ja joidenkin oikeutta määritellä jotkut osat elämässäni osoitukseksi häiriöstä. Ja tällaisia keskusteluja jossa määritellään millaisia epävakaapotilaat on. Itselleni tästä dg ja leimasta on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.

Hänellä oli suunnilleen joka koulu jäänyt kesken ja ei onnistunut huolehtimaan itsestään tai muista. Jotkut säännöt ei kiinnostanut vaan rikkoi ne ja alkoi riitely muiden kanssa. Paha adhd diagnoosi jo lapsena.