Rajatilapersoonallisuus

Asiaan perehtyntyt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

MIetin samaa. MIten rajanveto dissosiaatiohäiriön ja tämän välillä?

Rakenteellisen dissosiaatioteorian mukaan epävakaa persoonallisuus vastaa 2. Asteen dissosioitunutta persoonaa. Jolloin minä on jakautunut yhteen ns. Normaalipersoonaan ja ainakin yhteen emotionaaliseen traumamuistoja kantavaan persoonaan. Useimmilla epävakaasta kärsivillä on myös dissosiaatio-oireita kuten derelisaatiota ja depersonalisaatiota. Epävakaa voi kuitenkin esiintyä myös ilman disso-oireita.

Useimmilla ihmisillä joilla on merkittäviä traumoja on tällä tavoin rakentunut persoonallisuus, mikä johtaa tunnesäätelyn vaikeuteen. Myös epävakaat ja riitaisat kotiolot, ilman selvästi tunnistettavia traumakokemuksia voivat johtaa persoonan epävakauteen.

Epävakaan tiivistäisin nimen omaan tunteiden säätelyn häiriöksi. Voimakkaat ja latistuneet tunteet vaihtelevat kuin itsestään ja reagointi pieniinkin vastoinkäymisiin voi olla voimakasta. Kaikki epävakaasta kärsivät eivät kuitenkaan ole impulsiivisia 'raivohulluja' vaan monilla pääasiallinen oire on esim. itsetuhoinen käytös.

Dissosiaatiota on monenasteista ja eri tavoin oirehtivaa, mutta kaikille dissosiaatiohäiriöisille yhteistä on depersonalisaatio- ja derelisaatiotunteet ja monilla on muistiaukkoja ja -katkoksia persoonan osittumisen takia.

Kiinnostavaa varsinkin tämä muistiosuus. Epävakaan läheisen kanssa ilmeni sellaista, että tämä ei ollenkaan muistanut jotain tekojaan/sanojaan riidan yhteydessä. Sellaisia, jotka kyllä pitäisi muistaa. Lisäksi kertoi joskus ihmetelleensä kuinka lapsuudesta oli unohtanut täysin jotain merkityksellistä, kuten esimerkiksi mitä tapahtui hänen lemmikeilleen. Kertoi muistaneensa niiden olleen ja sitten niitä vaan ei enää ollutkaan, ei muista mitä niille tapahtui. Itse kuvittelin ehkä jotain traumaattista, mikä olisi voinut aiheuttaa muistamattomuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsetuhoinen käytös tarkoittaa varmaankin myös muuta, kuin itsemurhayrityksiä tai viiltelyä. Jatkuvaa päihteidenkäyttöä, jolla yritetään lievittää ahdistusta?

Vaarallisiin tilanteisiin ja vaarallisiin ihmissuhteisiin hakeutumista.

Joissakin tapauksissa kyllä. Tiedän silti ihmisiä joilla on epävakaa ja ei esiinny minkäänlaista itsetuhoisuutta tai 'häiriökäyttäymistä' kuten päihteidenkäyttöä, vaan elämä itsessään on tosi rauhallista. Tunteet ja ihmissuhteet vaan ovat heille tosi ylivoimaisia. Aika paljon esiintyy silti addiktioita ja syömishäiriöitä jne. Koska itsekontrolli on vähäistä.

"Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus" -diagnoosin käsitteeseen liittyy usein sekaannusta termien käytössä. ICD-10 -tautiluokituksen mukaan ko. persoonallisuushäiriö jakautuu kahteen eri tyyppiin, toinen on impulsiivinen häiriötyyppi F60.30 ja toinen rajatilatyyppi F60.31. Näistä ensin mainittu on se, johon liittyy alttius vihan- ja väkivallanpurkauksille. Rajatilatyyppiä kutsutaan toisinaan myös epävakaan persoonallisuuden "hiljaiseksi tyypiksi", jolloin vihantunteet kääntyvät itseään kohtaa ja voi ilmetä itsensä vahingoittamista. Kyseisellä persoonallisuushäiriöllä on kuitenkin melko hyvä paranemisennuste, sillä 5 vuoden päästä harvempi kuin joka toinen potilas täyttää enää diagnoosin kriteerit, 10 vuoden päästä vain pieni osa.

Lisätietoa: https://www.kaypahoito.fi/hoi50064#readmore

Vierailija kirjoitti:

Asiaan perehtyntyt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

MIetin samaa. MIten rajanveto dissosiaatiohäiriön ja tämän välillä?

Rakenteellisen dissosiaatioteorian mukaan epävakaa persoonallisuus vastaa 2. Asteen dissosioitunutta persoonaa. Jolloin minä on jakautunut yhteen ns. Normaalipersoonaan ja ainakin yhteen emotionaaliseen traumamuistoja kantavaan persoonaan. Useimmilla epävakaasta kärsivillä on myös dissosiaatio-oireita kuten derelisaatiota ja depersonalisaatiota. Epävakaa voi kuitenkin esiintyä myös ilman disso-oireita.

Useimmilla ihmisillä joilla on merkittäviä traumoja on tällä tavoin rakentunut persoonallisuus, mikä johtaa tunnesäätelyn vaikeuteen. Myös epävakaat ja riitaisat kotiolot, ilman selvästi tunnistettavia traumakokemuksia voivat johtaa persoonan epävakauteen.

Epävakaan tiivistäisin nimen omaan tunteiden säätelyn häiriöksi. Voimakkaat ja latistuneet tunteet vaihtelevat kuin itsestään ja reagointi pieniinkin vastoinkäymisiin voi olla voimakasta. Kaikki epävakaasta kärsivät eivät kuitenkaan ole impulsiivisia 'raivohulluja' vaan monilla pääasiallinen oire on esim. itsetuhoinen käytös.

Dissosiaatiota on monenasteista ja eri tavoin oirehtivaa, mutta kaikille dissosiaatiohäiriöisille yhteistä on depersonalisaatio- ja derelisaatiotunteet ja monilla on muistiaukkoja ja -katkoksia persoonan osittumisen takia.

Kiinnostavaa varsinkin tämä muistiosuus. Epävakaan läheisen kanssa ilmeni sellaista, että tämä ei ollenkaan muistanut jotain tekojaan/sanojaan riidan yhteydessä. Sellaisia, jotka kyllä pitäisi muistaa. Lisäksi kertoi joskus ihmetelleensä kuinka lapsuudesta oli unohtanut täysin jotain merkityksellistä, kuten esimerkiksi mitä tapahtui hänen lemmikeilleen. Kertoi muistaneensa niiden olleen ja sitten niitä vaan ei enää ollutkaan, ei muista mitä niille tapahtui. Itse kuvittelin ehkä jotain traumaattista, mikä olisi voinut aiheuttaa muistamattomuuden.

Dissosiaatiohäiriö jää varsin usein diagnosoimatta ja sitä tunnetaan varsinkin Suomessa vieläkin vähän heikosti. Epävakaan diagnooseja taas tiputellaan herkemmin, vaikka näillä häiriöillä on täysin selvä yhteys toisiinsa ja lapsuusajan traumoihin. Muistamattomuus ei ole epävakaan vaan dissosiaation perusoire. Tämä johtuu siitä, että persoonan eri osat kantavat muistoja eri tilanteista ja eri ajoilta. Toisessa hetkessä ihminen voi muistaa jotain, minkä taas unohtaa tai kieltää pitkäksi aikaa, emotionaalisten persoonan vaihtuessa. Se on kyllä mielenkiintoista, mutta myös loogista. Mielellä on keinoja suojella ihmisen psyykettä ylivoimaiselta rasitukselta.

Vierailija kirjoitti:

"Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus" -diagnoosin käsitteeseen liittyy usein sekaannusta termien käytössä. ICD-10 -tautiluokituksen mukaan ko. persoonallisuushäiriö jakautuu kahteen eri tyyppiin, toinen on impulsiivinen häiriötyyppi F60.30 ja toinen rajatilatyyppi F60.31. Näistä ensin mainittu on se, johon liittyy alttius vihan- ja väkivallanpurkauksille. Rajatilatyyppiä kutsutaan toisinaan myös epävakaan persoonallisuuden "hiljaiseksi tyypiksi", jolloin vihantunteet kääntyvät itseään kohtaa ja voi ilmetä itsensä vahingoittamista. Kyseisellä persoonallisuushäiriöllä on kuitenkin melko hyvä paranemisennuste, sillä 5 vuoden päästä harvempi kuin joka toinen potilas täyttää enää diagnoosin kriteerit, 10 vuoden päästä vain pieni osa.

Lisätietoa: https://www.kaypahoito.fi/hoi50064#readmore

Tässä kannattaa huomioida myös se, että epävakaata diagnosoidaan usein aivan liian nuorille. Epävakaalle tyypillistä on oireiden tasoittuminen ajan kuluessa, ainakin osittain siksi koska ihmisen tunteiden säätely ja aivot kehittyvät ainakin 25-vuotiaaksi. Todellisuudessa epävakaata ei saisi heppoisesti lähteä diagnosoimaan tuota nuoremmille, päihderiippuvaisille, tai yhä traumaattisessa tilanteessa eläville. Ja usein näin tehdään.

Vierailija kirjoitti:

Epävakaus näkyy yleensä enimmäkseen tai ainoastaan kaikkein läheisimmissä ihmissuhteissa. Tyypillisimmin parisuhteessa, muta mahdollisesti myös omien vanhempien ja sisarusten kanssa, tai parhaiden ystävien. Taustalla on hylkäämisen pelko, johon kaikki aggressio ja häiriökäytös liittyy. Jonkinlainen kiintymyssuhteen kehittymisen häiriö, joka juontuu yleensä lapsuuden huonoista kokemuksista, hylätyksi tulemisesta tms.

Tyypillistä on "splitting" eli hyvin mustavalkoinen suhtautuminen kanssaihmisiin. Ihminen on joko täydellinen ja ihanteellinen tai sitten todella paha, pahantahtoinen, ilkeä ja ikävä. Normaalit käsittävät että ihmisissä on monia puolia eikä mikään ole mustavalkoista; jokaisella on vahvuuksia ja heikkouksia, jokainen ei ole aina koko ajan täydellinen vaan joskus lipsuu jne. Epävakaan maailmankuvaan tällainen ei sovi, vaan hän vaihtaa samasta ihmisestä idealisoidun tai demonisoidun kuvan vuoron perään. Ja arvatkaas, mitä tapahtuu kun se äärimmäisen pahantahtoiseksi demonisoitu tulee ja sanoo tälle jotain kriittistä tai tekee mitä tahansa, vaikka lähtee kauppaan... no sehän on tietenkin menossa pettämään ja aikoo salaa jättää jo tänä iltana ja karata salarakkaan kanssa ja viedä lapset ja hylätä puolison saman tien sillan alle. 

Epävakaa kokee äärimmäistä tuskaa ja loukkaantumista siirtyessään demonisointimoodiin. Hän uskoo tulevansa tasan sillä sekunnilla halveksituksi ihmisenä, hylätyksi yskin, mitätöidyksi kaikin tavoin. Tämä kaikki on hänelle liian suurta käsiteltäväksi joten se muuntuu sekundääritunteena lähinnä vihaksi, raivoksi ja inhoksi. Hallitsemattomana nämä purkautuvat aggressiivisesti ja normaali-ihmisen mielestä käsittämättömän suhteettomana. Pieni arkinen huomautus jostain epäkohdasta voi saada vastineeksi itsemurhauhkauksen tai jotain vastaavaa, äärimmäisen ilkeitä loukkauksia, hillittömässä raivossa karjumista jne. Kosto on paras puolustus ja mieluiten vielä moninkertaisella varmistuksella. Tällä tavoin epävakaa siirtää hieman kokemaansa tuskaa toisen taakaksi, joka siinä mielentilassa tuntuu lähinnä oikeutetulta. Hän ei silloin koe mitään empatiaa eikä kykene analysoimaan oman tuskansa lähdettä itseensä, vaan hänen kokemansa tuska on sen toisen (ja demonisaatiotilassa tietenkin tarkoituksella) aiheuttamaa. 

Tässä jotain asiasta oppimaani sekä teoriassa että omakohtaisesti. Olen täysi amatööri, joten tässä voi olla kaikenlaista virhettä, mutta moisen kuvan olen itse hyvin tiiviisti ilmaistuna omaksunut. 

Muuten hyvä, mutta onko kuvauksessa liioittelua? Voiko esim. alkoholi pahentaa oireita?

Minulla on epävakaa diagnoosi, joka aiemmin oli diagnosoitu 2-tyypin kaksisuuntaiseksi (rapid-cycling, masennuspainotteinen, ei maniaa). Dissosisaatiota on, ja nyt viimein olen traumaterapiassa, työelämästä olen ollut pois jo n. 5 vuotta. Elämä ympärillä on ollut hyvin kuormittavaa ihan minusta riippumattomista syistä, mutta oma stressinsietokykyni on olematon ja rutiinit on pidettävä tarkasti. Muuten sairautta ei minusta huomaa, en leimahtele tai ole impulsiivinen, pikemminkin yli kontrolloiva itseäni kohtaan, koska nuorempana ihmissuhteita ja elämää leimasi äkkipikaisuus ja epävarmuus. Olen 45-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

Ei välttämättä, sillä C-PTSD oireilee samalla tavalla kuin epävakaa persoonallisuus.

Miten näiden välillä sitten tehdään ero? Epävakaahan on persoonallisuushäiriö, eli kaiketi pysyvä tila jossa persoonallisuuden rakenteet ovat ikäänkuin vinoutuneet. Taustalla voi olla vaikeaa lapsuutta ja kaltoinkohtelua. Trauma taas tarvitsee jonkin tapahtuman tai tilanteen laukaisemaan sen. Mielestäni vaikuttaa että syntymekanismit ovat hyvin samankaltaiset?

Tämä johtuukin siitä, että persoonallisuushäiriöt ovat veteen piirrettyjä viivoja, joita ei välttämättä tarvisi edes olla olemassa diagnooseina.

Oma mielipiteeni on, että häiriökäyttäytymistä voitaisiin diagnosoida, mutta jokaisen ihmisen persoona on monimutkainen kokonaisuus. Kehtaan väittää, että epävakaa katoaa tautiluokituksesta seuraavan 50 vuoden sisään. Trauman vaikutuksia taas alidiagnosoidaan ja vähätellään toistuvasti, toki lääkäristä riippuen. Lieneekö sitten syynä, että traumapohjaisiin oireisiin paras hoito usein on yhteiskunnalle lääkkeitä kalliimpi psykoterapia ja toiminnalliset terapiat. Traumadiagnoosit ovat 'epämuodikkaita' myös varmaan siksi, että freudin ajatuksiin pohjautuvaa psykoanalyysia pidetään vanhentuneena ja sitä se onkin, mutta jotenkin nykyaikaiset traumateoriat psykiatrien päässä sekoittuvat tuon ajan käsityksiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epävakaus näkyy yleensä enimmäkseen tai ainoastaan kaikkein läheisimmissä ihmissuhteissa. Tyypillisimmin parisuhteessa, muta mahdollisesti myös omien vanhempien ja sisarusten kanssa, tai parhaiden ystävien. Taustalla on hylkäämisen pelko, johon kaikki aggressio ja häiriökäytös liittyy. Jonkinlainen kiintymyssuhteen kehittymisen häiriö, joka juontuu yleensä lapsuuden huonoista kokemuksista, hylätyksi tulemisesta tms.

Tyypillistä on "splitting" eli hyvin mustavalkoinen suhtautuminen kanssaihmisiin. Ihminen on joko täydellinen ja ihanteellinen tai sitten todella paha, pahantahtoinen, ilkeä ja ikävä. Normaalit käsittävät että ihmisissä on monia puolia eikä mikään ole mustavalkoista; jokaisella on vahvuuksia ja heikkouksia, jokainen ei ole aina koko ajan täydellinen vaan joskus lipsuu jne. Epävakaan maailmankuvaan tällainen ei sovi, vaan hän vaihtaa samasta ihmisestä idealisoidun tai demonisoidun kuvan vuoron perään. Ja arvatkaas, mitä tapahtuu kun se äärimmäisen pahantahtoiseksi demonisoitu tulee ja sanoo tälle jotain kriittistä tai tekee mitä tahansa, vaikka lähtee kauppaan... no sehän on tietenkin menossa pettämään ja aikoo salaa jättää jo tänä iltana ja karata salarakkaan kanssa ja viedä lapset ja hylätä puolison saman tien sillan alle. 

Epävakaa kokee äärimmäistä tuskaa ja loukkaantumista siirtyessään demonisointimoodiin. Hän uskoo tulevansa tasan sillä sekunnilla halveksituksi ihmisenä, hylätyksi yskin, mitätöidyksi kaikin tavoin. Tämä kaikki on hänelle liian suurta käsiteltäväksi joten se muuntuu sekundääritunteena lähinnä vihaksi, raivoksi ja inhoksi. Hallitsemattomana nämä purkautuvat aggressiivisesti ja normaali-ihmisen mielestä käsittämättömän suhteettomana. Pieni arkinen huomautus jostain epäkohdasta voi saada vastineeksi itsemurhauhkauksen tai jotain vastaavaa, äärimmäisen ilkeitä loukkauksia, hillittömässä raivossa karjumista jne. Kosto on paras puolustus ja mieluiten vielä moninkertaisella varmistuksella. Tällä tavoin epävakaa siirtää hieman kokemaansa tuskaa toisen taakaksi, joka siinä mielentilassa tuntuu lähinnä oikeutetulta. Hän ei silloin koe mitään empatiaa eikä kykene analysoimaan oman tuskansa lähdettä itseensä, vaan hänen kokemansa tuska on sen toisen (ja demonisaatiotilassa tietenkin tarkoituksella) aiheuttamaa. 

Tässä jotain asiasta oppimaani sekä teoriassa että omakohtaisesti. Olen täysi amatööri, joten tässä voi olla kaikenlaista virhettä, mutta moisen kuvan olen itse hyvin tiiviisti ilmaistuna omaksunut. 

Muuten hyvä, mutta onko kuvauksessa liioittelua? Voiko esim. alkoholi pahentaa oireita?

Voi, ja tämä kuvaus on joidenkin kohdalla sinänsä osuva, mutta ei läheskään kaikkien. Epävakaa on muutakin kuin impulsiivisuutta ja splittingiä. Splittaus voi näkyä myös voimakkaana hyväksymisen ja hylkäyksen tunteena ilman mitään jatkokäyttäytymistä. Mutta tosiaan alkoholi tietysti itsekontrollia alentavana voi voimistaa oireita.

Vierailija kirjoitti:

Olen hakenut kyllä. En saa kuntoutustukea, saati eläkettä. Diagnoosi on määrittämätön disso. Näin pääsi lääkäri helpommalla kun ei määrittänyt tarkemmin, vaikka kuvailin asiaa ja kerroin työkavereiden valittavan häipymisistä.

Dissolla on yleisesti käytössä 2 diagnoosia, määrittämätön dissosiaatiohäiriö ja DID. DID-diagnoosin saaminen voi olla pitkä ja monimutkainen prosessi eikä moni jolla se on dagnoosia ikinä saakaan. Muita määriteltyjä ei tavallisesti olekaan. Eli määrittämätön dissosiaatiohäiriö on ihan pätevä diagnoosi itsessään, johon hoitoa voi saada, mikäli löydät psykiatrin joka sinua oikeasti haluaa auttaa. Ennen kuntoutustukea yleensä ollaan pitkään saikulla. Mutta kannattaa jatkaa yritystä vaikka raskasta on. Vaikean disson kanssa harva on työkykyinen. Kuntoutustuki on väliaikaisesti myönnettävä eläke. Pysyvälle työttymyyseläkkeelle ei monikaan ole disson takia joutunut. Se olisi ihan hyvä asia, jos asianmukaista hoitoa olisi saatavilla kaikille.

Minulla on tuo diagnoosi. Monet koulut jäi aikoinaan kesken. Parisuhteet eivät onnistuneet uskottomuuteni takia. Edelleen oireilee mielialan rajuna vaihteluna ja vaikeutena kestää tylsyyttä. On usein sellainen tyhjyyden tunne elämässä. Olen kuitenkin pystynyt olemaan pitkässä parisuhteessa. Tosin tänään voin olla ihan varma että haluan erota miehestäni, koska hän on niin sietämätön. Huomenta olen sitä mieltä etten voisi elää ilman miestäni ja hän on niin rakas. Olen kuitenkin ollut uskollinen hänelle ja tiedän sairauteni, joten en vatvo kaikkea ääneen. Kunnioitan häntä.