Rajatilapersoonallisuus

En tiedä, kun minulla ei ole koskaan diagnosoitu sellaista.

Juu, valitettavasti on kokemusta.

Sisareni  on diagnosoitu rajatilapersoonaksi.

Yli 15 vuoteen en ole ollut missään tekemisissä kanssaan.

Kun arki ei suju ja asiat menee kaikkialla vintturalle. Nuoresta asti. Sopimuksia ja sääntöjä ei pysty noudattaa. Ei pysty kuulua liian pitkää aikaa ryhmiin missä on tarkat säännöt ja paljon ihmisiä. Vaativat pitkäaikaiset sitovat harrastukset on Out. Kaverisuhteessa mustasukkainen, vahtii, epäilee, suuttuu, oikkuilee, tekee temppuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietääkseni epävakaalla kaikki harrastukset ja koulut jää kesken. Ei saa mitään pitkäjänteistä loppuun. Ei lapsuudenkavereita. Vain lyhytaikaisia ihmissuhteita.

Ärsyttää kun tuota diagnoosia heitellään niin helposti. Ja erilaisia diagnooseja yleensä.

Oon kerran tavannut oikean adhd duagnosoudun aikuisen ja silloin tiesin että oli ns oikea diagnoosi. Hänen elämä oli sellaista. Normaali arki oli vaikeaa ja jatkuvasti oli asiat rempallaan.

Tuntemani epävakaa jätti useampia kouluja kesken, mutta rämpi kyllä läpi myös muutaman melko rimaa hipoen läpi ja kypsemmällä iällä jo jaksoi panostaa niin että suoritti ihan mallikkaasti. Tässäkin on vaihtelua ja epävakaa voi kyllä tsempata, niin kauan kuin se innostus kestää, huomattavastikin. Yksi piirre on se, että jatkuvasti pitää vaihtaa alaa eli kokonaan eri ammattiin ja aloittaa uusi koulu. Tulee aina se impulssi että ei tää ookkaan kivaa, tuo ois tosi jännää. Riippuu kai syklistä, kuinka taajaan tämä toistuu, ehtiikö suorittaa aiemmat koulut vai jääkö kesken uuden innostuksen tieltä. Harrastuksiin pätee vähän sama. Into piukeena sännätään johonkin ja sitten se vaan lopahtaa kesken. Syydetään aikaa ja rahaa kauheasti siihen että tilataan kaikki alan kirjallisuus ympärin maailmaa netistä ja ties mitä, lopulta se vaan unohtuu. Tämä epävakaa osti omakotitalon noin varttitunnin harkinnalla vaikkei sellaista ollut edes suunnitellut. Toki kaupanteko kesti muodollisuuksien takia kuukausia, mutta käytännössä päätös oli tehty jo heti.

Kuulostaa ennemminkin kaksisuuntaiselta.

Epävakaus helpottaa yleensä (ei toki aina) keski-iässä noin 4-kymppisestä alkaen. Siksikään siitä ei oikein voi myöntää pysyvää työkyvyttömyyseläkettä. Mielisairauksissa tilanne on erilainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

MIetin samaa. MIten rajanveto dissosiaatiohäiriön ja tämän välillä?

Hyvinkin ”veteen piirretty viiva” - epäilen. Ja traumapohjaisiahan nämä kaikki ”häiriöt” ovat. Mielisairaudet sitten erikseen.

MIetin siksi, koska sain diagnoosiksi disson. Ei pääse eläkkeelle, koska ei riittävän "vakava", mitä nyt työtehtävät jäävät välillä tekemättä ja saatan häipyä jonnekin kesken työpäivän, enkä jälkeenpäin ole ihan varma minne. Jos olisin saanut peroonallisuushäiriö dg:n, olisi päässyt kai helpommin eläkkeelle. Nyt sitten selkäni takana kyräillään, koska olen niin "epäluotettava".

Ei sillä sen helpommin sitä eläkettä saa. Toisaalta saa olla lähes kuollut tai ainakin neliraajahalvaantunut nykyään että saisi sairauseläkepäätöksen.

Sanotaan että tää paska on yksi satuttavimmista ”mielen sairauksista” ja ihan samaa kyllä totean.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

Minun kohdalla kuulostaa todennäköiseltä. Toki tarvitaan vielä alttius eli herkkyys reagoida tähän suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

Ei välttämättä, sillä C-PTSD oireilee samalla tavalla kuin epävakaa persoonallisuus.

Miten näiden välillä sitten tehdään ero? Epävakaahan on persoonallisuushäiriö, eli kaiketi pysyvä tila jossa persoonallisuuden rakenteet ovat ikäänkuin vinoutuneet. Taustalla voi olla vaikeaa lapsuutta ja kaltoinkohtelua. Trauma taas tarvitsee jonkin tapahtuman tai tilanteen laukaisemaan sen. Mielestäni vaikuttaa että syntymekanismit ovat hyvin samankaltaiset?

Niitähän on tämä palsta täynnä. Keksivät hyvän provon ja kommentoivat itselleen. Varsinkin humalassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

Ei välttämättä, sillä C-PTSD oireilee samalla tavalla kuin epävakaa persoonallisuus.

Miten näiden välillä sitten tehdään ero? Epävakaahan on persoonallisuushäiriö, eli kaiketi pysyvä tila jossa persoonallisuuden rakenteet ovat ikäänkuin vinoutuneet. Taustalla voi olla vaikeaa lapsuutta ja kaltoinkohtelua. Trauma taas tarvitsee jonkin tapahtuman tai tilanteen laukaisemaan sen. Mielestäni vaikuttaa että syntymekanismit ovat hyvin samankaltaiset?

PTSD:llä on yleensä taustanaan jokin elämänhistorian yksittäinen trauma, joka pystytään yksilöimään ja se oireilee eri tavoin. Mutta kaiken kaikkiaan rajat ovat tietysti veteen piirrettyjä viivoja. Ei diagnooseihin kannata kaikkea rakentaakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kunnon rajikset ovat varttihulluja, saattavat olla arjessa täysin ”normaaleja”, ja sitten kun flippaa, flippaa hetken pahasti.

Ja puolen tunnin päästä ovat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. 

Itse tiedän kyllä pari epävakaata miestä, jotka ovat erittäin pitkävihaisia. Riidan jälkeen kestää hyvin pitkään ”palautua”, ei käy ihan puolessa tunnissa...

Vierailija kirjoitti:

Epävakaus näkyy yleensä enimmäkseen tai ainoastaan kaikkein läheisimmissä ihmissuhteissa. Tyypillisimmin parisuhteessa, muta mahdollisesti myös omien vanhempien ja sisarusten kanssa, tai parhaiden ystävien. Taustalla on hylkäämisen pelko, johon kaikki aggressio ja häiriökäytös liittyy. Jonkinlainen kiintymyssuhteen kehittymisen häiriö, joka juontuu yleensä lapsuuden huonoista kokemuksista, hylätyksi tulemisesta tms.

Tyypillistä on "splitting" eli hyvin mustavalkoinen suhtautuminen kanssaihmisiin. Ihminen on joko täydellinen ja ihanteellinen tai sitten todella paha, pahantahtoinen, ilkeä ja ikävä. Normaalit käsittävät että ihmisissä on monia puolia eikä mikään ole mustavalkoista; jokaisella on vahvuuksia ja heikkouksia, jokainen ei ole aina koko ajan täydellinen vaan joskus lipsuu jne. Epävakaan maailmankuvaan tällainen ei sovi, vaan hän vaihtaa samasta ihmisestä idealisoidun tai demonisoidun kuvan vuoron perään. Ja arvatkaas, mitä tapahtuu kun se äärimmäisen pahantahtoiseksi demonisoitu tulee ja sanoo tälle jotain kriittistä tai tekee mitä tahansa, vaikka lähtee kauppaan... no sehän on tietenkin menossa pettämään ja aikoo salaa jättää jo tänä iltana ja karata salarakkaan kanssa ja viedä lapset ja hylätä puolison saman tien sillan alle. 

Epävakaa kokee äärimmäistä tuskaa ja loukkaantumista siirtyessään demonisointimoodiin. Hän uskoo tulevansa tasan sillä sekunnilla halveksituksi ihmisenä, hylätyksi yskin, mitätöidyksi kaikin tavoin. Tämä kaikki on hänelle liian suurta käsiteltäväksi joten se muuntuu sekundääritunteena lähinnä vihaksi, raivoksi ja inhoksi. Hallitsemattomana nämä purkautuvat aggressiivisesti ja normaali-ihmisen mielestä käsittämättömän suhteettomana. Pieni arkinen huomautus jostain epäkohdasta voi saada vastineeksi itsemurhauhkauksen tai jotain vastaavaa, äärimmäisen ilkeitä loukkauksia, hillittömässä raivossa karjumista jne. Kosto on paras puolustus ja mieluiten vielä moninkertaisella varmistuksella. Tällä tavoin epävakaa siirtää hieman kokemaansa tuskaa toisen taakaksi, joka siinä mielentilassa tuntuu lähinnä oikeutetulta. Hän ei silloin koe mitään empatiaa eikä kykene analysoimaan oman tuskansa lähdettä itseensä, vaan hänen kokemansa tuska on sen toisen (ja demonisaatiotilassa tietenkin tarkoituksella) aiheuttamaa. 

Tässä jotain asiasta oppimaani sekä teoriassa että omakohtaisesti. Olen täysi amatööri, joten tässä voi olla kaikenlaista virhettä, mutta moisen kuvan olen itse hyvin tiiviisti ilmaistuna omaksunut. 

Tuo kuulostaa aivan narsistiselta persoonallisuushäiriöltä. Mutta ilmeisesti narsismi ja epävakaa ovat hyvin samankaltaiset häiriöt ja esiintyvät usein yhdessä.

https://www.borderlinepersonalitytreatment.com/bpd-narcissistic-persona…

On niissä hyvin paljon samaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

MIetin samaa. MIten rajanveto dissosiaatiohäiriön ja tämän välillä?

Rakenteellisen dissosiaatioteorian mukaan epävakaa persoonallisuus vastaa 2. Asteen dissosioitunutta persoonaa. Jolloin minä on jakautunut yhteen ns. Normaalipersoonaan ja ainakin yhteen emotionaaliseen traumamuistoja kantavaan persoonaan. Useimmilla epävakaasta kärsivillä on myös dissosiaatio-oireita kuten derelisaatiota ja depersonalisaatiota. Epävakaa voi kuitenkin esiintyä myös ilman disso-oireita.

Useimmilla ihmisillä joilla on merkittäviä traumoja on tällä tavoin rakentunut persoonallisuus, mikä johtaa tunnesäätelyn vaikeuteen. Myös epävakaat ja riitaisat kotiolot, ilman selvästi tunnistettavia traumakokemuksia voivat johtaa persoonan epävakauteen.

Epävakaan tiivistäisin nimen omaan tunteiden säätelyn häiriöksi. Voimakkaat ja latistuneet tunteet vaihtelevat kuin itsestään ja reagointi pieniinkin vastoinkäymisiin voi olla voimakasta. Kaikki epävakaasta kärsivät eivät kuitenkaan ole impulsiivisia 'raivohulluja' vaan monilla pääasiallinen oire on esim. itsetuhoinen käytös.

Dissosiaatiota on monenasteista ja eri tavoin oirehtivaa, mutta kaikille dissosiaatiohäiriöisille yhteistä on depersonalisaatio- ja derelisaatiotunteet ja monilla on muistiaukkoja ja -katkoksia persoonan osittumisen takia.

Itsetuhoinen käytös tarkoittaa varmaankin myös muuta, kuin itsemurhayrityksiä tai viiltelyä. Jatkuvaa päihteidenkäyttöä, jolla yritetään lievittää ahdistusta?

Asiaan perehtyntyt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

MIetin samaa. MIten rajanveto dissosiaatiohäiriön ja tämän välillä?

Dissosiaatiota on monenasteista ja eri tavoin oirehtivaa, mutta kaikille dissosiaatiohäiriöisille yhteistä on depersonalisaatio- ja derelisaatiotunteet ja monilla on muistiaukkoja ja -katkoksia persoonan osittumisen takia.

Tätä juuri ihmettelen, että kun on muistiaukkoja- ja katkoksia ja eri persoonat vaihtelevat, niin miten ihmistä ei voi päästää eläkkeelle? Itse tosiaan en katso olevani työkykyinen, koska työt jäävät tekemättä ja saatan hävitä pitkäksikin aikaa jonnekin. Mutta ei, ei pääse eläkkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Tuo kuulostaa aivan narsistiselta persoonallisuushäiriöltä. Mutta ilmeisesti narsismi ja epävakaa ovat hyvin samankaltaiset häiriöt ja esiintyvät usein yhdessä.

Voivat esiintyä yhdessä kuten lähes mitkä tahansa psyk.häiriöt, mutta ovat luonteeltaan todella erilaiset. Itsekeskeinen ajattelu on kaikille persoonallisuushäiriöille tyypillistä, mutta sairaanloinen narsismi on eri lukunsa.

Epävakaa ihminen voi normaalitilassa olla hyvin hyväntahtoinen ja empaattinen. Narsisti ei milloinkaan halua ajaa kuin omaa etuaan, hyväntahtoisuus heiltä on keino boostata omaa itsetuntoaan tai saada vastapalveluksia.

Epävakaan ihmisen itsetunto on tavallisesti alhainen ja hylätyksi tulemisen pelko kontrolloi elämää. Epävakaa ihminen ei useinkaan tunne itseään kovin hyvin, vaan elää tunteidensa vietävänä. Useimmat epävakaasta kärsivät kuitenkin haluavat voida paremmin ja työstää omia oireitaan. Narsisteista todella harva tajuaa tai hyväksyy olevansa narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Itsetuhoinen käytös tarkoittaa varmaankin myös muuta, kuin itsemurhayrityksiä tai viiltelyä. Jatkuvaa päihteidenkäyttöä, jolla yritetään lievittää ahdistusta?

Vaarallisiin tilanteisiin ja vaarallisiin ihmissuhteisiin hakeutumista.

Vierailija kirjoitti:

Asiaan perehtyntyt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

MIetin samaa. MIten rajanveto dissosiaatiohäiriön ja tämän välillä?

Dissosiaatiota on monenasteista ja eri tavoin oirehtivaa, mutta kaikille dissosiaatiohäiriöisille yhteistä on depersonalisaatio- ja derelisaatiotunteet ja monilla on muistiaukkoja ja -katkoksia persoonan osittumisen takia.

Tätä juuri ihmettelen, että kun on muistiaukkoja- ja katkoksia ja eri persoonat vaihtelevat, niin miten ihmistä ei voi päästää eläkkeelle? Itse tosiaan en katso olevani työkykyinen, koska työt jäävät tekemättä ja saatan hävitä pitkäksikin aikaa jonnekin. Mutta ei, ei pääse eläkkeelle.

Onpa todella raskaan ja ikävän kuuloinen tilanne. Oletko siis hakenut Kelalta kuntoutustukea? Mikäli sinulla on diagnoosi vaikeasta dissosiaatiohäiriöistä pitäisi sinun olla oikeutettu siihen. Kannattaa myös muistaa, että vaikeitakin dissosiaatiohäiriöitä voidaan hoitaa onnistuneesti, tosin pidempiaikaiseen hoitoon pääseminen Suomessa on haastavaa.

Emmi Orvokki kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Asiaan perehtyntyt kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä häiriö käytännössä ”trauma” - esimerkiksi jatkuneen traumaattisen lapsuuden/vaille jäämisen tulosta?

MIetin samaa. MIten rajanveto dissosiaatiohäiriön ja tämän välillä?

Dissosiaatiota on monenasteista ja eri tavoin oirehtivaa, mutta kaikille dissosiaatiohäiriöisille yhteistä on depersonalisaatio- ja derelisaatiotunteet ja monilla on muistiaukkoja ja -katkoksia persoonan osittumisen takia.

Tätä juuri ihmettelen, että kun on muistiaukkoja- ja katkoksia ja eri persoonat vaihtelevat, niin miten ihmistä ei voi päästää eläkkeelle? Itse tosiaan en katso olevani työkykyinen, koska työt jäävät tekemättä ja saatan hävitä pitkäksikin aikaa jonnekin. Mutta ei, ei pääse eläkkeelle.

Onpa todella raskaan ja ikävän kuuloinen tilanne. Oletko siis hakenut Kelalta kuntoutustukea? Mikäli sinulla on diagnoosi vaikeasta dissosiaatiohäiriöistä pitäisi sinun olla oikeutettu siihen. Kannattaa myös muistaa, että vaikeitakin dissosiaatiohäiriöitä voidaan hoitaa onnistuneesti, tosin pidempiaikaiseen hoitoon pääseminen Suomessa on haastavaa.

Olen hakenut kyllä. En saa kuntoutustukea, saati eläkettä. Diagnoosi on määrittämätön disso. Näin pääsi lääkäri helpommalla kun ei määrittänyt tarkemmin, vaikka kuvailin asiaa ja kerroin työkavereiden valittavan häipymisistä.