2v2kk ikäinen jää itkemään hoitoon:(((
Voi apua, 2v2kk ikäisellä on hoitoonjääminen mennyt ihan hyvin tähän saakka. Aloitti kivassa hoitopaikassa viime syksynä ja koko syksyn ja talven on mennyt hyvin.. Mutta nyt viime kuukauden aikana poika on alkanut protestoida hoitoon menemistä:(. Sanoo jo aamulla ettei halua mennä sinne jne. Sitten jää aina huutamaan ja rimpuilee tädin sylistä pois. Kuulemma kuitenkin huuto loppuu heti kun äiti tai isä poistuu ovesta...?
Voi sanokaa nyt että tämä menee jossain vaiheessa ohi!! Pahalta tuntuu tietysti! Poju on hoidossa 3 pv viikossa à 6h.
Kommentit (2)
Sain muuten juuri viestin hoitajalta että pojan itku oli loppunut heti kun iskä oli poistunut paikalta ja että hän nyt oli iloinen:-).
Itsekin uskon että protestointi voi johtua siitä, että on hoidossa vain 3 päivää viikossa. Ehtii tavallaan tottua kotonaolemiseen " liikaa" . Teemmekö siis karhunpalveluksen pojalle kun pidämme hoitoviikon lyhyenä?? Hassulta tuntuisi pitää enemmän hoidossakin kun ei ole tarvetta...
Ap
Olen törmännyt monestikin samaan asiaan. Lapseen vaikuttaa tässä ikävaiheessa paljonkin tuo rikkonainen viikko. Monilla lapsilla osapäiväiset viikot vaikeuttavat hoitoon jäämistä. Sovi hoitopaikan kanssa esim. että jonain viikkona käy säännöllisesti joka päivä, viikko näin, se on usein helpottanut lasta hoitoon jäämisessä. lapsen sopeutumiseen vaikuttaa sekin, jos hoitopäivät viikon aikana ovat eripäivinä, viikottain. tosin, jotkut lapset vaan aina kiukuttelee ja huutaa kun vanhempi lähdössä. ja huutaminen loppuu, kun vanhempi on poistunut näköpiiristä. lapsi uskaltaa näyttää tämän tunteen sinulle, koska hän rakastaa sinu! ja voithan jonain aamuna varata vähän enemmän aikaa ja " lähdettyäsi" palata vaivihkaa katsomaan mikä on tilanne, lapsesi tietämättä :)