Köyhiksi uhriutuvat keskituloiset

Moni tulee sokeaksi.

Ei keskituloiset nyt köyhiä varmastikaan ole, mutta on sekin totuus että he maksavat kaikesta täyden hinnan. Lasten päivähoitomaksuihin voi mennä melkein toisen vanhemman koko palkka. Tätä eivät esim ne tajua, joiden lapset ovat päiväkodissa ilmaiseksi.

Kaverini valitti vihaisena, että he tienaavat miehensä kanssa hieman yli toimeentulotuen tulorajan, eivätkä voi siis saada toimeentulotukea. Pysäytti tämä ajatus. Mihin he tarvitsevat toimeentulotukea, jos he tienaavat määrättyä rajaa enemmän? Olin itse tuolloin työttömänä, ja suorastaan ketutti työpaikan omaavien ruikutus. Onneksi sain itsekin myöhemmin töitä ja pääsin omille tuloille (sekin oli vain pätkä, jota seurasi toinen ja kolmas jne. mutta se on jo toinen tarina).

Ap, voi olla etteivät kaverisi ole saaneet mitään perintöä ja se asuntolaina on otettu sitä varten, jotta lapset saavat oman huoneen. Veroprosentti voi olla suurempi kuin sinulla, ja käteen jää saman paljon kuin sinulla. Tätä voi olla joidenkin vapaaehtoisesti köyhien vaikea ymmärtää.

Minustakin tuntuu että palkka surkean pieni kun kaikki menee mitä tulee. Mutta meillä oli oma valinta ostaa mökki ja sinne saa laittaa rahaa niin paljon kuin jaksaa vain rempata.

Valintoja valintoja

Nälkä kasvaa syödessä. Jos on vähän enemmän rahaa niin sitä haluaa vähän enemmän lisää

Niin samaa mieltä ap:n kanssa. On eri asia se, että ainahan sitä ottaisi enemmänkin palkkaa ja rahaa vastaan, jos sitä olisi tarjolla kuin olla huomaamatta niitä kaikkia hyviä asioita joita saa sillä pienksikin koetulla palkalla.

Se on kumma, että miten työpaikan lounaalla tuntuu, että itse on se rikkain:

Olen onnellinen 13 vuotta vanhasta autosta. Se pelittää tosi hyvin, aja ah, mitä muistoja tulee aina, kun istuu sen rattiin.

Olen onnellinen niistä telttailureissuistakin, mitä pääosissa omien eväiden voimin tuolla vanhalla autolla.

Käydään saaristossa yhteysaluksilla. Omat eväät mukana totta kai. Ei mene aikaa eikä rahaa veneen huoltoon eikä hoitoon.

Ei ole mökkiä. Ei mene siihenkään aikaa eikä vaivaa. 

Vaatteet paikatut, parsitut ja korjatut. tulee aina ilo, kun voi pidentää jonkin lempivaatteen ikää.

Kuinka onnellinen sitä onkaan, kun joutuu ostamaan uudet silmälasit, ja pystyy ne maksamaan itse ilman toimeentulotukea. olen ollut työttömänä jonkin aikaa, ja silloin olin todella kiitollinen maksusitoumuksesta, mutta kyllä suuremman ilon saan, kun maksan ne lasit itse.

Asunto on pieni, mutta siitäkin olen iloinen. Itse maksan asumiseni kulut.

Säästöjä ja sijoituksia kertyy vähän joka kuukausi. Velkoja ei ole.

Kun kuuntelen työkavereita, niin heidän elämänsä on kurjuutta täynnä:

5 vuotta vanha auto on jo noloa, kamalaa ja merkki siitä, että ei tienaa tarpeeksi, koska ei ole varaa uuteen autoon.

Ei riitä rahaa niin matkoihin, hienoon veneeseen, mökkiin kaikilla mukavuuksilla. Toisaalta, jos on jokin näistä, niin sitten pitää valittaa sitä, että kuinka ne vievät kallisarvoista vapaa-aikaa ja rahaa.

Jos pitää maksaa jokin hammashoito, silmälasit yms, niin tulee valitusta, kun itse pitää kaikki maksaa. Sossupummeille kuulemma maksetaan kaikki.

Valitusta siitä, kun on velkaa, eikä säästöjä kerry keskiluokkaiselle.

Vierailija kirjoitti:

Ap, voi olla etteivät kaverisi ole saaneet mitään perintöä ja se asuntolaina on otettu sitä varten, jotta lapset saavat oman huoneen. Veroprosentti voi olla suurempi kuin sinulla, ja käteen jää saman paljon kuin sinulla. Tätä voi olla joidenkin vapaaehtoisesti köyhien vaikea ymmärtää.

Sanoinko olevani köyhä tai vapaaehtoisesti köyhä? En. Olen itsekin keskituloinen perheellinen, enkä voi ymmärtää tuota ihmisten ruikutusta.

Samaa ihmettelen, tavalliset hyvin toimeentulevat keskiluokkaiset valittvat etteivät pärjää vaikka kaksi ihmistä käy työssä. Jos ei normitulot riitä niin on on vika rahan käytössä.

Olenkohan ap:n kuvailema ihminen... Minulla on vakavasti sairastunut perheenjäsen, ja kaikki ylimääräiset tuloni menevät hänen hoitoihinsa ja asuntolainan lyhentämiseen. Kyllä sitä välillä toivoisi, että verojen jälkeen jäisi enemmän käteen, jotta voisi tehdä ulkomaanmatkoja. Nyt siihen ei ole varaa.

On jokaisen arvovalinta, haluaako asua omakotitalosssa vai käyttää tolkuttomasti rahaa vapaa-ajan kuluttamiseen, kuten ulko- ja kotimaan matkoihin, hienoihin autoihin ja merkkivaatteisiin. Itse asun omakotitalossa, mutta siihen se jää.

Vierailija kirjoitti:

Ei keskituloiset nyt köyhiä varmastikaan ole, mutta on sekin totuus että he maksavat kaikesta täyden hinnan. Lasten päivähoitomaksuihin voi mennä melkein toisen vanhemman koko palkka. Tätä eivät esim ne tajua, joiden lapset ovat päiväkodissa ilmaiseksi.

KESKITULOINEN tienaa kuussa nettona vähintään noin 2000 euroa.

Yhden lapsen maksimi päivähoitomaksu on noin 250e. Seuraavista saa sisaralennuksen. Kuinka monta lasta pitää olla, että se koko 2000e kuluu?! Vinkki: niin monta ettei onnistu edes lestoilta.

Kotitalouksien velan määrä suhteutettuna tuloihin on kaksinkertaistunut kahdessakymmenessä vuodessa (62 prosentista 127 prosenttiin vuosina 1998–2018). Velat ovat siis kasvaneet pitkällä aikavälillä selvästi nopeammin kuin asumiseen ja muuhun kulutukseen ja säästämiseen käytettävissä olevat tulot.

https://www.eurojatalous.fi/fi/2019/2/helppolukuinen-yhteenveto-kotital…

Kun ei kehtaa asua vuokralla ja kulkea julkisilla, niin minkäs teet.

Minusta tuntuu, että monella on nykyään vääristynyt kuva tavallisesta, siis keskiluokkaisesta, elintasosta. Pyritään parempaan kuin oma tulotaso riittää.

Olen lähtöisin keskiluokkaisesta perheestä. Vanhempani olivat sairaanhoitaja ja opettaja. Asuimme mukavassa lähiössä rivitaloasunnossa, joka meinasi joskus käydä ahtaaksi, mutta hyvin pärjäsimme silti. Auto oli, ei mikään hieno, vaan sellainen, jolla pääsi paikasta A paikkaan B. Ulkomaanmatkat olivat todella harvinaista herkkua. Kotimaassa reissattiin enimmäkseen sukulaisten luona. Mitään ylellisyyksiä ei ollut, mutta ei sellaisia kaivattukaan, enkä muista vanhempien ikinä valittaneen meidän elintasosta.

Nykyään monille on jotenkin oletusarvoista, että pitää heti kolmekymppisenä olla hieno asunto, tasokas auto, matkoja ja materiaa. Unohtamatta tietenkään uusinta kodintekniikkaa, puhelimia ja muita huvituksia. Jos perheessä on kaksi 2000-3000 e/kk tienaavaa aikuista, saahan noihin äkkiä rahat hupenemaan, kun tarpeeksi ahnehtii.

Keskituloinem maksaa kaikesta täyden hinnan. Ei saa tukia mihinkään ei valtiolta ei yksityiseltä taholta. Sinnitellään työssä joka vie mehut totaalisesti ja se hyöty työttömään verrattuna jää olemattomaksi. Joku moraali silti pitää vielä kiinni työelämässä ettei nyt toisten elätiksi ryhdytä. Työttömyys ei ole valinta aina tiedetään mutta ihan silloin tällöin mietin itse että onko mun järkeä pitää kiinni tästä oravapyörästä vai heittäytyä ajelehtimaan edes hetkeksi. Ja meitä on monta samoissa mietteissä. Outoa että köyhien/työttömien mielestä heille kuuluu sama elintaso kun keskituloselle tekemättä mitään sen eteen

Myös minua, yksin elävää ja alle keskituloista (netto 1800 kk) lähinnä ärsyttää parisuhteissa elävien työkavereideni valitus siitä, ettei rahat muka riitä.

Siltikin heillä on järjestään huomattavasti uudempi ja hienompi auto kuin minulla, varaa käydä vuosittain ulkomailla tai lapissa laskettelemassa sekä pienemmillä hemmottelu lomilla esim kylpylöissä. Lisäksi he kaikki asuvat suurehkoissa omistusasunnoissa.

Minulla taas on juuri ja juuri varaa maksaa pienehkön asuntoni vuokra (ja ei, yksin asuvana en saa tarpeeksi lainaa omistusasuntoon, täällä päin nimenomaan pienet asunnot ovat suhteessa selvästi kalleimpia) sekä vanhan autoni ylläpito ja tehdä kesälomalla jokin kotimaan matka, siinä kaikki, silti en ruikuta jatkuvasti kuinka tiukkaa on taloudellisesti.

Minua taas ärsyttää; että jos tilillä on 0€ niin silloin on tili tyhjä ja rahaa ei ole eikä varaa mihinkään.

Lähipiirissä ihmisiä jotka valittavat ettei ole rahaa eikä varaa jos tilillä on 1000€.

Vierailija kirjoitti:

Minustakin tuntuu että palkka surkean pieni kun kaikki menee mitä tulee. Mutta meillä oli oma valinta ostaa mökki ja sinne saa laittaa rahaa niin paljon kuin jaksaa vain rempata.

Valintoja valintoja

Vihoviimeinen lause toi "kun kaikki menee mitä tulee".

Ajattele nyt hiukan eteenpäin asiaa: on eri asia, paljonko pystyy laittamaan "menemään" vuokran, sähkölaskujen yms., lääkkeiden, ruuan ja kännykkälaskun jälkeen. Mulla ei senttiäkään. Tai no, ehkä muutama eurokin. Työkyvyttömyyseläkkeellä nuorena sairastumisen jälkeen ja kuukausitulot 800 € ja risat plus pieni asumistuki. 

Jos olisin ammatissa (jälkeen yliopistotutkinnon, joka jäi piirun verran vaille valmiiksi ennen terveyden menettämistä), jossa olisin voinut työskennellä, käteen jäisi kuussa n. 4000€. Ja onnistuisi ehkä minullakin monena kuukautena elää niin, että kaikki menee, mikä tulee.

Olisi elämä erilaista. Nyt voin vain haaveilla -paitsi nyt korona-aikana- matkustelusta.  1990-luvulta lähtien, omilleni muuttamisen jälkeen,  olen päässyt reissuun 2 kertaa 1990-luvulla, 0 kertaa 2000-luvulla ja 2010-luvulla neljä kertaa.  Yhteensä n. 20 yötä ulkomailla eli lyhyitä reissuja nuokin. Monet muut "köyhät" käyvät vuodessa useammin kuin minä kolmessa vuosikymmenessä. Ja valittavat minua enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu, että monella on nykyään vääristynyt kuva tavallisesta, siis keskiluokkaisesta, elintasosta. Pyritään parempaan kuin oma tulotaso riittää.

Olen lähtöisin keskiluokkaisesta perheestä. Vanhempani olivat sairaanhoitaja ja opettaja. Asuimme mukavassa lähiössä rivitaloasunnossa, joka meinasi joskus käydä ahtaaksi, mutta hyvin pärjäsimme silti. Auto oli, ei mikään hieno, vaan sellainen, jolla pääsi paikasta A paikkaan B. Ulkomaanmatkat olivat todella harvinaista herkkua. Kotimaassa reissattiin enimmäkseen sukulaisten luona. Mitään ylellisyyksiä ei ollut, mutta ei sellaisia kaivattukaan, enkä muista vanhempien ikinä valittaneen meidän elintasosta.

Nykyään monille on jotenkin oletusarvoista, että pitää heti kolmekymppisenä olla hieno asunto, tasokas auto, matkoja ja materiaa. Unohtamatta tietenkään uusinta kodintekniikkaa, puhelimia ja muita huvituksia. Jos perheessä on kaksi 2000-3000 e/kk tienaavaa aikuista, saahan noihin äkkiä rahat hupenemaan, kun tarpeeksi ahnehtii.

Ruikutus alkoi jo 80-luvulla, kun elintaso nousi nopeasti ja lyhyessä ajassa.

Etenkin nuorille perheellisille aikuisille ei tuntunut mikään riittävän. Miehet eivät juuri kommentoineet, mutta naiset olivat naama vääränä.

Vierailija kirjoitti:

Kotitalouksien velan määrä suhteutettuna tuloihin on kaksinkertaistunut kahdessakymmenessä vuodessa (62 prosentista 127 prosenttiin vuosina 1998–2018). Velat ovat siis kasvaneet pitkällä aikavälillä selvästi nopeammin kuin asumiseen ja muuhun kulutukseen ja säästämiseen käytettävissä olevat tulot.

https://www.eurojatalous.fi/fi/2019/2/helppolukuinen-yhteenveto-kotital…

Kun ei kehtaa asua vuokralla ja kulkea julkisilla, niin minkäs teet.

Eiköhän se ole enemmänkin niin että köyhällä keskituloisella ei ole varaa asua vuokralla.

Ainakin itse ole aina ajatellut että jos pienikin perheasunto vie jo 1000e+ /kk (eikä saa asumistukea tms tietenkään) niin mieluummin tuolla maksaa omaa.

Vierailija kirjoitti:

Kaverini valitti vihaisena, että he tienaavat miehensä kanssa hieman yli toimeentulotuen tulorajan, eivätkä voi siis saada toimeentulotukea. Pysäytti tämä ajatus. Mihin he tarvitsevat toimeentulotukea, jos he tienaavat määrättyä rajaa enemmän? Olin itse tuolloin työttömänä, ja suorastaan ketutti työpaikan omaavien ruikutus. Onneksi sain itsekin myöhemmin töitä ja pääsin omille tuloille (sekin oli vain pätkä, jota seurasi toinen ja kolmas jne. mutta se on jo toinen tarina).

Tuo on se pahin tuloloukku, eli tienaa just sen verran ettei saa tukia mutta maksaa kaikesta sen kalleimman mukaan.

Siinä oikeasti kannattaa silloin miettiä se työssäkäynnin kannattavuus. 40h työviikko+matkat josta jää käteen 1800e-2000/kk ja kaiken maksaa itse, vai sitten työttömänä tt-tuella jolloin käteen jää suhteessa vähemmän, mutta tukea saa asumiseen, silmälaseihin, hammashoitoon, ym.