Mitä liikkuu niiden päässä, jotka lebtelevät nyt jälleen ulkomaille ?
Minä veikkaan ilmaa.
Täydellistä omahyväistä t y h m y y t t ä.
Kommentit (50)
Minun päässäni liikkuu ajatus päästä tapaamaan perheenjäseniä.
Onneksi ap:n päässä lebtelee sitä sun tätä😂😂😂😂
Minua taas mietityttää, mitä lomaa se on, kun ollaan sairaitten ihmisten keskuudessa ja pahimmassa tapauksessa surutapahtuman keskellä.
Perheeni näkeminen. En ole päässyt tapaamaan lapsiani moneen kuukauteen.
Vierailija kirjoitti:
Minun päässäni liikkuu ajatus päästä tapaamaan perheenjäseniä.
Minäkin juuri luin erästä blogia, missä blogisti on tulossa Espanjasta SUomeen juuri siksi, että haluaa nähdä vanhempiaan. Ja heillä on niin pitkä loma, että ehtivät olla rauhassa karanteenissa ennen perheen tapaamista, niin eivät ainakaan vie heille tuliaisena tartuntaa.
Samoin oli esim. vuokrannut heti kentältä auton, ettei tarvitse käyttää julkisia täällä. Ja tilannut ruokaostokset valmiiksi haettavaksi.
Siinä oli mielestäni aika esimerkillisesti hoidettu asia :)
Kuulkaas! Me emme halua sitten tuliaisiksi sitä koronaa.
Jos se nyt saataisi täällä sitten kuriin.
Ei mitään heillä liiku. Itsekeskeisiä ihmisiä. Eivät ajattele muita, eivät edes itseä.
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään heillä liiku. Itsekeskeisiä ihmisiä. Eivät ajattele muita, eivät edes itseä.
Pitäisi vaan sulkea lentokentät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään heillä liiku. Itsekeskeisiä ihmisiä. Eivät ajattele muita, eivät edes itseä.
Pitäisi vaan sulkea lentokentät.
Onneksi maailma ei toimi koronahysteerikkojen ehdoilla.
Saa sen tästäkin maasta tarvittaessa. Jos tarttuu niin tarttuu, sama käydä lomalla kun sen aika on.
Menen tapaamaan poikaystävää. Miksi maassa, jossa korona on hallussa hyvin kuin Suomessakin, olisi jotenkin vaarallista ja suuri riski sairastua koronaan? Missä logiikka?
Siihen voi sairastua ihan täällä koto-Suomessakin. Italiaan ja Espanjaan ym ei nyt varmaankaan kannata lähteä kun ovat sellaisia tautipesiä nyt.
Kaikki matkailu on kiellettävä koska minua pelottaa!
Kun on jo sairastanut, niin mitä sitä enää kotona kökkisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään heillä liiku. Itsekeskeisiä ihmisiä. Eivät ajattele muita, eivät edes itseä.
Pitäisi vaan sulkea lentokentät.
Onneksi maailma ei toimi koronahysteerikkojen ehdoilla.
Vee! Ei tämä kirous ikinä lopu, jos pyöritään ja hyöritään sinne tänne levittäen virusta entisestään. Ajattelisitte muitakin, kuin vain itseänne.

No ihmiset pyörii ja hyörii levittäen sitä virusta täällä Suomen sisälläkin, elleivät pysy kotona 247.
eri
Kun rajoitukset poistuu, niin ne POISTUU. Neurootikkojen pitää hakea apua koronapelkoonsa asiantuntijoilta. Nämä on just niitä, jotka 15 vuoden päästä kitisee vielä samaa asiaa.
Harmittaako? kirjoitti:
Ensi viikolla etelään lomalle! 😎
Karanteeniin sit kahdeksi viikoksi kun tulet takaisin! Yhtäkään ihmistä täällä kotimaassasi et sitten tyhmyydelläsi vaaranna.
siis leNtelevät.