Lue keskustelun säännöt.
Syötkö toisten seurassa, kuten söisit yksin?
12.06.2020 |
Kun käyn työkaverien tai muiden kaverien kanssa ravintolassa, en koskaan voi syödä mahaa täyteen. Minua nolottaa näyttää miten paljon jaksan oikeasti syödä. Meidän kuusihenkisessä perheessä viisi jaksaa syödä esim kokonaisen pizzan kerralla (vaikka Kotipizza) ja 9-vuotiaskin 3/4. Olen kiinnittänyt huomiota että valtaosa syö paljon vähemmän, lasten kaverit syövät aina vähemmän jne. Ja ei, kukaan ei ole ylipainoinen, ollaan kovia liikkumaan. Mutta oikeastiko keskivertonainen jaksaa syödä vaikka siitä pizzasta suunnilleen puolet vai esittääkö kaikki kilpaa olevansa kylläisiä?
Kommentit (25)
No ei tulisi kyllä mieleenikään esittää että olen täynnä jos en ole. Ei kiinnosta yhtään mitä muut ajattelevat mun syömisistäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syön ihan samalla tavalla kuin söisin yksin. Jos ei ole nälkä niin en ala tahallani ahtamaan, mutta nälkäisenä kyllä koko tavispizza menee.
Syön ihan samalla tavalla oli seuraa tai ei. Kyllä minäkin koko pitsan syön enkä ole lihava mikäli sillä on jotain merkitystä. Tarkemmin ilmoitettuna olen 165cm pitkä ja painan 55kg, syön milloin mitäkin ja olen vähän ahmatti.
Totta kai syön seurassa kuten yksinkin. Mutta se ei tarkoita sitä, että aina syön itseni aivan täyteen. Kyllä, jaksan toki syödä koko pitsan mutta useimmiten en syö, koska siinä ei ole mitään järkeä. Ja näin on ihan siitä riippumatta, keitä on paikalla.
Kummasti kilot ovat tässä uudessa suhteessa karisseet kun en kehtaa enää mättää iltaisin kaikkia herkkuja. Toisaalta ei tarvitsekaan kun ne herkut on siellä peiton alla:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syön kyllä vatsani täyteen myös muiden seurassa, vaikka olen ylipainoinen. Mutta muiden seurassa käytän veistä ja haarukkaa, yksin kotona syön pelkällä haarukalla ja nuolen lautasen.
Vierailija kirjoitti:
Totta kai syön seurassa kuten yksinkin. Mutta se ei tarkoita sitä, että aina syön itseni aivan täyteen. Kyllä, jaksan toki syödä koko pitsan mutta useimmiten en syö, koska siinä ei ole mitään järkeä. Ja näin on ihan siitä riippumatta, keitä on paikalla.
Miksi siinä ei ole järkeä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis millä tavalla mahan täyteen? eikö ravintolassa yleensä syödä se valmis annos. Itselleni käy aina päinvastoin, että en kehtaa jättää yhtään lautaselle, vaikka kotona söisin paljon pienemmän annoksen.
Ei minulla ole tarvetta esittää syödessäni parempaa kuin, mitä olen. - No joo. Yksin kotona ollessani saatan syödä salaattiannokseni vain haarukalla kun taas seurassa ollessani tapaan syödä sen haarukkaa ja veistä käyttäen. Saatan myös toisinaan kotona ollessani palastella osan ruoastani ensin, kuten vaikkapa kalan tai pihvin sopiviksi annospaloiksi ja sitten laitan niitä syömisen edetessä suuhuni. Kun taas muiden seurassa paloitelen kalan tai pihvin sitä mukaa kuin syömiseni etenee...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai syön seurassa kuten yksinkin. Mutta se ei tarkoita sitä, että aina syön itseni aivan täyteen. Kyllä, jaksan toki syödä koko pitsan mutta useimmiten en syö, koska siinä ei ole mitään järkeä. Ja näin on ihan siitä riippumatta, keitä on paikalla.
Miksi siinä ei ole järkeä?
Öö, siksi koska siinä on valtavasti suolaa ja huonoa rasvaa. Lisäksi olen pienikokoinen nainen, joten yksi pitsa kattaa lähes koko päivän energiantarpeen, ellen harrasta kunnolla liikuntaa. Mieluummin syön päivän mittaan muutakin kuin yhden pitsan. Yleensä syömme mieheni kanssa pitsan puoliksi ja lisäksi sitten iso kasa kasviksia. Kohtuus kaikessa.
Syön yksin kuin pieni porsas, muiden seurassa yritän käyttäytyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksin syön koko rasiallisen konvehteja tai vaikka levyn suklaata. Muiden seurssa en todellakaan kehaa syödä koko kulhollista yksin,, eikä minua haittaisi vaikka osa arjolla olevista konvehdesita/ karesia jäisi kokonaan syömätt.
Ap on ihan outo. Tietenkin syön koko pizzan, jos sen verran jaksan syödä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse asiassa päin vastoin. Kotona en syö itseäni liian täyteen ihan painonhallinnallisista syistä, mutta ravintolassa ja ystävien luona tulee syötyä oikein pitkällä kaavalla ja paljon.
Minä nautin huomattavasti enemmän syömisestä, kun olen yksin. Seurassa pitää koko ajan miettiä mässytänkö, tungenko liikaa ruokaa suuhuni kerralla, eihän vaan suupieliin jää ruokaa tai juomalasin reunaan jotain mäikkyä huulista... nielaisenko liian äänekkäästi, tippuuko haarukasta ruokaa lautaselle/pöydälle/syliin... ja kruununa kaikelle se, että pitää pihistellä ruoan määrässä, että en tulisi liian "läskiksi" ja turvonneeksi syötyäni. Kotonahan sillä ei ole väliä.
Seurassa naamani alkaa monesti punoittaa heti parin haarukallisen jälkeen ja oloni on tosi epämukava ja ahdistunut. Kotona tätä ei tapahdu.
Myös jos kyse on herkuista, niin esim. kaupasta ostettu jäätelötuutti ei maistu yhtään niin hyvältä, kun se pitää syödä vaikka kävellessä ja odottaa aina, että vastaan ei tule autoja tai muita jalankulkijoita ennen kuin voin haukata tuutista palan. Herkut pitää syödä kotona rauhassa yksin.
Syön seurassa kuten luulen olevan sosiaalisesti hyväksyttävää. Yksin teen kaiken maailman kammotusaterioita joita en iki maailmassa tarjoaisi vieraille tai söisi kenenkään näkyvillä. Esim. Aamupalana paahtoleipä harissahummuksella ja munakokkelilla, juusto-sinappi-maksamakkara-voileipä, munakas BBQ-kastikeella, myslin sekaan kahvimakusiirappia. Seurassa kiinnitän huomiota myös siihen, paljon otan kastikkeita. Rakastan todellisuudessa dippejä ja kastikkeita enemmän kun niiden peittämiä ruokia.
Ajattelin otsikosta, että tarkoittaisit syömistapaa. Syön kyllä eri tavalla yksin kuin muiden seurassa. Yksin paljon sotkuisemmin ja äänekkäämmin.
Mutta määrään liittyen: Muiden seurassa syön sen verran kuin jaksan. Joskus jännitys vie ruokahalun ja siksi saatan syödä vähemmän tai jättää kokonaan syömättä. Ja tietysti joskus pitää jättää muillekin, joten joutuu rajoittamaan. Mutta en mitenkään yleisesti ottaen häpeä paljon syömistä.
Pelkään nykyään syödä muiden seurassa. Olen viime kuukauden alkanut tiputella ruokaa rinnuksille, syliin ja lattialle. En saa sitä pysymään haarukassa suuhun asti. Etenkin salaatit ovat hankalia, ja pidän salaateista... Hävettää. Ja pelottaa jo etukäteen, että milloin alan tiputtelemaan lounasruokalan tarjotinta lattialle tms. t. MS-tautinen
Syön yksin kuten toisten seurassa.