Suhdetta itseen kasvamasta estäneet äidit

Olen siis havahtunut pitkälti nelikymppisenä siihen, että suhde omaan itseeni on estynyt kehittymästä oman äitini vihaisuuden ja ilkeyden ja halveksinnan takia. Hän vaati sekä saneli, millainen minun pitää olla ja siis esti samalla suhdetta itseeni kehittymästä. Tämä aiheuttaa aikuisiällä sen, että elää ikään kuin jonkun toisen elämää, eikä ole omassa elämässään kovin onnellinen. Väitän, etten ole tehnyt myöskään omia valintoja, koska niitä ei ole tehty suhteessa omaan itseen.

Se on ihan illuusio, että ihminen tekee omia valintoja. Ei tee, jos niitä ei tee suhteessa itseensä. Jos suhdetta omaan itseen ei ole, tai ei elä siinä, niin eivät ne itään omia valintoja ole, vaan jonkun toisen. Toki ne ovat valintoja, mutta kaikki vääriä. Ja siitä EI voi syyttää itseään.

Ap

Kyllä sinä voit syyttää omista valinnoistasi itseäsi, kun tiedostat asian. Silloin voit toimia tietoisesti erilailla.

Minun äitini esim. on sellainen säälittävän sovinnainen ja ahdistunut ihminen, joka ei ole koskaan kyennyt nousemaan siivilleen ja kasvattamaan minkäänlaista suhdetta omaan itseensä. Hän ei edes käsitä, että on tuhonnut omalta lapseltaan sellaista, koska hänelle ilmeisesti kaikki elämässä sanellaan ulkoapäin. Olen kyllä hieman katkera tällaisesta äidostä ja ”kasvattajasta”, eli taannuttajasta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sinä voit syyttää omista valinnoistasi itseäsi, kun tiedostat asian. Silloin voit toimia tietoisesti erilailla.

En voi, koska tiedän, ettei kyseessä ollut oma valintani. Sellaisesta ei voi koskaan itseään syyttää. Eikä ole mitään tarvettakaan.

Ap

Äitini on halunnut minulle samanlaisen huonon ja paskan elämän, kuin hänellä itselläänkin oli, ja sanonut miten kaikki halveksivat minua, jos olen pöllyyttänyt joidenkin sovinnaisten ihmisten tyhmiä näkemyksiä.

Ap

Kaikenlisäksi jos joku sovinnaisesti elävä ihminen on arvostellut minua, se on äitini mielestä ollut aina ”ihan oikein”. Sen takia haluan pistää sovinnaisille ihmisille pientä provoa niskaan ja katsoa, kun syttyvät.

Ap

Sovinnaisten ihmisten epäsovinnaisia ihmisiä taimuuten vain heistä erilaisia ihmisiä kohtaan antama arvostelu siis loukkaa minua ja sen takia katson oikeudekseni pistää sellaisille ihmisille ansoja, joihin he tyhmyyksissään menevät. Sitten he suuttuvat, koska tulivat omaa tyhmyyttään huijatuiksi uskomaan jotain. Se on minusta aika hauskaa.

Duudsonit olivat tässä aika hyviä siinä Duudsonit tuli taloon -ohjelmassa.

Ap

Jos äidilleni sanoo, että olet pilannut minun suhteeni kasvun itseni kanssa se nuija ei edes tajua, mistä hänelle puhutaan.

Pahimpia asioita oli aina se, että hän väitti muidenkin arvostelevan ja suunnilleen inhoavan minua. Sen takia en tiedä, miten pääsisin elämään välittämättä siitä, miten toiset suhtautuvat (minuun?)

Ap

Kai noihin muiden ihmisten mielipiteisiin voi jäädä koukkuun, vaikka olisi ollut vähän hyväksyvämmätkin vanhemmat?

Äiti-hullu käy tänä aamuna kovilla kierroksilla. On tainuttu unohtua lääkkeet ottamatta?

Vierailija kirjoitti:

Äiti-hullu käy tänä aamuna kovilla kierroksilla. On tainuttu unohtua lääkkeet ottamatta?

Päässyt viikonlopuksi kotilomalle suljetulta.

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan illuusio, että ihminen tekee omia valintoja. Ei tee, jos niitä ei tee suhteessa itseensä. Jos suhdetta omaan itseen ei ole, tai ei elä siinä, niin eivät ne itään omia valintoja ole, vaan jonkun toisen. Toki ne ovat valintoja, mutta kaikki vääriä. Ja siitä EI voi syyttää itseään.

Ap

Tarkoittanet valeminuutta. Valeminä kehittyy perheessä (usein jompi kumpi tai molemmat vanhemmat narsisteja) jossa aitoja tunneilmaisuja ei siedetä vaan lapsi sopeutetaan pieneksi tottelijaksi, palvelijaksi ja vanhempien tarpeiden toteuttajaksi jo pienenä. Lapsen oma tahto nujerretaan. Hän ei lopulta tunnista omia tunteitaan/tarpeitasn, vaan ulkoaohjautuu eli etsii (usein lopun ikäänsä) arvoaan muiden silmistä ja huväksynnästä. Hän on häpeäherkkä ja altis hyväksikäytölle.

Nämä tarinat ovat traagisisia. Aikuisena masennus on yleinen. Tasaveroiset parisuhteet käytännössä mahdottomia eli moni nk läheisriippuvainen uhraa itsensä, kun hän ei tiedä kuka on tai mitä itse elämältään haluaisi. Pakenee siis muihin ihmisiin.

Ei nämä toivottomia kohtaloita ole, mutta psykoterapia on usein välttämätöntä ja etenkin oma halu erillistyä ja elää lapsuuden vankilasta vapaata aikuisen elämää.

Vierailija kirjoitti:

Kai noihin muiden ihmisten mielipiteisiin voi jäädä koukkuun, vaikka olisi ollut vähän hyväksyvämmätkin vanhemmat?

Todella yleistä, että lapsi haluaa miellyttää aikuisenakin vanhempaansa, etsii siis vanhemman hyväksyntää ja rakkautta toteuttamalla vanhemman toivetta esim ammatinvalinnassa. Joissain kulttuureissa vanhemmat sanelevat edelleen pitkälti lapsen elämänvalintoja esim koulutuksen rahoittamisen kautta.

Suomessa olemme paikoin menneet jo toiseen laitaan, missä lapsi jätetään liian yksin jopa heitteille tulevaisuudenvalintojen suhteen. Välinpitämättömyyden kulttuuri mukavapauden nimissä. Hirveän laiskaa vanhemmuutta. Edellinen taas kontrolloivaa ja sitovaa, mikä estä aitoa itsenäistymista ja yksilöitymistä.

Molemmissa isot ongelmansa. Vanhemmuus on vaativa tehtävä.