Sinä, joka olet parantunut vakavasta masennuksest, miten teit sen ja millaista elämäsi on nyt?

Taustaksi: olen kohta 40-vuotias ja olen sairastanut masennusta ja syömishäiriöitä noin 18-vuotiaasta lähtien. Minulla on ollut kolme eri sairaalajaksoa: pisin jakso sisälsi 7 viikkoa osastohoitoa ja sen päälle noin 7 kuukautta päiväsairaalahoitoa. Viimeisimmästä osastohoidosta on nyt kolme vuotta. Syön edelleen mielialalääkkeitä pienellä annoksella. Minulla tulee edelleen masennusjaksoja, mutta ne eivät enää ole niin pahoja kuin aiemmin. On täysin mahdollista, että joudun vielä joskus esim. sairaalaan, mutta mielestäni olen kuntoutunut, koska olen palannut työelämään ja "pystyn" elämään sairauteni kanssa. Välillä on aikoja, että olen "parantunut" täysin eli kaikki tuntuu täysin normaalilta.

Joitain ajatuksia.

Säännöllisen elämäntavan merkitys. Esim. päiväsairaalassa kävin pari kuukautta ilman että jaksoin edes puhua kenenkään kanssa. Mutta hoidon tärkein anti olikin siinä vaiheessa se, että sängystä lähti ylös (aamulla!!!) ja lähti asunnosta ulos. Söi päivittäin säännöllisesti terveellistä ruokaa jne. Eli pitäisi löytää jokin pakottava asia, joka pakottaa sängystä ylös ja ulos. Vaikka minulla menisi "hyvin" pitkään, mieheni huolehtii siitä, että käyn joka päivä ulkona.

Unettomuuden hoito. Itsellä ainakin raju unettomuus on yksi oireista. Itse olin siitä syystä bentsokoukussa yhdessä vaiheessa. Edelleen helposti retkahtaisin niihin,  koska ne ovat niin ihanan helppo ratkaisu ahdistukseen. Olen esim. lääkärille sanonut, että tietoihini pitää kirjata, ettei niitä saa määrätä minulle. Itselleni apu on löytynyt säännöllisestä elämänrytmistä, mindfullnessista, melatoniinista, äänikirjoista!!! ja sitten yksinkertaisesti välillä valvon ja valvon ja valvon ja se on todella rankkaa.

Ahdistavien ihmisten rajaamine/poistaminen elämästä.

Sen sisäistäminen, että masennus ei ole "luonnonvoima", joka vain tulee enkä muka voisi itse siihen vaikuttaa. Todellakin voin. Liikunta, ulkoilu, sosiaalisen elämän ylläpito, säännöllinen elämäntapa, terveellinen syöminen, ei alkoholia jne. VARSINKIN silloin kun voin hyvin. Masennus ei "vie" niin helposti tai niin pohjalle, kun huolehdin itsestäni. Sen sisäistäminen, että masennus saattaa ja todnäk uusii, mutta että se menee ohi joskus. Siihen luottaminen, että se menee ohi. tähän auttaa jokin konkreettinen esim mieliala- tai jaksamispäiväkirja, josta voi katsoa että kyllä joskus minulla oli ihan ok päivä tai ainakin parempi kuin tämä ja tuokin edellinen masennusjakso ei kestänyt loputtomasti.

Oireiden tunnistaminen, milloin pitää levätä (mitä itse kullekin tarkoittaa). Esim. jos on ollut paljon sosiaalista kanssakäymistä, minun pitää vetäytyä omiin oloihini, muuten saatan palaa loppuun. Mutta vetäytyminen ei tarkoita sängyn pohjalle jäämistä, vaan aktiivista lepäämistä, itsestä huolehtimista.

tässä ainakin joitain ajatuksia näin alkuun.

Lääkitys, osastohoitojaksot ja kolmen vuoden psykoterapia, paraneminen kesti n viisi vuotta ja oli vähitellen tapahtuvaa. Ei ole koskaan uusinut, nykyään elämä ihan tavallista, ollut jo kymmenen vuotta. Käänteenä ehkä vakavan itsemurhayrityksen antama ymmärrys että en halua kuolla vaikka en elääkään silloin halunnut, elämänhalu palasi paranemisen myötä.

Sitten joitain konkreettisia juttuja, mistä aloittaa. Jos ei jaksa viedä roskia roskikseen, niin huoneeseen, jossa viettää eniten aikaa, niin sinne keskelle lattiaa jätesäkki, johon roskat voi laittaa suoraan. Jos ei jaksa tiskata ja tiskit homehtuvat, osta kertakäyttöastioita ja syö niillä. Ja heitä roskiin.

En tiedä, missä kunnossa olet, mutta ihan pienestä tavoitteesta kannattaa aloittaa. Esim. joka päivä 15 min ulos. Tai jos se on liikaa, niin joka päivä kengät jalkaan ja sen jälkeen päätät, menetkö ulos vai et.

Siihen uskominen, että masennus ei kestä ikuisesti. Se loppuu JOSKUS. Mutta sitä on hemmetin vaikea uskoa, kun on pohjalla ja on sietämätön ajatus, että aina tuntuisi tältä. Toinen lähestymistapa asiaan, sen hyväksyminen, että minusta ehkä tuntuu aina tältä. Jos elämästä ei ole itselleni mitään iloa, voisiko siitä olla hyötyä jollekin muulle. Esim. vapaaehtoistyön kautta. Tai lahjoittamalla rahaa, siitä on helpoin aloittaa.

Sen tolkuttaminen, että "mitä tunnen, EI ole todellisuus". Itselläni saattoi olla ihan ok, päivä ja sitten yöllä valvoessa kaikki kaatui päälle. Esim. "kaikki läheiseni vihaavat minua". Silloin tolkutin tunteet eivät ole todellisuus. Tunteet eivät ole todellisuus. Tunteeni voivat heitellä viidessä minuutissa äärilaidasta toiseen, todellisuus ei OIKEASTI MUUTU samassa tahdissa. Mutta vaikeita tunteita pitää sietää siitä huolimatta, siihen mindfulness harjoittelu voi auttaa. Vaikka se saattaa tuntua turhauttavalta ja hemmetin typerältä, Mutta sitä pitäisi harjoitella silloin, kun on ok olo, ja silloinhan siihen ei ole motivaatiota... Ja kun on huono olo, niin se ei toimi, koska ei ole harjoitellut. Eli yritä antaa niille harjoitteille mahdollisuus. Itselläni meni siihen aika monta vuotta ennen kuin alkoivat toimia...

Edellinen