Tosielämän Hyacintheja?

Mulle tulee aina mieleen entinen työkaveri. Oli muka parempaa väkeä, vaikka samaa työtä tehtiin. Joka asia oli AINA paremmin kuin minulla. Ei ole ikävä.

Ex-anoppini.

Mun veljeni vaimo on vähän kuin Hyacinth. Sille on tosi tärkeää tietyt ulkoiset puitteet kuten auto, koti ja vaatteet. Ei leuhki rahalla, mutta puhuu siitä kyllä mielellään jos joku ottaa puheeksi (veljelläni on yritys, mutta he eivät todellakaan ole rikkaita).  On aina omasta mielestään oikeassa joka asiassa.

Siskoni. Ja sikäläinen postinkantaja oikeasti pelkää häntä. 

Jokaisesta kylästä löytyy kun oikeen katselee 😁

Vierailija kirjoitti:

Mulle tulee aina mieleen entinen työkaveri. Oli muka parempaa väkeä, vaikka samaa työtä tehtiin. Joka asia oli AINA paremmin kuin minulla. Ei ole ikävä.

Minulla on ollut useampikin tällainen. Viimeisin oli sellainen, että sen piti aina päästä näpäyttämään muita joka asiassa, aina täytyi laittaa paremmaksi. Säälin kyllä tällaisia ihmisiä, on varmasti joitakin pahoja henkisiä ongelmia heillä.

Mulla oli peruskoulussa opettaja, joka oli kuin Hyacinth Bucketin (Bukee 😊) psykopaattiversio. Ei tosiaan ole ikävä!

Yläkouluaikainen kaverini. Oltiin ystäviä n 3 kymppisiksi, mutta sitten ei enää pystynyt...

Täyttää nykyään somen kuvistaan Iittalan astioista, kukka-asetelmista ” kaikesta hienosta”.

Opiskelee vasta nyt nelikymppisenä ensimmäistä ammattia, mutta on ollut niin hieno ihminen jo monta monta vuotta. Hänellä aina ollut kaikki niin paljon hienompaa kuin muilla. Omat juurensa vaatimattomat ja taustalla alkoholismia ym.

Meidän äidissä on kieltämättä hieman samoja piirteitä...

Entinen työkaveri meni naimisiin varakkaan suomenruotsalaisen kanssa. On nyt niin olevinaan, kun on päässyt "piireihin".

Meidän naapurinrouva, 75v. Karjakon tytär ja itse ollut tehdasompelijana, jäi sairauseläkkeelle 25 vuotta sitten. Vaatimaton talo ja piha, mieskään ei ole mikään Kroisos. Mutta haluaa päteä kehumalla lautamökkiään saaressa huvilaksi ja olemalla vähän parempaa kuin onkaan. Kuuluu tämän pienen pitäjän eläkeläiskermaan ja on eläkeläisyhdistyksen johtohahmoja. Sekoaa naapureidensa asioihin, jotka eivät todella hänelle kuulu. Arghh. Onneksi asutaan väljällä alueella, eikä tontit ole ihan postimerkin kokoisia, joten ei ihan tarvitse vieressä katsella.

Yksi kotitouva, jolla päivät kuluvat sisustaessa ja omaa ruokavaliotaan miettiessä. Mies tekee hanttihommia ja osaavat eri vaivoillaan lypsää hyvin yhteiskunnan tukia.

Ja se, että kuinka hienoa väkeä he siiten omasta mielestään sitten ovat on aivan naurettavaa.

Ex-anoppi. Millään muulla ei ole väliä, kunhan kulissit on kunnossa. Rakensi ex-appiukon kanssa ison ja kalliin talon järven rannalle ja hihitteli miten heiltä on tultu kysymään, että ovatko voittaneet lotossa. Tosiasiassa vetivät kaikki velat niin tappiin ettei heillä ole mahdollista summaa edes maksaa. Toki auton pitää olla myös "lottovoittajan auto". Lisäksi ylpeilee pitkällä avioliitolla, joka on todellisuudessa ollut aivan paska. Pääsin seuraamaan liki 20 vuoden ajan tuota esittämistä, joten tiedän mitä kulisseissa on tapahtunut.

Entinen terapeutti.

Yhden ex-kaverin äiti on tuollainen. Ihan hirveää esittämistä koko elämä! Aina pitää miettiä, mitä ihmiset ajattelevat ja hankkia kotiin kaikkea sellaista, mitä toiset kadehtisivat.

Sukset ristissä miniän kanssa alusta alkaen, kun mamma halusi aina päättää kaiken ja tiesi kaiken parhaiten. Tämän poikansa perheestä vieraantunut. Onneksi on tiiviissä kosketuksessa toiseen poikaansa, joka on varsinainen oman elämänsä Sheridan. Melkein 60-vuotias ja vieläkin kaapissa, kun mitähän ne naapurit ja tuttavatkin hänestä sitten ajettelevat.

Ai niin, rouva siis täysin kouluttamaton sairaalassa siivoustöitä tehnyt, kunnes pistivät pihalle, kun oli tarpeeksi monen elämän pilannut työpaikkakiusaamisella. Mutta kun aatelisia haluaisivat olla, niin pakko esittää.

Kaikki kokoomuksen äänestäjät.

Valtaosa bloggaajista.

Lähipiiristä löytyy. Kouluttamaton ihminen jolla aina kaikki vähän paremmin ja hienommin. Mutta vain ajatuksen muodossa. Leuhkii tietyillä asioilla mutta tietyt asiat jäävät kertomatta.

Kumppaninsa on täysin tossun alla että arvon rouva saa sen mitä haluaa. Sukulaiset vähän kuin Hyasintillakin.

Mulla oli työkaveri samanlainen, jopa ulkonäöltään ja pukeutumiseltaan. Huomasikohan itse yhtäläisyyden?

Minun sisareni on Hyasintti ja minä olen Daisyn ja Rosen ja Onslown sekoitus. Systerin kämppä on aina viimeisen päälle, erittäin siisti, trendikäskin, paljon designia, paljon merkkituotteita. Siihen huusholliin ei todellakaan osteta jonkun kaupan merkittömiä 'dominkeksejä' vaan Niitä Aitoja Oikeita, vaikka olisivat sitä samaa tuotetta jne. Mulla on kämppä aina hyrskynmyrskyn, hälläväliä, kaikki vähän sinne päin ja teen sitten joskus. Meidän taustakin on samantapainen kuin Hyasintilla ja siskoillaan. Vaatimaton. 

Eroa on siinä, että sisareni on keskiasteen koulutuksen saanut ja tekee suorittavan tason töitä, minä olen niin yliopiston kuin amk:n suorittanut ja olen asiantuntijatyössä. Ja tämä tuntuu olevan sellainen hiertävä kivi ja ylitsepääsemätön asia meidän välillä, meistä ei voi kerta kaikkiaan tulla ystäviä mitenkään. Kun (harvoin enää) tapaamme lasken aina mielessäni sekunteja, milloin nälvintä alkaa. Kaikki minussa on nälvimisen arvoista: pukeutuminen (joudun siihen panostamaan työni takia ja kyllä pidänkin vaatteista vaikka en pidä sisustamisesta ja ruuanlaitosta ja muusta sellaisesta erittäin keskiluokkaisesta, mutta se pukeutuminen on kaukana hyasinttimaisesta), sisustus tai oikeastaan sen puuttuminen ( minulla on vähän designia, paljon vanhoja huonekaluja ja tavaroita, paljon taidetta, myös itse tehtyä, tyylitöntäkin, mutta rakasta), ruoka ja muu tarjottava (pidän yksinkertaisesta ja perinteisestä ruuasta), harrastukset (tähtien tiiraaminen ja kuvaaminen kaukoputkilla on outoa yössä hiippailua, jousiammunta vanhanaikaista, pienoismallien tekeminen lapsellista), ystävät ala-arvoisia (mielenterveysongelmia ja yksi rikoksesta tuomittu) tai sitten leuhkia (pari pikkujulkkista), olen täydellisen w t sisareni mielestä. Sanomattakin on selvää, että esim. äänestämme täysin vastakkaisesti. 

Ja kaikki palautuu aina siihen, että minä luulen itsestäni jotain kun on koulutus ja pari julkkisystävää, joita en raahaa sisareni candlelight supperiin.  Ei hyvää päivää. Ei ne halua ja olen sen yrittänyt sanoa mahdollisimman nätisti. Ihailen kovasti sisareni siistiyttä, järjestelmällisyyttä, tietynlaista elämän hallintaa, mutta hän ei pysty arvostamaan minua missään. Joten olen ajatellut, että olkoon niin. Eiköhän me kumpikin pärjätä erinomaisesti ilman toisiamme.