Tuntuu etten pääse enää henkisesti yli mistään vastoinkäymisistä

Hei

Ihan ku mun suusta. Mä käytän äitiäni ja miestä terapeuttinani. Yths:n terapiaan en pääse enää koska olen siellä aikanaan pari vuotta masennellu ja sama jatkuu. myös joka työsuhteessa olen hyödyntänyt ilmaset psykologikäynnit (se 5-15 krt). En oo syönyt lääkkeitä.

t. nainen 37v

Mulle tuli toistuvien vastoinkäymisten seurauksena hälläväliä-asenne kaikkea negatiivista kohtaan. "Taas jotain, jonoon vaan". Ei huolet painaneet enää samalla tavalla ja energiaa riitti mukaviin asioihin.

Jos keskittyy liikaa omaan itseensä, siitä voi syntyä tuollainen kierre. Olen huomannut omista kokemuksistani. Minulle on onnea tuonut se, että suuntaan ajatukset poispäin itsestäni ("minusta tuntuu ikävältä... minä olen huono..." --> "haluan auttaa tuota henkilöä, jotta hänestä ei tunnu ikävältä")

Noh, ihan ensimmäiseksi kannattaa tunnistaa, että elämä on lähinnä vastoinkäymisiä. Piste. Ja jos tulee positiivista ja mahtavaa kautta, niin se tarkoittaa ns. tylsää elämää. Ja joskus tulee niitä iloisia elämän lottovoittojakin :) .

Mitä oikein elämältä odotit? Jatkuvaa ruusuilla tanssimista ja juhlaa? Herää todellisuuteen. 

Voi ap, tsemppiä! Olen itse aika samankaltaisessa tilanteessa. Epäile, että kierre alkoi isosta ihmissuhdepettymyksestä, koska siitä muutaman kuukauden päästä alkoi aaltoileva ahdistus milloin mistäkin tapahtuneesta asiasta. Saatoin päiväkausia miettiä jotain yhtä asiaa, kunnes siirryin taas seuraavaan ja niin edelleen. Kun aiheet loppuivat, niin aloin käydä jo kerran käytyjä aiheita uudestaan läpi. Ja nyt kun on tullut tänä ahdistusaikana pari uutta vastoinkäymistä, niin tekee lähinnä mieli linnoittautua kotiin, eikä poistua enää ikinä. Ennen olin alkujärkytyksen jälkeen aikalailla vain, että "ai noin kävi, hups", ja jatkoin elämää, mutta nyt tuntuu että asiat vain kasaantuvat. Kuitenkin, tämä tilanne on selkeästi parantunut viime vuodesta, joten toivoa on.

Huomaatko ap vuodenajoissa vaikutusta? Monesti kevät tuntuu olevan juuri pahinta aikaa monelle näissä mieliala-asioissa, vaikka toisin luulisi.

Totta, huumori on kyllä auttanut. Noin muuten tuntuu kyllä välillä siltä, että se ahdistava möykky vaan suurenee jokaisen vastoinkäymisen myötä. Vastoinkäymisillä tarkoitan nimenomaan ihmissuhdepettymyksiä, ne todella satuttavat.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli toistuvien vastoinkäymisten seurauksena hälläväliä-asenne kaikkea negatiivista kohtaan. "Taas jotain, jonoon vaan". Ei huolet painaneet enää samalla tavalla ja energiaa riitti mukaviin asioihin.

Tämä oli siis ap.

Vierailija kirjoitti:

Totta, huumori on kyllä auttanut. Noin muuten tuntuu kyllä välillä siltä, että se ahdistava möykky vaan suurenee jokaisen vastoinkäymisen myötä. Vastoinkäymisillä tarkoitan nimenomaan ihmissuhdepettymyksiä, ne todella satuttavat.

Vierailija kirjoitti:

Mulle tuli toistuvien vastoinkäymisten seurauksena hälläväliä-asenne kaikkea negatiivista kohtaan. "Taas jotain, jonoon vaan". Ei huolet painaneet enää samalla tavalla ja energiaa riitti mukaviin asioihin.

En osaa auttaa, taidan olla samassa tilanteessa.

Juurikin ero miehestä ajoi minut tähän. Mikää ei tunnu enää hyvältä, elämässä ei ole mitään iloa. Ero oli periaatteessa ainoa vaihtoehto, mutta se ei helpota oloani yhtään ja vaikka järjellä ymmärrän asiat, ei tunteeni ja ahdistukseni helpota yhtään. Miten tästä pääsee eteenpäin, ettei koko elämä lopu yhteen eroon?

Hyvä kysymys. Minulla on vastaavia kokemuksia. Nykyään en enää jaksa ihmisten seuraa, koska tuntuu että ihmiset aiheuttavat pelkkiä pettymyksiä toisilleen.

Kuvittele mielessäsi 'reset'-nappi. Sitten painat sitä mielessäsi. Kaatunutta maitoa ei kannata itkeä. Parempi nollata ketutusmuisti pois kuleksimasta. Kohti uusia seikkailuja.

Kuulostaa PTSD:ltä. Näin täysin maallikkona ammattiavun lisäksi mindfullnesista voisi olla apua jotta oppisit pikkuhiljaa antaa tunteiden mennä ja tulla ilman että niistä koostuu se jatkuvasti laajentuva möykky.

Silloin kun stressin sieto on minimissä kannattaa myös kiinnittää vakavasti huomiota siihen että ravinto on kunnossa, selvittää ettei ole jotain fyysistä syytä kuten raudanpuuteanemiaa, D tai B vitamiinien vajetta ja pitää vatsan hyvinvoinnista huolta, suolisto on toiset aivot. Unen pitäisi olla myös palauttavaa. Jos keho on epätasapainossa niin tunteitakaan ei jaksa käsitellä koska elimistö keskittyy hengissä pysymiseen. Olisin rikas jos saisin euron jokaisesta henkisesti uupuneesta jolla on myös elimistössä korjaamattomia ongelmia.

Itsensä rakastamisesta kaikki alkaa. Ajattele että olet kaiken hyvän arvoinen, vaikka et saisi ympäristöltäsi kiitosta tai halauksia tai mitä nyt kaipaatkaan. Itsetunnon rakentaminen vie aikaa jos pettymykset ovat syviä. Samaa kokeneita on paljon. Opit vähitellen erottamaan myrkylliset ihmiset ja suojautumaan heiltä. Anna pskan valua kuin vesi hanhen selästä. Eivät he sinua onnistu nujertamaan, kun olet itse itsesi puolella. Tuo eheytyminen voi vaatia terapiaa tai ainakin jonkun, joka tsemppaa sinua.

Voisiko jostain mielenhallinnasta tai meditoinnista olla apua?

Itse ajattelin omiin ongelmiini koittaa tuota. Minulla ehkä eri jutut mutta kuitenkin.

Itsekin siis vasta aloitan, kokemusta ei ole.

Sen verran on kokemusta noista sinun fiiliksistä että pienetkin negatiiviset asiat joihin ei ehkä muuten kiinnittäisi edes huomiota tuntuu suurilta. "Taasko kävi näin" "arvasin ettei tämäkään onnistu". Kuulostaa kyllä kunnon masennukselta tuo sinun tilasi.

Se on kai näitä jonkinasteisen autismin hienouksia, että mieleen palailee niitä mokia tai jää kelaamaan jotain tunarointia pitkäksi aikaa mielessään. Levy vaan jää pyörimään ja tekee mieli hakata omaa päätä.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa PTSD:ltä. Näin täysin maallikkona ammattiavun lisäksi mindfullnesista voisi olla apua jotta oppisit pikkuhiljaa antaa tunteiden mennä ja tulla ilman että niistä koostuu se jatkuvasti laajentuva möykky.

Silloin kun stressin sieto on minimissä kannattaa myös kiinnittää vakavasti huomiota siihen että ravinto on kunnossa, selvittää ettei ole jotain fyysistä syytä kuten raudanpuuteanemiaa, D tai B vitamiinien vajetta ja pitää vatsan hyvinvoinnista huolta, suolisto on toiset aivot. Unen pitäisi olla myös palauttavaa. Jos keho on epätasapainossa niin tunteitakaan ei jaksa käsitellä koska elimistö keskittyy hengissä pysymiseen. Olisin rikas jos saisin euron jokaisesta henkisesti uupuneesta jolla on myös elimistössä korjaamattomia ongelmia.

Oon ihan samaa mieltä ravitsemuksen ja levon vaikutuksesta! Mutta minulla vakava anemia tavallaan suojasi pahimmilta ajatuskierteiltä. Olin niin sumussa koko ajan, että en jaksanut miettiä mitään kovin kauaa, vaikka en nyt mikään kovin iloinen ollutkaan. Heti kun rauta-arvot alkoivat olla hyvällä tasolla, niin aloin käymään läpi vuosia sitten tapahtuneita juttuja. Ja oli tosi rankkaa käydä niitä kerralla ja se ajatuskierre ehkä jäi myös vähän päälle. Mindfulness oli ollut apuna jo vuosikausia ennen sitä, onneksi, niin selviydyin jotenkin pahimmasta.

Joo, mulla sama johtuen viime vuosikymmenestä, joka oli todella rankka. Tunsin epäonnistuneeni monilla elämän osa-alueilla, eli koko identiteettini horjui ja on edelleen jotenkin murusina. Opetus oli ehkä se, että vain harvoihin, todella harvoihin ihmisiin voi luottaa. Suurin osa kertoo henkilökohtaiset asiat eteenpäin, vaikka olisivat luvanneet päinvastaista. Ja suurin osa ei uskalla tai viitsi puolustaa, vaikka tietäisi, että joku on joutunut valheellisten syytösten kohteeksi.

Tee jotain mikä tukee ja nostaa itsetuntoasi, älä jää vellomaan tai vajoat syvemmälle. Kukaan muu ei kaiva itseään ylös, kuin ihminen itse. Kuin olet tarpeeksi vahva voit kysyä mitkä asiat tekisit toisin, niitä noudattamalla ymmärrät rakentaa kokemuksen siltaa yli turhien murheiden ja ongelmien. Olemme oman elämämme rakentajia, teemme parhaamme olosuhteissa joihin emme aina voi vaikuttaa.

Onko elämäntilanteesi muuten turvallinen? Rullaako arki, onko pysyvä koti? Rutiinit, työtä, koulua, ihmissuhteita? Turvallisuuden tunteen rakentaminen auttaa moneen vaivaan.

Sun pitää viimein ruveta kohtelemaan itseäsi hyvin, vaikka sulle on varmaan opetettu toisin.

Minä koin joskus vähän samaa. Muutos tuli vasta äitiyden myötä: kun en enää voinutkaan keskittyä vain itseeni... un pitikin kasvaa aikuiseksi, joka vain luulin olevani!