Tuntuu etten pääse enää henkisesti yli mistään vastoinkäymisistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos keskittyy liikaa omaan itseensä, siitä voi syntyä tuollainen kierre. Olen huomannut omista kokemuksistani. Minulle on onnea tuonut se, että suuntaan ajatukset poispäin itsestäni ("minusta tuntuu ikävältä... minä olen huono..." --> "haluan auttaa tuota henkilöä, jotta hänestä ei tunnu ikävältä")

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tuossa taas on vaarana että itse kuormittuu. Jos ennestään on jo ollut paha olla, niin kertoo jostakin taustalla kytevästä ongelmasta tai traumasta.

Jos sitten sen lisäksi lähtee ottamaan muidenkin taakkaa harteilleen, niin ei hyvä.

Kyllä ne omat murheet pitää saada surra rauhassa loppuun, vaikka tuntuu monesti niin väärin olevan. Kyse ei ole ilkeästä itsekkyydestä, vaan terveestä itsekkyydestä. Pitää olla ensin itse kunnossa, jotta voi auttaa muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos keskittyy liikaa omaan itseensä, siitä voi syntyä tuollainen kierre. Olen huomannut omista kokemuksistani. Minulle on onnea tuonut se, että suuntaan ajatukset poispäin itsestäni ("minusta tuntuu ikävältä... minä olen huono..." --> "haluan auttaa tuota henkilöä, jotta hänestä ei tunnu ikävältä")

Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tuossa taas on vaarana että itse kuormittuu. Jos ennestään on jo ollut paha olla, niin kertoo jostakin taustalla kytevästä ongelmasta tai traumasta.

Jos sitten sen lisäksi lähtee ottamaan muidenkin taakkaa harteilleen, niin ei hyvä.

Kyllä ne omat murheet pitää saada surra rauhassa loppuun, vaikka tuntuu monesti niin väärin olevan. Kyse ei ole ilkeästä itsekkyydestä, vaan terveestä itsekkyydestä. Pitää olla ensin itse kunnossa, jotta voi auttaa muita.

Murheita on aina, ei täydellistä elämää ja olotilaa ole kuin pieninä hetkinä.

Toista auttaakseen hänen murheitaan ei tarvitse ottaa kannettavakseen. Taakan voi hetkittäin jakaa, mutta antaa silti toisen pitää omat asiansa ominaan. Jatkaa ja elää omaa elämäänsä, vaikka kävelisi hetkittäin toisen rinnalla.

Minulla on päinvastainen ongelma. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana ollut joka vuosi yksi iso vastoinkäyminen/suru ja en ota niitä tarpeeksi tosissani.

Olen päätellyt ongelman johtuvan siitä, että minulla on kokonaisuudessaan asiat tällä hetkellä hyvin. Lapsuus oli mitä oli, en uskaltanut edes unelmoida näinkin helposta elämästä. Lapsuus oli sääntöjä, nyt en aseta itselleni ja perheelle sääntöjä.

Eli odotukset eivät alunperinkään olleet korkealla. Olisiko mäistä ajatuksista sinulle apua?

Eikös tää oo ihan normaalia naisilla?

Aina ku riidellään niin ne kaivaa jonku vuosia vanhan jutun esiin.

Täälläki on monia juttuja ku mies on loukannu vuosia sitte ja sanonu pari kertaa jotain väärää eikä suhteesta tule enään mitään. Löysätkää nutturaa niin alkaa veri kiertämään

Vierailija kirjoitti:

Eikös tää oo ihan normaalia naisilla?

Aina ku riidellään niin ne kaivaa jonku vuosia vanhan jutun esiin.

Täälläki on monia juttuja ku mies on loukannu vuosia sitte ja sanonu pari kertaa jotain väärää eikä suhteesta tule enään mitään. Löysätkää nutturaa niin alkaa veri kiertämään

Tästä syystä naiset on hyviä argeologeja myös

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, etten pääse enää yli mistään uusista ja vanhoista vastoinkäymisistä ja traumoista, etenkään pettymyksistä ihmissuhteissa sekä kiusaamisesta. Kaikki vaikuttaa kasautuvan vain yhdeksi valtavaksi tukahduttavaksi möykyksi sisälläni. Miten päästä sellaiseen tilaan, ettei kokoajan tunnu pahalta ja että ikävät kokemukset tulevat mieleen? Näytän kai ulospäin suht normaalilta, mutta olen sisältä täysin rikki. Satunnainen keskusteluapu ei ole auttanut.

Kuulisin mielelläni muitten samaa kokeneiden kokemuksia.

Ap

Minua on auttanut enemmän asioiden moraalinen käsittely kuin tunnekäsittely (mindfulness, meditaatio jne.). Kaikki traumat eivät tietenkään johdu siitä, että joku on tehnyt väärin traumatisoitunutta kohtaan, mutta mainitsit kiusaamisen, joka on vääryys.

Jos ikävä tunnetila johtuu väärästä teosta, se tunne sinänsä ei ole minulle ongelma, vaan se teko, josta se tunne johtuu. Kun saan teon "moraaliseen prosessiin" – vääräksi tuomitseminen, rangaistus / anteeksianto (joista valitsen anteeksiannon) ja asian jättäminen Jumalan haltuun – oloni helpottuu välittömästi.

Samoin täällä. Pitkä avioliitto, 20 vuotta, päättyi siihen että mies jätti. Olin jo liiton aikana antanut miehelle anteeksi uskottomuuden ka jo silloin tuntui siltä että olin hylätty kun jäin kakkoseksi. Sitten kokosin itseni , jatkettiin ja mies jätti. En kuulemma tarjoa sellaista parisuhdetta kuin hän kaipaa. Taas mut heitettiin romukoppaan.

Mut on irtisanottu 3 kertaa työelämässä vaikka olen aina hoitanut työni kunnolla, tuotannolliset ja taloudelliset syyt.

Tuntuu että ei ole enää mitään elämässä. Lapset sen ikäisiä että muuttamassa omilleen , mies jätti ja aina saa pelätä yt:itä. En enää pysty parisuhteisiin, en kykene luottamaan miehiin, aina ne pettää ja jättää, teet mitä vaan. Onneksi on nyt työpaikka, täytän aikani työllä mutta ei siitä nautintoa saa.

Kadottiko ap oman ketjunsa?

Suosittelen meditointia, mulla on auttanut. Ikäviä ajatuksia pyörii ajoittain edelleen mielessä, mutta ne ei hallitse elämää. Olen myös hyväksynyt, että elämä ei usein ole kivaa ja lopettanut itsesäälin.

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen meditointia, mulla on auttanut. Ikäviä ajatuksia pyörii ajoittain edelleen mielessä, mutta ne ei hallitse elämää. Olen myös hyväksynyt, että elämä ei usein ole kivaa ja lopettanut itsesäälin.

Ei kai ap puhunut itsesäälistä mitään?

.

Up