Saitko puolisoksesi "unelmiesi prinssin" vai otitko vain jonkun "ihan kivan"?

Jos odottaa sitä unelmien prinssiä, niin se yksikin kiva voi jäädä huomaamatta. Unelmien prinssejä ei ole kuin saduissa, joten tartu hetkeen kun se vähänkin oikealta tuntuva ihminen elämääsi astelee.

Se, että joku on itselle sopiva ei tarkoita sitä, että hän olisi täydellinen. Minä en ottanut "ihan kivaa" vaan itselleni sopivan. Olemme olleet yhdessä reilusti yli 30 vuotta eikä kertaakaan ole tullut vastaan ketään muuta, johon puolisoni haluaisin vaihtaa. Pariin otteeseen olen eroa harkinnut eli ei tämä suhde jatkuvaa päivänpaistetta ole ollut. Naimisiin me mentiin myöhään, olin silloin yli nelikymppinen.

Tyydyin ihan kivaan. Ei menty siksi naimisiinkaan, mutta lapsia on kaksi. Ei asuta enää yhdessä. Mietin millaista olisi parisuhteessa, jos sitä toista rakastaisi ihan tunteen tasolla saakka.

Minusta sopiva itselle ja täydellinen ovat eri asioita. Minä en ajattele, että sellaista ei olekaan kuin täydellinen. Uskoisin, että on. Ja se viittaa siihen sopivuuteen nimenomaan. Ei virheettömyyteen ihmisenä.

1. kierroksella ihan kivan, 2. kierroksella ymmärsin jo unelmien prinssin olevan se kestävä vaihtoehto. 15 vuotta myöhemmin on edelleen unelmien prinssi.

Ehdottomasti se itselle sopiva puoliso, jota rakastaa. Jos päätyy yhteen ”ihan kivan” kanssa, alkaa ennemmin tai myöhemmin jokin hiertää ja ero on edessä. Onko se sitten parempi olla yksin vai suhteessa ihmiseen, josta ei välitä?

Nykyinen miesystävä on kaikkea muuta kuin tyyppiäni. En olisi ikinä uskonut rakastuvani häneen, varsinkin kun entinen kaverinsa oli enemmän mun makuun ja olin tästä ensin kiinnostunut.

Mä en unelmoi prinssistä ja viihtyisin hyvin yksinkin. Mulla on mies, jonka kanssa on helppoa olla. Täydellisiä ei olla kumpikaan. En ole sen tyyppinen että haluaisin elää jossain onnen ja rakkauden huumassa. Etsin ja löysin elämänkumppanin, jonka kanssa voi olla täysin oma itsensä. On tuki ja turva, mutta sopivasti omaa tilaa.

Jos pitää itseään prinsessana, etsii prinssiä. Hyvin harva nainen pitää itseään prinsessana. Itseään saa (syystä) arvostaa, mutta se on eri asia kuin kohtuuttomat odotukset kumppanilta.

Koen surullisena, että miesten ja naisten välisiä kaveruussuhteita ei vaalita. Kummatkin voisivat oppia toistensa ajatusmaailmoista, paineista ja unelmista myös muualla kuin seurustelusuhteissa. Eikä voi oppia tuntemaan toista jos ei tunne itseään - mutta myös päinvastoin. Kaikenlaisista kuvitelmista kannattaa ponnistella irti. Kuvitelmat ovat usein myös pelkoja. Ilman molemminpuolista kunnioitusta ja luottamusta ei synny todellista suhdetta.

Omat kumppanit olleet taviksia, koska itsekin olen tavis. Tai tavallisen erikoinen.

Joo, odottakaa vaan sitä unelmien prinssiä. Sitten voi käydä niinkuin minulle, yksin jäin kun mikään ei kelvannut. Oli yksi kivakin, mutta annoin pakit. Ikää minulla on 62v. Ei ole mukavaa, ei.

Ihan kivan miehen jonka kanssa olen ns. kasvanut yhteen, enkä vaihtaisi mihinkään. Unelmien prinssejä ei ole olemassakaan muualla kuin omassa mielikuvituksessa.

Meneeköhän tässä sekaisin lyhyen ja pitkän aikavälin tunteet? Minä en tuntenut sellaista myrskyä nykyiseni kanssa, mitä olin kokenut sellaisen ”unelmien prinssin” kanssa. Mutta silti koin, että tässä on jotain. Hymy, luonne, rehellisyys. Kyllä minä kiinnostuin, ja muistan nuo ajatukset ja vaikutelmat ja ne ovat lunastaneet itsensä. Myöhemmin myös opin, että nuo ”unelmien prinssit” haastoivat minut omalla tasollani, minuna, ja myrsky syntyi siitä että katsoin itseäni peiliin. Kuka haluaa katsoa itseänsä peiliin koko loppuelämän?

Meissä kaikissa on erilaisia tasoja ja ehkä antamalla mahdollisuuden ihmisille jotka tavoittaa sinusta jotain, mikä ei heti ”heitä selälleen” löydät jotain uutta ja hienoa.

Mutta sitten se, että joku joka ei herätä oikein mitään.. ei tuo sinussa mitään uteliaisuutta häntä kohtaan.. niin ei sellaista. Mutta joskus ihmiset etsii vaan jotain täystyrmäysvaikutelmaa. Sellaista kun etsii niin myös hukkaa tilaisuuksia.

Mieheni on paras ystäväni, rakkaani ja olen varma että hänet on jostain yläkerrasta lähetetty. Yritän joka päivä olla yhtä hyvä hänelle kuin hän hän minulle.

Vierailija kirjoitti:

Jos odottaa sitä unelmien prinssiä, niin se yksikin kiva voi jäädä huomaamatta. Unelmien prinssejä ei ole kuin saduissa, joten tartu hetkeen kun se vähänkin oikealta tuntuva ihminen elämääsi astelee.

Jos ihminen on neuroottinen ja täynnä lukkoja, hän ei pysty tarttumaan hetkeen tai tunnistamaan tunteitaan. On myös silloin vaikea tietää, kuka olisi jotain toista sopivampi. Kohtaamisista tulee sattumanvaraista poukkoilua. Otetaan se, mikä saadaan.

Toinen ääripää, että mikään ei kelpaa. Tosiasia, ettei pystytä päästämään ketään (enää) lähelle.

Pysyttelin sinkkuna lähes nelikymppiseksi, koska en halunnut tyytyä eli halusin unelmien prinssin, tai en mitään.

Sinkkuna oli mielestäni parempi olla kuin sellaisen kanssa, jota en olisi oikeasti halunnut, huono suhdehan heikentää elämisenlaatua.

En siis koskaan ole pitänyt parisuhteessa olemista minään itsetarkoituksena.

Olen nykyään naimisissa sen unelmien prinssin kanssa ja todella tyytyväinen valintaani.

Joku muu ihminen voi olla onnellinen toisin, kaikki eivät ole tunneihmisiä ja jotkut haluavat ihan valtsvasti perustaa perheen tietyssä iässä. Silloin ei tietysti ole paljon vaihtoehtoja. Itseäni sellainen elämä kauhistuttaisi ja tuntuisi lähes rangaistukselta tai vankilalta.

Ja aloittajako on täydellinen unelmien prinsessa?

Itsellä ne prinssi-tyypit tiesivät sen itsekin ja liehuivat menemään. Vaihdoin sitten 26v:na siihen kivaan tyyppiin ja joidenkin mielestä ollaan vähän eriparia, mutta meillä on hyvä olla yhdessä. Luottamus 100%, hyvä tulotaso, samanlaiset arvot, ei turhaa draamaa tai riitoja, 2 lasta ja hän on superihana isä lapsilleen. Olemme olleet yhdessä kohta 20v.

Jos mietin, että olisin perustanut perheen näiden prinssien kanssa niin en usko, että olisin näin tyytyväinen elämääni kuin nyt. Siellä ne prinssit edelleen vonkaa baarissa jos nähdään, vaikka ovat perheellisiä hekin. En toivoisi sellaista puolisoa enkä isää lapsilleni. Tosin ei se aina tarkoita, että komea mies olisi kusi’ää, mutta harmillisen usein kyllä.

Kehottaisin valitsemaan sellaisen puolison, jonka kanssa on hyvä olla yhdessä. Sitä ennen toki voi kokeilla niitä prinssejäkin niin tietää sitten mitä kumppaniltaan toivoo.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ne prinssi-tyypit tiesivät sen itsekin ja liehuivat menemään. Vaihdoin sitten 26v:na siihen kivaan tyyppiin ja joidenkin mielestä ollaan vähän eriparia, mutta meillä on hyvä olla yhdessä. Luottamus 100%, hyvä tulotaso, samanlaiset arvot, ei turhaa draamaa tai riitoja, 2 lasta ja hän on superihana isä lapsilleen. Olemme olleet yhdessä kohta 20v.

Jos mietin, että olisin perustanut perheen näiden prinssien kanssa niin en usko, että olisin näin tyytyväinen elämääni kuin nyt. Siellä ne prinssit edelleen vonkaa baarissa jos nähdään, vaikka ovat perheellisiä hekin. En toivoisi sellaista puolisoa enkä isää lapsilleni. Tosin ei se aina tarkoita, että komea mies olisi kusi’ää, mutta harmillisen usein kyllä.

Kehottaisin valitsemaan sellaisen puolison, jonka kanssa on hyvä olla yhdessä. Sitä ennen toki voi kokeilla niitä prinssejäkin niin tietää sitten mitä kumppaniltaan toivoo.

Kummallinen kommentti, sillä minä en pitäisi kapakassa luuhaavaa pettäjämiestä unelmien prinssinä. Tuskin kukaan muukaan.

Vierailija kirjoitti:

Ja aloittajako on täydellinen unelmien prinsessa?

Aivan varmaan jollekin onkin.

Olin tyytyä ihan kivaan. Sitten se prinssi valkealla ratsullaan tuli. Onneksi niin. Yhdessä 23 vuotta. En mäkään tyytyisi enää mihinkään muuhun.

Mitä aloittaja tarjoaa yhdellekään miehelle?