Saitko puolisoksesi "unelmiesi prinssin" vai otitko vain jonkun "ihan kivan"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos odottaa sitä unelmien prinssiä, niin se yksikin kiva voi jäädä huomaamatta. Unelmien prinssejä ei ole kuin saduissa, joten tartu hetkeen kun se vähänkin oikealta tuntuva ihminen elämääsi astelee.

Et sä voi sanoo noin. Syyllistät naisia. Nykyiseen disney-feministiseen narratiiviin kuuluu voimaantuminen ja unelmien prinssit

Miesasiamiesnarratiivissa nainen on uhka, ellei ole alistunut, riippuvainen ja toissijainen. Mitähän se sinusta kertoo, moinen naissukupuolen pelko?

Nainen uhkana ei ole miesten narratiivi, sekin on feministien narratiivi. Oikeassa elämässä yksikään mies ei pidä naista uhkana.

Vierailija kirjoitti:

Helppoa se on naisilla kun kysynnän ja tarjonnan lain perusteella naiselle löytyy kumppani käytännössä aina. Kyse on lähinnä siitä kenet suostuu kelpuuttamaan. Myös sairaalloisen ylipainoisilla naisilla on ottajansa, mutta koitappa hintelänä lyhyenä ujona miehenä löytää kumppani. Ei tule tapahtumaan.

Olen ylipainoinen nainen, ja tosiaan löytyy kyllä ottajia aina silloin tällöin. He tekevät aloitteen kännissä valomerkin aikaan pelkkä irtoseksi mielessään, kun parempaakaan ei löytynyt. Arvaa kiinnostaako?

Olen itse miettinyt tätä asiaa viime aikoina paljon. Olen vielä alle 30 ja olemme olleet miesystäväni kanssa yhdessä vasta pari vuotta. Hän on kyllä enemmän kuin "ihan kiva". Jo ensimmäistä kertaa tavatessamme tuntui, että olisimme tunteneet jo pitkään. Meillä on aika samanlaiset luonteet monella tapaa, samanlainen huumorintaju ja yllättävän samanlaiset taustat. Elämä on mukavaa suurimmaksi osaksi. Ongelmia tuottaa se, ettei meillä esim. kiinnostuksen kohteissa ole paljoakaan yhteistä, ja valitettavasti kumpikin meistä on sellaisia, että jos jokin asia ei kiinnosta, niin se ei vain kiinnosta. Siksi meillä on kuitenkin lopulta aika vähän yhteistä, vaikka elämä yhdessä rullaakin mukavasti. Tämä asia häiritsee minua välillä paljonkin, kun ajatuksissani se "unelmien prinssi" olisi innoissaan samoista asioista kanssani.

Täydellisiä miehiä ei ole olemasskaan.

En minä vastannut kyselyyn siltä pohjalta, että löysinkö täydellisen miehen. Kysymys oli löysinkö unelmieni prinssin.

Minusta unelmien prinssi on tunnekysymys. Ei virheettömyyskysymys.

Vierailija kirjoitti:

Unelmien prinssi -jutut ovat höpönhöpöä. Tiedät kyllä, kun kohtaat sen ihmisen, johon haluat sitoutua. Hän ei ole sellainen, jonka kanssa voisit olla. Hän on sellainen, jota ilman et halua olla. Vähempään ei kannata tyytyä. Parisuhdeterapeutitkin sanovat, että siinä vaiheessa, kun parisuhteessa tulee arki ja kyllästyminen ja riitoja, on ensiarvoisen tärkeää, että voi palata muistoissaan alkuvaiheeseen, kun oltiin huimaavan rakastuneita toisiinsa.

Ei olisi reilua sinulta olla jonkun kanssa vain siksi, ettei "sitä oikeaa" ole vielä tullut vastaan. Koska sitten kun sellainen tulee, se "tyytymisen kohde" jää kuin nalli kalliolle.

Rakastuminen on ihana tunne, älä missään tapauksessa lähde rakentamaan parisuhdetta muun kuin sen varaan. Itse ehdin olla lähes kahdeksan vuotta sinkkuna ennen kuin tapasin nykyisen puolisoni. Kannatti.

Mä jotenkin käsitän tuon unelmien prinssin just tuommosena ihmisenä, jota ilman en halua olla. Toki sille mielikuvissa laittaa jotain konkreettisia ominaisuuksia, mutta se lähtökohta on aina se, että se ihminen on sellainen, jota ilman ei halua olla.

Miten te muut käsitätte "unelmien prinssin"?

"Tyydyin" siihen ihan ok:hon, mutta vuosien mittaan siitä on kuoriutunut se unelmien prinssi. Vuosien mittaan oppii toisesta aina enemmän, osaa painella niitä "oikeita nappuloita", löytää yhteisiä mielenkiinnonkohteita jne. Henkilökohtaisesti en usko salamarakkauksiin.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen vaimon mukaan hänen unelmiensa prinssi. Itse uskon, että ihminen voisi elää ihan onnellisen elämän kestävän suhteen monenlaisen ihmisen kanssa. Vaimoni on siis varmaan sitten yksi näistä "unelmieni prinsessoista".

Vakavasti puhuen, onnellista loppuelämän parisuhdetta ei saada löytämällä "se oikea", vaan menemällä sen "ihan kivan" kanssa yhteen (joka tuntuu sen verran kivalta, että voisi olla "se oikea") ja sen jälkeen halutaan joka päivä olla onnellisia toisen kanssa. Moni odottaa, että puoliso tekisi hänet onnelliseksi, mutta jos se onkin toisinpäin. Onni tulee siitä, että tekee puolison onnelliseksi.

Mentiin yhteen kun vaimo oli 21 ja minä 24. Nyt kolkuttelen viittä kymppiä ja kotona kaksi täysi-ikäisyyttä lähestyvää teiniä.

"Ihan kiva" ei ole sama asia kuin "sen verran kiva, että voisi olla se oikea". Olin yhdessä "ihan kivan" kanssa ja huomasin, että se haluaminen elää toisen kanssa onnellisena vaati jo ihan liikaa työtä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unelmien prinssi -jutut ovat höpönhöpöä. Tiedät kyllä, kun kohtaat sen ihmisen, johon haluat sitoutua. Hän ei ole sellainen, jonka kanssa voisit olla. Hän on sellainen, jota ilman et halua olla. Vähempään ei kannata tyytyä. Parisuhdeterapeutitkin sanovat, että siinä vaiheessa, kun parisuhteessa tulee arki ja kyllästyminen ja riitoja, on ensiarvoisen tärkeää, että voi palata muistoissaan alkuvaiheeseen, kun oltiin huimaavan rakastuneita toisiinsa.

Ei olisi reilua sinulta olla jonkun kanssa vain siksi, ettei "sitä oikeaa" ole vielä tullut vastaan. Koska sitten kun sellainen tulee, se "tyytymisen kohde" jää kuin nalli kalliolle.

Rakastuminen on ihana tunne, älä missään tapauksessa lähde rakentamaan parisuhdetta muun kuin sen varaan. Itse ehdin olla lähes kahdeksan vuotta sinkkuna ennen kuin tapasin nykyisen puolisoni. Kannatti.

Mä jotenkin käsitän tuon unelmien prinssin just tuommosena ihmisenä, jota ilman en halua olla. Toki sille mielikuvissa laittaa jotain konkreettisia ominaisuuksia, mutta se lähtökohta on aina se, että se ihminen on sellainen, jota ilman ei halua olla.

Miten te muut käsitätte "unelmien prinssin"?

Unelmien prinssi = täyttää kaikki toivelistan kohdat ja on vielä sitäkin enemmän

Odotan rakkautta.

Nyt olen yhden miehen olen tavannut johon olen ihastunut. Kaikki muu onkin sitten hankalampi juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan naisi ketään muuten kuin rakkaudesta? Ei ulkonäön, rahapussin tai statuksen varaan voi kestävää ihmissuhdetta rakentaa.

Tunne-elämän häiriötilat ovat ilmeisen yleisiä niillä, jotka muuta väittävät: jauhavat tasoista ja kriteereistä, jotka perustuvat vain ja ainoastaan pinnallisiin ulkoisiin piirteisiin.

Jos ei kykene rakastamaan, on parempi olla yksin, ettei pilaa usean ihmisen elämää: omaa, puolison ja lasten.

Kyllä sinullakin ne tasot ja kriteerit ovat, vaikka et tietoisesti niitä ajattele. Katuojassa makaavaa, kuselta haisevaa pultsaria et olisi puolisoksesi edes harkinnut. Vaikka olisi sisältä maailman kultaisin luonne, tietyt asiat täytyy olla kunnossa ja siitä on ihan turha jeesustella.

No tottakai. Eipä tuossa muuta väitettykkään.

Mutta toisinpäin, se, että ne tietyt asiat on kunnossa, ei vielä tarkoita, että kyseistä ihmistä rakastaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unelmien prinssi -jutut ovat höpönhöpöä. Tiedät kyllä, kun kohtaat sen ihmisen, johon haluat sitoutua. Hän ei ole sellainen, jonka kanssa voisit olla. Hän on sellainen, jota ilman et halua olla. Vähempään ei kannata tyytyä. Parisuhdeterapeutitkin sanovat, että siinä vaiheessa, kun parisuhteessa tulee arki ja kyllästyminen ja riitoja, on ensiarvoisen tärkeää, että voi palata muistoissaan alkuvaiheeseen, kun oltiin huimaavan rakastuneita toisiinsa.

Ei olisi reilua sinulta olla jonkun kanssa vain siksi, ettei "sitä oikeaa" ole vielä tullut vastaan. Koska sitten kun sellainen tulee, se "tyytymisen kohde" jää kuin nalli kalliolle.

Rakastuminen on ihana tunne, älä missään tapauksessa lähde rakentamaan parisuhdetta muun kuin sen varaan. Itse ehdin olla lähes kahdeksan vuotta sinkkuna ennen kuin tapasin nykyisen puolisoni. Kannatti.

Mä jotenkin käsitän tuon unelmien prinssin just tuommosena ihmisenä, jota ilman en halua olla. Toki sille mielikuvissa laittaa jotain konkreettisia ominaisuuksia, mutta se lähtökohta on aina se, että se ihminen on sellainen, jota ilman ei halua olla.

Miten te muut käsitätte "unelmien prinssin"?

Unelmien prinssi = täyttää kaikki toivelistan kohdat ja on vielä sitäkin enemmän

Kaikki meistä eivät etsi listan kanssa. En minä ollut netissä enkä ollut kirjoittanut mitään listoja tai kriteerejä. Tottakai etsin tietyn kaltaista ihmistä enkä olisi huolinut esim. varattua, sellaista jolla on kotona asuvia lapsia tai haluaa lapsia, homoa, psyykkisesti sairasta, päihdeongelmaista, heikkolahjaista, sivistymätöntä jne. Mutta jos niistä perusedellytyksistä, joita minulla oli (vapaa, hetero, asuu Etelä-Suomessa, ei lapsia, ei halua lapsia, älykäs, terve, koulutettu, työssäkäyvä) olisi tehnyt listan, niin sellaisia miehiä olisi ollut pilvinpimein.

Laadun tavoittelu ehdottomasti. Ei saa jäädä oloa että tekee mieli ”vilkuilla”.

Olin 25v kun mentiin naimisiin. Ollaan oltu 5 vuotta yhdessä ja ollaan todella onnellisia. Alkuhuumaa oli, salamarakkaudeksikin voisi kutsua, eikä intuitio antanut mitään hälytysmerkkejä. Aiemmista yrityksistä opin, että jos intuitio kertoo jonkin olevan pielessä jo varhain, sitä kannattaa kuunnella. Tässä suhteessa on kaikki kohdallaan, mies ihana, haluan tehdä hänet onnelliseksi. Hänen katsoessaan minua näen rakkautta ja paloa viidenkin vuoden jälkeen. Luottamus on kova että se ei katoa pitkänkään ajan jälkeen. Voisin kutsua häntä unelmien prinssiksi mutten halua, sillä en ole prinsessa, eikä hän täydellinen. Hänessä on omat särönsä, jotka olen hyväksynyt ja oppinut niitäkin rakastamaan. Säröt eivät aiheuta tyytymistä, kun ne eivät kohdistu asioihin jotka ovat olleet ”itselle tärkeiden asioiden” listalla. Näistä kaikki mies täyttää kirkkaasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unelmien prinssi -jutut ovat höpönhöpöä. Tiedät kyllä, kun kohtaat sen ihmisen, johon haluat sitoutua. Hän ei ole sellainen, jonka kanssa voisit olla. Hän on sellainen, jota ilman et halua olla. Vähempään ei kannata tyytyä. Parisuhdeterapeutitkin sanovat, että siinä vaiheessa, kun parisuhteessa tulee arki ja kyllästyminen ja riitoja, on ensiarvoisen tärkeää, että voi palata muistoissaan alkuvaiheeseen, kun oltiin huimaavan rakastuneita toisiinsa.

Ei olisi reilua sinulta olla jonkun kanssa vain siksi, ettei "sitä oikeaa" ole vielä tullut vastaan. Koska sitten kun sellainen tulee, se "tyytymisen kohde" jää kuin nalli kalliolle.

Rakastuminen on ihana tunne, älä missään tapauksessa lähde rakentamaan parisuhdetta muun kuin sen varaan. Itse ehdin olla lähes kahdeksan vuotta sinkkuna ennen kuin tapasin nykyisen puolisoni. Kannatti.

Mä jotenkin käsitän tuon unelmien prinssin just tuommosena ihmisenä, jota ilman en halua olla. Toki sille mielikuvissa laittaa jotain konkreettisia ominaisuuksia, mutta se lähtökohta on aina se, että se ihminen on sellainen, jota ilman ei halua olla.

Miten te muut käsitätte "unelmien prinssin"?

Unelmien prinssi = täyttää kaikki toivelistan kohdat ja on vielä sitäkin enemmän

Kaikki meistä eivät etsi listan kanssa. En minä ollut netissä enkä ollut kirjoittanut mitään listoja tai kriteerejä. Tottakai etsin tietyn kaltaista ihmistä enkä olisi huolinut esim. varattua, sellaista jolla on kotona asuvia lapsia tai haluaa lapsia, homoa, psyykkisesti sairasta, päihdeongelmaista, heikkolahjaista, sivistymätöntä jne. Mutta jos niistä perusedellytyksistä, joita minulla oli (vapaa, hetero, asuu Etelä-Suomessa, ei lapsia, ei halua lapsia, älykäs, terve, koulutettu, työssäkäyvä) olisi tehnyt listan, niin sellaisia miehiä olisi ollut pilvinpimein.

Niin sanoinkin että toivelistan, ei vaatimuslistan. Vaatimuslistalla on nuo välttämättömät perusedellytykset, jotka täytyy olla ennen kuin alkaa edes harkita. Toivelista ei ole edes mikään konkreettinen lista, jonka kanssa kumppania etsitään, vaan enemmänkin sellaisia omia preferenssejä, joita ilmankin voi olla potentiaalinen kumppani, mutta joiden löytyminen kumppaniehdokkaasta on plussaa ja ilahduttaa. Näitä voi olla esim. ulkonäöllisiä, puolison työhön tai harrastuksiin liittyviä, vaikka tietynlainen ääni tms. "Unelmien prinssi" siis täyttää nämä toiveet (ja on siksi yodennäköisesti myös fiktiivinen olento). Tämä ei siis ole mikään universaali määritelmä, vaan se, miten minä käsitän tuon termin.

"UnelmieNI prinssi" käsitteenä ei tarkoita täydellistä ihmistä vaan tarkoittaa minulle sellaista miestä, jota juuri minä henkilökohtaisesti pidän haluttavana ja tunne on molemminpuolinen: minä tunnen oloni hyväksi hänen seurassaan vaikka jonkun toisen mielestä hän voi olla tylsä, hän on minun silmissäni komea ja seksikäs, meillä on samanlaiset arvot ja haluamme elämältä samanlaisia asioita, viihdymme toistemme seurassa jne. En tajua ihmisiä, jotka painostavat sinkkuja seurustelemaan kenen tahansa vastaantulijan kanssa ja ehdottavat, että "voittehan te sitten myöhemmin erota, jos ette sovikaan yhteen".

Jos kutsuisin puolisoani "ihan kivaksi", se olisi vuosisadan vähättely.

Unelmien prinssiä ei ole olemassa eikä sellaista kannata odottaakaan. Hyvin iso osa miehistä pettää, perseilee, loukkaa sinua. Älä luota keneenkään liikaa, pidä aina huoli siitä että pärjäät yksin esim. taloudellisesti. Yksikään ihminen ei ole 100 % luottamuksen arvoinen.

Minua vastaan käveli Unelmien Prinssi. Vei heti ensimmäisenä iltana Sateenkaarten tuolle puolen ja minä-tyttö olin myyty. En voinut miettiä kuin häntä. En syönyt, en nukkunut kunnolla. Koko ajan olimme puhelimessa tai treffeillä.

Asuttiin 11 vuotta yhdessä, kunnes menimme naimisiin ja ostimme Linnan ja teimme prinssin ja prinsessan. Edelleen satumme jatkuu ja rakastuneita olemme.

Sen pituinen se.

Kannattaa odottaa sitä suurta rakkautta, mihinkään ihan hyvään tyytyminen ei riitä pitkäksi aikaa. Laimea alku, laimea suhde.

Mieheni oli "ihan kiva" kun päädyin hänen kanssaan yhteen. Mitään ilotulituksia ei ollut ilmassa. Objektiivisesti arvioiden hän oli ja on ihan huippu. Fiksu, kiltti, hyvännäköinen ja urheilullinen. Tiesin, että hänestä tulee mahtava isä ja itsellä biologinen kello tikitti. Nyt olen löytänyt sitten vuosien jälkeen unelmien prinsessan - kolahti vihdoin miksi kukaan ei vaikuttanut prinssiltä.

Treffailuun ja sen aiheuttamiin lukuisiin pettymyksiin turtuneena olin vakuuttunut ettei mulle ole ketään sopivaa. Otin ihan kivan, joka myöskin tyytyi muhun. Lopulta se itselleni täysin sopiva ihminen käveli vastaan myöhemmällä iällä ja kolahti niin että soi mutta molemat tahoillaan varattuja joten ei voinut mitään.