Eikö muita ahdista ja tuo alakuloa tämä kotoilu???

Ei se mukavalta tunnu.

Kolme viikkoa vielä ja pääsee taas ravintoloihin kavereiden kanssa.

Ahdistaa. Olin masentunut jo valmiiksi, mutta nyt romahdin täysin. Minulta meni työt alta ja kotona seinät kaatuu päälle. Tunnen syyllisyyttä siitä, miten paska ihminen ja huono työntekijä olen. En ole tavannut ihmisiä kuuteen viikkoon enkä jutellut edes puhelimessa. En jaksa syödä enkä laittaa ruokaa. En usko eläväni kesään asti.

Sellaista se on. Kun globaali yleisvaarallinen pandemia jyllää, ihan kaikki asiat eivät välttämättä ole optimaalisen kivoja.

oikeasti tämä on ihan hirveätä. Ei siksi, että olisi ikävä ihmisiä tai baareja tai mitään, enk minä niitä ole ennenkään käyttänyt enkä kaipaa nytkään. Tämä etätyö on hirveää juuri siksi, että olen introvertti. ja nyt on joka jumalan hetki niskassa jotain nyhtämässä sekä työehteisö videoplavarereineen ja slackeineen JA oma puoliso. Lisäksi ne pari olemassaolevaa kaveriakin prakaavat ja kaipaavat henkistät tukea viesteillä ja puhelimella.

Siis oikeesti, ennen pääsi vähemmällä kun näitä tahoja, jotka halusivat sinulta jotain oli oikeasti vain yksi kerrallaan. Työasiat töissä, kotiasiat kotona. Nyt ne on kaikki koko ajan yhtä aikaa. En oikeesti jaksa enää yhtään.

Työttömänä totuin kotoiluun ja huomasin pitäväni siitä. Korona-aika on vähän kuin paluuta tuohon vanhaan elämäntapaan,  vaikka nyt kotona olon syynä on etätyö. En kaipaa mitään kodin ulkopuolisia huvituksia, lomamatkoja tai harrastuksia.  

Etänäkin olisi mukavampaa, kun tietäisi että maailma on ympärillä entisensä.  Vaikka ei esim. urheilua seuraisikaan, niin ne tylsät aamu-tv:n NHL-kierrokset kertovat kuitenkin normaalielämästä.  Pariin kuukauteen ei ole ollut missään mitään, ja uutiset vaan tuota hemmetin punaista piikkipalloa ja kuolleisuuslukuja.  Kyllä tervehtii kiitollisuudella jokaista pilkahdusta rajoitusten purusta maailmalla.  Ne ovat merkki siitä, että tämä helpottaisi.

Itsekin olen tehnyt etätöitä 2 kk. Sanoisin, että olen sopeutunut tilanteeseen. Työn sosiaaliset kontaktit korvautuneet kaverien kanssa puheluilla ja viesteillä.

Alussa oli ärtymystä ja arki liian samanlaista koko ajan.

Nyt jopa pidän siitä, että saan herätä 90 min myöhemmin, valvoa pidempään, katsoa illalla Netflixiä, Areenaa, lukea. Päivät menee rutiinilla oma työ, lasten etäkoulu (ovat suht omatoimisia), mies tai minä teen lounaan, kahvitauko. Lapset leikkivät paljon ulkona ja isossa talossa kenenkään naama ei ala ärsyttämään.

Ainoat ärsyttävät asiat ovat ruokalistan suunnittelu, kaupassakäynti (hirveästi ruokaa menee) ja harrastusten loppuminen.

Kävelyt ja ulkoilu parantaa mielialaa, sen huomasin heti alussa

Ei ahdista kotoilu ollenkaan. Omituinen ajatus, että ahdistaisi.

Minua päin vastoin ahdistaa se, kun joutuu välillä hoitamaan jonkun asian kaupassa tms, missä on tartuntariski.

Minusta on mukavaa. En ole pariin kuukauteen käynyt missään, nyt kävin kun oli pakko, ei ollut yhtään kivaa. En ole tavannut muita kuin tosiaan tänään myyjiä. Perheenjäsen asuu toisella puolella suomea. Harrastukset zoomilla, se kivaa.

Kotona on paljon mielenkiintoista tekemistä, tuntuu että ei meinaa aika riittää vuorokaudessa. Yksin asun.

Minä olen tehokkaampi kotona. Ei mene aikaa työmatkoihin, ei ole kahvi-, eikä lounastaukoja, kun syön koneen ääressä. Ei mene aikaa työkavereiden kanssa seurusteluun jne. Teen kotona neljässä tunnissa sen, mitä konttorilla kahdeksassa. Lopun ajan voin ulkoilla, roikkua netissa ja tavata kavereitani.

Ei ahdista edelleenkään, ihanaa.

Ei ahdista, mutta olenkin tehnyt etätöitä jo vuosia ja nimenomaan omasta toivomuksestani.  Ne pari kertaa, kun olen vuosien varrella joutunut käymään toimistolla, stressaan jo pelkästään aamuruuhkassa bussissa. Mielessäni vaan ajattelen, että paina kuski nyt saakeli sitä kaasua. Ja tottakai ymmärrän, että en ole ainoa matkustaja eikä bussikuski ole henkilökohtainen autonkuljettajani, mutta pysähtyminen jokaisiin liikennevaloihin ja jokaiselle pysäkille yksinkertaisesti vain ärsyttää ja turhauttaa mua. 

Työni on sellaista, ettei työkavereiden kanssa voi toimistollakaan jutella. Pitää olla hiljaa ja antaa työrauha muille. Kahvitauolla voi, jos osuu samaan aikaan hakemaan kahvia. Jos pitää tehdä ryhmätyötä, on siirryttävä neuvotteluhuoneeseen, jossa taas on täysin olematon työergonomia. Etätyössä tämä onnistuu häiritsemättä muita. 

Asun yksin ja olen tehnyt etätöitä kohta pari kuukautta. Suurimman osan ajasta nautin tästä, olen ehdottomasti introvertti ja pidän siitä, että saan viettää paljon aikaa yksin.

Mutta rajansa kaikella. Varsinkin huhtikuulla ollut viikon loma oli suoraan sanottuna kamala, olin yksin neljän seinän sisällä melkein koko ajan. Päivän kohokohta oli lenkki. Viikon kohokohta ruokakaupassa käynti. Ensimmäistä kertaa ikinä odotin loman loppumista innolla.

Töitä tehdessä tämä menee paremmin. Kaipaan normaalia elämää, etätöitä tosin jatkaisin mielelläni ainakin osan ajasta.

Toki, mutta omalla kohdallani ehdottomasti mieluummin tämä kuin sairastuminen. Sen ymmärrän, jos joku ei koe eristäytymistä itselleen tarpeellisena, että varmasti rasittaa tämä tilanne. Voimia!

Korona-aika on oikeasti helpompaa kuin normaalisti.

Enemmän aikaa olla ihan rauhassa. Huomaa, miten turhaan sitä on aiemmin aikansa käyttänyt.

Nyt - ennen

Kauppaostokset kerran viikossa - kauppaan mielijohteesta

Viikon ruokalista valmiiksi suunniteltu - päivittäin mietittävä

Saa nukkua pidempään - aikaa meni turhaan matkoihin

Mukavaa yhdessäoloa - lasten vientiä harrastuksiin

Lapsen ystävyyssuhteet parantuneet - kaikki omissa harrastuksissaan

Lapselle uusia ystäviä - kaikilla aina kiire.

Kyllä aikuinenkin voi yhtä lailla saada uusia sosiaalisia kontakteja.

Korona-aika on vapauttanut myös ajattelua, kun paljon muistettavia asioita on jäänyt pois.

Vierailija kirjoitti:

Ahdistaa. Olin masentunut jo valmiiksi, mutta nyt romahdin täysin. Minulta meni työt alta ja kotona seinät kaatuu päälle. Tunnen syyllisyyttä siitä, miten paska ihminen ja huono työntekijä olen. En ole tavannut ihmisiä kuuteen viikkoon enkä jutellut edes puhelimessa. En jaksa syödä enkä laittaa ruokaa. En usko eläväni kesään asti.

vaikka täällä on toisensuuntaisia kommentteja, et ole ainut.

Kriisipuhelimen yhteyden­ottomäärät räjähtivät korona­kevään takia.

https://tukinet.net

Vierailija kirjoitti:

Etänäkin olisi mukavampaa, kun tietäisi että maailma on ympärillä entisensä.  Vaikka ei esim. urheilua seuraisikaan, niin ne tylsät aamu-tv:n NHL-kierrokset kertovat kuitenkin normaalielämästä.  Pariin kuukauteen ei ole ollut missään mitään, ja uutiset vaan tuota hemmetin punaista piikkipalloa ja kuolleisuuslukuja.  Kyllä tervehtii kiitollisuudella jokaista pilkahdusta rajoitusten purusta maailmalla.  Ne ovat merkki siitä, että tämä helpottaisi.

Juuri tämä! Kotoilu ei ole ongelma, mutta se miksi kotoillaan on.

En kyllä tiedä mistä tässä pitäisi ahdistua? Yli 2kk olen tehnyt etätöitä, pari kertaa olen käynyt työpaikalla. Lapset ovat omissa huoneissaan etäkoulussa. Onhan tämä joskus vähän tylsää ja puuduttavaa, mutta ei ahdistavaa. Eilen kävin isossa marketissa, ei ahdista sielläkään. Rauhassa sai kulkea ja mietin, että pitäisikö täälläkin nyt muka pelätä jotain! Ihan mukavaa oli kärryjä työnnellä ja osastoja kierrellä.

Etätyö ongelma? Niin kauan kun palkka juoksee, ei ole mitään ongelmaa.