Te, jotka haaveilette koronan tukahduttamisesta: a) kuinka pitkään se kestää ja b) mistä raha?
Kuinka pitkään tukahduttamistoimia Suomessa pitäisi jatkaa, mitä ne maksavat, millaisia muita sosioekonomisia ja terveydellisiä seurauksia toimilla on ja kuka lystin oikein maksaa?
Huomaattehan, että esim. Uudessa-Seelannissa hyvin tiukat rajoitustoimet ovat olleet voimassa jo pidemmän aikaa, eikä niitä voida purkaa vielä kuukausiin kokonaan.
Eli kertokaapa ajatuksenne.
Kommentit (88)
Jotenkin hassusti asia kääntynyt Suomessa niin, että persujen ja kokkareiden mielestä raha tulee taikaseinästä vaikka viime hallituskaudella tilanne oli päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
a) kestää mikä kestää
b) ei ainakaan velalla eikä veroilla
Loistava, toteuttamiskelpoinen ehdotus. Ei oteta velkaa eikä koroteta veroja eli leikataan. Valtion suurin menoerä on sosiaali- ja terveysmenot, leikataan vaikka niistä. Eiku hetkinen.
Ehkä kolme viikkoa, jos sulku olisi erittäin täydellinen. Samat rahat ja enemmän sekä paljon enemmän sairatuneita menisi myös, jos näin ei tehtäisi. Vaihdetaanko osa hävittäjien hankintaa varten suunnitelluista lainoista terveyteen?
Kestää niin kauan kuin kestää. Yksikin pelastettu elämä voittaa 10 miljoonaa karanteenimiespäivää.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kolme viikkoa, jos sulku olisi erittäin täydellinen. Samat rahat ja enemmän sekä paljon enemmän sairatuneita menisi myös, jos näin ei tehtäisi. Vaihdetaanko osa hävittäjien hankintaa varten suunnitelluista lainoista terveyteen?
Peruste tuolle kolmen viikon arviolle? Ei riitä mihinkään.
Uudelta-Seelannilta meni pari kuukautta pandemian tukahduttamiseen. Suomikin oli jo ihan hyvässä alussa, kunnes hallitus tuhosi kaiken tähän asti saavutetun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassusti asia kääntynyt Suomessa niin, että persujen ja kokkareiden mielestä raha tulee taikaseinästä vaikka viime hallituskaudella tilanne oli päinvastoin.
Persut ja kokkareetko sitä taikaseinärahaa jakelivatkin somepersoonille ja miljonääreille holtittomasti sadantonnin kerta-annoksina?
Itse asiassa koko Business Finland on Sipilän, Orpon ja kumppaneiden kyhäelmä, josta saivat aikanaan oikeuskanslerilta huomautuksen. Siellä niiden kaverit jakelevat valtion masseja tänäkin päivänä.

Uuden-Seelannin tukahdutus ei ole päättynyt. Nyt vasta varovasti avaavat esim. ravintoloiden take awayn.
Mitä me haluamme?
- Käskyjä! Kieltoja! Rajoituksia! Määräyksiä! Rangaistuksia!
Mitä me emme halua?
- Velkaa! Veroja! Leikkauksia!
Vähemmän aikaa tukahduttaminen kestäisi ja maksaisi kuin nyt valittu kansan tahallaan sairastuttamislinja.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kolme viikkoa, jos sulku olisi erittäin täydellinen. Samat rahat ja enemmän sekä paljon enemmän sairatuneita menisi myös, jos näin ei tehtäisi. Vaihdetaanko osa hävittäjien hankintaa varten suunnitelluista lainoista terveyteen?
3 viikon sulku? Itse tauti kestää kaikkineen noin6- 8 viikkoa alusta loppuun. Sulun pitäisi olla totaalinen ja kestää vähintään 3-4 kuukautta. Kai ymmärrät että sulkuun mentäisiin taudin eri vaiheissa ja yhteen sulkeutuneet ihmiset vääjäämättä tartuttaisivat toisensa joten tautiketjun läpimeno kestäisi todellakin pitempään kuin 3 viikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uudelta-Seelannilta meni pari kuukautta pandemian tukahduttamiseen. Suomikin oli jo ihan hyvässä alussa, kunnes hallitus tuhosi kaiken tähän asti saavutetun.
Uuden-Seelannin tukahdutus ei ole päättynyt. Nyt vasta varovasti avaavat esim. ravintoloiden take awayn.
Tukahdutusosuus on päättynyt, nyt alkaa ylläpitovaihe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassusti asia kääntynyt Suomessa niin, että persujen ja kokkareiden mielestä raha tulee taikaseinästä vaikka viime hallituskaudella tilanne oli päinvastoin.
Persut ja kokkareetko sitä taikaseinärahaa jakelivatkin somepersoonille ja miljonääreille holtittomasti sadantonnin kerta-annoksina?
Itse asiassa koko Business Finland on Sipilän, Orpon ja kumppaneiden kyhäelmä, josta saivat aikanaan oikeuskanslerilta huomautuksen. Siellä niiden kaverit jakelevat valtion masseja tänäkin päivänä.
Sipilä ja Orpoko myönsi n. miljardin lisärahan BF:lle holtittomasti ympäriinsä jaeltavaksi?
Suomihan sössi tuon tukahduttamis-vaihtoehdon jo heti alussa, kun italianmatkaajat päästettiin levittämään tautia. Että se siitä.
Miljardi on pikkuraha sellaisesta joka tukee työllisyyttä ja taloutta verrattuna 3 miljardiin joka aiheuttaa vain haittoja.
a) kestää mikä kestää
b) ei ainakaan velalla eikä veroilla