Tässä ketjussa saa saada itkupotkuraivarit koronatilanteen takia
Pienetkin valituksen aiheet tai isommat hermoromahdukset ovat sallittuja.
Tuuletetaan paha mieli anonyymisti ulos ja jatketaan sitten leuka pystyssä eteenpäin.
Toisten syyllistäminen tai vähätteleminen on kiellettyä!
Kommentit (30)
V*tuttaa. Ei jaksaisi tätä yhtään. Vasta kuukausi takana ja edelleen ollaan epidemian alkuvaiheessa. Kuinka pitkään tätä oikein jatkuu????
Vierailija kirjoitti:
Hyvä idea! Tälläkin palstalla ollaan aina syyllistämässä ihmisiä negatiivista tunteista. Että meidän isovanhemmat selvisi sodasta, kuinka vaikeaa teillä muka voi olla, önnönnöö. Mutta sehän se vasta haitallista onkin, jos vaikeista tunteista ei saa puhua.
Vaikea tarkoittaa vähän eri asiaa kun "en pääse matkoille yhyhyhy"
Helpompi vain myöntää ettei vanhaan ole paluuta. Jos vielä ajattelee että kohta tämä on ohi ja meno on kuin puoli vuotta sitten niin varma hermoromahdus tiedossa.
Mikään ei tule enää ikinä olemaan entisellään. Rip maapallo 1960-2019
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä idea! Tälläkin palstalla ollaan aina syyllistämässä ihmisiä negatiivista tunteista. Että meidän isovanhemmat selvisi sodasta, kuinka vaikeaa teillä muka voi olla, önnönnöö. Mutta sehän se vasta haitallista onkin, jos vaikeista tunteista ei saa puhua.
Vaikea tarkoittaa vähän eri asiaa kun "en pääse matkoille yhyhyhy"
Kyllä ihmisen pitää saada pettyä. Pettymys on ihan luonnollinen tunne, josta on helpompi päästä yli kun ei yritä tukahduttaa sitä. Harmi, ettei sinulle ilmeisesti ole sitä jo lapsena opetettu. Minä yritän omille lapsilleni opettaa, ettei mikään pettymyksen aihe ole arvoton, pienikään. Pettymys kertoo siitä, että asia on ihmiselle tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Helpompi vain myöntää ettei vanhaan ole paluuta. Jos vielä ajattelee että kohta tämä on ohi ja meno on kuin puoli vuotta sitten niin varma hermoromahdus tiedossa.
Mikään ei tule enää ikinä olemaan entisellään. Rip maapallo 1960-2019
Monikin asia tulee olemaan entisellään. Muttei kaikki. Onneksi.
En saa etätöissä mitään aikaiseksi. Ahdistaa.
Ihana ketju! Mua ahdistaa nykyään tämä tilanne :(
Voi kun rajoituksia alettaisiin purkamaan!
Mua ei ärsytä tässä toistaiseksi mikään. Jos ärsyttäisi, niin ehkä lievästi muiden käytös, mutta jos ei saa syyllistää, niin vähän vaikeaksi menee. :D Mutta yritetään.
Ystävällisesti ehdottaisin, että te jotka lenkkipolulla ohitatte vastaantulijan ihan vierestä, olisi kiva jos jatkossa väistäisitte polun toiseen laitaan. Ei pakko, mutta jos, niin kiitos. Ymmärrän kyllä, jos ei niin muista tehdä, ja toisaalta, jos haluaa kävellä läheltä, niin ymmärrän että siihenkin on jokin syy, esim. koettu elämässä vääryyttä ihmisten taholta, jolloin saattaa kokea, että oloa helpottaa sen purkaminen pienellä härnäämisellä. Tai on ollut liian kiltti alistuja ja nyt haluaa näyttää muille ja itselleen, että en enää väistele vaan kävelen keskellä tietä! Jos syynä olisi pelkkä ilkeys (tuskin), niin silloin olisi ehkä pers.häiriö, jota ei ole voinut itse valita. Teette miten vain, niin ymmärrän kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Helpompi vain myöntää ettei vanhaan ole paluuta. Jos vielä ajattelee että kohta tämä on ohi ja meno on kuin puoli vuotta sitten niin varma hermoromahdus tiedossa.
Mikään ei tule enää ikinä olemaan entisellään. Rip maapallo 1960-2019
Kaikki muuttuu koko ajan. Vertaapa maapalloa vuosina 1960 ja 2019. On eroja vaikka millä mitalla.
vituttaa ku ei pääse träveltämään
ahdistusta ei mitään toivoa
onneksi punaviini minulla on
Kyllästyttää kotona oleminen varsinki kun samaan aikaan kaveriporukka näkee toisiaa 🤯 Ite yritän olla vastuullinen mut aika pahalta tuntuu et omia kavereita ei kiinnosta suositukset (tietty myös monia muita jotka ajattelee nöin). Mietityttää myös et tuleeko iso piikki vapun jälkeen ku ihmiset menee kavereiden luo ja puistoihin ryyppäämään..
Veetuttaa kesä jo ennakkoon. Miehen lomat paloi tähän koronatilanteeseen, kaikki paikat on kuitenkin kiinni, matkustamaan ei pääse ja rahat on loppu. Tämän piti olla meidän ensimmäinen oikea kesäloma perheenä, kun ollaan kumpikin vihdoinkin kunnon töissä.
Joo joo, voisin olla hengityskoneessa tai vaikka kuollut, mutta harmittaisi mua menetetty kesäloma silloinkin. Ollaan tehty 10 v. putkeen töitä kaikki kesät...
Ärsyttää ja ahdistaa, kun kahden erittäin hankalan vuoden (avioero, muutto, remontti jne.) toivoin, että tänä vuonna helpottaa. Alkuvuodesta panostin työhön ja lapsiin, nyt on etätyö ja etäkoulu ja molemmat toimii huonosti.
Kaikki kivat jutut on viety pois. Ei voi tehdä suunnitelmia, on vaan samaa tasaisen tylsää viikosta toiseen.
Vituttaa kun juuri pääsin kontrolloivasta miehestä eroon, niin tuli nämä koronan tuomat rajoitteet. Uutta suhdetta aloittelen, enkä pääse hänen kanssa nyt mihinkään! Enkä edes haluaisi ulkomaille, mutta en nyt lähde Suomeakaan reissaamaan vaikka se ei lailla kiellettyä olekaan. Toivoisin, että kesällä sentään pääsisin vanhempieni luo ja vähän muuallekin Suomeen. Mistään yleisötapahtumista en koskaan ole edes haaveillut. Toivottavasti pääsisi edes terassille istumaan.
Ja eniten ketuttaa tämä parivuotiaan kanssa kotona istuminen ja ulkona hiekkakakkujen vääntäminen. Isänsä ottaa tuon silloin kun huvittaa, ja kaikki on hänen kontrollissaan yllättäen! Jos olisin lapseton, voisin ollakin kotosalla vaikka loppuvuoden, mutta hajoaa pää tuon lapsen kanssa. Nytkin se katsoo Youtubea kun en jaksa enää välittää ruutuajoista.
Ja toki olen yrittäjä. Juuri ehdin perustaa uuden firman kun tuli tämä vtun korona. Voisipa nämä rajoitteet koskea vaan isoja tapahtumia ja kokoontumisia, ei sitä että jokaista ihmiskohtaamista tarvitsee pelätä.
Ja kyllä, sodan aikaankin ihmiset halusivat elämäänsä edes jotain kivaa ja turhaa välillä, kuten tansseja, joiden järjestäminen oli kielletty.
Tehnyt yrityksen eteen vuosien ajan työtä palkatta ja viime vuonna liikevaihto vihdoinkin räjähti kasvuun.
Sitten tuli maaliskuu 2020.
Sinne meni elämäntyö.
Vatuttaa kun ei voi syödä tuoreita vihanneksia. Mieli ei anna periksi. Jospa niissä on kuitenkin koronaa vaikka huuhtelisin niitä 24 tuntia kiehuvan veden alla. Kädet on niin rikki pesuista että kohta saan varmaan verenmyrkytyksen ja ne amputoidaan pois. Mieli on niin rikki että olen varmaan psykoosissa. Kaveritkin jo huolissaan. Syöminen ahdistaa. Kestää kauan kun saan jotain syötyä, (valmistelut). Pakkotoiminnot tulleet jo kuvioihin mukaan. Kohta varmaan lakkaan syömästä ja kuihdun pois. En vastaa enää puheluihinkaan. Ei vaan jaksa.
Minua ahdistaa etäopiskelu ihan älyttömästi. En osaa enkä saa aikaan. Olen siis valmistunut jo yliopistosta työttömäksi, joten hakeuduin opiskelemaan alalle, jolla töitä olisi. Yhtenä kriteerinä oli myös se, että lähiopetusta pitää olla mahdollisimman paljon, koska huomasin jo nimittäin aiemmissa opinnoissa sen, että minusta ei yksinkertaisesti ole itsenäiseen opiskeluun. Kaikki opinnot nyt melkeinpä aivan seis, ja ärsyttää kun en minä halunnut näin opiskella kun tiesin jo etukäteen, että tällaiseen minusta ei ole!!
Haluan eron ja oman kodin. Mies on lomautettu eikä halua erota. En tiedä mikä on kohtuullista - odottaako että hän pääsee takaisin töihin ja tilanne muutenkin normalisoituu, vai lähteäkö vain. Tuntuu huijaamiselta esittää että kaikki on hyvin, mutta toisaalta en haluaisi jättää häntä ihan tyhjän päälle tällaisessa poikkeustilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä idea! Tälläkin palstalla ollaan aina syyllistämässä ihmisiä negatiivista tunteista. Että meidän isovanhemmat selvisi sodasta, kuinka vaikeaa teillä muka voi olla, önnönnöö. Mutta sehän se vasta haitallista onkin, jos vaikeista tunteista ei saa puhua.
Vaikea tarkoittaa vähän eri asiaa kun "en pääse matkoille yhyhyhy"
Kyllä ihmisen pitää saada pettyä. Pettymys on ihan luonnollinen tunne, josta on helpompi päästä yli kun ei yritä tukahduttaa sitä. Harmi, ettei sinulle ilmeisesti ole sitä jo lapsena opetettu. Minä yritän omille lapsilleni opettaa, ettei mikään pettymyksen aihe ole arvoton, pienikään. Pettymys kertoo siitä, että asia on ihmiselle tärkeä.
On ihan viisasta laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Tuossa lainaamassani viestissä sanottiin "jos vaikeista tunteista ei saa puhua". Vaikea on eri asia kuin pettymys, pienet asiat voivat tuottaa pettymyksen, mutta pienten pettymysten ei tule aiheuttaa vaikeita tunteita. Mikäli lapsi jää ilman tikkaria ja pettyy niin lapselle tulee opettaa, että se on pieni harmi. Jää sitten ne terapia-ajat heille joilta on esim. kuollut läheinen koronaan tms. eikä tarvitse alkaa purkaa 20 vuoden takaisia tikkaritta jäämis -traumoja, jotka ovat aiheuttaneet vaikeita tunteita.
Hyvä idea! Tälläkin palstalla ollaan aina syyllistämässä ihmisiä negatiivista tunteista. Että meidän isovanhemmat selvisi sodasta, kuinka vaikeaa teillä muka voi olla, önnönnöö. Mutta sehän se vasta haitallista onkin, jos vaikeista tunteista ei saa puhua.