Ero ja ahdistus. Missään ei ole hyvä olla ja masentaa. Olen pilannut elämäni.

Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa.
En voi olla kotona yksin, en sukulaisillani, en ystävilläni. Missään ei ole hyvä olla.
Nukun huonosti enkä pidä huolta itsestäni vaikka juuri nyt pitäisi.
Olen vaipunut johonkin itsesäälin ja syytöksiin miten olen voinut olla niin tyhmä.

Suhde oli huono ja henkisesti väkivaltainen. Kovin raskas psyykkisesti, päihteiden täytteinen ja hyväksikäyttöön perustuva.
Lähinnä olin kodin hengetär, kuulin mitätöintiä lähes jatkuvasti sekä mies kiusasi, alisti ja sai raivareita milloin mistäkin.
En voinut tietenkään hyvin ja lopulta lähdin vain.

Ahdistaa koska vielä vuosi sitten voin niin hyvin. Elin elämääni onnellisesti sinkkuna, määrätietoisesti itsestäni huolta pitäen, paljon töitä tehden ja rahaa säästäen. Se oli upeaa.
Tuntui, että elämä on hyvää ja täynnä mahdollisuuksia.
Halusin ehdottomasti saada elämäni tai raiteilleen ja onnistuin.
Sekään ei ollut itsestäänselvää.
Vuosia meni, että sain elämänilon takaisin kun oli kaikenlaista mutta kovalla työllä saavutin balanssin johon mahtui monien uupumisten kausi.

Nyt pitäisi taistella taas mutta voimia ei ole, ei töitä, ei enää säästöjä ja alkoholikin hallitsee elämääni. Terveyteni on mennyt myös fyysisesti ehdottomasti huonompaan suuntaan.

Mietin useasti, miten tässä pisteessä voi taas olla ja miten tästä jaksaa taas.

Tiedän, ettei ongelmani ole varmasti monien ongelmiin juuri mitään mutta tuntuu olevansa ihan eksyksissä ja pelottaa saankohan vielä mahdollisuuden ja voimia päästä hyvälle tielle.

Kirjoittaminen helpottaa edes vähän kuitenkin.