Kehuksi/rohkaisuksi tarkoitettu kommentti, minkä otit loukkauksena?

Olin lihonut mielialalääkkeistä, mikä oli mulle tosi arka paikka. Painoin normaalisti joku 55-58kg ja olen 170cm pitkä. Painoin mielialalääkkeiden takia jotain 65kg. Sukulainen sanoi, että "pieni pyöreys sopii mulle". Ei todellakaan tuntunut mukavalta, kun käytin kaiken aikani liikuntaan.

Varmaan 150-kiloinen tinder-mies (siis ihan rehellistä läskiä, ei ollut pitkä eikä mikään bodari) kommentoi joskus "Suostun lähtemään kanssasi ulos jos laihdutat 10 kiloa ja laitat minimekon päälle" Olin 170cm/65kg tiimalasi. 

Aloitusviesti ja 2 eivät kyllä ole todellakaan kehuksi tai rohkaisuksi tarkoitettuja vaan ihan suoraa ilkeilyä.

Olin teini kun äitini sanoi "siksi mulla ei ole finnejä kun käytän tätä saippuaa"

Itselle se kyseinen saippua ei sopinut ja naamani kukki kahta kauheammin. Yritin kyllä taistella finnejä vastaan jatkuvasti. Otin itseeni tuon kommentin.. hyvä että se toimi äidillä mutta pitikö leveillä siihen sävyyn.

Katsottiin äidin kanssa tvtä ja hän sanoi "onpa tolla naisella ihana ja kuulas iho"

Sukulainen oli antamassa yhtä kasvovoidetta eräälle kaverilleen. Tuumasi "ääh, sillä on jo kasvot yhtä sileät kuin vauvanpeppu.. ota sä tää, tarvit sitä selkeesti enemmän". Kiitos, olisihan tuon voinut sanoa nätimminkin.

Sama tyyppi sanoi ohimennen " Pitäis ostaa uutta finnivoidetta, ne on niin ällöjä.."

Lukiossa näin sivusilmällä kun kaveri tuijotti kasvojani.. "Onneksi mulla on nykyään hyvä iho".

Tämä kaveri myös kehui mulle sen uutta kaveria kun "silläkin on finnejä mutta ne ei näy kun ne on aika pieniä ja sen pisamat vähän peittää niitä".

Joo mulla oli huono iho. Yhäkin olen altis finneille mutta iän myötä onneksi helpottanut vähän. Kokeilin jopa lääkitystä teininä, ei auttanut mutta kiitos ihoon liittyvistä traumoista.

Hyvää ehkä tarkoittivat mutta eivät osanneet nätisti sitä sanoa.

Rohkaisevasti: "Jos vähän meikkaisit ja pukeutuisit tyttömäisemmin niin saisit vaikka kuinka paljon poikia!"

Annettakoon sanojille anteeksi koska oltiin yläasteikäisiä. Mutta otti vähän päähän koska en ollut pyytänyt tuollaisia neuvoja ja seurustelin tytön kanssa

Vierailija kirjoitti:

Aloitusviesti ja 2 eivät kyllä ole todellakaan kehuksi tai rohkaisuksi tarkoitettuja vaan ihan suoraa ilkeilyä.

Ei mulle sanottu tota kommenttia ilkeilyllä, koska se tyyppi oli oikeasti tosi mukava aina. Ei hän koskaan ollut ilkeä mistään. Siis tarkoitti oikeasti ton kommentin tsempiksi tai rohkaisuksi.

Vierailija kirjoitti:

Olin teini kun äitini sanoi "siksi mulla ei ole finnejä kun käytän tätä saippuaa"

Itselle se kyseinen saippua ei sopinut ja naamani kukki kahta kauheammin. Yritin kyllä taistella finnejä vastaan jatkuvasti. Otin itseeni tuon kommentin.. hyvä että se toimi äidillä mutta pitikö leveillä siihen sävyyn.

Katsottiin äidin kanssa tvtä ja hän sanoi "onpa tolla naisella ihana ja kuulas iho"

Sukulainen oli antamassa yhtä kasvovoidetta eräälle kaverilleen. Tuumasi "ääh, sillä on jo kasvot yhtä sileät kuin vauvanpeppu.. ota sä tää, tarvit sitä selkeesti enemmän". Kiitos, olisihan tuon voinut sanoa nätimminkin.

Sama tyyppi sanoi ohimennen " Pitäis ostaa uutta finnivoidetta, ne on niin ällöjä.."

Lukiossa näin sivusilmällä kun kaveri tuijotti kasvojani.. "Onneksi mulla on nykyään hyvä iho".

Tämä kaveri myös kehui mulle sen uutta kaveria kun "silläkin on finnejä mutta ne ei näy kun ne on aika pieniä ja sen pisamat vähän peittää niitä".

Joo mulla oli huono iho. Yhäkin olen altis finneille mutta iän myötä onneksi helpottanut vähän. Kokeilin jopa lääkitystä teininä, ei auttanut mutta kiitos ihoon liittyvistä traumoista.

Hyvää ehkä tarkoittivat mutta eivät osanneet nätisti sitä sanoa.

Järkytyin. Mulla on valehtelematta maailmanhistorian pahin akne, eikä kukaan ole koskaan sanonut mitään päin naamaa. Kerran kuulin kun joku puhui pahaa selän takana. Hyvä että sulla on helpottanut! Mulla vaan pahentunut... Noi kommentit kertoo enemmän niistä sun läheisistä kuin susta.

Minulla on silmäsairaus, mikä voi lopulta sokeuttaa. Tuttava rohkaisi, ettei siihen sentään kuole.

Kiitos, mutta kuolen mieluummin, kuin eläisin sokeana.

”Jokaisella on oikeus olla täällä”

En ollut edes epäillyt ennen tuota oikeuttani olla olemassa. Tuon heiton jälkeen olen kyllä miettinyt asiaa.

"Kyllä joku nainen saa susta hyvän blaablaablaa"

Ihan just sun tyylinen omena! Töissä kuultua, vähän erikoisemmalta ihmiselta. Se omena oli iso, pyöreä, kiiltävän punainen. Mä olin silloin pitkä ja hoikka.

Mä : "mä lihoon kyl helposti"'

Kaveri : "kauheeta, apua, olis ihan hirveetä olla tolleen huonogeeninen et lihois helposti!!!!!"

jne... :DDDD

Luokkakokouksessa vanha kiusaajani halasi kaikkia muita  (tilaisuus järjestettiin hänen mökillään) minulle sanoi "Hyvä että sä kehtasit tulla, kaikesta huolimatta mitä sä teit"

Hän teki itse elämästäni helvettiä koko yläasteen ajan. Se, mitä "tein" oli viimein 9-luokalla kiusaamisesta kertominen koulukuraattorille. Sillä ei ollut tietenkään väliä, että hän puhkoi kaksi kertaa pyörästäni kumit, levitti liimaa uuteen reppuuni (tiesi että olin köyhästä perheestä enkä saisi uutta reppua tilalle) Levitteli juttuja, että olin hu ora (en ollut edes pitänyt yhtäkään poikaa kädestä) heitti minua "vahingossa" keilapallolla varpaille ja muuta sellaista pientä.

Äitini heittää aina sellaisia tietyn tyyppisiä "kohteliaisuuksia", kuten No NYT sun hiukset on tosi hyvin, mitä erilaista olet niille tehnyt? Eli aina on mukana sellainen yllättynyt sävy, että mitä ihmettä, sinähän näytät hyvältä. Toinen esimerkki: Hei, NUO vaatteet näyttävät kivoilta! =Viimekertaiset vaatteet olivat rumat.

No ihan kaikki kommentit kropasta on loukkaavia. Olen siis hoikka, mutta sitä katsotaan asiaksi kommentoida. Kehuiksi ne on tarkoitettu eli hyvällä sanotaan, mutta ärsyttää ne silti. Joo, syön kyllä mitä haluan, en ole laihiksella, en luule että on kaunista olla liian laiha, en luule että miehet ei tykkäisi kurveistakin, en aloittanut liikuntaharrastusta laihtuakseni vaan koska pidän siitä.

Toinen juttu on vaatetuksen kommentointi. Mulla on tosi paljon erilaisia vaatteita, siis todella paljon. Siitä huolimatta muutama kaveri on juuttunut ajatuksissaan minusta jonnekin kymmenen vuoden takaiseen tyyliin ja edelleen hämmästelee, jos minulla on jotakin tämän käsityksen vastaista päällä. Ei oikeasti kyllä kiinnostaisi kuunnella kommentteja vaatteista ja käydä niistä keskusteluja, vaikka miten kaveri ihastelisi kuinka mulle sopii mekko paremmin kuin farkut, joita ”aina käytän” (eli käytin kymmenen vuotta sitten).

Ylipäänsä ihmiset voisi kommentoida vähän vähemmän ja keskittyä enemmän johonkin asiapitoiseen keskusteluun. Kamalan epäkiinnostavaa pitää puheenaihe kenenkään ruumiillisuuden ympärillä.

Sukulaistäti sanoi kyläillessään ympärilleen katsellen: "On paljon kodikkaampaa kun kaikki ei ole niin justiinsa". Otin kyllä huumorilla ja oikeassahan hän oli.

Olen näkörajoitteinen. Työkaveri rohkaisi että hän tietää pari oikein fiksua näkövammaista.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on silmäsairaus, mikä voi lopulta sokeuttaa. Tuttava rohkaisi, ettei siihen sentään kuole.

Kiitos, mutta kuolen mieluummin, kuin eläisin sokeana.

Itsekin sain tuon ei siihen kuole -kommentin läheiseltäni kun sairastuin vakavasti (vaati leikkausta, mutta juu eihän siihen kuollut) ja kieltämättä se tuntui tosi pahalta ja omien tunteideni vähättelyltä. Olen kuitenkin jälkeenpäin ajatellut, että tuollaisen uutisen jälkeen ei varmaan mikään kommentti tunnu hyvältä/oikealta? Joten olen antanut armoa "väärien" rohkaisujen sanojille. Ei kukaan tiedä mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi sanoa. Sitten jos on hiljaa se toinen voi loukkaantua siitäkin, että eikö sulla ole mitään sanottavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Sukulaistäti sanoi kyläillessään ympärilleen katsellen: "On paljon kodikkaampaa kun kaikki ei ole niin justiinsa". Otin kyllä huumorilla ja oikeassahan hän oli.

Hahah eikä mikä heitto :D  Onneksi otit huumorilla!

Tätini kysyi, että "oletko käynyt plastiikkakirurgilla?" Ja "mitä ihmettä, nenäsi näyttää ihan normaalilta!". Hän samalla lipsautti, että nenäni oli kuulemma ollessani lapsi ollut todella oudon näköinen ja siis liian leveä. Kyseinen kasvonpiirre on ihan tuskallinen häpeän lähde ollut mulle teini-iästä lähtien ja olin siinä päälle kolmekymppisenä avioliitossa ja "vakiintunut", mutta itsetuntoni romahti täysin ja harkitsin vakavasti its aria seuraavana päivänä (menin jo junaradan vierelle jne.). Ääni väristen myönsin käyttäneeni meikkiä ja valokynää kasvoihini, ja kyseinen täti vaikutti epäuskoiselta. Ilmeisesti olin niin paha tapaus, ettei meikki voisi siinä asiassa auttaa.

Aloin myös kyseenalaistaa avioliittoani ja sitä, miksi puolisoni edes oli naimisissa kanssani. Muut olivat hyssytelleet ja vähätelleet aihetta, kun siitä angstasin ja antoivat ymmärtää, että liioittelen. Nyt tuo tätini repikin kommentillaan kaikki arvet auki ja paljasti sen, mitä olin aina angstannut ja pelännyt. En sen jälkeen ole halunnut olla missään yhteydessä kyseiseen tätiini.

T. N35+, säästän edelleen nenäleikkausta varten rahaa