Kuinka moni täällä tiesi tai tietää suurinpiirtein tulevan perintönsä koon?

Tiedän suunnilleen minkä hintainen on vanhempani asunto, mutta ei mitään tietoa kuinka paljon siitä on lainaa jäljellä. Eikä se kuulu minulle tässä vaiheessa.

Arvioin että n. 5000 euroa, maksimissaan. :D

Perintöni on nolla euroa.

Omakotitalo muuttotappiokunnassa irtaimistoineen, ei muuta. Paikka on siskolleni tärkeä, joten luovun perinnöstä hänen hyväkseen. Minulla on jo yksi omakotitalo, en tarvitse toista rahanreikää.

Perimme sisarusteni kanssa viimeisen isovanhempamme. Haluaisin hänen käyttävän rahat itseensä. Se olisi parata, koska silloin voisi saada ehkä lisävuosia elämäänsä.

Äitini sijoitusasunto ja talo sekä rahastot siskoni kanssa puoliksi.. yhteensä ehkä n. 200 000 on oma osuuteni. Osan perinnöstä olen jo saanut isältäni... iso tontti purkukuntoisella talolla jonka arvo mitätön tällä hetkellä, ehkä 40 tonnia. Nyt pelkkä kulu kun maksamme sähköliittymät, kiinteistöveron jne

Valitettavasti kyllä. Olen hänen edunvalvojansa, joten tiedossa on. Toki meitä on useampi jakaja, joten sitä en tiedä mitä tulen saamaan.

Suunnilleen tiesin perinnön, mutta se kyllä vähän yllätti isän kuolessa että vanhemmilla ei ollut käytännössä mitään kertynyt säästöön tai sitten äiti piilotti omaisuutta, joka ei olisi mikään ihme, kun perinnön jaossa selvisi miten ahne hän on.

Isäni on kuollut vuosia sitten, tiesin etukäteen että senttiäkään ei tule perintöä vaan päinvastoin joudun maksamaan useita tuhansia hautajaisista (tai joudun ja joudun; eihän se pakko olisi ollut tietenkään mutta äitini takia halusin). Olin jo vuosia tukenut häntä ja äitiäni rahallisesti. Kun äitini kuolee, ei perintöä edelleenkään tule minkäänlaista. Vain rahanmenoa. Tämän olen jo vuosikymmeniä sitten hyväksynyt. Elämä ei ole kaikille samanlaista eikä varsinkaan reilua. Itse olen hoitanut asiani paremmin. Minulta jäisi perintöä vähintään 350 000 euroa jos kuolisin nyt.

Äitini olen jo perinyt. Isällä lienee jotain säästöjä (kun on hyvä eläke eikä törsäile) ja rivarikämppä (mutta muuttotappiopaikkakunnalla,joten ei suurta arvoa. Lisäksi olen lähinomainen iäkkäälle sukulaiselle jonka asioista myös huolehdin (hoivakodissa jo), hänen testamentinsa on tiedossa ja se mitä siellä suuripiirtein omausuutta on.

Minua ärsyttää se, että kun sanoo ihmisille, (netissä, en puhu asiasta tuttaville) että saa perintöä, suurin osa sönköttää, ettet sä voi tietää, mitä sä saat (olen ainoa lapsi) tai sanoo, että oletpa ahne, kun ajattelet asiaa. Minä en ole koskaan itse kysynyt asiaa, sen on aina ottanut puheeksi vanhempani. Eli ei se, että perivä tietää perinnön koon yms ole mikään merkki ahneudesta tai haihattelusta.

Ap

En tiedä, mutta luulen, että perintöä on jäämässä tuloihini ja omaisuuteni nähden ihan merkittävästi, vaikka mistään suurista summista ei ole kyse. Uskon ja toivon, että perinnönjako ei ole ajankohtaista vielä pariinkymmeneen vuoteen.

Minulla on varsin tarkka käsitys minkä kokoinen varallisuus on esimerkiksi omilla vanhemmillani. - Mutta kunnioitan ja arvostan heidän kykyään tehdä itsenäisiä ja omia päätöksiä. En laske omaa eloani sen vaaan, että minkäkokoinen perintö minua saattaa tai saattaisi odottaa, jos he tai jompi kumpi heistä  nyt kuolisi.

Ennakointi on fiksua, kuitenkin  on muistettava, että kenellä tahansa meistä on myös oikeus ja mahdollisuus kuolla varattomana; kenellekään ei pitäisi olla mitään velvollisuutta jättää centiäkään perintöä. Toki on ymmärrettävää, että moni saattaa haluta, jotain jättää jälkensä, mutta kuten sanottu se on jokaisen oma asia paljonko jättää tai on jättämättä. - Toki lapsena Suomessa mahdollisuuteni saada perintöä on varsin hyvin turvattu.

Varmasti mioni saattaa haluta jättää perintöä mahd. lapsilleen mutta Suomessa tästä on oikein erillinen laki. Lapsena saat aika pahasti töppäillä, että menetää kokonaan mahdollisuuesi periä, jos vanhemmallasi on, jotain muuta kuin velkoja.

Tuntuu, että näin sanovat vain ne, jotka eivät tule perimään mitään. Tai korkeintaan vanhemmilla on omistusasunto, joka jaetaan parin sisaruksen kanssa. Mikäs siinä, mutta kannattaisi tajuta, että on sellaisiakin, joiden vanhemmille perinnöstä puhuminen ei ole tabu. Lähinnä silloin varmaan jos ovat itsekin sen kaiken lähinnä perineet.

Ap

Tiedän. Vanhempani ovat jo iäkkäitä, mutta vielä ihan hyväkuntoisia. Ovat ottaneet puheeksi, mitä kaikkea omaisuutta heillä on ja missä on kaikki tarvittavat asiakirjat.

Tiedän suunilleen. Se on aika iso potti.

Ei ole aavistustakaan, enkä haluakaan tietää. Olen sanonut vanhemmilleni monta kertaa, että ihannetilanne olisi jos heiltä jäisi vain velkaa.

Tiedän. Tiesin.

Isäni oli jo kauan ennen kuolemaansa selittänyt, miten hän omaisuutensa meille lapsille jakaa ja mitä jää äidille jos hän kuolee ensin. Oli keskusteltu myös siitä, onko jako kaikille ok.

Äitini ei ole tehnyt testamenttia, joten en tarkkaan tiedä, miten jako tulee menemään, mutta tiedän hyvin mitä on jaettavana, koska hoidin omaisuusjårjestelyt äidin jäätyä leskeksi. Toki niihin voi tullauutoksia, mutta tuskin kovin merkittäviä. Homma tulee menemään niin, että jomman kumman, minun tai siskoni, on ostettava toinen ulos peintötalosta. Joka ei ole kovin kallis, mutta sitä ei erinäisistä syistä voi jakaa eikä myydä ulkopuoliselle.

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu, että näin sanovat vain ne, jotka eivät tule perimään mitään. Tai korkeintaan vanhemmilla on omistusasunto, joka jaetaan parin sisaruksen kanssa. Mikäs siinä, mutta kannattaisi tajuta, että on sellaisiakin, joiden vanhemmille perinnöstä puhuminen ei ole tabu. Lähinnä silloin varmaan jos ovat itsekin sen kaiken lähinnä perineet.

Ap

Suomessa nyt rahasta puhuminen on muutoinkin vähän tabu aihe. Ei ole tapana puhua siitä mihin käyttää tai aikoo käyttää rahansa ja tai on käyttämättä.  Näinpä ei minusta ole myöskään, kovin tahdikasta puhua julkisesti mihin aikoo käyttää oman perintönsä tai paljon saa perintöä, ellei toistaiseksi ole perintöä saanut. 

Vierailija kirjoitti:

Suunnilleen tiesin perinnön, mutta se kyllä vähän yllätti isän kuolessa että vanhemmilla ei ollut käytännössä mitään kertynyt säästöön tai sitten äiti piilotti omaisuutta, joka ei olisi mikään ihme, kun perinnön jaossa selvisi miten ahne hän on.

Ei siis ole omena pudonnut kauas puusta.

Minä siirrän mahdollisen perintöni lapsilleni, itse en tarvitse. Vanhemmat ovat hyväkuntoisia 87 ja 86v, itse olen 66v, lapset nelikymppisiä.