Onko täällä joku, joka on oikeasti toipunut masennuksesta tai ahdistuneisuushäiriöstä?

Minäkin haluaisin tietää!

T: 7 vuotta masennusta eikä loppua näy

Terapia. Sinun pitää kertakaikkisesti A. Opetella tunnistamaan tunteesi. B. Olla pakenematta ongelmia ja ottaa vain lääkkeitä, lääkkeet ovat vain hetkellinen tuki. C. Menneisyydessäsi on selvittämättömiä asioita, ne on pakko tutkia. D. Prosessi voi viedä useamman vuoden.

Hatha-jooga auttaa:

https://www.health.harvard.edu/mind-and-mood/yoga-for-anxiety-and-depre…

En tiedä, olenko täysin parantunut, mutta viimeisten 6 vuoden ajan masennus ja ahdistus eivät ole enää hallinneet elämääni samalla tavoin kuin edeltävät yli 30 vuotta, ihan varhaislapsuudesta.

Terapia piti minut opiskelu- ja työkykyisenä, mutta se ei parantanut.

Lääkitystä kokeilin paristi.

Minua auttoi ensin vakava fyysinen sairastuminen ja sen jälkeen perheen perustaminen. Sairaus vei pohjalle ja oli pakko nousta. Enää en ehdi masentua, perhe vie kaiken kapasiteettini.

Diagnoosini oli toistuva keskivaikea masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.

Minä masennuksesta, seuraavat asiat auttoivat:

-Terapia, se että sai puhua ammattilaisen kanssa, aikaa toipua, alussa pienet jutut (suihkussa käyminen ym. vei paljon aikaa jne.) veivät paljon aikaa.

-Kun alkoi olla vähän jo "kunnossa", työn saaminen, HUOM: tärkeää oli aloittaa ns. pienesti paikassa jossa pystyi puhumaan avoimesti omasta tilanteesta, eli lyhyttä viikkoa/päivää, tämä oli niitä 9e/päivä hommia.

-Armollisuus itseä kohtaan, eli antaa aikaa ja tekee sen minkä jaksaa. Pienin askelin etenemistä, ja keskittyy siihen mikä tuo hyvää oloa, ja jättää mahdolliset huonot asiat pois (esim. ei näe sukulaisia "koska kuuluu" jos aina tulee vain paha olo tapaamisista jne.)

-En olisi itse ehkä ajatellut, mutta minulla myös hatha-jooga saattoi auttaa, vuosien "sängyssä makaamisen" jälkeen ajattelin aloittaa jonkun liikunnan, ja päädyin tuohon joogaan koska en olisi missään "jumpassa" (huonokuntoisena) pysynyt mukana. Jooga tuo tietynlaista "tietoisuutta omaan kehoon", en osaa selittää, mutta lopetin myös polttamisen joogan aloittamisen jälkeeen.

Monta irtiottoa läheisistä ja tärkeinä pitämistäni ihmissuhteista. Tarvitsin paljon perspektiiviä siihen, miten normaalit ihmiset toimivat arjessaan ja ihmissuhteissaan, ja miten hienostuneesti pahaa oloa tuottava systeemi minun ympäriltäni löytyi.

Olen edelleen melankoliaan taipuvainen ja minulla on vahva taipumus addiktioihin. Viiltelyarvet eivät katoa koskaan. Osaan nykyään muodostaa löyhiä mutta positiivisia suhteita muihin ihmisiin. Vaikka perusilmeeni oli aikuisuuteen asti aina vihainen, niin nykyään perusilmeeni on neutraali. Joku solmu sisältäni on auennut ja kaikki mielenterveysongelmat olivat vain normaalin ihmisen normaali reaktio niihin olosuhteisiin, joissa elin. Olin vain vääränlainen luonne siihen kasvuympäristöön.

Kun opin luomaan merkityksellisiä ja rakentavia ihmissuhteita, masennus ja muihin ihmisiin kohdistuva epäluuloisuus alkoi hiipua.

No mä yritin pitää hoitosuhdetta yllä, mutta ei vaan onnistunut. Terapiaan en ikinä saanut aikaiseksi hakea. Sopivaa lääkettä ei ikinä löytynyt. Kuntoutustuella olin varmaan vuoden verran, sitten vain menin töihin. Välillä väsyttää, turhauttaa. Epätoivo iski muutaman kerran mutta selvisin.

Ehkä taustalla oli paljon epävakaata persoonallisuutta, olen kai siitä kasvanut ohi, mutta vaikean masennuksen diagnoosilla sairastelun.

Vain sinä itse voit parantaa itsesi. Sinulle voidaan antaa keinot, mutta sinun itse on otettava ne käyttöösi. Tukea on saatavilla, mutta kukaan ei voi tehdä sitä puolestasi. Sinun täytyy omalta osaltasi osallistua prosessiin ja se ei tule menemään niin, että parantuisit yhdessä hetkessä vaan tulee olemaan ala- ja ylämäkiä. Mutta kyllä, se on mahdollista.

Sillä tavalla olen toipunut, että oireita ei juuri ole, mutta se vaatii, että välttelen kaikkea stressiä. Siksi työn tekokaan ei luonnistu. Vähän jaksan harrastaa mutta suurimman san päivästä jaksan vain katsella telkkua tai muuten lepäillä.

Meditaatio on auttanut mulla eniten. Terveellinen ruokavalio, jooga ja metsässä oleilu myös. Mulla tosin saattaa olla krooninen väsymysoireyhtymä (ainakin yhden lääkärin mukaan), joten se tekee parantumisesta vaikeampaa, jos kyse olisi pelkästään psyykkisistä ongelmista.

Pahimmat oireet alkoivat 14 vuotta sitten ja paremmin olen voinut nyt ehkä 5 vuotta. Tsemppiä ja jaksamista sulle! Yritä jaksaa taistella.

Mulla auttoi terapia ja asioiden hyväksyminen.

Tosin ahdistuneisuushäiriö palasi muutaman vuoden kuluttua kun jouduin näkemään kuinka ihmisiä satutettiin ja osalta lähti henki

Elinikäisiä sairauksia. Joskus helpottaa hetkeksi ja joskus taas masentaa ja ahdistaa enemmän. Ehkä haudassa sitten saa levätä viimein rauhassa.

Ei oo ainakaan mulla helpottanut. Ahdistusoireilu alkoi ala-asteella ja masennus yläasteella. N31

On. Lääkitys ja altistus.

Lääkitys auttoi nukkumaan joka lievensi masennusta ja tietoinen siedättyminen ahdistusta aiheuttaviin tilanteisiin vähensi paniikkia ja lopulta en tarvinnut enää lääkkeitä ja ahdistuskin oli poissa.

Mä olen parantunut mm.keskivaikeasta masennuksesta, jota kesti useita vuosia.

Nämä kaikki asiat oli keskeisessä roolissa paranemisen suhteen: järjettömän hyvä yksityinen psykiatri, järjettömän hyvä yksityinen traumaterapeutti (kelan tukemana 3v ja itse maksoin n.vuoden lisää), masennuslääkitys tukemaan prosessia, 1.5v sairausloma töistä.

Mulla on ollut harvinaisen hyvä tuuri, että olen löytänyt (jopa vähän vahingossa), niin hyvät ammattilaiset avukseni. Kannan heitä ja heidän oppejaan ja empatiaansa sydämessäni ikuisesti. JOS minulla ei olisi ollut rahaa, niin en tiedä missä olisin. Koen olevani hyvin onnekas.

Toivoa on!

Vierailija kirjoitti:

Terapia. Sinun pitää kertakaikkisesti A. Opetella tunnistamaan tunteesi. B. Olla pakenematta ongelmia ja ottaa vain lääkkeitä, lääkkeet ovat vain hetkellinen tuki. C. Menneisyydessäsi on selvittämättömiä asioita, ne on pakko tutkia. D. Prosessi voi viedä useamman vuoden.

Just näin!

T.15

Lopetin lääkkeet ja otin henkisen niskalenkin, eli ns. Itseäni niskasta kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Minä masennuksesta, seuraavat asiat auttoivat:

-Terapia, se että sai puhua ammattilaisen kanssa, aikaa toipua, alussa pienet jutut (suihkussa käyminen ym. vei paljon aikaa jne.) veivät paljon aikaa.

-Kun alkoi olla vähän jo "kunnossa", työn saaminen, HUOM: tärkeää oli aloittaa ns. pienesti paikassa jossa pystyi puhumaan avoimesti omasta tilanteesta, eli lyhyttä viikkoa/päivää, tämä oli niitä 9e/päivä hommia.

-Armollisuus itseä kohtaan, eli antaa aikaa ja tekee sen minkä jaksaa. Pienin askelin etenemistä, ja keskittyy siihen mikä tuo hyvää oloa, ja jättää mahdolliset huonot asiat pois (esim. ei näe sukulaisia "koska kuuluu" jos aina tulee vain paha olo tapaamisista jne.)

-En olisi itse ehkä ajatellut, mutta minulla myös hatha-jooga saattoi auttaa, vuosien "sängyssä makaamisen" jälkeen ajattelin aloittaa jonkun liikunnan, ja päädyin tuohon joogaan koska en olisi missään "jumpassa" (huonokuntoisena) pysynyt mukana. Jooga tuo tietynlaista "tietoisuutta omaan kehoon", en osaa selittää, mutta lopetin myös polttamisen joogan aloittamisen jälkeeen.

Tämä olisi voinut olla minun kirjoittamani, paitsi että työasiat menivät minulla eri tavalla.

Alussa opettelin suhtautumaan siihen, että paraneminen on nyt minun työtäni. Tein päivittäin seuraavat asiat (ja teen edelleen):

- kirkasvalohoito vähintään 2 tuntia aamuisin

- kalaöljyn ja muutamaan muun itselleni tarpeellisen lisäravinteen ottaminen (ei lääkkeitä)

- tässä kirjassa kuvatut harjoitukset: https://www.goodreads.com/book/show/46674.Feeling_Good

- jooga

- päiväkirjamerkintä

- herääminen aina samaan, itselle parhaiten sopivaan aikaan

- sama nukkumaanmenon kanssa

- meditaatioharjoitus aina heti kun alkaa ahdistaa

- terveelliset ja säännölliset ruokailut

Lisäksi tein seuraavat elämänmuutokset:

1. kaikki myrkylliset tai muuten kuormittavat ihmissuhteet katkolle, riippumatta siitä ovatko sukulaisia tai muuten olennaiselta tuntuvia ihmisiä,

2. jäljelle jääneisiin, terveisiin ihmissuhteisiin panostaminen aiempaa enemmän,

3. terapian aloittaminen,

4. mielekkään harrastuksen aloittaminen,

5. lopetin itseni pakottamisen ja kaikenlaisen "niskasta kiinni ottamisen" mahdollisimman täydellisesti.

Puolessa vuodessa pääsin vaikeasta masennuksesta lievään. Ahdistusta tulee joskus, mutta ei enää häiriöksi asti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä masennuksesta, seuraavat asiat auttoivat:

-Terapia, se että sai puhua ammattilaisen kanssa, aikaa toipua, alussa pienet jutut (suihkussa käyminen ym. vei paljon aikaa jne.) veivät paljon aikaa.

-Kun alkoi olla vähän jo "kunnossa", työn saaminen, HUOM: tärkeää oli aloittaa ns. pienesti paikassa jossa pystyi puhumaan avoimesti omasta tilanteesta, eli lyhyttä viikkoa/päivää, tämä oli niitä 9e/päivä hommia.

-Armollisuus itseä kohtaan, eli antaa aikaa ja tekee sen minkä jaksaa. Pienin askelin etenemistä, ja keskittyy siihen mikä tuo hyvää oloa, ja jättää mahdolliset huonot asiat pois (esim. ei näe sukulaisia "koska kuuluu" jos aina tulee vain paha olo tapaamisista jne.)

-En olisi itse ehkä ajatellut, mutta minulla myös hatha-jooga saattoi auttaa, vuosien "sängyssä makaamisen" jälkeen ajattelin aloittaa jonkun liikunnan, ja päädyin tuohon joogaan koska en olisi missään "jumpassa" (huonokuntoisena) pysynyt mukana. Jooga tuo tietynlaista "tietoisuutta omaan kehoon", en osaa selittää, mutta lopetin myös polttamisen joogan aloittamisen jälkeeen.

Tämä olisi voinut olla minun kirjoittamani, paitsi että työasiat menivät minulla eri tavalla.

Alussa opettelin suhtautumaan siihen, että paraneminen on nyt minun työtäni. Tein päivittäin seuraavat asiat (ja teen edelleen):

- kirkasvalohoito vähintään 2 tuntia aamuisin

- kalaöljyn ja muutamaan muun itselleni tarpeellisen lisäravinteen ottaminen (ei lääkkeitä)

- tässä kirjassa kuvatut harjoitukset: https://www.goodreads.com/book/show/46674.Feeling_Good

- jooga

- päiväkirjamerkintä

- herääminen aina samaan, itselle parhaiten sopivaan aikaan

- sama nukkumaanmenon kanssa

- meditaatioharjoitus aina heti kun alkaa ahdistaa

- terveelliset ja säännölliset ruokailut

Lisäksi tein seuraavat elämänmuutokset:

1. kaikki myrkylliset tai muuten kuormittavat ihmissuhteet katkolle, riippumatta siitä ovatko sukulaisia tai muuten olennaiselta tuntuvia ihmisiä,

2. jäljelle jääneisiin, terveisiin ihmissuhteisiin panostaminen aiempaa enemmän,

3. terapian aloittaminen,

4. mielekkään harrastuksen aloittaminen,

5. lopetin itseni pakottamisen ja kaikenlaisen "niskasta kiinni ottamisen" mahdollisimman täydellisesti.

Puolessa vuodessa pääsin vaikeasta masennuksesta lievään. Ahdistusta tulee joskus, mutta ei enää häiriöksi asti.

Lisäys tähän: nykyään masennusta ei ole enää ollenkaan, normaalia satunnaista alakuloa toki. Olen päättänyt jatkaa opettelemaani elämäntyyliä tästä eteenpäinkin, vaikka masennus onkin ohi. En halua ottaa riskiä että se uusiutuisi, ja sitä paitsi elämä on paljon ihanampaa näin. :)

Minä! Tuntuu mahtavalta kun voi vastata tällaiseen että on oikeasti parantunut, koska joskus se tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta.

Minulla auttoi alkuvaiheessa lääkitys, jonka tehoa en kyllä oikeastaan ensimmäiseen vuoteen itse edes huomannut. Oltiin kokeiltu niin monia lääkkeitä ja sitten yhden kohdalla lääkäri totesi että pisteet BDIssä on ensimmäistä kertaa laskeneet (huikeasti kahdella pisteellä) joten ei enää vaihdettu lääkettä. Vaikka lääke silloin tuntui täysin hyödyttömältä niin nyt jälkikäteen uskon että ilman sitä en olisi hyötynyt terapiasta. Pääsin terapiaan ja olo helpotti kolmen vuoden aikana hieman. Kelan rahoitus terapiaan loppui, mutta olin siinä kunnossa että tajusin jo että homma on täysin kesken. Päätin jatkaa terapiassa käymistä omakustanteisesti. Ei minulla ollut rahaa käydä kuin kerran tai kaksi kuussa, mutta onneksi sen verran, koska vähitellen olo parani entisestään.

Isoin asia oli ymmärtää että ahdistus ja pahaolo kuuluvat elämään eikä kannata edes tavoitella tilaa jossa niitä ei olisi lainkaan ja päästäkseen siihen että ne vähentyvät joutuu tekemään asioita jotka vain lisäävät niitä.

Terapiassa taas joutuu oikeasti tekemään itse töitä. Jos paikalle vain menee ja odottaa terapeutin puhuvan sinut kuntoon niin mitään ei tapahdu. Mitä pahemmalta jonkun asian sanominen/tekeminen tuntuu niin sitä tärkeämpää se oli. Tekosyistä piti luopua. On turha kuvitella että terapia auttaisi ellei jokaikistä ehdotusta kokeile tosissaan vaikka se tuntuisi kuinka tyhmältä. Ensimmäisen vuoden ajan totesin moneen asiaan että juu oon jo kokeillut sillä perusteella että olin puolitosissani kokeillut, mutta se että jostain mielikuvaharjoituksesta tms. voi sanoa toimiiko se vai ei niin saattaa oikeasti vaatia viikkojen tosissaan yrittämistä.

Vaikka nyt tuntuisi vaikealta niin parantuminen ihan oikeasti on mahdollista. Kunnat saisivat palkata lisää mielenterveyden kokemusasiantuntijoita, koska luulen että itseäni olisi auttanut silloin kaikkein mustimpina vuosina käydä kuulemassa joltain joka on parantunut että se oikeasti on mahdollista.

Täytyy yrittää tunnistaa syyt siihen. Liika suorittaminen ja stressaaminen? Se johtaa huonoihin elintapoihin, joten tärkeintä on lepo. Täytyy pakottaa itselleen tarpeeksi unta ja jättää asioita tekemättä. Käydä ulkona kuuntelemassa lintuja tai meren aaltoja. Antaa aivojen palautua ja elää enemmän kuin lapsi eli vain tekee kivoja asioita. Elokuviin ja sarjoihin uppoaminen voi aiheuttaa masennusta, moni ei ajattele sitä.