Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Opin tänään näkemään toiseen ulottuvuuteen, kuolleiden ja hirviöiden

aika hurjaa
09.04.2020 |

Tänään yritin nukkua päikkäreitä, mutta aloin nähdä kummia. Olin täysin valveilla ja pystyin halutessani kohdistamaan katseeni ”ohi” suljettujen silmäluonten. Olen ikäni nähnyt valoja ja kuvioita samalla tavoin, mutta nyt avautui enemmän. Näin kolmiulotteisen tummanpuhuvan täysin harmaasävyisen geometrisistsä kuvioista koostuvan taustan, joka muuttui ja eli koko ajan. Siitä alkoi nousta kasvoja. Myös harmaasävyisinä muotoina ja koko ajan hieman häilyvinä ja muuntuvina. En tuntenut ketään. Pian huomasin että ne näyttivät kuolleilta. Kuitenkin esim suu liikkui. Osa oli aika hirveitä, pitkään viruneiden ruumiiden kaltaisia. Kasvot nousivat esim tai ottivat muotonsa taustasta j suurenivat tai tulivat kohti. Ne hävisivät vilahduksena kunnes opin refreshaamaan näkymän käyttämällä silmäluonten lihaksia vähän samalla lailla kuin silmänräpäyksessä. Tällä yksittäiset kasvot kestivät sekunteja näkyvissä.

Jonkin aikaa uteliaana seurattuani alkoi ilmestyä hurjempia juttuja. Demoneita tai jotain vastaavia; irvokkaita ihmismäisiä mutta vääristyneitä kasvoja, sarvia, torahampaat yms. Ihan kauhukuvastoa mutta ennenäkemätöntä. Oli myös inhottavan ja vaarallisen näköisiä hyönteisiä yms. Avasin silmät kun säikähdin ja sulkiessani helposti pääsin takaisin näkyihin. Kun koetin katsoa pidempään niitä hurjimpia hahmoja, makuuhuoneen sekä alkoi äännellä. Se piti noin sekunnin mittaisia pätkiä ”jyrinää” ehkä kolmen tai neljän sekunnin välein. Kuin jokin resonanssi ohi ajavan ison ajoneuvon tärinästä tms. Muutaman toiston jälkeen avasin silmät ja ääni hävisi. Oli hiljaista. Kunnollakin katsomaan hirviöitä ja kuolleita, ääni palasi. Olo oli epämukava ja hahmot yhä uhkaavampia.

Lopetin leikin aika säikähtäneenä eikä enää yhtään nukuttanut.

Olin selvin päin, en ole hullu eikä muutenkaan mitään ihmeellistä ole tapahtunut.

Muilla vastaavia kokemuksia?

Kommentit (43)

Vierailija
1/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämä ei ole provo tai muuten keksintöä. Ihan oikeasti koin tällaisen hurjan episodin. En tiedä uskallanko enää sulkea silmiä.

Vierailija
2/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Just. Täklaisia te täällä oöevat mua haukkujat olette. Näette sekoja. Ihan samanlaisia kun munnvanhemmat ja narsistinen exä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Unihalvaus.

Vierailija
4/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jep, huono trippi tai unihalvaus, nyt ilmeisesti jälkimmäinen.

Vierailija
5/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset
Vierailija
6/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muista aina suojata itsesi ennen nukkumaan menoa tai pyydä omaa suojelusenkeliäsi suojelemaan sinua. Viime päivinä planeetallemme on virrannut valtvasti valoenergiaa minkä johdosta planeetasta nostetaan samassa suhteessa vanhaa negatiivista energiaa pois.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt pitäisi pitää sitä välimatkaa, eikä tapailla keitä sattuu. On pandemia. Kerrassaan vastuutonta lähteä kuolleiden ja hirviöiden sekaan tällaisena aikana! Mieti nyt, jos vaikka levitit niihin koronan! Onkohan siellä edes kunnollista sairaanhoitoa? :(

Vierailija
8/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lue Dr Ebem Alexanderin (neurokirurgi): totuus taivaasta.

Kävi koomassa tuolla puolen ja kuvaili yhtä aluetta aika samalla lailla kuin sinä. Taivas oli siis eri tasoista koostuva järjestelmä, alempia tasoja ja korkeampia tasoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse uskon henkimaailmaan, noi olennot on vaarallisia, sieltä helvetin kuiluista, voi toikin professori sepittää vaikka mitä teoriittista mutta samaan kastiin kuuluvat myös ufot, ufot ovat paholaisen asialla, voi olla jännittävää kokea noita ilmiöitä, todellisuudessa kysymyksessä on henkivallat johon moni vaan nauraa ja yrittävät keksiä termejä unihalvaus, psykoosi tms

Uskokaa nyt, toinen ulottuvuus ja konkreettinen paha on olemassa, se paha myös näyttäytyy meissä ihmisissä esim just kristittyjen vainot ja pilkat, väkivalta, homo seksuaalisuus, haureus, ahneus eri muodoissa pahan puhuminen, itsekkyys, katkeruus, kovuus, viha ja ilkeys muita kohtaan yms

Vierailija
10/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onneksi olkoon, olet kutsunut demonit elämääsi. Kohta alkaa olla äksöniä sinunkin elämässäsi, kun demonit pistää hihat heilumaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ole huoleti: jos todellakin näit toiseen ulottuvuuteen, näit luultavasti miljardien valovuosien päästä tulevaa informaatiota. Kyseiset henkilöt siis olivat siinä suutaan aukomassa lukemattomia vuosia sitten, heistä lähtenyt visuaalinen materiaali, eli valo, tosin saavutti sinut vasta nyt.

Nämä eliöt ovat siis jo ajat sitten kuolleet sukupuuttoon, sillä luultavasti heidän asuttamansa planeetta ja tähti, jota se kiertää, ovat jo luhistuneet.

Vierailija
12/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joo mäkin näin toisen ulottovuuden kun otin liikaa happoa. Jos selvinpäin näkee tuommosia täytyy olla skitso.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskondemoneihin kirjoitti:

Itse uskon henkimaailmaan, noi olennot on vaarallisia, sieltä helvetin kuiluista, voi toikin professori sepittää vaikka mitä teoriittista mutta samaan kastiin kuuluvat myös ufot, ufot ovat paholaisen asialla, voi olla jännittävää kokea noita ilmiöitä, todellisuudessa kysymyksessä on henkivallat johon moni vaan nauraa ja yrittävät keksiä termejä unihalvaus, psykoosi tms

Uskokaa nyt, toinen ulottuvuus ja konkreettinen paha on olemassa, se paha myös näyttäytyy meissä ihmisissä esim just kristittyjen vainot ja pilkat, väkivalta, homo seksuaalisuus, haureus, ahneus eri muodoissa pahan puhuminen, itsekkyys, katkeruus, kovuus, viha ja ilkeys muita kohtaan yms

Jos uskot niihin, ne ovat sinulle olemassa, ja vaikuttavat sinuun. Minä en usko, eikä niitä siis minun elämässäni ole. Olet valinnut pelon.

Vierailija
14/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä nään näitä tyyppejä aina halutessani. Melkeinpä joka ilta siis. Vieraita kasvoja aina. En koe näitä naamoja ja olentoja pelottaviksi. Kavereinani pidän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uskondemoneihin kirjoitti:

Itse uskon henkimaailmaan, noi olennot on vaarallisia, sieltä helvetin kuiluista, voi toikin professori sepittää vaikka mitä teoriittista mutta samaan kastiin kuuluvat myös ufot, ufot ovat paholaisen asialla, voi olla jännittävää kokea noita ilmiöitä, todellisuudessa kysymyksessä on henkivallat johon moni vaan nauraa ja yrittävät keksiä termejä unihalvaus, psykoosi tms

Uskokaa nyt, toinen ulottuvuus ja konkreettinen paha on olemassa, se paha myös näyttäytyy meissä ihmisissä esim just kristittyjen vainot ja pilkat, väkivalta, homo seksuaalisuus, haureus, ahneus eri muodoissa pahan puhuminen, itsekkyys, katkeruus, kovuus, viha ja ilkeys muita kohtaan yms

Nuo viimeisessä lauseessa mainitsemasi ominaisuudet ahneudesta eteenpäin kuvastaa teitä kristittyjä paremmin, kuin mitään muuta ihmisryhmää

Vierailija
16/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jeesus Kristus pelastaa ja vapauttaa pahoista hengistä.

Vierailija
17/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muista ottaa ne lääkkeet, mutta älä hyvä ihminen sentään koko purkkia kerralla vedä

Vierailija
18/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nyt pitäisi pitää sitä välimatkaa, eikä tapailla keitä sattuu. On pandemia. Kerrassaan vastuutonta lähteä kuolleiden ja hirviöiden sekaan tällaisena aikana! Mieti nyt, jos vaikka levitit niihin koronan! Onkohan siellä edes kunnollista sairaanhoitoa? :(

Luulen että kuolleille korona ei muodosta uhkaa vastaavasti kuin vaikkapa valkosipuli tai auringonsäde. Mikä olisi pahinta mitä se voisi aiheuttaa? Uudestisyntymä?

Ap

Vierailija
19/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa muistaa tämä juttu, ensi kerralla kun demonit tulee voit päästä selkouneen ja vaan lyödä demoneita pataan sata nolla.

Vierailija
20/43 |
09.04.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Muista ottaa ne lääkkeet, mutta älä hyvä ihminen sentään koko purkkia kerralla vedä

Ei mulla mitään lääkitystä ole eikä sellaista vaativia oirehiakaan. Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kahdeksan yhdeksän