Lue keskustelun säännöt.
Minusta ei kukaan kotona välittänyt
03.04.2020 |
Ei ollut syntymäpäiväjuhlia, kanssani ei koskaan leikitty, mitään ohjelmaa ei koskaan ollut. Olin koulussa ja kotona. Koulussa kiusattiin. Kotona henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Kotona oli jatkuvaa huutoa.
Okei. Synnyin huonoon perheeseen. Ajattelin, että voin itse muuttaa elämäni. No, olisin halunnut muuttaa pois. En saanut, koska pahoinpitelyäni haluttiin jatkaa. Miksi tällaisessa tilanteessa huoltaja saa päättää? Miksi minun piti 18 vuotta olla muiden nyrkkeilysäkki. Jos se oli minusta kiinni niin mitä olisin voinut tehdä?
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Ammattivalittaja on siirtynyt lapsuuteen.....
En ole. En usko, että kenellekään olisi ollut vastaavaa. Suurin osa vanhemmista kuitenkin rakastaa lapsiaan, vaikka tilanne kotona olisi jostain syystä vaarallinen lapsen kehitykselle. Kyse ei ollut siitä, että minulle ei olisi voitu järjestää turvallista kasvuympäristöä. Tätä ei haluttu tehdä. Minulle ei koskaan sanottu, että minua rakastetaan. Kanssani ei koskaan leikitty. Minua ei koskaan halattu. Siis ei ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän aloittajaa. Minuakaan ei ole kukaan sanonut rakastavansa koskaan; ei vanhemmat, sisarrukset eikä läheiset tai kumppanit. En myöskään rakasta itse itseäni. Ei olla myöskään halailtu eikä otettu juurikaan syliin jne. Yhdessä on kuitenkin touhuttu eli käyty marjametsässä ja synttäreitäkin pidetty.
Luulen että menneinä vuosina oli jotenkin ajatusmaailma että jos lasta liikaa huomioi niin se menee jotenkin "rikki" ja ylpistyy liikaa. Eli ennen oltiin vähän jäyhiä tunneilmaisussa. Se voi olla persoonan piirre mutta se voi olla myös ollut vähän sellainen yleinen "tyyli" kasvatusmetodina. Eli vuosikymmeniä sitten lapsia kohdeltiin aika karusti ja he joutuivat tekemään perheen töitä jne eikä heitä paljon halailtu ja kehuttu jne. Lapsen piti olla kuuliainen ja nöyrä ja tehdä kotitöitä jne. Jos omia vanhempiasi ei ole kehuttu halittu, eikä ääneen rakastettu niin tunneilmaisu siirtyy sitten sukupolvissa eteenpäin.
Tietysti on olemassa myös sadistisia vanhempia jotka ovat henkisesti sairaita eli lasta vähän rääkätään kuin eläintä.
Voimia sinulle! Oletko terapiassa tms. päässyt puhumaan ajatuksistasi ja kokemuksistasi? Olet arvokas vaikkeivat vanhemmat sitä osoittaneetkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ammattivalittaja on siirtynyt lapsuuteen.....
En ole. En usko, että kenellekään olisi ollut vastaavaa. Suurin osa vanhemmista kuitenkin rakastaa lapsiaan, vaikka tilanne kotona olisi jostain syystä vaarallinen lapsen kehitykselle. Kyse ei ollut siitä, että minulle ei olisi voitu järjestää turvallista kasvuympäristöä. Tätä ei haluttu tehdä. Minulle ei koskaan sanottu, että minua rakastetaan. Kanssani ei koskaan leikitty. Minua ei koskaan halattu. Siis ei ikinä.
Ehkä niin ei haluttu tehdä, koska tahallaan sinun haluttiin pysyvän heikkona, alistettuja ja heidän lieassaan. Se on sairaiden ihmisten tapa kyykyttää ja estää toisen kasvu terveeseen elämään, kun haluavat pitää sinut heikkona ja alistettuna.
Pystytkö hakemaan apua ja puhumaan tuon kaiken ulos? Pikku hiljaa ja hitaasti elämän on mahdollista muuttua ihan toisenlaiseksi, mitä se tähän asti on ollut. Sitten, kun paranee nousta traumoista voi saada myös hyviä korvaavia ihmissuhteita, joissa saa ihan toisenlaisen kokemuksen välittämisestä ja rakastamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajaa. Minuakaan ei ole kukaan sanonut rakastavansa koskaan; ei vanhemmat, sisarrukset eikä läheiset tai kumppanit. En myöskään rakasta itse itseäni. Ei olla myöskään halailtu eikä otettu juurikaan syliin jne. Yhdessä on kuitenkin touhuttu eli käyty marjametsässä ja synttäreitäkin pidetty.
Luulen että menneinä vuosina oli jotenkin ajatusmaailma että jos lasta liikaa huomioi niin se menee jotenkin "rikki" ja ylpistyy liikaa. Eli ennen oltiin vähän jäyhiä tunneilmaisussa. Se voi olla persoonan piirre mutta se voi olla myös ollut vähän sellainen yleinen "tyyli" kasvatusmetodina. Eli vuosikymmeniä sitten lapsia kohdeltiin aika karusti ja he joutuivat tekemään perheen töitä jne eikä heitä paljon halailtu ja kehuttu jne. Lapsen piti olla kuuliainen ja nöyrä ja tehdä kotitöitä jne. Jos omia vanhempiasi ei ole kehuttu halittu, eikä ääneen rakastettu niin tunneilmaisu siirtyy sitten sukupolvissa eteenpäin.
Tietysti on olemassa myös sadistisia vanhempia jotka ovat henkisesti sairaita eli lasta vähän rääkätään kuin eläintä.
Voimia sinulle! Oletko terapiassa tms. päässyt puhumaan ajatuksistasi ja kokemuksistasi? Olet arvokas vaikkeivat vanhemmat sitä osoittaneetkaan.
Tämä tapahtui 2000-luvulla. Oli laitonta silloin ja olisi laitonta nyt. En minäkään siirtäisi kokemuksiani omille lapsilleni, jos minulla olisi. Se osoittaisi vain, että olisinyhtä paha. Jos minua haluttaisiin auttaa. Se olisi tehty jo.
Tsemppiä. Ei ole ap ammattivalittaja. Mulla oli vain henkistä pahoinpitelyä kotona. T. Ammattivalittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ammattivalittaja on siirtynyt lapsuuteen.....
En ole. En usko, että kenellekään olisi ollut vastaavaa. Suurin osa vanhemmista kuitenkin rakastaa lapsiaan, vaikka tilanne kotona olisi jostain syystä vaarallinen lapsen kehitykselle. Kyse ei ollut siitä, että minulle ei olisi voitu järjestää turvallista kasvuympäristöä. Tätä ei haluttu tehdä. Minulle ei koskaan sanottu, että minua rakastetaan. Kanssani ei koskaan leikitty. Minua ei koskaan halattu. Siis ei ikinä.
Ehkä niin ei haluttu tehdä, koska tahallaan sinun haluttiin pysyvän heikkona, alistettuja ja heidän lieassaan. Se on sairaiden ihmisten tapa kyykyttää ja estää toisen kasvu terveeseen elämään, kun haluavat pitää sinut heikkona ja alistettuna.
Pystytkö hakemaan apua ja puhumaan tuon kaiken ulos? Pikku hiljaa ja hitaasti elämän on mahdollista muuttua ihan toisenlaiseksi, mitä se tähän asti on ollut. Sitten, kun paranee nousta traumoista voi saada myös hyviä korvaavia ihmissuhteita, joissa saa ihan toisenlaisen kokemuksen välittämisestä ja rakastamisesta.
En usko, että kukaan pystyisi rakastamaan minua. Säälittävältä ininältähän tämä kuulostaa. Ihmiset kuitenkin tiesivät mitä minulle tehtiin ja sen lisäksi kiusasivat minua.
Joo, mutta minä vuonna vanhempasi ovat syntyneet? 50- tai 60-luvulla? Silloin lapsia kasvatettiin vähän eri tavalla kuin nykyään eli et ymmärrä pointtia. Vanhemmat ovat kokeneet tietynlaisen lapsuuden ja siirtävät ehkä sen mallina omiin lapsiinsa ja nämä taas omiinsa.
Eli omat vanhempasi ovat olleet myös lapsia ja kannattaa kysyä että millainen heidän lapsuutensa on ollut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo on täysin normaali suomalainen lapsuus. Et ole uniikki lumihiutale. Valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä. Ei ole ap ammattivalittaja. Mulla oli vain henkistä pahoinpitelyä kotona. T. Ammattivalittaja
Kiitos. Samoin sinulle. Henkistä väkivaltaa ei tule vähätellä fyysisen rinnalla. Molemmat ovat yhtä pahoja. Henkinen voi aiheuttaa jopa pahempaa vaurioita. Mutta se riippuu siitä, miten sen itse kokee. Kukaan ei voi tulla sanomaan, miten sinun tulisi tuntea tai laitella elämän kriisejäsi suurusjärjestykseen tai vertailla niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voimia Ap. Paljon lievemmistä kärsineenä olen usein miettinyt mikseivät aikuiset puuttuneet, miksei kukaan tehnyt lastensuojeluilmoitusta.
Vaikutat kirjoituksesi perusteella kuitenkin tasapainoiselta. Koeta elää elämäsi niin hyvin kuin voit. Ja antaa itsellesi luvan hassutella, tehdä asioita joita olisi lapsena kuulunut kokea, päästää tunteet valloilleen.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/ei-koskaan-liian-myohaista-saada-onne…
Vierailija kirjoitti:
Joo, mutta minä vuonna vanhempasi ovat syntyneet? 50- tai 60-luvulla? Silloin lapsia kasvatettiin vähän eri tavalla kuin nykyään eli et ymmärrä pointtia. Vanhemmat ovat kokeneet tietynlaisen lapsuuden ja siirtävät ehkä sen mallina omiin lapsiinsa ja nämä taas omiinsa.
Eli omat vanhempasi ovat olleet myös lapsia ja kannattaa kysyä että millainen heidän lapsuutensa on ollut?
Ei, en ymmärrä. Enkä tule koskaan ymmärtämään. He ovat itse tehneet siinä tapauksessa valinnan jatkaa noidankehää ja olla pahoja ihmisiä. Minäkään en kulje tuolla polkemassa muita siksi, että minulle tehtiin niin. Päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tunnen useampiakin kavereita, jotka vaan ovat lähteneet omilleen peruskoulun jälkeen. Mikä esti sinua lähtemästä? Sinä itse.
Vierailija kirjoitti:
Voimia Ap. Paljon lievemmistä kärsineenä olen usein miettinyt mikseivät aikuiset puuttuneet, miksei kukaan tehnyt lastensuojeluilmoitusta.
Vaikutat kirjoituksesi perusteella kuitenkin tasapainoiselta. Koeta elää elämäsi niin hyvin kuin voit. Ja antaa itsellesi luvan hassutella, tehdä asioita joita olisi lapsena kuulunut kokea, päästää tunteet valloilleen.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/ei-koskaan-liian-myohaista-saada-onne…
Haluaisin, mutta mikään ei tunnu miltään tai kaikki tuntuu ihan liikaa. Saatan vieläkin herätä öisin itkemään. Päivällä joudun esittämään normaalia, mikä vie hirveästi energiaa. Tuntuu lisäksi niin tyhmältä hymyillä. Ihan kuin valehtelisi. Hymyilen. Hymyilen. Hymyilen. Suljen oven ja romahdan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse tunnen useampiakin kavereita, jotka vaan ovat lähteneet omilleen peruskoulun jälkeen. Mikä esti sinua lähtemästä? Sinä itse.
Huoltajani ei päästänyt minua, kuten totesin. Lain mukaan hän sai päättää. Halusi siis jatkaa väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ammattivalittaja on siirtynyt lapsuuteen.....
En ole. En usko, että kenellekään olisi ollut vastaavaa. Suurin osa vanhemmista kuitenkin rakastaa lapsiaan, vaikka tilanne kotona olisi jostain syystä vaarallinen lapsen kehitykselle. Kyse ei ollut siitä, että minulle ei olisi voitu järjestää turvallista kasvuympäristöä. Tätä ei haluttu tehdä. Minulle ei koskaan sanottu, että minua rakastetaan. Kanssani ei koskaan leikitty. Minua ei koskaan halattu. Siis ei ikinä.
Ehkä niin ei haluttu tehdä, koska tahallaan sinun haluttiin pysyvän heikkona, alistettuja ja heidän lieassaan. Se on sairaiden ihmisten tapa kyykyttää ja estää toisen kasvu terveeseen elämään, kun haluavat pitää sinut heikkona ja alistettuna.
Pystytkö hakemaan apua ja puhumaan tuon kaiken ulos? Pikku hiljaa ja hitaasti elämän on mahdollista muuttua ihan toisenlaiseksi, mitä se tähän asti on ollut. Sitten, kun paranee nousta traumoista voi saada myös hyviä korvaavia ihmissuhteita, joissa saa ihan toisenlaisen kokemuksen välittämisestä ja rakastamisesta.
En usko, että kukaan pystyisi rakastamaan minua. Säälittävältä ininältähän tämä kuulostaa. Ihmiset kuitenkin tiesivät mitä minulle tehtiin ja sen lisäksi kiusasivat minua.
Niin tapahtuu hämmästyttävän usein, jopa aikuisten ihmisten työpaikoilla, ei vain lapsuuden perheissä. On tehty paljon tutkimuksia kiusaamisesta kouluissa, perheissä, työpaikoilla. Jos luet niitä, huomaat tuon saman tarinan toistuvan aika monen ihmisen elämässä.
Huomataan, että jotakuta kiusataan ja kiusataan silti. Jotakuta syrjitään tai alistetaan ja kiusataan silti.
Kyse on sairaista ihmisistä, jotka näin tekee, heillä ei ole itsellä kaikki kunnossa, vaikka usein ovat niitä tyyppejä, joita pidetään hyvinä tyyppeinä ja terveinä.
Eli ei ole lainkaan tavatonta käytöstä. Siihenhän kiusaaminen perustuu, saadaan koko porukka mukaan kiusaamaan yhtä jo kiusattua.
Siinäpä se asian käsittely auttaa. Kun tervehdyt opit erottamaan tälläiset ihmiset ja suojaat itsesi ja menet pois. Nyt luultavasti hakeudut tilanteisiin, jossa sama vanha tilanne toistuu, tiedostamattasi toimit näin. Ei se ole sinun vika, vaan normaali kuivia ihmisillä jotka ovat kokeneet henkistä väkivaltaa. mutta asian käsittelemällä pääset eroon ja erotat joukosta aidosti hyvät tyypit, jotka eivät toimi noin.
Silloin tulee Mahdolliseksi se, että ensin itse alat rakastaa itseäsi ja kun näin tapahtuu, saat sitä muiltakin, kun uskot olevasi sen rakkauden arvoinen.
Itseasiassa tuo mitä nyt juuri teet on hyvä.
Purat sitä pahaa oloa ulos mitä olet joutunut kokemaan. Jos ihmistä kohdellaan kaltoin vuosia, sitä pitää puhua ulos ja purkaa.
Sitä pitää surra, ettei ole saanut rakkautta ja vihata kaikki se viha mitä tilanne on aiheuttanut.
Sinua on kohdeltu väärin ja se väärin ja aiheuttaa tuska ajankulua sinulle. Sinulla on oikeus kokea mitä koet nyt!
Jotkut tuomitsee sen valituksensa, itsesäälinä, uhrautumisensa. Kuitenkin tuo vaihe tarvitaan, jotta pääsee eteenpäin.
Sen vuoksihan hyvä hakea apua, etti jää tuohon jumiin ja pääsee eteenpäin.
Myöhemmin tulee aika ymmärtää ja hyväksyä tapahtunut, päästää irti ja tajuta, että voit loppuelämästäsi rakentaa hyvän, paskasta alusta huolimatta.
Ammattivalittaja on siirtynyt lapsuuteen.....