Kannattaako parisuhteessa joustaa vai riidellä?
Kokemukseni mukaan parisuhteessa valtaa saa enemmän osapuoli, joka kestää paremmin konflikteja ja uskaltaa vaatia oikeuksia ja etuja ja nimetä uhriasemansa silloin, kun sellaisen kokee.
Vallankäyttö ei ole yleensä tietoista vaan se liittyy persoonallisuuteen. Valta ei välttämättä siirry toiselle osapuolelle suurten päätösten perusteella, vaan se kasautuu pala palalta. Lopulta tuloksena on roolit, joissa toinen päättää ja toinen nöyrtyy.
Olen itse luonteeltani alistuva ja nöyrtyvä. En pelkää kertoa toiveistani suoraan, mutta olen huomannut, että kertominen ei riitä. Pitäisi jaksaa myös riidellä ja sietää jännitteisyyttä. Ei auta, että perustelee tarpeensa ja näkemyksensä rauhallisesti, vaan mukaan pitäisi saada myös tunteet.
Minut on jätetty useamman kerran nössöyteni vuoksi. Sitä ei ole peitelty. Kukaan ei ole lähtenyt ovet paukkuen, vaan minua on kannustettu ja kiitetty, mutta se on tullut selväksi, että nössö mikä nössö.
Nössöyteni liittyy ilmaisun tapaan eikä ilmaisun sisältöön. Minulla on rajani ja toiveeni ja pystyn kertomaan niistä avoimesti, mutta se ei ole naisille riittänyt. He olisivat kaivanneet haastamista ja aggressiivista omien oikeuksieni puolustamista.
Toimintatapani kumpuaa epäilemättä lapsuudestani ja nuoruudestani, missä epävakaa äitini jyräsi minut raivoisilla reaktioilla, jotka saattoivat kestää koko päivän. Opin, ettei pelottavien reaktioiden sammuttamiseen ole muuta tapaa kuin alistuminen.
Jälkeenpäin olen alkanut ajatella, että toimiva ihmissuhde ei voi perustua rakentavaan järkeen, vaan siihen tarvitaan mukaan hallitsemattomat tunteet, jotka kumpikin sietää. Todellinen kommunikaatio tapahtuu tunteilla eikä sanoilla.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Tasavertainen keskustelu tai vuoroin joustaminen on minusta tavoiteltava tila.
Harvemmin tilanne kai kuitenkaan on se, että kumpikin sietää konflikteja yhtä hyvin. Usein kai tuppaa olemaan niin, että konfliktipelkoisempi rupeaa joustamaan konflikteilta välttyäkseen.
Tasavertaiseksi suhteen kokee usein määräävämpi osapuoli. Toinen valitsee strategiakseen esittää, että suhde on tasavertainen.
Näin voi jatkua vuosikausia, jopa vuosikymmeniä, kunnes mitta tulee täyteen ja seurauksena on ero.
Sekä että, sopivassa suhteessa ja kompromisseja hakien. Omien kokemusteni mukaan miehet näkevät valtataistelun paljon laajempana asetelmana parisuhteessa kuin naiset, miesten mielestä kaikki on valtataistelua silloinkin kun naiset haluaisivat vain ideoilla pallottelua ja keskustelua.
Tunnetko ap viehtymystä äitisi kaltaisiin naisiin, koska alistustilanne on sinulle tuttu?
Vierailija kirjoitti:
Tunnetko ap viehtymystä äitisi kaltaisiin naisiin, koska alistustilanne on sinulle tuttu?
Tunnen viehtymystä koulutettuihin ja hyväkäytöksisiin naisiin, sellaisiin, joista näkyy sekä sivistys että peruskotikasvatus, esimerkiksi se, että kotona on opetettu muiden huomiointia.
Eri asia on sitten se, mitä tapahtuu myöhemmin. Ulkoinen käytös ja ulkoisesti esitetyt arvot eivät ole sama asia kuin persoonallisuus.
Voi olla, että viehätyn hallitsevista persoonallisuuksista, joille en pärjää.
Vierailija kirjoitti:
Sekä että, sopivassa suhteessa ja kompromisseja hakien. Omien kokemusteni mukaan miehet näkevät valtataistelun paljon laajempana asetelmana parisuhteessa kuin naiset, miesten mielestä kaikki on valtataistelua silloinkin kun naiset haluaisivat vain ideoilla pallottelua ja keskustelua.
Minusta keskustelu liittyy tilanteisiin, joissa ei esitetä käytännön vaatimuksia. Kun mukaan tulee käytäntö, on tehtävä päätös, kumpi saa ja kumpi joustaa, jos tavoite ei ole yhteinen.
Vähän oudolta tuntuu ajatus parisuhteesta valtataisteluna. Ainakaan se ei ole tavoiteltava parisuhde. Oletko varma, että naiset ovat toivoneet nimenomaan aggressiivista rajojen puolustamista? Vai voisiko suhde ja suhtautuminen olla sinun puolelta liiankin rationaalista, joka lähentelee kylmää. Tunnesuhteessa kuitenkin sidosta vahvistaa kaikkien tunteiden turvallinen ilmaisu. Esimerkiksi ex-mieheni kanssa edelleen ärsyynnymme nopeasti toisen tietyistä ajatuksista. Käymme muutaman tiukan sananvaihdon ja tiuskimme, mutta sen jälkeen keskustelemme taas asiallisesti eikä koskaan lyödä vyön alle eikä tunteet mene överiksi. Turvallinen riitely on sellaista, että kumpaakaan ei pelota toisen reaktiot. Luulen, että äiti suhteellasi on iso merkitys asiaan. Suurin osa naisista ei kaipaa isoa draamaa elämäänsä, vaan erimielisyyksistä keskustelu pysyy hallittavissa raameissa, vaikka tunteita ilmaistaankin.
tuttu tilanne. Oma naisystävä väittää etten välitä enkä rakasta, koska en halua riidellä enkä huuda ja paisko kamoja riitojen aikana.
Pätee myös ystävyyssuhteisiin. Itse en pidä konflikteista. Jos koen, että toinen vaatii minulta etuja, näen hänet velkojana. En halua olla velkaa. Siksi lopetan tai ainakin downshiftaan kanssakäymisen.
Enkä ole ainoa. Olen nähnyt vierestä vuosikymmenten ystävyyssuhteiden katkeamisia näennäisen pienistä tapahtumista johtuen.
Vierailija kirjoitti:
Vähän oudolta tuntuu ajatus parisuhteesta valtataisteluna. Ainakaan se ei ole tavoiteltava parisuhde.
Asiaa voi tietenkin nimittää miten tahtoo, mutta aina kun tehdään käytännön valintoja, joista ei olla samanmielisiä, toinen joutuu joustamaan. Tahtonsa läpi saanut osapuoli saattaa kokea tehneensä kompromissin, kun alistunut taas tietää alistuneensa.
Jos alistuvampi ei alistu, niin aggressiivisempi jatkaa jankuttamistaan, kunnes saa tahtonsa läpi.
Riiteleminen on yksinkertaisille ihmisille. Ja siksi naiset sitä rakastavatkin
JunttiPolo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän oudolta tuntuu ajatus parisuhteesta valtataisteluna. Ainakaan se ei ole tavoiteltava parisuhde.
Asiaa voi tietenkin nimittää miten tahtoo, mutta aina kun tehdään käytännön valintoja, joista ei olla samanmielisiä, toinen joutuu joustamaan. Tahtonsa läpi saanut osapuoli saattaa kokea tehneensä kompromissin, kun alistunut taas tietää alistuneensa.
Jos alistuvampi ei alistu, niin aggressiivisempi jatkaa jankuttamistaan, kunnes saa tahtonsa läpi.
Ok. Minulla on ollut pari pitkää suhdetta elämässäni ja kummassakaan ei ole ollut tuollaisia tilanteita. Olisi hyvä saada joku käytännön esimerkki. Mikä on sellainen tilanne, jossa molempien pitää olla ehdottomasti samaa mieltä. En keksi :)
Sekä että
Joo en jaksanutkaan lukea ja vastasin vain otsikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Mikä on sellainen tilanne, jossa molempien pitää olla ehdottomasti samaa mieltä. En keksi :)
Vaikka se, vietetäänkö lomat mökillä vai etelässä. Minä toivon mökkilomia.
Tai se, ostetaanko halpa ja vanha käytetty auto vai melkein uusi nopeasti arvonsa menettävä. Minä tahtoisin halvan ja vanhan.
Tai se, onko moraalisesti oikeutettua ostaa uusia vaatteita. Minusta vaatteet tulee ostaa käytettynä ja ne on paikattava, jotta ympäristötuho edes vähän hidastuisi.
Näitä asioita on vaikka kuinka paljon, tuossa vain muutama esimerkiksi ongelmatyypistä.
JunttiPolo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on sellainen tilanne, jossa molempien pitää olla ehdottomasti samaa mieltä. En keksi :)
Vaikka se, vietetäänkö lomat mökillä vai etelässä. Minä toivon mökkilomia.
Tai se, ostetaanko halpa ja vanha käytetty auto vai melkein uusi nopeasti arvonsa menettävä. Minä tahtoisin halvan ja vanhan.
Tai se, onko moraalisesti oikeutettua ostaa uusia vaatteita. Minusta vaatteet tulee ostaa käytettynä ja ne on paikattava, jotta ympäristötuho edes vähän hidastuisi.
Näitä asioita on vaikka kuinka paljon, tuossa vain muutama esimerkiksi ongelmatyypistä.
Ongelma no. 1 ratkaistu: Ei mennä mökille eikä etelään.
JunttiPolo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasavertainen keskustelu tai vuoroin joustaminen on minusta tavoiteltava tila.
Harvemmin tilanne kai kuitenkaan on se, että kumpikin sietää konflikteja yhtä hyvin. Usein kai tuppaa olemaan niin, että konfliktipelkoisempi rupeaa joustamaan konflikteilta välttyäkseen.
Tasavertaiseksi suhteen kokee usein määräävämpi osapuoli. Toinen valitsee strategiakseen esittää, että suhde on tasavertainen.
Näin voi jatkua vuosikausia, jopa vuosikymmeniä, kunnes mitta tulee täyteen ja seurauksena on ero.
Tämä on vähän jännä teoria, kun sitä ei voi osoittaa vääräksi millään kokemuksella. Jos on ollut suhteissa, joissa ei ollut valtataistelua, teoria selittää sen niin että olit dominoiva osapuoli eikä sinun arviosi ole uskottava.
Vierailija kirjoitti:
tuttu tilanne. Oma naisystävä väittää etten välitä enkä rakasta, koska en halua riidellä enkä huuda ja paisko kamoja riitojen aikana.
Mikset jss?
JunttiPolo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on sellainen tilanne, jossa molempien pitää olla ehdottomasti samaa mieltä. En keksi :)
Vaikka se, vietetäänkö lomat mökillä vai etelässä. Minä toivon mökkilomia.
Tai se, ostetaanko halpa ja vanha käytetty auto vai melkein uusi nopeasti arvonsa menettävä. Minä tahtoisin halvan ja vanhan.
Tai se, onko moraalisesti oikeutettua ostaa uusia vaatteita. Minusta vaatteet tulee ostaa käytettynä ja ne on paikattava, jotta ympäristötuho edes vähän hidastuisi.
Näitä asioita on vaikka kuinka paljon, tuossa vain muutama esimerkiksi ongelmatyypistä.
Varmaan tässä on kyse enemmän siitä, miten sietää toisen erilaisuutta ja kuinka joustavia ihmisiä on parisuhteessa. Esim. minun suhteissa lomat on vietetty sekä mökillä ja toisinaan etelässä. Jos ei ole päästy yksimielisyyteen, ne on vietetty omilla tahoilla kuten on halunnut. Mies on joustanut kirkkokierroksille ja minä formuloihin, koska ne on toiselle tärkeitä juttuja. Vaatteet on ostettu eri paikoista. Mies käyttää tiettyjä merkkivaatteita ja minun valinnat on ekologisempia ja ostan paljon kirppikseltä.
Kahdella ihmisellä on väistämättä joiltain osin erilainen arvomaailma ja kiinnostuksen kohteet. Jos toisen valintoja ei pysty arvostamaan ja ihmistä omana itsenään kunnioittamaan, niin ei parisuhdetta kannata edes aloittaa sellaisen kanssa. Kompromisseissa pitää kummakin tulla vastaan, mutta paljon on sellaista missä voi olla erilainen eikä tarvitse edes yrittää löytää yhteistä säveltä. Useimmissa asioissa on monta puolta. Esim. se uusi auto olisi vähemmän kuluttuva ja saastuttava vaikka arvo tippuukin nopeasti. Kyllä meidän suhteessa on joskus ihan kirjattu plus- ja miinuspuolia ja pohdittu ratkaisua siltä pohjalta.
Vierailija kirjoitti:
JunttiPolo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasavertainen keskustelu tai vuoroin joustaminen on minusta tavoiteltava tila.
Harvemmin tilanne kai kuitenkaan on se, että kumpikin sietää konflikteja yhtä hyvin. Usein kai tuppaa olemaan niin, että konfliktipelkoisempi rupeaa joustamaan konflikteilta välttyäkseen.
Tasavertaiseksi suhteen kokee usein määräävämpi osapuoli. Toinen valitsee strategiakseen esittää, että suhde on tasavertainen.
Näin voi jatkua vuosikausia, jopa vuosikymmeniä, kunnes mitta tulee täyteen ja seurauksena on ero.
Tämä on vähän jännä teoria, kun sitä ei voi osoittaa vääräksi millään kokemuksella. Jos on ollut suhteissa, joissa ei ollut valtataistelua, teoria selittää sen niin että olit dominoiva osapuoli eikä sinun arviosi ole uskottava.
Tehdyt päätökset voi laskea. Kun kumpikin on esittänyt toiveensa ja tiedetään lopputulos, voidaan nimetä myös "voittaja".
Kumpikaan ei kannata pidemmän päälle. Tasavertainen keskustelu tai vuoroin joustaminen on minusta tavoiteltava tila. Riidatkaan eivät kaada suhdetta, jos osataan riidellä aikuisiksi eli asiat riitelevät ja mahdolliset ylilyönnit pyydetään heti anteeksi.