Ymmärsikö ihmiset kun olit raskaana väsynyt ja huonovointinen?

Meillä tuntuu,että miehellä vaikein ymmärtää.Ja kyllä täsä itsekin mietin,että onko tämä väsymys enää normaalia,kokoajan vois nukkua,varsinkin kun pari päivää ollut liikkeessä,ja jatkuva flunssa,mulla rv 36 alkaa huomenna,mitenkäs sulla?Kaverit kyllä mulla onneksi ymmärtävät,kun kuitenkin kaksi vanbhempaa lasta meillä ennestään.

Pari kaveria on loukkaantunut, kun olen joutunut perumaan tapaamisia joskus ihan viime hetkellä. He tosin ovat lapsettomia. Tuntuu, että jotkut ajattelevat että olen vain laiska ja välinpitämätön.

Olenko ilkeä, kun vastaan näin? 3 lasta, 4 kertaa raskaana

kun mä olen niin nuori niin tottakai jaksan paremmin kun hän aikoinaan.. Pah!

Nain kolmatta odottaessani olen kylla karsinyt vaikka mista vaivoista, neljatta lasta meille ei kylla todella tule! Selka paskana, lantio kipea, oksettaa, vasyttaa, supistelee... : ( Mies on ollut ymmartavainen, tuonut vetta ja nameja ja huolehtinut lapsista.

Joudun useinkin peruuttamaan tapaamisia, kun en kertakaikkiaan jaksa lahtea. Onneksi on oma auto, silla on valilla tullut ajettua naurettavankin lyhyita matkoja, kun en olisi muuten paassyt liikkeelle. Lapseton tuttu meillakin on se, jonka on vaikein ymmartaa naita vaivoja.

Tekis niin mieli vaan huutaa, raivota ja heitellä tavaroita pitkin seiniä. Helvetti että menee hermot!!!!!!!!!!!!!!!!! Arg...

Mutta jos suoraan sanotaan niin en itsekään ymmärrä miksi sinä olet perunut tapaamisia viime hetkellä raskauteen vedoten.

Jos on väsynyt ja huono olo niin eikö olisi kuitenkin korrektia perua ajoissa, tuskin olosi on hyvästä huonoon ihan minuutissa muuttunut?

Ystävänäsi todennäköisesti loukkaantuisin tuollaisesta.



Itse inhoan yli kaiken sitä, kun naiset raskauteen vedoten kuvittelevat voivansa tehdä mitä haluavat tai olla tekemättä mitään... Ja kuvittelevat, että kaikilta pitää löytyä ymmärrystä ja empatiaa kuunnella 9 kk valitusta...

Mulla ainakin siis NIMENOMAAN olo voi muuttua viiden minuutin sisaan. : O Sehan tassa just v****maista onkin, kun ei ikina tieda, mita on seuraavaksi tulossa.

Lahdin esim. tanaan aamulla kavelylle, olo oli mahtava. Noin tunnin paasta ihan yhtakkia iski karmea selkakipu ihan ilman mitaan rennakkovaroituksia.



Samoin usein aamulla olo on tosiaan loistava ja mielellaan tekee kaikenlaisia suunnitelmia. Sitten just tuntia ennen tapaamista alkaa esim. supistelemaan tai oksettamaan. Yritan tosiaan lahtea sitten vaikka autolla liikkeelle, mutta ikava istua jossain kahvilassa, kun tekis mieli puklata viereisen poydan tuhkakuppiin... Kiva jutella siina sitten kaverin kanssa. : / Kutsunkin usein ihmiset suosiolla meille.

Mulla on myös pitkittynyt flunssa päällä ja siihen vielä tosiaan lisäksi se raskausväsymys ja etominen. Ei ole herkkua. Suututtaa oikein joskus, kun ihmiset ihmettelevät olotilaani. Ei kai kukaan huvikseen makaa melkein 24h ja tuijota seinää.



Ap

Suht hyvä olo saattaa muuttua hetken pienen päästä mitä hirveimmäksi väsymykseksi ja etomiseksi. Ei voi mitään. Vaikutat itsekin siltä että et oikein ymmärrä että raskaus on jokaisella erilainen. Raskauden käyttäminen tekosyynä on tietenkin tyhmää ja moukkamaista.



Ap

että lähinnä kuulostaa huomiohakuisuudesta sellainen käytös, että viime hetkellä perutaan tapaaminen ja siinä sitten tietysti laveasti vuodatetaan, kuinka ollaan niiiiiin raskaana ja on niin ja niin kipeänä se ja se paikka jne. Kyllä ne tapaamiset voi sillaikin perua, että se toinen osapuoli ehtii vielä itsekin muuttaa suunnitelmiaan.



Ja meillä on mies ja ystävät hyvin ymmärtäneet kun esikoisesta voin niin pahoin, etten pystynyt pariin kuukauteen tekemään mitään. Sen jälkeen en ole kauheasti valitellut olojani, kun parissa seuraavassa raskaudessa ei ole ollut mitään siihen verrattavaakaan.

En kylla tunne yhtaan naista, joka olisi raskaudella huomiota hakenut. On kai niitakin. Kurjaa, jos jotkut kaverini nyt sitten minustakin kuvittelevat, etta yritan jotain sympatioita kalastella vaivoillani. : ( Olisin niin helevetin mielellani hyvinvoiva, niinkuin kahdessa ekassa raskaudessa olinkin.



Olen normaalisti erittain aktiivinen ja sporttinen menijatyyppi, joten nama kaikki vaivat ovat kylla aarettoman arsyttavia mielestani! Voi ainakin omalta osaltani vakuuttaa, etta ihan aitoja nama yhtakkiset esteet ovat, valitettavasti. Odotan innolla vauvan syntymaa ja "vaivatonta" elamaa. Kotona makailu on TODELLA kypsaa...

viitaten nro 12 ja jonkun toisen tekstiin.. Että se siitä lojaaliudesta.

mutta nyt loppua kohti paremmin. Kaikkein vaikeinta on juuri alku, kun mistään ei näe, että on raskaana ja minä ainakin olen juuri tuollainen tapaamisten peruja. Itse tosin olin myös saikulla paljon, joten tietenkin on selvää, että jos en edes mene töihin, niin en sitten näe ystäviänikään.



Nyt minulla on ollut kamalia liitoskipuja ja se jo näkyy ulospäinkin, että minua sattuu, joten ymmärrystä on tullut vähän enemmän. Jos joku on loukkaantunut, niin se on kyllä sitten iso voi voi. Olen jo niin käpertynyt sisimpääni, että en edes välitä. Eiköhän elämän aikana jokainen joskus tule tilanteeseen, jossa fysiikka pettää ja on pakko perua menoja. Sittenpä tietävät, ettei sitä kukaan huomionhakuisuuttaan tee.



Oma mies on ollut OK. Ei ehkä voi aina ymmärtää, mutta on selvästi yrittänyt ymmärtää. Sekin riittää.

Minä yhdessä raskaudessa riuduin vk 20 saakka itsesäälissä (en jaksanut mitään,itketti,oksetti,vitutti,kaikki meni huonosti).Otin itseäni niskasta kiinni (lähdin ovesta pihalle vaikka kuinka oksetti,ketutti,väsytti) ja aloin käymään body bumbissa,latino tanssissa yms niin johan alkoi mieli kohentua,yhtäkkiä jaksoin taas tapailla kavereitani ja olin voimissani.Kyllä minullakin oli selkä kipeä mutta kipeämpi se olisi ollut jos olisin kotona maannut!!





-yksi jolla mahatauti tällä hetkellä;/

No, tiputuksessa en ole raskauden aikana ollut, joten niin kovasta pahoinvoinnista en tiedä, mutta muuten on ollut kaikenlaista.

On ollut pahoinvointia, selkäkipua (kova iskiaskipu), lonkkakipua, liitoskipuja, unettomuutta, väsymystä, supistelua, jatkuvaa pissalla käymistä, katkonaiset unet vuosia, ummetusta, kestovitutusta, on sairastettu flunssaa ja oksutautia raskauden aikana ja lisäksi olen hoitanut toisessa ja kolmannessa raskaudessa kotona isompaa lasta/ lapsia joten todellakin tiedän, että raskauden aikana voi olla väsynyt ja huonovointinen sekä psyykkisesti että fyysisesti.



Miehelle olen kiukutellut ja purkanut näitä oloja, mutta eipä ole koskaan tullut mieleen, että olettaisin ystävieni jaksavan ymmärtää viime hetken muutoksia oman olotilani vuoksi. Sovitusta on pidetty kiinni ja usein se huono olo on mennyt ohi samalla tavalla kun se on ilmestynytkin.

Itsella jos huono olo alkaa, se ei lopu ennen kuin yleensa youniin. Varsinkin just tuo iskias on nyt talla hetkella kiusannut ja silloin on ollut vaikea jopa autolla ajaa. Aamulla oikeastaan aina tosi hyva fiilis.



Mun kavereiden on taman raskauden aikana vain taytynyt kestaa, onneksi lahes kaikilla on lapsia ja ovat itsekin menoja peruneet, kun on ollut vaivoja. Hyvat kaverit jaksavat kannustaa ja olla karsivallisia, pitaa itsekin muistaa sitten, kun on taas minun vuoroni olla ymmartajana...

välistä tuntuu että ymmärretään vaikken sitä ole edes pyytänyt. tosin tässä raskaudessa on ilmennyt paljon enemmän yllättäviä vaivoja, joita ei ollut esikoisesta lainkaan. esikoisella pahoinvointi oli ympärivuorokautista etomista, joka kesti synnytyssaliin asti, joten siihen tottuikin niin ettei siitä enää välittänyt. juuri muita vaivoja ei ollut, paitsi aivan loppuraskaudesta, kun jalat eivät oikein jaksaneet 5metriä pidempään kantaa mun painoani :) silloin ei tosin ollut enää ketään kelle edes selitellä, kun ei kukaan pyytänyt kahville tai ehdottanut tapaamista tai muutenkaan pitänyt yhteyttä.



nyt olen rv 30+5, ja tässä alkuraskaudesta oli pahoinvointia aamuisin heti herättyä ja sitten iltaisin n. klo 18-22, eli juuri silloin kun kaikki mahdolliset tapaamiset yms. oli. tosin ilmoitin aina jo tapaamista sopiessa, että tilanne on nyt se, että olen raskaana ja mulla on pahoinvointia iltaisin, pääasiassa sen verran lievänä että pystyn sen kanssa elämään ja olemaan, mutta tiedoksi vain ettet kuvittele mun näyttävän siltä että oksennan kohta vaan siksi että just sinä satut istumaan siinä mun edessäni.



kolmisen viikkoa sitten alkoi mulla liitoskivut, joiden kanssa olen kyllä toistaiseksi pärjännyt ihan hyvin. ilmeisesti kuitenkin ainakin joinakin päivinä mun kävelyni näyttää sen verran kivuliaalta, että muutamia kertoja on ihmiset suunnilleen suuttuneet mulle kun en ole ilmoittanut että mulla on kipuja, mun olis pitänyt jäädä kotiin lepäämään eikä lähteä mihinkään riekkumaan. ja muutaman kerran kaverit on soittaneet tuntia ennen tapaamista että mitäs jos he tuliskin mun luokse kotiin ettei mun vaan tarvi könkätä kipujeni kanssa... ja yks kaveri ihan pakolla vaan tunki meille kotiin, vaikka sanoin että mä nimenomaan tahon nyt liikkua kodin ulkopuolella vaikka kipuja onkin, kun sitten kunhan vauva on syntynyt ni en taas tiiä milloin pääsen kotoa minnekään. hän jopa sitten siivosi meillä, kun sanoin etten tahtos senkään vuoksi vieraita nyt meille kotiin kun on melkonen sekamelska... no, hyväähän hän tarkoitti, mä vaan en oo koskaan perustanut tällaisesta holhoamisesta. mut toivotaan, että samat kaverit toimii noin myös sitten kun mulla on jo se uusi vauva (sekä tuo esikoinen) täällä kotona. itse tosin veikkaan, ettei heistä kuulu sitten pihaustakaan, "kun sillä on nyt se vauva niin eihän sitä nyt voi häiritä".

eipä ole koskaan tullut mieleen, että olettaisin ystävieni jaksavan ymmärtää viime hetken muutoksia oman olotilani vuoksi. Sovitusta on pidetty kiinni ja usein se huono olo on mennyt ohi samalla tavalla kun se on ilmestynytkin.

Toivottavasti osaat asettua myös niiden asemaan, jotka eivät lähde yrjö kurkussa tapaamiseen.

Niin että kyllä siinä ainakin miehelle kävi selväksi, että ei se pelkkää turhasta marisemista ollut. Yritin kyllä kaikkeni, ettei asia juuri olisi muualla näkynytkään. Silloin olin vielä pätkätyöläinen, jonka piti viimeisen asti yrittää salata koko raskaus. Tosin, myöhemmin, kun olin jo tullut kaapista, työpaikan naiset tunnustivat, että olihan se yökkäily firman vessassa pistetty merkille...



Pikkukakkosen kanssa tuo pahoinvointi ei ollut niin paha, mutta ikinä en ole tuntenut, ettei mua otettaisi vakavasti. Varmaan on välillä ollut miehellä kestämistä, mutta siitä hänelle pisteet kotiin, että aina on valittamatta jaksanut minua katsella ja kuunnella ja oikkujani totella. :)