Lue keskustelun säännöt.
Tämä eristäytyneisyyden aika sai mut viimein tajuamaan miten yksin olen
23.03.2020 |
Ja kyllä, tiedän miten itsekäs ja egoistinen tuo otsikko on. En voi kuitenkaan pidätellä sitä mitä tunnen ja toivon, että tästä ketjusta voisi olla apua muillekin yksinäisille.
Mä olen aina ollut yksin. On ollut kavereita, harrastustuttuja ja työkavereita. On myös siskokset ja vanhemmat. Iän lisääntymisen ja elämäntilanteiden muutoksen seurauksena näidenkin määrä on koko ajan vaihdellut. Normaalielämässä ennen tätä ns. uutta aikaa mulla oli kuitenkin arjessa ja viikonlopussa mukana työt, harrastukset, satunnaiset kaveritapaamiset ja muut pienet jutut, jotka saivat ajatukset pois yksinäisyydestä.
Nyt viimeiset kaksi viikkoa tämän tilanteen ollessa päällä olen ollut oikeastaan täysin yksin. Se saa ajattelemaan tilannettaan ja sitä miten tärkeää ihmiselle on päästä puhumaan tai olemaan lähellä toista. Onhan vieläkin puhelut, whatsapp-viestit ja Skype-puhelut tutuille ja vanhemmille, mutta eivät ne ole sama asia. Kriisin ollessa päällä ihminen etsii toisesta tukea ja kun sitä ei ole on tyhjyyden tunne usein musertava. Pitäisi olla vahva, uskoa tulevaan ja kyetä huolehtimaan niistä, joita olen ilmoittanut avustavani. Se olisi kuitenkin helpompaa, jos olisi joku joka tukisi itseänikin.
Ehkä tämä pieni valitusvirsi auttoi. Pääsin purkamaan tunteitani. Nyt on taas aika olla vahva.
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Sama, mutta ei ole sukua. Eikä ystäviä. Olen yrittänyt pitää työkavereihin yhteyttä chatillä jota työssämme siis käytetään jatkuvasti, mutta vaikka kyllä vastaavat, ei kukaan viesti oma-aloitteisesti. En taida viitsia enää itsekään yrittää, jos vaikka vain häiritsen.
Tuntuukin että on ollut ihan valheellista tuntea jotain sosiaalisuutta töissä kun kollegoiden kanssa on rupatellut - jos he oikeasti olisivat kiinnostuneet, kai se jatkuisi nytkin. Tainnut ollakin siis enemmän sitä että livenä ei vain ole niin helppoa jättää vastaamatta tai vastata lyhyesti ja viiveellä. Nyt siis kaikki tämä (kuvitteellinen) ainoa sosiaalinen aspekti elämässäni on poissa, ja näkee tuskallisen selvästi miten kukaan ei ota yhteyttä, eikä kysy miten menee.
On ymmärettävää, että ystävät joilla on perhe ja lapsia keskittyvät tässä tilanteessa heihin, joten munkin yhteydenpito on ollut lähinnä vanhempiin ja sisaruksiin.
Tuo kuulostaa ikävältä. En mäkään haluaisi tungetella ja onhan se lopulta melko turhauttavaa, jos itse joutuu aina olemaan se, joka aloittaa keskustelun tai yhteydenpidon. Se saa miettimään oliko se sosiaalisuus, josta kuitenkin normaalissa elämässä ainakin jollain tasolla oli hyötyä, niin oliko se vain kanssaihmisten puolelta tapojen aiheuttamaa teeskentelyä ja kyseenalaistamaan tuollaisen sosiaalisuuden hyödyn, jos se on epäaitoa. Siksi kai sitä toivoisi lähelleen ihmisiä joiden välittämiseen ja vuorovaikutukseen voisi luottaa täysin ja jokaisessa tilanteessa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Se saa miettimään oliko se sosiaalisuus, josta kuitenkin normaalissa elämässä ainakin jollain tasolla oli hyötyä, niin oliko se vain kanssaihmisten puolelta tapojen aiheuttamaa teeskentelyä ja kyseenalaistamaan tuollaisen sosiaalisuuden hyödyn, jos se on epäaitoa."
Nimenomaan. Jos se sosiaalisuus loppuu kun "ei ole pakko", niin on melko awkward yrittää pitää samaa näytelmää yllä joskus tulevaisuudessa jos asiat palaavat normaaliksi. Jos tiedän että ystävälliseksi luulemani ihminen onkin sitä vain käytöstapojen noudattamisen vuoksi, en taida jaksaa hirveästi enää sosiaalisoida tulevaisuudessa. En näe mitään arvoa näillä tekonäytelmillä.
Vierailija kirjoitti:
"Se saa miettimään oliko se sosiaalisuus, josta kuitenkin normaalissa elämässä ainakin jollain tasolla oli hyötyä, niin oliko se vain kanssaihmisten puolelta tapojen aiheuttamaa teeskentelyä ja kyseenalaistamaan tuollaisen sosiaalisuuden hyödyn, jos se on epäaitoa."
Nimenomaan. Jos se sosiaalisuus loppuu kun "ei ole pakko", niin on melko awkward yrittää pitää samaa näytelmää yllä joskus tulevaisuudessa jos asiat palaavat normaaliksi. Jos tiedän että ystävälliseksi luulemani ihminen onkin sitä vain käytöstapojen noudattamisen vuoksi, en taida jaksaa hirveästi enää sosiaalisoida tulevaisuudessa. En näe mitään arvoa näillä tekonäytelmillä.
Mulla on se huono piirre, että haluan aina uskoa ihmisistä parasta. Olen sen takia saanut usein näpeilleni, mutta en haluaisi muuttaa ajatusmalliani, koska se tarkoittaisi, että hyväksyisin lisää negatiivisuutta elämääni. Ehkä olisi siis parempi tarkastella ihmisiä tarkemmin ja jos huomaa heissä epäaitoutta tai välittämisen puutetta niin muuttaa myöskin omaa käyttäytymistään heitä kohtaan samantasoiseksi?
Mulle ne muutamatkin ystävät ja tutut ovat olleet aina tärkeitä, mutta kuten sanoit varmasti osa heistäkin on vähemmän aidolla kiinnostuksella liikkeellä. Eikä se ole heidän vikansa. Ei kaikista voi tykätä samalla tavalla, mutta olisihan se rehellisyyskin asian suhteen varmasti mukava tietää.
ap
Juu, no et ole yksin. Meitä on muitakin ja todella yksinäisiä. Itse olin taannoin keuhkokuumeessa ja totesin saman. Ei kiinnostanut kuin seurustelukumppania. Hän oli ainoa joka kävi sairaalassa luonani. Kotona olin sen jälkeen vielä viikkoja yksin ja tosi ahdistuneena. Ne suku jota on, eivät välitä pitää yhteyksiä ( näemmä edes vaikka olisi vakavasti sairaana) ja todellisia ystäviä en ole onnistunut koskaan hankkimaan. Kaikki on oman yhteydenpidon varassa. Olen päättänyt antaa olla. Jos vielä elämässä sattuisin jonkun kanssa ystävystymään, olisin kiitollinen.
Vierailija kirjoitti:
"Se saa miettimään oliko se sosiaalisuus, josta kuitenkin normaalissa elämässä ainakin jollain tasolla oli hyötyä, niin oliko se vain kanssaihmisten puolelta tapojen aiheuttamaa teeskentelyä ja kyseenalaistamaan tuollaisen sosiaalisuuden hyödyn, jos se on epäaitoa."
Nimenomaan. Jos se sosiaalisuus loppuu kun "ei ole pakko", niin on melko awkward yrittää pitää samaa näytelmää yllä joskus tulevaisuudessa jos asiat palaavat normaaliksi. Jos tiedän että ystävälliseksi luulemani ihminen onkin sitä vain käytöstapojen noudattamisen vuoksi, en taida jaksaa hirveästi enää sosiaalisoida tulevaisuudessa. En näe mitään arvoa näillä tekonäytelmillä.
Tästä syystä mulla ei ole työkavereistani FB-kavereina kuin ne kaksi joiden kanssa olen tekemisissä myös vapaa-ajalla eli jotka ovat työkaveruuden lisäksi myös ystäviäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Juu, no et ole yksin. Meitä on muitakin ja todella yksinäisiä. Itse olin taannoin keuhkokuumeessa ja totesin saman. Ei kiinnostanut kuin seurustelukumppania. Hän oli ainoa joka kävi sairaalassa luonani. Kotona olin sen jälkeen vielä viikkoja yksin ja tosi ahdistuneena. Ne suku jota on, eivät välitä pitää yhteyksiä ( näemmä edes vaikka olisi vakavasti sairaana) ja todellisia ystäviä en ole onnistunut koskaan hankkimaan. Kaikki on oman yhteydenpidon varassa. Olen päättänyt antaa olla. Jos vielä elämässä sattuisin jonkun kanssa ystävystymään, olisin kiitollinen.
En ole yksin yksinäisyydessäni.
Mielenkiintoinen ajatelma, mutta ei kovin lohduttava.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Se saa miettimään oliko se sosiaalisuus, josta kuitenkin normaalissa elämässä ainakin jollain tasolla oli hyötyä, niin oliko se vain kanssaihmisten puolelta tapojen aiheuttamaa teeskentelyä ja kyseenalaistamaan tuollaisen sosiaalisuuden hyödyn, jos se on epäaitoa."
Nimenomaan. Jos se sosiaalisuus loppuu kun "ei ole pakko", niin on melko awkward yrittää pitää samaa näytelmää yllä joskus tulevaisuudessa jos asiat palaavat normaaliksi. Jos tiedän että ystävälliseksi luulemani ihminen onkin sitä vain käytöstapojen noudattamisen vuoksi, en taida jaksaa hirveästi enää sosiaalisoida tulevaisuudessa. En näe mitään arvoa näillä tekonäytelmillä.
Mulla on se huono piirre, että haluan aina uskoa ihmisistä parasta. Olen sen takia saanut usein näpeilleni, mutta en haluaisi muuttaa ajatusmalliani, koska se tarkoittaisi, että hyväksyisin lisää negatiivisuutta elämääni. Ehkä olisi siis parempi tarkastella ihmisiä tarkemmin ja jos huomaa heissä epäaitoutta tai välittämisen puutetta niin muuttaa myöskin omaa käyttäytymistään heitä kohtaan samantasoiseksi?
Mulle ne muutamatkin ystävät ja tutut ovat olleet aina tärkeitä, mutta kuten sanoit varmasti osa heistäkin on vähemmän aidolla kiinnostuksella liikkeellä. Eikä se ole heidän vikansa. Ei kaikista voi tykätä samalla tavalla, mutta olisihan se rehellisyyskin asian suhteen varmasti mukava tietää.
ap
Samantasoinen tarkoittaisi tässä tapauksessa ulkokultaista ystävällisen ja kiinnostuneen esittämistä, joka loppuu sillä hetkellä kun työpaikan ovi menee kiinni. Itse en tällaista osaa enkä edes halua osata - jos olen jollekin ystävällinen, välitän heistä aidosti. Jos tämä välittäminen on yksipuolista, on itselleni henkisesti helpompaa kylmettää se työsuhde vain ja ainoastaan asialliseksi työsuiteeksi, jossa voidaan puhua töistä ja perus smalltalkia vaikka säästä, mutta ei mitään sen kummempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Se saa miettimään oliko se sosiaalisuus, josta kuitenkin normaalissa elämässä ainakin jollain tasolla oli hyötyä, niin oliko se vain kanssaihmisten puolelta tapojen aiheuttamaa teeskentelyä ja kyseenalaistamaan tuollaisen sosiaalisuuden hyödyn, jos se on epäaitoa."
Nimenomaan. Jos se sosiaalisuus loppuu kun "ei ole pakko", niin on melko awkward yrittää pitää samaa näytelmää yllä joskus tulevaisuudessa jos asiat palaavat normaaliksi. Jos tiedän että ystävälliseksi luulemani ihminen onkin sitä vain käytöstapojen noudattamisen vuoksi, en taida jaksaa hirveästi enää sosiaalisoida tulevaisuudessa. En näe mitään arvoa näillä tekonäytelmillä.
Mulla on se huono piirre, että haluan aina uskoa ihmisistä parasta. Olen sen takia saanut usein näpeilleni, mutta en haluaisi muuttaa ajatusmalliani, koska se tarkoittaisi, että hyväksyisin lisää negatiivisuutta elämääni. Ehkä olisi siis parempi tarkastella ihmisiä tarkemmin ja jos huomaa heissä epäaitoutta tai välittämisen puutetta niin muuttaa myöskin omaa käyttäytymistään heitä kohtaan samantasoiseksi?
Mulle ne muutamatkin ystävät ja tutut ovat olleet aina tärkeitä, mutta kuten sanoit varmasti osa heistäkin on vähemmän aidolla kiinnostuksella liikkeellä. Eikä se ole heidän vikansa. Ei kaikista voi tykätä samalla tavalla, mutta olisihan se rehellisyyskin asian suhteen varmasti mukava tietää.
ap
Samantasoinen tarkoittaisi tässä tapauksessa ulkokultaista ystävällisen ja kiinnostuneen esittämistä, joka loppuu sillä hetkellä kun työpaikan ovi menee kiinni. Itse en tällaista osaa enkä edes halua osata - jos olen jollekin ystävällinen, välitän heistä aidosti. Jos tämä välittäminen on yksipuolista, on itselleni henkisesti helpompaa kylmettää se työsuhde vain ja ainoastaan asialliseksi työsuiteeksi, jossa voidaan puhua töistä ja perus smalltalkia vaikka säästä, mutta ei mitään sen kummempaa.
Mä tarkoitin tätä vähän eri tavalla. Jos huomaisin, että henkilön käyttäytyminen kohtaani ei olisi aitoa tai vain esittämistä niin sitten minäkin laskisin kiinnostuksen tasoani, enkä enää olisi täysillä mukana. En siis panostaisi suhteeseen enää niin paljoa. Se voisi tuoda mukanaan muutoksen tuon henkilön käytöksessä ja olisi myös minulle helpompaa, kun en käyttäisi resurssejani turhaan.
Sun ratkaisu on varmaan kuitenkin se loogisin, jos siihen vain pystyy.
ap
Oon huomannu saman. Menetin just ennen koronaa duunin ja osin työkyvynkin, tuli avioero, talousvaikeuksia, sukua ei oo, harrastukset tauolla, ei vaan oo ketään tuttavaa kummempaa. Niin ja pari tosi lupaavaa treffailujuttuakin kyrvähti peräkkäin. Et oon ollu tosi yksinäinen, mitä toki aiemminkin oon ollu. Mutta nyt ensimmäistä kertaa elämä tuntuu aivan turhalta enkä tajua miten voin olla näin kurjassa tilanteessa, että kaikki on menny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä huomasin tämän myös viime viikolla. Olin 6 päivää näkemättä ketään muuta kuin kaupan myyjiä ja todellakin yhtenä iltana puhkesin vuolaaseen itkuun. Tällä viikolla lapset ovat kotona (vuoroviikot) ja on ihan eri meininki.
Vierailija kirjoitti:
Oon huomannu saman. Menetin just ennen koronaa duunin ja osin työkyvynkin, tuli avioero, talousvaikeuksia, sukua ei oo, harrastukset tauolla, ei vaan oo ketään tuttavaa kummempaa. Niin ja pari tosi lupaavaa treffailujuttuakin kyrvähti peräkkäin. Et oon ollu tosi yksinäinen, mitä toki aiemminkin oon ollu. Mutta nyt ensimmäistä kertaa elämä tuntuu aivan turhalta enkä tajua miten voin olla näin kurjassa tilanteessa, että kaikki on menny.
Mä luulen, että se on tämä epävarmuus tulevasta ja ihmisen kyvyttömyys käsitellä sitä yksin. Se saa tiedostamaan pienuutensa maailmassa ja mitä ihminen tekeekään pienenä: hakee tukea toisesta. Lapsena se tuki oli äiti tai isä, mutta nyt aikuisena kaikilla ei ole enää sitä mahdollisuutta ja vaikka olisikin niin jotenkin sitä sisällään kokee, että tällaisen kriisin aikana lapsen on aika ottaa se vanhemman paikka ja toimia tukena vanhemmilleen.
Siksi sitä hakisikin tukea tasa-arvoisesta kumppanista, oli se sitten ystävä tai puoliso. Olisi samalla aaltopituudella ja voisi katsoa asioita samasta näkökulmasta. Keskustella auki toiveitaan ja pelkojaan toisiaan samalla tukien.
Ideaalimaailmassa siis. Tämänkin ketjun perusteella harva vain sellaisessa elää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävä ja työkaveri on kaksi eri asiaa.
Työkavereita ei yleensä nähdä muualla kuin töissä. Harrastuskavereita harrastuksessa.
Ystävät ovat niitä, kenen kanssa nähdään vapaalla ja kerrotaan asiat. Nyt poikkeusaikana moni käpertyy perheen ja ystävien kuplaan. Ei se tarkoita, että ihminen olisi jotenkin feikki tai huono työkaveri.
Vierailija kirjoitti:
Ystävä ja työkaveri on kaksi eri asiaa.
Työkavereita ei yleensä nähdä muualla kuin töissä. Harrastuskavereita harrastuksessa.
Ystävät ovat niitä, kenen kanssa nähdään vapaalla ja kerrotaan asiat. Nyt poikkeusaikana moni käpertyy perheen ja ystävien kuplaan. Ei se tarkoita, että ihminen olisi jotenkin feikki tai huono työkaveri.
Eikö tässä ollut kyse sosiaalisten suhteiden ketjusta? Ihminen on sosiaalinen eläin ja jos puuttuu puoliso, perhe, ystävät, sukulaiset ja tutut, niin seuraavana hierarkiassa on sitten työkaverit. Heidän kanssaankin voi tyydyttävästi sosialisoida ja täyttää ainakin osittain tarpeensa vuorovaikutuksesta. Sitten jos tämäkin osoittautuu tyhjäksi ja valheelliseksi niin kyllähän siinä tippuu ihminen tyhjän päälle.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Se saa miettimään oliko se sosiaalisuus, josta kuitenkin normaalissa elämässä ainakin jollain tasolla oli hyötyä, niin oliko se vain kanssaihmisten puolelta tapojen aiheuttamaa teeskentelyä ja kyseenalaistamaan tuollaisen sosiaalisuuden hyödyn, jos se on epäaitoa."
Nimenomaan. Jos se sosiaalisuus loppuu kun "ei ole pakko", niin on melko awkward yrittää pitää samaa näytelmää yllä joskus tulevaisuudessa jos asiat palaavat normaaliksi. Jos tiedän että ystävälliseksi luulemani ihminen onkin sitä vain käytöstapojen noudattamisen vuoksi, en taida jaksaa hirveästi enää sosiaalisoida tulevaisuudessa. En näe mitään arvoa näillä tekonäytelmillä.
Mulla on se huono piirre, että haluan aina uskoa ihmisistä parasta. Olen sen takia saanut usein näpeilleni, mutta en haluaisi muuttaa ajatusmalliani, koska se tarkoittaisi, että hyväksyisin lisää negatiivisuutta elämääni. Ehkä olisi siis parempi tarkastella ihmisiä tarkemmin ja jos huomaa heissä epäaitoutta tai välittämisen puutetta niin muuttaa myöskin omaa käyttäytymistään heitä kohtaan samantasoiseksi?
Mulle ne muutamatkin ystävät ja tutut ovat olleet aina tärkeitä, mutta kuten sanoit varmasti osa heistäkin on vähemmän aidolla kiinnostuksella liikkeellä. Eikä se ole heidän vikansa. Ei kaikista voi tykätä samalla tavalla, mutta olisihan se rehellisyyskin asian suhteen varmasti mukava tietää.
ap
Samantasoinen tarkoittaisi tässä tapauksessa ulkokultaista ystävällisen ja kiinnostuneen esittämistä, joka loppuu sillä hetkellä kun työpaikan ovi menee kiinni. Itse en tällaista osaa enkä edes halua osata - jos olen jollekin ystävällinen, välitän heistä aidosti. Jos tämä välittäminen on yksipuolista, on itselleni henkisesti helpompaa kylmettää se työsuhde vain ja ainoastaan asialliseksi työsuiteeksi, jossa voidaan puhua töistä ja perus smalltalkia vaikka säästä, mutta ei mitään sen kummempaa.
Mä tarkoitin tätä vähän eri tavalla. Jos huomaisin, että henkilön käyttäytyminen kohtaani ei olisi aitoa tai vain esittämistä niin sitten minäkin laskisin kiinnostuksen tasoani, enkä enää olisi täysillä mukana. En siis panostaisi suhteeseen enää niin paljoa. Se voisi tuoda mukanaan muutoksen tuon henkilön käytöksessä ja olisi myös minulle helpompaa, kun en käyttäisi resurssejani turhaan.
Sun ratkaisu on varmaan kuitenkin se loogisin, jos siihen vain pystyy.
ap
Mä taas olen ystävällinen kaikille. Työkavereille, naapureille, kaupan kassalle, vastaan tulevalle vanhukselle, bussipysäkillä notkuvalle narkkarille jne, mutta eivät he mun ystäviäni ole eikä mun ole tarkoitus viettää aikaani heidän kanssaan tai muuten pitää yhteyttä.
- eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Se saa miettimään oliko se sosiaalisuus, josta kuitenkin normaalissa elämässä ainakin jollain tasolla oli hyötyä, niin oliko se vain kanssaihmisten puolelta tapojen aiheuttamaa teeskentelyä ja kyseenalaistamaan tuollaisen sosiaalisuuden hyödyn, jos se on epäaitoa."
Nimenomaan. Jos se sosiaalisuus loppuu kun "ei ole pakko", niin on melko awkward yrittää pitää samaa näytelmää yllä joskus tulevaisuudessa jos asiat palaavat normaaliksi. Jos tiedän että ystävälliseksi luulemani ihminen onkin sitä vain käytöstapojen noudattamisen vuoksi, en taida jaksaa hirveästi enää sosiaalisoida tulevaisuudessa. En näe mitään arvoa näillä tekonäytelmillä.
Mulla on se huono piirre, että haluan aina uskoa ihmisistä parasta. Olen sen takia saanut usein näpeilleni, mutta en haluaisi muuttaa ajatusmalliani, koska se tarkoittaisi, että hyväksyisin lisää negatiivisuutta elämääni. Ehkä olisi siis parempi tarkastella ihmisiä tarkemmin ja jos huomaa heissä epäaitoutta tai välittämisen puutetta niin muuttaa myöskin omaa käyttäytymistään heitä kohtaan samantasoiseksi?
Mulle ne muutamatkin ystävät ja tutut ovat olleet aina tärkeitä, mutta kuten sanoit varmasti osa heistäkin on vähemmän aidolla kiinnostuksella liikkeellä. Eikä se ole heidän vikansa. Ei kaikista voi tykätä samalla tavalla, mutta olisihan se rehellisyyskin asian suhteen varmasti mukava tietää.
ap
Samantasoinen tarkoittaisi tässä tapauksessa ulkokultaista ystävällisen ja kiinnostuneen esittämistä, joka loppuu sillä hetkellä kun työpaikan ovi menee kiinni. Itse en tällaista osaa enkä edes halua osata - jos olen jollekin ystävällinen, välitän heistä aidosti. Jos tämä välittäminen on yksipuolista, on itselleni henkisesti helpompaa kylmettää se työsuhde vain ja ainoastaan asialliseksi työsuiteeksi, jossa voidaan puhua töistä ja perus smalltalkia vaikka säästä, mutta ei mitään sen kummempaa.
Mä tarkoitin tätä vähän eri tavalla. Jos huomaisin, että henkilön käyttäytyminen kohtaani ei olisi aitoa tai vain esittämistä niin sitten minäkin laskisin kiinnostuksen tasoani, enkä enää olisi täysillä mukana. En siis panostaisi suhteeseen enää niin paljoa. Se voisi tuoda mukanaan muutoksen tuon henkilön käytöksessä ja olisi myös minulle helpompaa, kun en käyttäisi resurssejani turhaan.
Sun ratkaisu on varmaan kuitenkin se loogisin, jos siihen vain pystyy.
ap
Mä taas olen ystävällinen kaikille. Työkavereille, naapureille, kaupan kassalle, vastaan tulevalle vanhukselle, bussipysäkillä notkuvalle narkkarille jne, mutta eivät he mun ystäviäni ole eikä mun ole tarkoitus viettää aikaani heidän kanssaan tai muuten pitää yhteyttä.
- eri
Tietenkin pitää olla ystävällinen kaikille, jos he eivät ole käytöksellään päinvastaista halua osoittaneet. Kuuluu peruskäytöstapoihin. Eri asia ovat ihmiset joiden kanssa on usein tekemisissä ja joihin on edes jonkinlainen pysyvämpi suhde. Tuollainen suhde perustuu vuorovaikutukseen ja molemminpuoliseen antamiseen. Jos tuntuu, että toinen on siinä mukana vain pakosta tai teeskentelee niin eihän se ole hyvä suhde ja silloin täytyy miettiä, mikä olisi itselle se järkevin tapa toimia tuollaisessa tilanteessa.
ap
Mulla myös se yksinäisyys läsähti päin naamaa. No, tukeudun kotona harrastuksiini niinkuin ennenkin enkä sinänsä kärsi juurikaan enempää. Mutta ainoat, jotka on jotain viestiä laittaneet on äiti, kaksi ulkomailla asuvaa kaveria joista vain toisen olen tavannut, yksi uusi tinder-tuttavuus jonka olen kerran tavannut, ja yksi kaveri/satunnainen seksikumppani menneisyydestä. Tästä viimeisestä olin salaa tosi kiitollinen, että joku joka on elämääni oikeasti aktiivisesti kuulunut, ajatteli minua. Kaikki tämä laittoi myös itsetutkiskelemaan, koska mietin että olenko kauhean läheisyyskammoinen sen perusteella, että kauimpana asuvat kaverini ovat niitä, joiden kanssa viestittelen aktiivisimmin. Olen siis itse ehkä ylläpitänyt vaikutelmaa, että minulla on netin lisäksi jotain todellisia kontakteja noissa kavereissa, joita kuitenkin tapaan harvoin tai en ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Se saa miettimään oliko se sosiaalisuus, josta kuitenkin normaalissa elämässä ainakin jollain tasolla oli hyötyä, niin oliko se vain kanssaihmisten puolelta tapojen aiheuttamaa teeskentelyä ja kyseenalaistamaan tuollaisen sosiaalisuuden hyödyn, jos se on epäaitoa."
Nimenomaan. Jos se sosiaalisuus loppuu kun "ei ole pakko", niin on melko awkward yrittää pitää samaa näytelmää yllä joskus tulevaisuudessa jos asiat palaavat normaaliksi. Jos tiedän että ystävälliseksi luulemani ihminen onkin sitä vain käytöstapojen noudattamisen vuoksi, en taida jaksaa hirveästi enää sosiaalisoida tulevaisuudessa. En näe mitään arvoa näillä tekonäytelmillä.
Mulla on se huono piirre, että haluan aina uskoa ihmisistä parasta. Olen sen takia saanut usein näpeilleni, mutta en haluaisi muuttaa ajatusmalliani, koska se tarkoittaisi, että hyväksyisin lisää negatiivisuutta elämääni. Ehkä olisi siis parempi tarkastella ihmisiä tarkemmin ja jos huomaa heissä epäaitoutta tai välittämisen puutetta niin muuttaa myöskin omaa käyttäytymistään heitä kohtaan samantasoiseksi?
Mulle ne muutamatkin ystävät ja tutut ovat olleet aina tärkeitä, mutta kuten sanoit varmasti osa heistäkin on vähemmän aidolla kiinnostuksella liikkeellä. Eikä se ole heidän vikansa. Ei kaikista voi tykätä samalla tavalla, mutta olisihan se rehellisyyskin asian suhteen varmasti mukava tietää.
ap
Samantasoinen tarkoittaisi tässä tapauksessa ulkokultaista ystävällisen ja kiinnostuneen esittämistä, joka loppuu sillä hetkellä kun työpaikan ovi menee kiinni. Itse en tällaista osaa enkä edes halua osata - jos olen jollekin ystävällinen, välitän heistä aidosti. Jos tämä välittäminen on yksipuolista, on itselleni henkisesti helpompaa kylmettää se työsuhde vain ja ainoastaan asialliseksi työsuiteeksi, jossa voidaan puhua töistä ja perus smalltalkia vaikka säästä, mutta ei mitään sen kummempaa.
Mä tarkoitin tätä vähän eri tavalla. Jos huomaisin, että henkilön käyttäytyminen kohtaani ei olisi aitoa tai vain esittämistä niin sitten minäkin laskisin kiinnostuksen tasoani, enkä enää olisi täysillä mukana. En siis panostaisi suhteeseen enää niin paljoa. Se voisi tuoda mukanaan muutoksen tuon henkilön käytöksessä ja olisi myös minulle helpompaa, kun en käyttäisi resurssejani turhaan.
Sun ratkaisu on varmaan kuitenkin se loogisin, jos siihen vain pystyy.
ap
Mä taas olen ystävällinen kaikille. Työkavereille, naapureille, kaupan kassalle, vastaan tulevalle vanhukselle, bussipysäkillä notkuvalle narkkarille jne, mutta eivät he mun ystäviäni ole eikä mun ole tarkoitus viettää aikaani heidän kanssaan tai muuten pitää yhteyttä.
- eriTietenkin pitää olla ystävällinen kaikille, jos he eivät ole käytöksellään päinvastaista halua osoittaneet. Kuuluu peruskäytöstapoihin. Eri asia ovat ihmiset joiden kanssa on usein tekemisissä ja joihin on edes jonkinlainen pysyvämpi suhde. Tuollainen suhde perustuu vuorovaikutukseen ja molemminpuoliseen antamiseen. Jos tuntuu, että toinen on siinä mukana vain pakosta tai teeskentelee niin eihän se ole hyvä suhde ja silloin täytyy miettiä, mikä olisi itselle se järkevin tapa toimia tuollaisessa tilanteessa.
ap
Mun mielestä tässä on oleellista, olenko itse valinnut tuon suhteen (puolisoni, ystäväni ja kaverini) vai onko valinnan tehnyt joku muu (esim työnantajani työkaverini). Mä olen voinut valita vain yhden työkaverini eli aikoinaan meille haettiin tietyn asian osaajaa ja mä suosittelin hommaan ystävääni. Ystäväni palkattiin. Toisen työkaverini kanssa olen ystävystynyt, mutta hänenkin kanssaan vapaa-ajalla, en töissä. Muut työkaverini, vaikka ollaankin oltu samassa työpaikassa jo vuosia (joidenkin kanssa jo yli 10 vuotta), eivät ole ystäviäni enkä ole heidän kanssaan tekemisissä kuin töissä.
-Nro 6 -
En itse oikein tajua, että normaalia työpaikalla tapahtuvaa rupattelua joku luulisi ystävyydeksi.
Työpaikka on työntekoa varten ja siellä tietysti kohteliaasti hetki keskustellaan näiden kanssa, jotka tuntevat tarvetta avautua ja kertoa elämästään mutta se sitten siitä.
Itse koen tuollaiset sosiaaliset riipustujat lähinnä kiusallisina.
Vierailija kirjoitti:
En itse oikein tajua, että normaalia työpaikalla tapahtuvaa rupattelua joku luulisi ystävyydeksi.
Työpaikka on työntekoa varten ja siellä tietysti kohteliaasti hetki keskustellaan näiden kanssa, jotka tuntevat tarvetta avautua ja kertoa elämästään mutta se sitten siitä.
Itse koen tuollaiset sosiaaliset riipustujat lähinnä kiusallisina.
Jos sä olet täysin yksin niin pienikin ihmiskontakti voi olla tärkeä. Oli se työkaveri, kaupan kassatyöntekijä, puhelinmyyjä tai koiraa ulkoiluttava mummo puistossa. Ei pidä vähätellä ihmisten tunteita.
ap
Sama, mutta ei ole sukua. Eikä ystäviä. Olen yrittänyt pitää työkavereihin yhteyttä chatillä jota työssämme siis käytetään jatkuvasti, mutta vaikka kyllä vastaavat, ei kukaan viesti oma-aloitteisesti. En taida viitsia enää itsekään yrittää, jos vaikka vain häiritsen.
Tuntuukin että on ollut ihan valheellista tuntea jotain sosiaalisuutta töissä kun kollegoiden kanssa on rupatellut - jos he oikeasti olisivat kiinnostuneet, kai se jatkuisi nytkin. Tainnut ollakin siis enemmän sitä että livenä ei vain ole niin helppoa jättää vastaamatta tai vastata lyhyesti ja viiveellä. Nyt siis kaikki tämä (kuvitteellinen) ainoa sosiaalinen aspekti elämässäni on poissa, ja näkee tuskallisen selvästi miten kukaan ei ota yhteyttä, eikä kysy miten menee.