Lue keskustelun säännöt.
Miten ennen vanhaan elettiin mm. jatkuvan tuberkuloosin ja tuhkarokon uhan alla?
19.03.2020 |
Omiakin sukulaisiani tiedän valitettavasti Suomessa kuolleen tuberkuloosiin joskus 1930- ja 1940-luvulla. Lisäksi olen kuullut juttuja vanhoilta ihmisiltä, kuinka heidän lapsuudessaan mm. monien kylien ruumishuoneet olivat jatkuvasti täynnä, kun "keuhkotauti" eli siis tuberkuloosi vei ihmisiä jatkuvasti hautaan.
Miten tuolloin elettiin tuollaisten sairauksien jatkuvan uhan alla?
Kommentit (15)
Ei hemmetti en jaksa noin typeriin kysymyksiin vastata. Mene takaisin koulunpenkille oppimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isoäidin perheeseen syntui yhdeksän lasta 1900-alussa. Heistä kolme eli aikuiikään asti.
Isoäidille syntyi kuusi lasta kaksi kuoli lapsena tauteihin, yksi jäi kehitysvammmaiseksi polion takia. Tämä tapahtui 1930-luvulla.
Tämä on siis yhden suvun anekdootti, mutta kertoo sitä miten taudit ja onnettomuudet ennenvanhaan karsi lapsia.
No elettävä se oli, vaikka se elo ei mitään miellyttävää ollutkaan. ja lapsia tehävät paljoan koska kaikessa kamalassa todellisuudessaan suurin osa niistä lapsista ei aikuisikää koskaan nähnyt...
Tuberkuloosi ja tuhkarokko ovat edelleen tarttuvia tauteja monessa maassa.
Suomessa on rokotusten laumasuojalla saatu tapauksia vähennettyä. Ne on unohdettu. Siksi ehkä Suomessa ei ole ihmiset osanneet suhtautua oma-aloitteisesti varovaisesti ja huolehtien nykyiseen epidemiaan.
Taudit tappavat edelleen ja jättävät jälkisairauksia.
Jos sata ihmistä on samassa huoneessa yhden keuhkotuberkuloosia sairastavan kanssa, 30 saa tartunnan. Tartunnan saaneista kolme sairastuu lopulta tuberkuloosiin.
Tuberkuloosilääkkeet saatiin käyttöön 1940-luvulla, minkä jälkeen kuolleisuus alkoi taittua. Monille infektio on kuitenkin jäänyt elimistöön piilevänä.
– Kun nykyiset vanhukset olivat lapsia, keuhkotuberkuloosi oli yleinen Suomessa, ja he ovat silloin voineet altistua tuberkuloosille, ylilääkäri, tartuntataudeista vastaava lääkäri Jane Marttila Turun pääterveysasemalta kertoo.
– Nyt he ovat vanhuksia ja heidän puolustuskykynsä heikkenee. He saattavat sairastua keuhkotuberkuloosiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini joutui pikkutyttönä keuhkosairaalaan ja leikkaukseen pikkutyttönä 1930-luvulla. Siihen aikaan siis oli lääketiedettä ja sairaalahoitoa. Usko tai älä. Eli siellä eristyksissä tietyn ajan. Isoäiti ja isoisä pääsivät katsomaan häntä ikkunan takaa ja toivat herkkuja. Äidillä oli tottakai ikävä kotiin,mutta oli myös kiva saada herkkuja ja leluja saiaalaan. Eroaako nykypäivästä? Ei kai hirveästi?
Isoäitini sai tuben 1939 ja äitini vietiin hoitoon sukulaisiin. Isoisä oli sotavalmisteluiden vuoksi muualla. Äidin tädit (isoisän siskot) juttelivat, miten äidinäiti makaa pian multapeiton alla ja voivoi lasta. Äitini näkee painajaisia yhä tädeistään, mutta isoäiti kuoli kuitenkin myöhemmin kuin tädit vuonna 2000. Isoäitini hoidettiin keuhkoparantolassa terveeksi.
Siihen aikaan Martat, monet muut naisjärjestöt kuin terveydenhuolto ohjasi ja neuvoi ihmisiä hygieaniaan. Sivistystyötä puhtaudesta urakoitiin joka kotiin ja keksittiin heteka.
Tuben vuoksi piti sylkeä sylkykuppiin, kun ennen sitä ihmiset räiskäsivät pitkin lattioita julkisilla paikoilla.Käsien pesua opeteltiin, eikä pyyhitty hyyskäreissun jälkeen käsiä housujen takamuksiin- jos sitäkään.
Mitä syrjemmällä ihmiset asuivat sen vaikeampaa oli saada apua ja hoitoa, joten lääkärit saattoivat tulla pitkänkin matkan takaa. Maksaa sekin piti, joten harvalla varattomalla oli mahdollisuus saada apua.
Elämää elettiin niin kuin nytkin. Ehkä kuoleman kohtaaminen oli kaikille tutumpaa kuin nyt, mutta en minä ole isoäitini saati äitini koskaan valitellaan surkeaa elämää tautien varjossa. Päinvastoin hauskoja juttuja niiltä ajoilta.
Kansalaiset!
Avustakaa toimintaa
Suomen lasten suojelemiseksi ja
pelastamiseksi tuberkulosilta!
~ Vähävaraisten keuhkotautisten avustamisyhdistys ry ~
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sodan jälkeen sukulaiseni joutui keuhkoparantolaan tuberkuloosin takia ja melkein kuoli. Useita nuoria potilaita kuoli hänen ollessaan siellä.
Moni lapsi, nuori ja työikäinen ei ennen selvinnyt taudeista hengissä.
Esimerkiksi runoilija Saima Harmaja kuoli keuhkotuberkuloosiin 23-vuotiaana 1900-luvun alussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykypäivän tilannetta ei voi suoraan verrata menneisyyteen jo senkin vuoksi, että silloin vakavissakin taudeissa ja niiden jälkitaudeissa/elinikäisissä vammoissa suurin hoito ja huoltovastuu oli usein sairastuneen perheellä. Nykyisin tuo vastuu on suurelta osin siirretty yhteiskunnalle ja terveydenhuoltojärjestelmälle.
Isoäitini sisaruksista 5 kuoli lapsena tauteihin, kahdet kaksoset ja esikoinen. Perheen äiti ei tuosta koskaan toipunut, oli masentunut lopun ikänsä, ylikiltti varjo itsestään.
Isoäiti itse joutui eristyksiin parantolaan 11-vuotiaana, on moneen kertaan muistellut miten hirveä ikävä oli kotiin ja erityisesti kissaa. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsikuolleisuus oli suurta. Elinajanodote oli kymmeniä vuosia vähemmän kuin nyt. Monet sairastuneet ja vammaiset joutuivat köyhäintaloihin - jos ei tauti tappanut, niin köyhäintalon olot.
Ennen vastoinkäymiset ja kuolema oli läsnä lähes joka perheessä. Nykyinen pullamössökansa itkee, kun kynsi katkeaa. Porukka ei vaan ole niin karaistunutta nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isoisoisoisäni menetti koko perheensä noin viikossa, kun punatauti iski. Ensin kuolivat kaikki viisi lasta, heti perään vaimo. Naapurissa asui velipoika perheineen, sieltä kuoli ”vain” kaksi lasta ja vanha isoäiti.
Huonosti.
Kyllä se teki ihmisten elämästä oikeasti hirvittävän synkkää. Ja tämä näkemys tulee asian kokeneelta ihmiseltä; kysyin juuri terävimmältä tuntemaltani yhdeksänkymppiseltä.