Ärsyttää ihmisten ulkonäön palvominen
'No kun se on niin komee/kaunis!' Siis että millään muulla ei ole merkitystä kuin ulkokuori ja että miltä näyttää. Muistan isänikin kommentit minusta 'hymyile nätisti' tai että jäi oikein äitini kanssa tuijottamaan minua kuinka kauniit silmät minulla on (kun olin meikannut ne nätiksi). Suurin painoarvo oli sillä miltä näytti. Ei sillä miltä minusta tuntui, mikä minua kiinnosti ja mitä halusin tehdä.
Tuntuu että rohkeimmilla ihmisillä on jopa oikeus kommentoida toisen ulkonäköä. Jopa lapset kauhistelevat kuinka toisen paino on noussut että kuinka pitäisi olla paljon laihempi jne, jolloin voi sairastua syömishäiriöön tai ruumiinkuvan häiriöön.
No nyt kaikki ihmettelevät miksi kirjoitan tätä tänne; no minulle on tullut melkein pakkomielle ulkonäköön. Sairastin nuorena syömishäiriön jonka mukana minulla on mennyt itsetunto. Asiaa pahentaa vielä etten pysy nuorena vaan vanhenen.
En usko että olen menossa kauneusleikkauksiin mutta ehkä joskus paljon vanhempana. Kiitos kauneutta ihannoivat yhteiskunnan ja ympäristön. Itsetuntoon johtava ajattelutapa.
Kommentit (3)
Mietin juuri samaa, kun täällä haukuttiin V.Bottaksen uuden tyttöystävän ulkonäköä tyyliin "kyllä Emilia oli kauniinpi"..
Parisuhteessa kuitenkin ajanmittaan on se luonne tärkeämpi.
Toinen puoli on se että monien mielestä juuri kauniita ihmisiä saa haukkua ja arvostella niin paljon kuin haluaa, mutta vähemmän kauniita ei.
Ulkonäköä on helppo kehua, siitä se kai johtuu. Ei aikuiset niin paljoa ulkonäöstä välitä mutta teinit sen sijaan eivät muusta välitäkkään ja se ei johdu aikuisten mallista vaan on osa parinvalinta prosessia joka on kehoon rakennettu. Nuoret osaavat olla ilkeitä ulkonäön suhteen mutta ei biologia muutu siitä saarnaamalla. Lapset oppivat aikanaan.