Lue keskustelun säännöt.
Onko teidän lapsuudessa ollut muiden arvostelua?
10.02.2020 |
Eli esimerkiksi sitä, että joku perhe on jostain syystä parempi, rikkaampi, hienompi, kuin teidän perhe ja se on joku negatiivinen asia ja tyyliin pitäisi inhota "parempaa" väkeä?
Esimerkiksi paras ystäväni ala-asteella oli perheestä, jossa vanhemmat korkeasti koulutettuja ja heillä oli tapana viettää paljon aikaa perheen kesken jne. (mitä meillä ei ollut) ja tästä syystä vanhempani alkoivat haukkua tätä perhettä, vaikka näissä vanhemmissa ei ollut mitään vikaa. Aina olivat ystävällisiä ja jalat maassa, mutta minun vanhemmat kokivat jotain alemmuuden tunnetta ja haukkuivat minkä ehtivät minun kuullen.
Kyllä minustakin tuntui pahalta, kun ikinä ei tehty perheenä mitään ja aina oli muka rahasta tiukkaa, mutta alkoholiin ja röökiin oli kyllä isällä varaa. Elämä oli sellaista alisuorittamista ja katkeruutta muita kohtaan.
Tämä oli 90-luvulla.
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
Kummallinen kysymys. Arvostelua on ollut aina ja kaikkina aikoina ja tulee aina olemaan. Se on tietyissä rajoissa jopa ihan normaalia.
Lähinnä tarkoitin sellaista arvostelua, että jos joku perhe teki paljon asioita yhdessä, vanhemmat eivät käyttäneet alkoholia örvellykseen saakka ja/tai olivat korkeasti koulutettuja, niin tätä pidettiin jotenkin pahana hienosteluna. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan, kun kerroin äidilleni, kun tämä ystäväni perhe lähti viikoksi hiihtolomareissulle Lappiin, niin äiti tiuskaisi paheksuen jotain "no, voi h*lvetti vaan". Eli tätä ei olisi saanut mainita ja sitä oli pidettävä jotenkin paheksuttavana, että koko perheen voimin lähdettiin Lappiin. Ap
Kyllä ainakin minun 70-80 -luvuilla vietetyn lapsuuden ja nuoruuden aikana tuo katkera kateellisuuden ja ihailun värjäämä, nälvivä arvostelu "parempia ihmisiä" kohtaan oli todella yleistä duunariperheissä, eli meillä ja tutuillamme.
Surullista kuulla, että sitä on ollut nyt vielä myöhemminkin.
Meilläkin erityisesti isällä oli tapana arvostella kaikista pikkujutuista muita. Muistan, kun joskus ~10-vuotiaana huusin takapenkiltä suunnilleen näin "ite oot ihan paska, ihan paskaa aina haukkua muita". Siihen taisi loppua minun kuullen arvostelut, mutta edelleen joskus mietin, että mitenhän hän minua, nykyään jo aikuista, arvostelee äidilleni.
Ei me arvosteltu muita perheitä. Omassa perheessä kiinnitettiin huomiota terveelliseen elämään. Lihominen ei ollut suotavaa eikä jatkuva herkkujen napostelu. Täytyi syödä ruokaruokaa, liikkua ja ulkoilla. Kierrättää mallikkaasti. Ei tuhlata luonnonvaroja. Hakea luonnosta lisää ruokaa.
Toisista perheistä saimme tehdä havaintoja ihan itsenäisesti. Niistä havainnoista sitten keskustelimme.
Sen huomasi, miten joillain oli alkoholi-ongelma ja vanhemmat kuluttivat rahaa yli varojensa. 90-luvun lamasta nuo perheet eivät selviytyneet, kun jatkoivat kuluttamista tilanteessa, jossa olisi pitänyt kiristää vyötä ja luoda lisäansaintakeinoja. Olivat tottuneet, että ovat hienompia kuin muut. Esim että oli varaa syödä eineksiä, ostaa merkkivaatteira, lasketella, rakentaa yli-iso omakotitalo, matkailla, ostaa alkoholia ja tupakkaa. Nämä samat sitten kysyivät ruoka-apua! Oikeasti vain ne perheet, joissa oli työttömyyttä ja paljon lapsia olisivat tarvinneet apua, ei kahden lapsen ylikuluttavat perheet!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyisin minä olen ammatiltani sairaanhoitaja ja mieheni on insinööri, niin isäni suhteen alkuaikoina keksi kaikkea mautonta insinööriläppää ja koki jopa insinöörin työn jonain hienosteluna. Olisi pitänyt olla kunnon duunari eikä mikään juppi. Kuten jokainen varmaan tietää, ettei AMK-inssi mikään kovin hienostoammatti kuitenkaan ole. Ap
Ei muistaakseni sellaista arvostelua, joka olisi liittynyt muiden varakkuuteen.
Muuta kyllä. En muista yksityiskohtia, mutta jotenkin se ilmapiiri oli yleisesti sellainen, että ulkopuolisissa olisi jotain "uhkaavaa". Vanhemmillani ei ollut paljon kavereita, ja isä jotenkin rajoitti äitin elämää, ettei tämä saanut käydä lenkillä eikä todellakaan yksin kenenkään luona.
Meillä kävi jotain lastensuojeluun ja kotona autteluun liittyviä ihmisiä (naisia), ja muistan että äiti puhui jotenkin negatiivisesti heistä. En tiedä oliko kateellinen (kun tulivat lasten ja isän kanssa toimeen) tai ottiko uhkana tai häntä jotenkin syyllistävänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ainakin minun 70-80 -luvuilla vietetyn lapsuuden ja nuoruuden aikana tuo katkera kateellisuuden ja ihailun värjäämä, nälvivä arvostelu "parempia ihmisiä" kohtaan oli todella yleistä duunariperheissä, eli meillä ja tutuillamme.
Surullista kuulla, että sitä on ollut nyt vielä myöhemminkin.
Juu kyllä sitä meillä ainakin oli. Isäni oli kirvesmies ja äiti kotiäiti. Muiden elämänvalintojen arvostelu oli ihan järjetöntä (paitsi niiden, jotka olivat samanlaisia). Koskaan meitä lapsia ei esimerkiksi kannustettu opiskelemaan tms. Kun menin lukioon, niin minulle naurettiin, että mitä minäkin sillä valkolakilla haluan esittää. Ap
Äitini puolen isovanhemmat olivat melko menestyneitäkin maanviljelijöitä ja oli peltoa ja metsää ja tuotantoeläimiä ja näin ollen tehtiin myös fyysistä työtä päivittäin ja paljon! Tätäkin minun isäni arvosteli, että appivanhempansa kuvittelivat olevansa jotain parempaa väkeä... Ja heillä kyllä olikin aika nihkeät välit. Ehkä myös osittain vika isovanhemmissani, jotka eivät ymmärtäneet laiskuutta tai alkoholin kittaamista mitä isäni teki... Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jossain vaiheessa varmasti oli/on myös sitä, että ihan oikeasti oli tätä ns. parempaa väkeä ja he haukkuivat sitten huono-osaisia ja köyhiä. Ehkä on arvostelut ollut ihan molempiin suuntiin.
Kaverin perheen äiti oli ihan mahdoton arvostelemaan kaikkea. Siis kaikkea. Pahansuopaisella ja ilkeällä tavalla. Tapa tarttui luontojaan tietysti kaveriikin, jonka seurassa alkoi aika tukala olla. Välit katkesi lopulta äidin loihtimaan ilkeilyyn ja mustamaalaamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut.
Olen jälkeenpäin kokenut hyväksi. Olen syntynyt 70-luvulla ja kotoisin lähiöstä. Koulukaverit oli pääsääntöisesti yhtä vähävaraisia kuin minä itsekin, elettiin niukkuudessa, mutta se oli ok, eikä se haitannut, koska muillakin oli yhtä vähän rahaa.
Yhdellä koulukaverillani, jonka kanssa kävin ala-asteella leikkimässä, oli varakkaampi tausta. Mutta ei sekään ollut ongelma silloin, meillä oli jotain yhteisiä kivoja leikkejä silloin. Yläkouluikäisenä hänen kaverikseen tuli tyttö, joka oli vähän keskiluokkaisemmasta taustasta kuin minä, mutta siinä vaiheessa minullakin oli jo omat samantaustaiset kaverit.
Olin kuitenkin aika tietämätön siitä, kuinka varallisuus vaikuttaa tai en osannut ajatella, että sillä on merkitystä, millaisessa yhteiskunnallisessa asemassa vaikkapa vanhemmat ovat. Niin tiedostamatta kyllä hakeuduin tietysti samankaltaisten seuraan mutta olin myös aika naiivi siitä, kuinka kuitenkin valta ja raha vaikuttavat ihmisten elämään ja yhteiskunnassa yleensä. Ei katkeruus tai herraviha toki olisi tuollaista edistänyt, en sitä sano.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin erityisesti isällä oli tapana arvostella kaikista pikkujutuista muita. Muistan, kun joskus ~10-vuotiaana huusin takapenkiltä suunnilleen näin "ite oot ihan paska, ihan paskaa aina haukkua muita". Siihen taisi loppua minun kuullen arvostelut, mutta edelleen joskus mietin, että mitenhän hän minua, nykyään jo aikuista, arvostelee äidilleni.
Lisään, että omat vanhempani ovat olleet ihan hyvin toimeentulevia. On omaisuutta tavallisen verran (omat autot, mökki, omakotitalo). Todella tavallista suomalaista elämää ovat eläneet eli ei pitäisi mitään varsinaista huonommuuden tunnetta olla, kateutta kuitenkin selvästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan sellaista, että joku tuttavaperhe oli ostanut uuden auton tai remontoineet asuntoa, niin sitä ihmeteltiin ja päiviteltiin, kuinka niillä nyt tuollaiseen on oikein varaa...
Kummallinen kysymys. Arvostelua on ollut aina ja kaikkina aikoina ja tulee aina olemaan. Se on tietyissä rajoissa jopa ihan normaalia.