Kannattaako sellaista robotti-imuria ostaa?
Kommentit (39)
Jos asunto on perussiisti ja melko avoin (toimii huonosti sokkeloisissa tiloissa, jää helposti kiinni korkeampiin matonreunoihin, lattialla oleva roina vaikeuttaa kulkua myös).
Ja sitten pitää vielä ymmärtää, että se pitää pahinta pölynkertymää kurissa, mutta silti on hyvä käydä lattiat läpi manuaalisesti säännöllisesti, esim. kerran viikossa.
Oikein hyvä vaikka koiratalouteen , ettei tarvitse joka päivä imuroida karvaa lattioilta. Tosin menee hetki kun koirat tottuu tähän pelottavaan olioon :D.
Jos ei ole kämppä monessa tasossa ja sulla ei juokse johtoja pikin kämpän lattiaa, kannattaa. Mutta portaita ne ei ymmärrä ja JOKAISEEN johtoon ne kyllä jää kiinni.
Ei. Ei ainakaan jos on lapsia. Me ajateltiin aluksi, että yläkerran se hoitaisi. Helpompaa kuitenkin käydä pölynimurilla siivoamassa yläkerta. Ne pölysäiliöt on onnettomia, suurin työ on sen putsaus ja valvoa, että se pääsee oikeasti liikkumaan. Kun robotti ajaa siksakkia, samassa ajassa itse ajaisi pölyt kuin katsoo, että se pääsee sinne mistä kuuluu imuroida.
Vierailija kirjoitti:

Mikä imuri teillä on? Meillä on Samsung ja 70m2 menee kyllä ihan yhdellä säiliön tyhjennyksellä, ja se säiliö lähtee vetämällä irti, kaadat roskikseen kamat ja työnnä säiliö takaisin paikoilleen. Aikaa menee 2min, josta 1min40s kuluu kävelyyn roskikselle. Aikaahan tuossa tosiaan menee jonkin verran imurilla, mutta sen ajan tekee sitten itse muuta, pesee esim vessat yms.
Hmm. Meillä on kyllä aika helppokulkuinen asunto. Ehkä meinaan ostaa
Ap

Samsung. Aika pieni tai kalustamaton alue jos sen alueen robotti imuroi kahteen minuuttiin. Jos tarkoitit vain säiliön tyhjennystä, vertaapa pölypussin vaihtoon menevään aikaan. Sen lisäksi harjaksien puhdistus on paljon hankalampaa kuin pölynimurin suulakkeiden ja niitä on puhdistettava ellei halua esim levittää leivänmuruja muualle.
Jos asunnossa kalusteet on harvassa ja aina paikoillaan, silloin se voi olla kiva. Monessa lapsiperheessä löytyy aina joku väärässä paikassa joka ei osu silmään, mutta toimii ”seinänä” imurille, eli se ei ymmärrä kiertää.
iAdapt® Responsive Cleaning Technology
Jos imurissa on ilmoitettu tällainen navigointi niin eikö voi käyttää androidilla? Ap
Lopputulos ei kyllä ole ollenkaan tavallisen imuroimisen luokkaa, mutta toimii hyvin välisiivouksiin ainakin lemmikkitaloudessa, ei ehdi kauheat karvapallot kertyä.
No ei kannata... Tehoton robotti-imuri ulisee taustalla monta tuntia, kun saman voisi tehdä itse taukojumppana vartissa huomattavasti paremmin. Lisäksi robotti-imuri vaatii huoltoa ja sen puhdistaminen on todella veemäistä.
Vierailija kirjoitti:
iAdapt® Responsive Cleaning Technology
Jos imurissa on ilmoitettu tällainen navigointi niin eikö voi käyttää androidilla? Ap
*reps*
Väli-imurointiin mekin ollaan tuollaista mietitty lemmikkitaloudessa. Meillä on eteinen, keittiö, ruokailutila ja olohuone oikeastaan avointa tilaa, ja helpottaisi huomattavasti, jos robotti imuroisi tuon alueen vaikka sitten huolimattomastikin muutaman kerran viikossa. Aina ei jaksa itsekään imuroida supertarkasti, kun melkein päivittäin saa karvapalleroita ja hiekkaa imuroida. Jos robotti hoitaisi homman välillä, voisin itse tehdä tarkemman puunauksen ihan mielelläni.
En vaihtaisi mistään hinnasta pois. Toimii oikein oivallisesti juurikin näihin väli-imuroiteihin. Tähän pätee vähän sama kuin moneen muuhunkin asiaan, ettei sitä ihan kaiksita halvinta kannata ostaa.
Meillä pikkulapsiperheessä toimii aivan loistavasti iRobot roomba (olisko ollu 675). Johtoja meillä ei juurikaan lattialla ole. Ei tuo normaalia manuaalista imurointia vastaa, mutta helpottaa niihin leivänmuruihin keittiössä, hiekanjyviin eteisessä ja pölyihin sänkyjen / sohvan alla. Pyörii meillä käytännössä joka päivä aina lasten nukutusaikaan iltaisin keittiö-olohuone-eteinen sektorilla. Ruokailuaikana sitten lastenhuoneessa. Huoltoahan tuo vaatii, mutta lattiat ovat pysyneet huomattavasti helpommin pienemmällä vaivalla puhtaana. Kerran viikkoon sitten se perinteinen imurointi, tai usemmin tarpeen vaatiessa.
En jaksaisi jatkuvaa pörinää kotona.
Vierailija kirjoitti:
No ei kannata... Tehoton robotti-imuri ulisee taustalla monta tuntia, kun saman voisi tehdä itse taukojumppana vartissa huomattavasti paremmin. Lisäksi robotti-imuri vaatii huoltoa ja sen puhdistaminen on todella veemäistä.
*reps
älä osta sitä markkinoiden halvinta, niin tilanne helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
En vaihtaisi mistään hinnasta pois. Toimii oikein oivallisesti juurikin näihin väli-imuroiteihin. Tähän pätee vähän sama kuin moneen muuhunkin asiaan, ettei sitä ihan kaiksita halvinta kannata ostaa.
Meillä on kyllä halvin Roomba toiminut ihan hyvin, kun ei ole mitään erityistä ohjelmointitarvetta.
Kannattaa. Mulla on ollut puoli vuotta Xiaomi Roborock 2 ja toimii oikein kivasti.
Ainoa ongelma on että mustalle matolle ei uskalla mennä, mutta koska mulla ei ole rappusia, niin ratkaisin ongelman teippaamalla paperinpalat sensoreiden eteen. Hiuksia jää jokun verran pääharjan väliin, mutta ne saa äkkiä irroitettua. Muutenkin puhdistaminen hoituu helposti.
Jos on useampi kerros, niin kannatanee olla sellainen imuri johon voi tallentaa monta karttaa. Tai sitten tallentaa vain sen kerroksen jossa imuri liikkuu useimmiten ja joka vaatii alueiden rajauksia, ja sitten kantaa imurin muihin kerroksiin ja antaa sen heilua siellä vapaasti.
"Tyhmää" robottia en hankkisi, siinä pitää olla sovellus, jolla voi ajastaa, ohjata siivoamaan alueita ja rajattua mihin ei saa mennä, monta kertaa siivotaan jne. Sokkona törmäilevä imuri ei ole hyvä.
En osaisi enää elää ilman, etenkin lemmikkitalouteen ihan paras, mulla on kissoja joista lähtee reippaasti karvaa ja hiekka leviää asuntoon. Olen muutenkin laiska siivooja, joten tämä on kyllä parantanut elämänlaatua. Robotin olemassa olo myös pakottaa pitämään paikat sen verran siistiä, että lattiat tulee pidettyä tyhjänä.
Aivan loistava laite, tottakai pitää pitää ottaa sisustusta yms. huomioon hankinnassa. Itse en esim. laittanut magneetti listoja, joten lattioilla ei loju enää ylimääräistä tavaraa vaan pitää laittaa heti paikoilleen. Aluksi tein testin että itse imuroin ja heti perään robotti, niin oli löytänyt aika paljon mitä itse missasin. Varsinkin pienistä raoista ja reunoista nuohosi nätisti ja sai edellisen asukkaan koiran karvoja talteen mitä itse en edes ollut huomannut.
Rankkaisin laitteen samaan kastiin kuin astiantiskikoneen ja pyykinpesukoneen, ilman noitakin tulee toimeen mutta säästää aikaa.
U