Lue keskustelun säännöt.
Te jotka ette ole masentuneita, huomio!
Jdkdld
30.12.2019 |
Kuinka jaksatte elää? Miksi jaksatte? Mitä järkeä näette tässä kaikessa? Mikä saa teidät ajattelemaan, että kannattaa nousta joka aamu, toistaa asioita jotka ovat lopulta täysin merkityksettömiä - astella määrätietoisesti kohti väistämätöntä kuolemaa?
Ihan vilpittömästi kyselen. Olen itse ollut masentunut lapsuudesta saakka, ja olen utelias... Näin uuden vuoden kynnyksellä mietin, kuinka sinnittelisin taas yhden vuoden päätymättä itsemurhaan.
Ihan erityisesti kiinnostaa, jos joku on pystynyt olemaan masentumatta huolimatta kasautuneista vaikeuksista elämässä. Tarkoitan, että kun näköalattomuus ei ole pelkästään masennusta, vaan vaihtoehtoja elämässä ei syystä tai toisesta ole. Kuinka silloin löytää syy elää?
Kommentit (36)
Kiitos keskustelunavauksesta, ap.
Olen kohtalotoverisi, ja samat kysymykset vellovat mielessäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä on sellainen tilanne, ettei elämässä ole vaihtoehtoja?
Ihan kiinnostuneena kysyn.
Ei-masentunut haluaa elää. Päivät on enimmäkseen kauniita, mielenkiintoisia, onnellisia, huvittavia, joskus myös rankkoja, epäonnisia tai tylsiä. Kai meidät erottaa siitä, että meillä tunne-elämä toimii. Että nauttii siitä mitä tekee. Vaikkapa ojankaivuusta. En haluaisi elämäni päättyvän vielä pitkään aikaan, niin paljon on haaveita ja ideoita toteuttamatta.
1: Olen kokeillut new age-tyyppisiä juttuja. Se mikä ei avaudu, on edelleen se, että miksi pysyä hengissä. Mindfullness ehkä auttaa hyväksymään ja sietämään. Elämään kärsimyksen läpi. Mutta edelleen - miksi valita kärsimyksen sietäminen sen sijaan että luopuisi kärsimyksestä sinänsä, eli surmasi itsensä?
Ap
Olen sairastanut masennusta, ahdistusta, paniikkihäiriötä jne. Jossain vaiheessa olin varma, etten näe 40-vuotispäiviäni. Ehkä avain oli lopulta se, että hyväksyin masennuksen osaksi minua. Mitä enemmän hyväksyin, sitä enemmän se helpotti. Ja niin hassua kuin se ehkä onkin niin sen myötä mulla on ajoittain jäätävä kuolemanpelko ja pelko siitä, että ehdinkö tehdä elämässä kaikkea! Voisi kai sanoa, että henkisyys on pelastanut elämäni. En tarkoita uskontoa vaan sitä, että aidosti ajattelen, että elämälläni on tarkoitus. Suhtaudun myös elämään nöyrästi ja ajattelen, että haluan tehdä siitä niin hyvää kuin pystyn. Kärsin kroonisesta uupumuksesta, adhd tuo hankaluutensa, mutta yritän löytää omat reitit itseni toteuttamiseen. Haluaisin vaikuttaa ja tehdä jollain tavalla merkittävää. Yksi tapa on ollut tehdä vapaaehtoistyötä eläinten kanssa. Kaikkea hyvää sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
4: Omat tunteeni toimivat kyllä, oikein hyvinkin. Tosi asia on kuitenkin, että olen aika pahassa umpikujassa elämässäni mm. taloudellisesti, josta syystä elämässäni on paljon negatiivisia tunteita aiheuttavia asioita kuin positiivisia. Itse asiassa tilanteeni olisi varmasti helpompi, jos tuntisin vähemmän.
Ap
6: Tuntea kuolemanpelkoa - hartain unelmani! Jospa minäkin vielä joskus. Kaikkea hyvää myös sinulle.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en kaiketi ole masis, mutten silti näe elämässä mitään järkeä.
En ole lisääntynyt enkä enää ehdikään, joten minulla ei ole funktiota lajin jatkumon turvaamisessa.
En pelasta ihmisiä työkseni tai keksi parannuskeinoja vakaviin sairauksiin.
En ole erityisen tärkeä kellekään jos rehellisiä ollaan ja kun omat vanhemmat aikanaan menehtyvät niin en ole vähääkään tärkeä henkilö kellekään.
Kukaan oman pienen kuplani ulkopuolella ei tunne minua. Minusta ei tulla kirjoittamaan riviäkään maailman historiankirjoihin.
Aika turhaltahan tämä isossa kuvassa siis tuntuu :/
3: Esimerkiksi vaikeat taloudelliset ongelmat. Velkaantuminen. Voimakas köyhyys ja elämän siksi kapeutuminen. Terveysongelmat. Huonot valinnat nuoruudessa, joita ei voi enää muuttaa, valita toisin. Ikävä kyllä moni ei Suomessa tajua, miten vaikeisiin umpikujiin ihmiset voivat täälläkin ajautua.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
6: Tuntea kuolemanpelkoa - hartain unelmani! Jospa minäkin vielä joskus. Kaikkea hyvää myös sinulle.
Ap
Kiitos. Voin kertoa, että sekään ei ole kiva tunne. Tietyllä tavalla se pelottomuus oli helpompaa.
Nousen joka aamu innolla odottaen mitä elämä voi minulle tarjota. Olen koodari eli tietokonenörtti, joka hamuaa uutta tietoa pitkin Internettiä. Toki tiedostan elämän rajallisuuden, mutta koko ajan tulee vastaan uusia mielenkiintoisia asioita. Vastapainona nörtitykselle on liikunta, joka pistää veren kiertämään. Ei ole paljon masennus vaivannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en aattele eilistä enkä huomista, vaan tätä hetkeä. Vauva foorumia ja takkatulta.
Minulla auttaa lääke että energiatasot on normit. Ilman mielialalääkettä vajoan hiljalleen apaattisuuteen. Olen hyväksynyt että välittäjäaineeni ei toimi optimaalisella tasolla vaan tarvin siihen lääkityksen. Kontrollista luopuminen auttaa myös. Elämä on hyvää tässä ja nyt, turha suorittaa tai vaatia muilta suorituksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 40v nainen. En ole koskaan ollut masentunut tai ollut pahemmin tyytymätön. Nautin pienistä asioista esim aamukahvit, töissä mukava päivä ja työkaverit. Lasten onnistumiset tuo iloa. Pienet tapahtumat elämässä on huippukohtia esim pikku reissut miesystävän, ystävien, harrastusten parissa.
Ajattelen, että elämä on ainutlaatuinen ja siitä pitää nauttia ja nautinkin. Surullista, että kaikilla ei ole näin.
Vierailija kirjoitti:
Minä en kaiketi ole masis, mutten silti näe elämässä mitään järkeä.
En ole lisääntynyt enkä enää ehdikään, joten minulla ei ole funktiota lajin jatkumon turvaamisessa.
En pelasta ihmisiä työkseni tai keksi parannuskeinoja vakaviin sairauksiin.
En ole erityisen tärkeä kellekään jos rehellisiä ollaan ja kun omat vanhemmat aikanaan menehtyvät niin en ole vähääkään tärkeä henkilö kellekään.
Kukaan oman pienen kuplani ulkopuolella ei tunne minua. Minusta ei tulla kirjoittamaan riviäkään maailman historiankirjoihin.
Aika turhaltahan tämä isossa kuvassa siis tuntuu :/
Olen sairastanut masennusta nuoresta asti ja yrittänyt löytää elämään mielekkyyttä. Ei se aina helppoa ole. Minulla on lapsikin, mutta pelkään, että hänelle käy juuri noin, kuoltuani elää yksin ja unohdettuna ja sitten kuolee pois. Kun hän oli vielä ihan lapsi, oli helpompi uskoa parempaan ja toivoa asioita, mutta kun näkee, miten vaikeaa nuorilla voi olla nykyään, ei voi välttää tuntemasta huolta ja avuttomuutta. Nykyaika, digiaika, kaikki pelit ja netti, mitä silmänlumetta ja miten vaikea tässä on nähdä järkeä.
Mutta ei auta kuin yrittää päivä kerrallaan päivästä toiseen parhaansa.
Joku on kirjoittanut, että ehkä maailmamme onkin vain iso tietokoneohjelma. Hahmomme ovat pelihahmoja. Peliä ei kannata jättää kesken...
Sinänsä ajatus on verrattavissa Shakespearen sanoihin, maailma on näyttämö ja jokaisella meistä on siinä rooli.
Kuoleman rajoilla mennään koko ajan. Toivo on enää armossa, että korkeampi ei antaisi enempää kun ei tätä kaikkea ole jaksanut edes kantaa.
Jdlöd kirjoitti:
1: Olen kokeillut new age-tyyppisiä juttuja. Se mikä ei avaudu, on edelleen se, että miksi pysyä hengissä. Mindfullness ehkä auttaa hyväksymään ja sietämään. Elämään kärsimyksen läpi. Mutta edelleen - miksi valita kärsimyksen sietäminen sen sijaan että luopuisi kärsimyksestä sinänsä, eli surmasi itsensä?
Ap
Koska eläminen hän on ihme, katso ympärillesi ja näe,miten omituinen ja ihmeellinen kokonaisuus meillä on, tämä universumi. On kärsimystä, mutta niin paljon muutakin.
Vierailija kirjoitti:
Olen sairastanut masennusta, ahdistusta, paniikkihäiriötä jne. Jossain vaiheessa olin varma, etten näe 40-vuotispäiviäni. Ehkä avain oli lopulta se, että hyväksyin masennuksen osaksi minua. Mitä enemmän hyväksyin, sitä enemmän se helpotti. Ja niin hassua kuin se ehkä onkin niin sen myötä mulla on ajoittain jäätävä kuolemanpelko ja pelko siitä, että ehdinkö tehdä elämässä kaikkea! Voisi kai sanoa, että henkisyys on pelastanut elämäni. En tarkoita uskontoa vaan sitä, että aidosti ajattelen, että elämälläni on tarkoitus. Suhtaudun myös elämään nöyrästi ja ajattelen, että haluan tehdä siitä niin hyvää kuin pystyn. Kärsin kroonisesta uupumuksesta, adhd tuo hankaluutensa, mutta yritän löytää omat reitit itseni toteuttamiseen. Haluaisin vaikuttaa ja tehdä jollain tavalla merkittävää. Yksi tapa on ollut tehdä vapaaehtoistyötä eläinten kanssa. Kaikkea hyvää sinulle!
Vähän tähän samaan viittasin tuossa ketjun ekassa vastauksessani.
Puhutaan jonkinlaisesta luovuttamisesta hallinnan suhteen.
En ole ikinä ollut masentunut, vaikka syitä olisi kyllä ollut (työttömyys, lapsen vakava sairaus, ero, läheisen kuolema).
Suren aikani, sitten käärin hihat ja ei kun eteenpäin. Näen asioissa positiiviset puolet. Olen kiinnostunut asioista ja aina on tavoitteita, joita kohti pyrkiä ja jota innolla odottaa.
Mä olin lapsesta asti masentunut,minkä tajusin vasta noin kolmikymppisenä. Yritin hallita kaikkea, olin kireä, stressaa on, ahdistun helposti, suoritin ja pärjäsin, mutten kokenut mitään tunteita oikein aidosti. Muiden kriisien vuoksi jouduin sitten tilanteeseen,että oli pakko alkaa luovuttaa ja hyväksymään eteen tulleet hankaluudet ja pahat asiat. Olemaan vaan hetkessä ja hengissä. Se avasikin mulle portin oikeaan elämään,jossa minun tarkoitus ei ole hallita mun elämää, yrittää päästä johonkin, ja sen takaa löytyikin tunteet.
Herään joka aamu ihan vaan elääkseni ja kokeakseni tätä kaikkea, mikä itsessään on ihme.
Toivottavasti sinäkin löydät ensi vuonna siihen, että pystyt vaan olemaan, se riittää ja elämään, ilman yhtään suorituspainetta!!!
Kaikkea ihanaa sulle!