Te jotka ette ole masentuneita, huomio!

Vierailija kirjoitti:

3: Esimerkiksi vaikeat taloudelliset ongelmat. Velkaantuminen. Voimakas köyhyys ja elämän siksi kapeutuminen. Terveysongelmat. Huonot valinnat nuoruudessa, joita ei voi enää muuttaa, valita toisin. Ikävä kyllä moni ei Suomessa tajua, miten vaikeisiin umpikujiin ihmiset voivat täälläkin ajautua.

Ap

Työskentelen vakavista riippuvuuksista kärsivien kanssa. Voitko uskoa, että ihmiset, jotka selviävät sen sairauden kanssa "tavalliseen" elämään on myös. Heillä voi olla taustalla vankilatuomioita, loppuelämän velat, vaikeat työllisyysnäkymät, katkenneet suhteet läheisiin jne, ja he löytävät juuri siitä "elämään suostumisesta" sen onnen. Siinä on paljon oppimista meillä kaikilla.

Älä usko,ettei mahdollisuuksia ole, jos haluaisit niitä olevan. Omalla ajattelullasi on valtava merkitys!

Hei, elämän mielekkyys EI OLE järjen asia! Elämässä ei ole järkeä,eikä sitä kannata etsiä tai pyrkiä löytämään. Elämän mielekkyys on tunnepuolen juttu, siihen tunnevirtaan kaikkineen tulee antautua ja hyväksyä. On hyvät päivät ja tulee huonot päivät, mutta jos alkaa ajatella, jää jumiin.

Siksi mindfulness on hyvä tapa: vapautua ajattelusta ja analysoinnista.

Tarkasti ajateltuna minun pitäisi varmaan olla masentunut kun tähän 51 vuoden ikään elämä on koetellut paljon. Kasvoin väkivaltaisessa alkoholistiperheessä, minun mies petti ja jätti, sisar teki itsemurhan jne. Nautin kuitenkin kun saan aamulla herätä ja mennä töihin, harrastan liikuntaa mikä saa hyvänolon tunnetta. Nautin aamukahvin juomisesta vapaapäivisin, yleensä vaan olen pienistä asioista kiitollinen. Asioilla on tapana järjestyä.

Sairastin masennuksen, sain lääkityksen ja paranin.

Elämä on mielenkiintoista. Kannattaa elää. Monet asiat ilahduttavat minua. Jotkin ketuttavat, mutta ketutus ei kestä kauan. Jos mieli on terve niin elämä maistuu.

En ole koskaan masentunut vaikka olen sairastanut vakavasti jo monta vuotta, työelämään en kelpaa ja ajokortti on myös viety. Silti jaksan iloita joka päivä pienistä asioista ja olen kasvattanut henkistä itsetuntoa, kelpaan sellaisena kuin olen. En jää surkuttelemaan kohtaloani, vaikeudet kuuluu elämään, olen päättänyt nauttia elämästäni vaikka mitä tulisi.

Kiitos kaikista viesteistä! Mielenkiinnolla luen näitä ja odottelen lisää.

Erityisesti on ihan mahtavaa lukea ihmisistä, jotka ovat pystyneet, kuten joku sanoi, käärimään ne hihansa uudelleen ja uudelleen, elämän heitellessä.

Koen että näistä viesteistä sain jo vähän perspektiiviä.

Ap

Ongelma on kai siinä, ettei masennus eikä masentumattomuus oikeastaan riipu siitä, ovatko ihmisen asiat hyvin vai huonosti. Masentuva ei saa iloa mistään, vaikka kaikki menisi loistavasti. Se joka ei masennu, ei masennu vaikka Aivan kaikki menisi aivan päin pyllyä.

Itselläni on takana vuosien henkinen ja fyysinen koulukiusaaminen, väkivaltaisia tilanteita, lapseni on sairas tavalla joka haittaa hänen elämäänsä sen loppuun asti eikä hän todennäköisesti esim työllisty koskaan, joten käytännössä minä elätän häntä. On taloudellisia haasteita joka kuukausi. Mies juo liikaa. Vuosikausia oli sysip@ska pomokin töissä.

Mutta en minä silti ole näköalattomaksi elämääni kokenut. Nököalaahan on -ei kaikilta osin kovin kaunista, mutta kuitenkin. Ja ajattelen, että jollen minä tätä jörjestä ja sitä lasta hoida, niin kuka sitten? Sitä suuremmalla syyllähän tässä on jaksettava yrittää, mitä enemmän vaikeuksia elämä kasaa.

Ja on tässä hyviäkin puolia. Koulussa oli p@skaa, mutta nyt se on ohi. Lapsi on vammainen ja sairas, muttei kumminkaan kuole ja hetkittäin on varsin onnellinenkin. Kuukausi toisensa jälkeen saan rahat jotenkin riittämään ja ensi kuussa veroprosenttikin laskee taas normaaliki. Ja se sysip@ska pomo jäi viime vuonna eläkkeelle. Aina asiat voisi olla vielä huonomminkin.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikista viesteistä! Mielenkiinnolla luen näitä ja odottelen lisää.

Erityisesti on ihan mahtavaa lukea ihmisistä, jotka ovat pystyneet, kuten joku sanoi, käärimään ne hihansa uudelleen ja uudelleen, elämän heitellessä.

Koen että näistä viesteistä sain jo vähän perspektiiviä.

Ap

Hyvä sinä!

En ole koskaan ollut kliinisesti masentunut, vaikka olin peruskoulussa koulukiusattu ja olen läpikäynyt avioeronkin.

En varsinaisesti vaadi elämälleni arjelle merkityksellisyyttä ja näköalojen laajoja vistoja. Riittää, kun käyn töissä ja voin tavata rakkaitani. Se, että uskon kristinuskon Jumalaan auttaa myös. Sitä kautta tajuaa, että tämänhetkinen elämä on vain lyhyt silmänräpäys ja olen osa suurempaa merkitystä.

Hommaa itsellesi haasteita jos sulla ei ole. Prosessissa ajatusvääristymä elämän tarkoituksettomuudesta kutistuu kun löydät sisäisen samperisi.

Prkl

Luppoaikana voimaannu haaveilemalla omakotitalosta ja porssesta.

Kun raha alkaa kiinnostaa, ollaan jo voiton puolella...

Ja nyt ei muuta kun sössimään asias. Sillee konstruktiivisesti.

N45

Hei, masennus johtuu usein myös aivokemiallisista häiriöistä, vaikka usein kiinnitetään huomiota vain siihen että se on henkilön oma "vika" jos on masentunut.

Mä oon ollut masentunut oikeestaan koko aikuiselämäni, mutta jokin aika sitten sain lääkityksen adhd:hen, sain stimulantteja jotka nostaa dopamiinitasoja joka vaikuttaa siihen, että näkee elämän mielekkäämpänä ja jaksaa toimia asioiden eteen.

Olen kai vieläkin masentunut, ei se helposti ja nopeasti poistu, mutta parempaan päin menossa lääkkeiden saannin jälkeen. En sano että lääkkeet ovat kaikille hyvä vaihtoehto, on muitakin tapoja, mutta hyvä muistaa että jos muu ei auta, kannattaa kiinnittää huomio sinne aivokemian puolelle, voiko sitä korjata!

Mieti asioita, joista tykkäät ja tulet iloiseksi. Sitten ajattelet ja tavoittelet niitä. Joka päivä uudelleen ja uudelleen. Lisäät listaasi sitä mukaa kivoja juttuja kun niitä keksit.

Ihmisen pitää ajatella ja tavoitella kaikkea hyvää ja kaunista. Ikäviä asioita tulee joka tapauksessa, niitä ei voi välttää mutta kivojen asioiden eteen joutuu tekemään vähän töitä.

Ja ota myös tavaksesi lopettaa ikävyyksien ylenmääräinen ajatteleminen ja vatvominen. Kaikkia ikäviä uutisia ja kirjojakaan ei kannata aina lukea.

Sitten hengellinen puoli. Usko Jeesukseen tuo lohtua ja turvaa elämään. Ala käymään kirkossa ja muissa hengellisissa tilaisuuksissa.

Jdlöd kirjoitti:

1: Olen kokeillut new age-tyyppisiä juttuja. Se mikä ei avaudu, on edelleen se, että miksi pysyä hengissä. Mindfullness ehkä auttaa hyväksymään ja sietämään. Elämään kärsimyksen läpi. Mutta edelleen - miksi valita kärsimyksen sietäminen sen sijaan että luopuisi kärsimyksestä sinänsä, eli surmasi itsensä?

Ap

Itselläni auttaa se, kun ymmärtää miten kallisarvoista on olla syntynyt, ja olla ihminen. Mieti, jos olisit syntynyt kärpäseksi. Ihmisenä saa kyllä paljon irti elämästä. Jos ei yksityiselämä pelitä, niin aina voi ihmetellä vaikka tieteen uusia saavutuksia. Meidän elinaikana avaruudesta voi löytyä vaikka mitä ihmeellistä. Entä esimerkiksi kvanttimekaniikka? Tosi ihmeellisiä asioita.

Toinen on lapseni, jonka ansiosta jaksan aina yrittää, kun on pakko. Vaikka olisi miten raskasta, on joku kenen takia yrittää.

Kolmas on ihan vain toivo. Yritän aina ajatella, että niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Yritän ajatella, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi. Niinhän se tavallaan on, vaikka mitä olen kokenut, niin tässähän olen hengissä, ja aina voi yrittää parempaa. Aina tulee uusi päivä.

Hei Ap, täällä yksi ei-masentunut vastaa

Mulle elämänhalua tuo:

-Kiinnostuksen kohteet (kulttuuri, luonto, dekkarit, milloin mikäkin

-Oma lapsi (välillä tuntuu, että sairauden keskellä melkein odotan kuolemaan, mutta lapsi on hyvä syy elää vielä pitkään)

En siis ole masentunut, ja nautin elämästä, siitä huolimatta välillä tajuan kaiken tarpeettomuuden.  MInun arvaus olisi, että kyky kiinnostua ja olla utelias maailmaa kohtaa on yksi aika iso ero masentuneen ja ei-masentuneen välillä.

Kaikkea hyvää sulle AP.

Elämällä ei tarvitse välttämättä olla tarkoitusta. Minä olen ihan tarpeeksi tyytyväinen elämääni, kun on perusasiat kunnossa. On lohduttavaa, että minulla ei suuressa maailmankaikkeudessa ole kovinkaan suurta roolia ja saan siis tehdä, mitä haluan. Muita loukkaamatta tietenkin. Ilon aiheeksi riittää vaikka kuppi hyvää kahvia.

Itse olen ollut masentunut, miettinyt kuolemaa "vapautuksena" kaikesta ja kärsinyt elämän totaalisesta merkityksettömyydestä ja siitä, etten kokenut missään olevan mitään järkeä tai merkitystä tai hyötyä. Vieläkin välillä ajattelen, että niin, loppupeleissä me synnytään tänne, ja sitten kuollaan, eikä mitään saada mukaan eikä millään tekemisillämme tai tekemättä jättämisillämme ole jossain vaiheessa enää mitään väliä.

Pitkä ja kivinen oli polku, että pääsin tuosta epätoivosta yli. Kesti yli 10 vuotta.

Pitkä prosessi, jota mahdoton edes eritellä ja tiivistää tähän kommenttiin, mutta jos jotain yritän poimia niin itselleni usko on tuonut paljon apua, lohtua, iloa ja merkitystä. Vaikken olekaan mikään kirkoissa ravaava julkiuskova. Uskoni tuskin näkyy muille, se on vain minun henkilökohtainen suhde ja "keskusteluyhteys" Jumalaan.

On lohduttava ajatus uskoa, että joku ymmärtää minua täysin ja rakastaa minua täysin.

Enkä tässä nyt tuputa uskoa, älä hätäänny.

Toinen asia joka helpotti oli ehkä se, että lakkasin pyörimästä itseni ja ajatusteni ja tuntemuksieni ympärillä. Mietin kai vähän niinkuin että kun itsestäni en löytänyt vastauksia, iloa tai onnea, että mitäpä jos kurkistaisin vaihteeksi kuplani ulkopuolelle!

Mitä maailmalla tapahtuu; uutisia, keksintöjä, haasteita, ratkaisuja, tieteen viimesimmät saavutukset, taide, politiikka, kulttuuri..

Musta on nykyään metka ajatella, millainen maailma on vaikkapa 10 tai 40 vuoden päästä. Mitä uutta on keksitty. Ajattelen, että olisi mielenkiintoista elää ja saada nähdä, mihin maailma meitä vie. Päästäänkö joskus avaruuteen? Mitkä taudit opitaan parantamaan? Olen ja saan olla osa tätä ihmiskuntaa ja elää ja kokea näitä asioita.

Loppujenlopuksi elämä on hyvin lyhyt, ja ehdin olla kuolleena sitten vielä kyllä ihan riittävän pitkän aikaa, vaikka nyt elänkin ja katselen maailmaa, niin kauan kuin eloa mulle suodaan. Oli se eloni sitten minkälainen tahansa. Ja kyllä ilonaiheitakin löytyy.