Suomalainen mies on katoamassa maailmankartalta
Suomalainen mies ei puhu eikä pussaa, ei näytä tunteitaan ja vielä vähemmän puhuu niistä. Suomalainen mies on myöskin jääräpäinen, tapoihinsa pinttynyt ja suhtautuu epäileväisesti kaikkeen uuteen ja outoon sekä etenkin ulkomaalaisiin. Suomalainen mies on juro, ei harrasta small talkkia, vaan viihtyy enemmänkin metsässä omien ajatustensa parissa. Lisäksi suomalainen mies pukeutuu yksipuolisesti, syö epäterveellisesti ja juo monipuolisesti. Ja vauhtiin päässyttä suomalaista miestä ei pysäytä kun poliisi tai saunavuoro.
Ja tässä oli vain osa suomalaisen miehen hyvistä puolista.
Nämä kaikki edellä esitetyt hienot piirteet erottavat suomalaisen miehen kaikista muista maailman miehistä. Näiden piirteiden takia suomalainen mies on maailmalla arvostettu, uniikki, ainutkertainen luonnonlapsi, tai niinkuin ranskalaiset sanoisivat, chic.
Mutta nyt tämä kaikki on vakavasti uhattuna. Suomalainen mies on katoamassa maailmankartalta.
Suomalainen mies on selvinnyt historian saatossa niin 1300-luvulla raivonneesta paiserutosta eli mustasta surmasta kun 1600-luvun lopun ja 1860-luvun puolenvälin jälkeen tulleista suurista nälänhädän vuosista. Suomalainen mies on siinä sivussa lisäksi joutunut taistelemaan olemassaolostaan vähän väliä veli venäläisen kanssa. Ja taisipa viimeisessä kahdessa sodassa niiden riveissä olla muutama venäläinen siskokin.
Tautiepidemiat, hallavuodet ja niitä seuraavat nälänhädät, sekä tappelut venäläistenkin kanssa suomalainen mies on selvittänyt ja tulee selvittämämään jatkossakin, ne eivät suomalaista miestä uhkaa. Mutta nyt on näköpiiriin hiipinyt noita kaikkia paljon vakavampi uhka, joka todennäköisesti tulee poistamaan suomalaisen miehen maailmankartalta jo seuraavan sukupolven aikana.
Ja se uhka on ryhmähali.
Perinteinen suomalainen mies ei ymmärrä tällaista Suomeen rantautunutta ryhmähalia. Jos suomalainen mies halailee, niin siinä on silloin aina tosi kyseessä. Joko lapsenteko tai vähintäänkin sen harjoittelu. Muu halailu on turhaa ja akkamaista touhua.
Ryhmähali on suomalaisen nuoremman sukupolven naisten salakavala keino yrittää muuttaa suomalaiset miehet samanlaisiksi naismaisiksi poskisuudelmia ja halauksia jakaviksi miehiksi, joihin he ovat trendikkäissä Euroopan maissa reissatessaan törmänneet ja joita he ovat kotona kotisohvalta naisille suunnatuissa ulkomaisissa saippuasarja-ohjelmissaan nähneet.
Tämä salakavala käännytystyö on saanut rauhassa levitä jo hyvän tovin, ja valitettavasti nuoremmat naiset ovat onnistuneet opettamaan jo poikaystävänsä näille suomalaiselle miehelle oudoille tavoille. Olen omin silmin saanut todistaa julkisilla paikoilla monta kertaa, kuinka nuoret miehetkin jo ryhmähalivat toisiaan tavatessaan.
Täytyy sanoa veljet, että se ei ole kaunis näky.
Kommentit (13)
Pystyttekö veljet ajattelemaan, että itsenäisyyspäivisin TV:stä näytettävässä Tuntemattomassa sotilaassa Rahikaiset sun muut kokoontuisivat ryhmähaliin ennen kun lähtevät ensimmäisessä taistelussaan ylittämään sitä suota. Kohta pitää pystyä, sillä eiköhän siitä sellainenkin versio tehdä nykyisen tilalle jos kehitys menee tätä rataa.
Suomalaisesta miehestä tehdään ryhmähalilla ja poskipusuilla hiljaa ja salakavalasti naismainen mies ja lopulta kukaan ei enää kiinnitä huomiota, jos vaikka Linnan juhlia laitetaan selostamaan miestoimittaja, joka kommentoi katselijoille pelkästään naisten yllä olevia asuja.
Veljet, tämä päivä ei ole kaukana.
Ps. Nuorempi miessukupolvi ollaan kohta menetetty ja kun meistä vanhemmista ryhmähalittomista miehistä aika jättää, voi perinteisen suomalaisen miehen mallia käydä ihailemassa enää Helsingin päärautatieaseman pääoven molemmilla sivuilla olevista kivimies-patsaista. Siinä suomalaisen miehen jäyhyys, ilmeettömyys ja jämäkkyys lyö kauniisti kättä suomalaisen harmaan graniitin kanssa. Kuvanveistäjä Emil Wickström on onnistunut kuvaamaan suomalaisesta miehestä sen olennaisen.
Pakko lopettaa, vetää ihan sanattomaksi.
Parhaat lähtevät ensin, niin se vain on. Seuraavaksi lähden minä. Adios!
Vierailija kirjoitti:
Hyvä
Mitä hyvää työssä on? Haluatko venäläiset tilalle..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä
Mitä hyvää työssä on? Haluatko venäläiset tilalle..
No jos ne on parempia
"Antakaamme veljet tämä silti naisillemme anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Tai siis, naisten ollessa kyseessä, he vain eivät luonnollisesti ymmärrä mihinkä tämä halikäännytystyö lopulta johtaa. Kuten veljet hyvin tiedämme, naisille tuo kokonaisuuksien ja etenkin syy- ja seuraussuhteiden hahmottaminen ei ole yhtä helppoa kuin meille miehille. Mutta tämähän ei ole meidän miesten vika, luonto nyt vaan päätti antaa aikoinaan naisille neljä miljardia aivosolua vähemmän."
Tähän mennessä oli hauska teksti, mutta nyt meni naistenhaukkumiseksi ja lopetin lukemisen tähän.
Jätin lukematta sössötyksesi, mutta fakta on se, että miehet on enemmistönä Suomen väestöstä parinkymmenen vuoden sisällä ja koko Eurooppa on miesvoittoinen 2060 luvulla, joten suomalainen nainen on tässä se konkreettisesti katoava luonnonvara, ei miehet.
Vierailija kirjoitti:
"Antakaamme veljet tämä silti naisillemme anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Tai siis, naisten ollessa kyseessä, he vain eivät luonnollisesti ymmärrä mihinkä tämä halikäännytystyö lopulta johtaa. Kuten veljet hyvin tiedämme, naisille tuo kokonaisuuksien ja etenkin syy- ja seuraussuhteiden hahmottaminen ei ole yhtä helppoa kuin meille miehille. Mutta tämähän ei ole meidän miesten vika, luonto nyt vaan päätti antaa aikoinaan naisille neljä miljardia aivosolua vähemmän."
Tähän mennessä oli hauska teksti, mutta nyt meni naistenhaukkumiseksi ja lopetin lukemisen tähän.
Hän unohti kätevästi mainita että nainen on pienikokoisempi joten tällä ei voi olla yhtä suuret aivot kuin miehellä ja toisekseen miehen aivot toimivat tehottomasti verrattuna naisen aivoihin. Naisen aivot työskentelee tehokkaammin kuin miehen, joten mikä ilo on olla iso laiska tehoton paska kun voi olla pieni, ketterä ja tehokas.
Suomalaiset miehet ovat pienimunaisia valttajia. Haukkuvat naisia, mutta silti vaativat meitä naisia pelastamaan heidät yksinäisyydestä, syrjäytymisestä, naisettomuudesta.
Tervemenoa vaan suomimiehet. Ei tule ikävä.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset miehet ovat pienimunaisia valttajia. Haukkuvat naisia, mutta silti vaativat meitä naisia pelastamaan heidät yksinäisyydestä, syrjäytymisestä, naisettomuudesta.
Tervemenoa vaan suomimiehet. Ei tule ikävä.
Sinulla laaja kokemus ulkolaisista miehistä ja suomalaisista miehistä? Mikä on otantasi suuruus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset miehet ovat pienimunaisia valttajia. Haukkuvat naisia, mutta silti vaativat meitä naisia pelastamaan heidät yksinäisyydestä, syrjäytymisestä, naisettomuudesta.
Tervemenoa vaan suomimiehet. Ei tule ikävä.Sinulla laaja kokemus ulkolaisista miehistä ja suomalaisista miehistä? Mikä on otantasi suuruus?
Siltikin hän on yksin. Hellurei vain.
Myös vanhemmat naiset ovat liittyneet viime aikoina tähän käännytystyöhön. Nykyään on vaikeaa käydä missään sukulaisissa ilman että heti pihalla on jo naisväki kädet ojossa, että tulehan Raimo, halataan nyt mekin vähän. Viisikymppiset Raimot ovat ihan ihmeissään tästä muuttuneesta tilanteesta. Ennen riitti jos vähän silmillä kaukaa katsoi ja päällään nyökkäsi sukulaisnaisille tapaamisen merkiksi, tai pahimmassa tapauksessa ehkä joutui nopeasti käsipäivää sanomaan. Mutta että nyt pitää kaikki paikalla olevat naisukulaisetkin halata. Kyllä jos Raimo saisi valita, niin se ottaisi mieluummin rintaansa vasten vaikka pari tuumaa puukosta.
Sillä jossain se meidän miestenkin raja menee. Ja naisille tiedoksi, se raja menee siinä puolentoista metrin päässä jota lähemmäksi ei kannattaisi suomalaista meistä ängetä.
Antakaamme veljet tämä silti naisillemme anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. Tai siis, naisten ollessa kyseessä, he vain eivät luonnollisesti ymmärrä mihinkä tämä halikäännytystyö lopulta johtaa. Kuten veljet hyvin tiedämme, naisille tuo kokonaisuuksien ja etenkin syy- ja seuraussuhteiden hahmottaminen ei ole yhtä helppoa kuin meille miehille. Mutta tämähän ei ole meidän miesten vika, luonto nyt vaan päätti antaa aikoinaan naisille neljä miljardia aivosolua vähemmän.
Tässä naisille muistutuksena kuitenkin hieman sitä isoa kuvaa, mihin tällainen miesten naisistaminen voi johtaa. Otetaan esimerkit vaikkapa ihan valtiotasolta. Muistanette TV-uutisissakin näytetyt Neuvostoliiton johtajan Breznevin ja DDR:n johtajan Honeckerin aina tavatessaan toisilleen jakamat halaukset, poskisuudelmat ja taisipa osa suudelmista mennä suoraan suullekin. Eihän tällaisesta miesten naismaisesta käytöksestä voi mitään hyvää seurata. Eikä siitä seurannutkaan. Molemmat valtiot katosivat maailmankartalta.
Suomestakin löytyy jo tällaisia huolestuttavia valtiopoliittisia esimerkkejä halimisen tuhoisasta vaikutuksesta. Kokoomus valitsi puolueensa johtoon ja samalla pääministeriksemme viime kesänä Stubbin, joka halailee ja poskipussailee kaikki käsiensä ulottuville saavat sukupuoleen katsomatta. Mikä on ollut seuraus? Kokoomuksen kannatus on tippunut kun lehmän häntä Stubbin valinnan jälkeen. Eikä pidä ihmetellä miksi Stubbin johtama hallituskin on vaarassa kaatua viikottain kun siellä pohditaan mieluummin nykyään sitä kuka saa halia kenenkin kanssa kun kuinka saada Suomen asiat kuntoon.
Entäs sitten Ruotsissa. Naapurimaamme salli miehilleen armeijassaan naismaisia tapoja, eli sinne sai tulla pitkässä tukassa. Naiset, muistanette varmaan kuvat ruotsalaisista pitkätukkaisista miessotilaista hiusverkot päässä. No mihinkä tämä sitten johti? Siihen, että Ruotsissa ei ole enää yleistä asevelvollisuutta eikä kunnon armeijaa.
Myös omien Puolustusvoimiemme kehityksestä kannattaa olla huolissaan. Puolustusvoimat hyväksyi naiset armeijaan vuonna 1995 ja sen jälkeen onkin menty sitten aika haipakkaa alamäkeä. Armeijan reservivahvuus on tippunut yli puolella, varuskuntia on lakkautettu urakalla ja yksi armeijan perusasioista, sotilaita kasvattava simputtaminenkin on kielletty siellä jo kokonaan. Kun aiemmin päiväohjelmaan oli alokkaille rastikoulutuksen aiheiksi laitettu toimistokäyttäytyminen, ilmoituksen tekeminen sekä esimiehen tervehtiminen, niin naisten tulon jälkeen niiden aiheet ovatkin yleinen palvelusohjesääntö, simputuksen ehkäiseminen sekä turvallisuuspolitiikan perusteet. Kohtahan tämä menee veljet sellaiseksi, että naisten takia siellä joudutaan varmaan ottamaan rastikoulutuksen aiheeksi myös kuinka kohdata vihollinen taistelutilanteessa vahingoittamatta tätä.
Voi helvetin helvetti.