Lue keskustelun säännöt.
Kadonnut läheisyys
yksinäinen
18.11.2019 |
Olen ollut avioliitossa ensimmäisen seurustelukumppanini kanssa yli 15 vuotta. Kun löysin puolisoni olin onnellinen, kun vihdoin koin kelpaavani jollekin. Luulen että hän ajatteli samoin. Nyt monia vuosia myöhemmin minusta tuntuu, että emme oikeasti koskaan rakastaneetkaan toisiamme, emme vain halunneet olla yksin. Olin säästänyt itseäni häntä varten, mutta nyt koen että turhaan. Meillä ei ole vuosiin ollut oikeastaan minkäänlaista läheisyyttä, ei henkistä eikä fyysistä. Kun yritän avata hänelle tuntojani, en saa oikein minkäänlaista vastakaikua. Tällainen puutteessa eläminen on kamalaa! Aiemmin en koskaan ajatellut pettäväni puolisoani. Tuntuu kurjalta, että nykyisin ajatukseni menevät siihen aika usein.
Kommentit (8)
Ota asia ajoissa puheeksi, olin itse samassa tilanteessa ja nyt jo ajautunut pettämään. Se tekee tilanteen vain monin verroin vaikeammaksi. Toki puhuminen on vaikeaa jos sinunkin puolisosi on yhtä jäyheä kuin minun, hän vain mielellään vaikenee asiat kuoliaaksi eikä itse avaudu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ota asia ajoissa puheeksi, olin itse samassa tilanteessa ja nyt jo ajautunut pettämään. Se tekee tilanteen vain monin verroin vaikeammaksi. Toki puhuminen on vaikeaa jos sinunkin puolisosi on yhtä jäyheä kuin minun, hän vain mielellään vaikenee asiat kuoliaaksi eikä itse avaudu.
Kun yritän avata hänelle tuntojani, en saa oikein minkäänlaista vastakaikua.
Vierailija kirjoitti:
Ota asia ajoissa puheeksi, olin itse samassa tilanteessa ja nyt jo ajautunut pettämään. Se tekee tilanteen vain monin verroin vaikeammaksi. Toki puhuminen on vaikeaa jos sinunkin puolisosi on yhtä jäyheä kuin minun, hän vain mielellään vaikenee asiat kuoliaaksi eikä itse avaudu.
Tätä olen kyllä miettinyt, että välttämättä asiat eivät sillä pettämiselläkään parremmaksi muutu. Kiitos että jaoit oman kokemuksesi.
Ihan ymmärrettävää. Ja aika monelle on käynyt sama asia. Minulla itselläni kesti 30v huomata etten rakasta miestäni, kunpa olisin tajunnut lähteä siitä liitosta jo aikaisemmin.
yksinäinen (aloittaja) kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota asia ajoissa puheeksi, olin itse samassa tilanteessa ja nyt jo ajautunut pettämään. Se tekee tilanteen vain monin verroin vaikeammaksi. Toki puhuminen on vaikeaa jos sinunkin puolisosi on yhtä jäyheä kuin minun, hän vain mielellään vaikenee asiat kuoliaaksi eikä itse avaudu.
Tätä olen kyllä miettinyt, että välttämättä asiat eivät sillä pettämiselläkään parremmaksi muutu. Kiitos että jaoit oman kokemuksesi.
Ehkä ei, mutta rakkaudeton liittokaan ei palvele ketään. Siinä vaan huijataan molempia osapuolia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on tavallista, että ihmiset ajautuvat ja jäävät parisuhteeseen esim. yksinäisyyttään tai turvallisuuden kaipuun takia. Minunkin nuoruuden pitkä suhde perustui enemmän siihen. Meillä ei sellaista kipinää ollut alun alkaenkaan, mutta viihdyttiin hyvin toistemme seurassa. Meillä ei viimeisinä vuosina enää edes nukuttu samassa sängyssä, vaikka mitään riitaa ei ollut. Lopulta aloin kaivata läheisyyttä niin paljon, että hain sitä muilta miehiltä. En kutsu sitä pettämiseksi, koska silloinen mieheni tiesi kaikesta. Hänelle olisi käynyt suhde niinkin, mutta onneksi pistin lopulta suhteen poikki, koska minulle se alkoi olemaan hajottavaa. Nykyisessä suhteessani mies on yhtä läheisyydenkipeä ja seksuaalinen kuin olen itsekin. Se kyllä tekee onnelliseksi, kun voi olla oma itsensä.
Tuo on kyllä niin totta omallakin kohdallani, mitä alussa sanoit, että toisen seurassa viihtyi, vaikka sitä kipinää ei juuri ollutkaan. Vielä emme sentää nuku eri huoneissa - jotain iloa saan vielä edes siitä, että toinen nukkuu vierelläni, vaikka kuulemma ei pysty nukkumaan, jos olemme liian lähekkäin. Tuo olisi kyllä upeaa, kun itsekin voisi olla oma itsensä kaikkine tarpeineenkin.
ok