Lue keskustelun säännöt.
Löysin sielunkumppanin enkä pysty unohtamaan
10.11.2019 |
Seurustelin 4 vuotta ihmisen kanssa, joka näki mut jopa paremmin kuin mä itse. Katsoi ja puhui suoraan sieluun. Tiedättekö, sellainen vetovoima joka saa kuplivasti hymyilyttämään ja naurattamaan kun juttelet ja itkemään läheisyyden voimasta kun kaikki sisäiset rakennelmasi on kohdattu. Ongelmia vain oli liian paljon, molemmilla. Yritettiin useaan kertaan uudestaan. Nyt hän on uudessa suhteessa, minä en ole löytänyt vastaavaa intensiteettiä. Toisaalta pitäisi olla järkevä ja toivoa helpompaa ja toimivaa kuviota... Silti, en voi unohtaa. Joskus kun juttelemme yhä, olemme niin samalla kartalla että ei edes oikein tarvitsis jutella kun on rauha vaan. Ja silti juttu kulkee kuin itsestään. Kukaan ei osaa minua kuin hän. Hänkin pitää minua sielunkumppaninaan. On silti kai onnellinen uudessa suhteessa ja löytänyt hyvän tyypin. Olen syvästi surullinen eikä sitä tunnetta järki tavoita.
Kommentit (30)
Mikä sitten teki suhteestanne niin vaikean?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin löysin sielunkumppanini kesällä, mutta olosuhteista johtuen emme voi olla yhdessä, ainakaan pariskuntana. Olen ajatellut häntä siitä lähtien joka ikinen tunti. En ole koskaan kokenut vastaavaa. Nyt yritän pitää häneen etäisyyttä, koska en lainkaan hallitse järkevää itseäni hänen lähellään, vetovoima ja yhteys on niin vahva. Pelkään toimivani häntä kohtaan kun väärin, kun menetän rajani hänen lähellään. Kun ka ontseemme kohtasivat,sain sähköiskun,joka salpasi hengityksen hetkeksi. En ymmärrä,miten niin voi käydä..
Meillä on täydellinen luottamus toisiimme,vaikkei oikeastaan tunneta. Haluan vaan hänelle kaikkea hyvää ja rakastan häntä ikuisesti. Tiedän tunteen olevan molemminpuolinen, ainakin luottamuksen osalta.
En ole juurikaan tunteella eläjä, jopa parisuhteessa minun on ollut vaikea selvittää aitoa tunnetilaani.
Kunnes tapasin sen ihmisen jonka kanssa samassa tilassa oleminen saa ilman väreilemään ja vetovoima on kuin magneetti, luki ajatuksiani, oli intensiivinen mutta kuitenkin niin rento seuralainen. Minulle jonka on vaikea vapautua täysillä monen pisempiaikaisemmankin tuttavuuden kanssa. Teki minusta paremman ihmisen, nosti korkeammalle tasolle. Ihan tavallinen kolmekymppinen duunarimies.
Nyt hän on parisuhteessa, mutta minä hölmö en pysty unohtamaan sitä kemiaa mikä meillä puolitoista vuotta oli.
Olen tapaillut kyllä muitakin kivoja tyyppejä, mutta ei kenenkään kanssa tule sitä tunnetta.
Olen kokenut kerran vastaavan. Ei sitä kokemusta pysty unohtamaan. Monia asioita ihmettelen edelleen näin jälkeenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Minäkin löysin sielunkumppanini kesällä, mutta olosuhteista johtuen emme voi olla yhdessä, ainakaan pariskuntana. Olen ajatellut häntä siitä lähtien joka ikinen tunti. En ole koskaan kokenut vastaavaa. Nyt yritän pitää häneen etäisyyttä, koska en lainkaan hallitse järkevää itseäni hänen lähellään, vetovoima ja yhteys on niin vahva. Pelkään toimivani häntä kohtaan kun väärin, kun menetän rajani hänen lähellään. Kun ka ontseemme kohtasivat,sain sähköiskun,joka salpasi hengityksen hetkeksi. En ymmärrä,miten niin voi käydä..
Meillä on täydellinen luottamus toisiimme,vaikkei oikeastaan tunneta. Haluan vaan hänelle kaikkea hyvää ja rakastan häntä ikuisesti. Tiedän tunteen olevan molemminpuolinen, ainakin luottamuksen osalta.
Tämä ei voi olla totta? Aivan sama tarina täällä, ajankohtaa myöten.
Ei hetkeä, etteikö tämä mies olisi mielessäni. Aivan identtinen tilanne tuon rakastamisen ja luottamuksen osalta. Mieleeni nousi heti epäuskoinen ajatus, että onko hän kirjoittanut tänne palstalle (epäilen kyllä suuresti)?
Olen ollut pitämättä yhteyttä, etten sotkisi hänen elämäänsä enempää. Järjetön kaipaus ja ikävä polttaa sisälläni.
Monesti käy mielessä, että toiminko tällä välttelyllä vastoin kohtaloani ja torpedoin samalla mahdollisuuteni sielunkumppaniin ja rakkauteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihailtavaa että näin ajattelette, mutta jos te olisitte näiden kumppanienne kanssa sen 10 vuotta niin ihan samalla tavalla se arki tulee vastaan.
On hienoa kun jaksaa ylläpitää itseään tuollaisessa kuplassa. Minäkin haluaisin osata.
Vierailija kirjoitti:
Ihailtavaa että näin ajattelette, mutta jos te olisitte näiden kumppanienne kanssa sen 10 vuotta niin ihan samalla tavalla se arki tulee vastaan.
On hienoa kun jaksaa ylläpitää itseään tuollaisessa kuplassa. Minäkin haluaisin osata.
Voisi tullakin, mutta kun muiden kanssa ei alunalkaenkaan ole ollut tuollaista olotilaa.
t.4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erosin hänestä, koska opin, ettei syvä rakkaus ja sielunkumppanuuskaan elämän riittävästi kolhiessa ja pään kolistessa riitä. Eli pitäisi olla myös käytännön elämä riittävän mukavaa. Silti sieluni on myyty, yhä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erosin hänestä, koska opin, ettei syvä rakkaus ja sielunkumppanuuskaan elämän riittävästi kolhiessa ja pään kolistessa riitä. Eli pitäisi olla myös käytännön elämä riittävän mukavaa. Silti sieluni on myyty, yhä.
Ap
Eli kohteliko hän huonosti vai oliko jotain esteitä, että olitte kumminkin liian erilaisia arjen asioissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erosin hänestä, koska opin, ettei syvä rakkaus ja sielunkumppanuuskaan elämän riittävästi kolhiessa ja pään kolistessa riitä. Eli pitäisi olla myös käytännön elämä riittävän mukavaa. Silti sieluni on myyty, yhä.
ApEli kohteliko hän huonosti vai oliko jotain esteitä, että olitte kumminkin liian erilaisia arjen asioissa?
Petti useasti.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillakin ihmisillä on kyky nähdä ihminen kaikkien naamareiden takaa. Näkevät pahimmat pelot ja suurimmat toiveet ja halutessaan osaavat imarrella juuri oikeista naruista vetämällä ja kun haluavat loukata, tietävät miten toista lyödään vyön alle niin että tuntuu. Ei se ole mitään sielunkumppanuutta, toiset vaan ovat tarkkanäköisiä ihmisten suhteen. Persoonallisuushäiriöt saattavat auttaa tuossa tarkkanäköisyydessä, kun kaikkea ihmisten tekemistä on helppo analysoida kuin ulkopuolelta.
Jänniä kommentteja. Minä ilmeisesti en ole sielunkumppanini kanssa yhdessä, vaikka hyvä mies on ja rakastan ainakin omasta mielestäni. Hyvä näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haikailet jonkun pettäjän perään?
Ilmeisesti sekoitat rakkauden ja kaipaamisen toisiinsa.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Vierailija kirjoitti:
Joillakin ihmisillä on kyky nähdä ihminen kaikkien naamareiden takaa. Näkevät pahimmat pelot ja suurimmat toiveet ja halutessaan osaavat imarrella juuri oikeista naruista vetämällä ja kun haluavat loukata, tietävät miten toista lyödään vyön alle niin että tuntuu. Ei se ole mitään sielunkumppanuutta, toiset vaan ovat tarkkanäköisiä ihmisten suhteen. Persoonallisuushäiriöt saattavat auttaa tuossa tarkkanäköisyydessä, kun kaikkea ihmisten tekemistä on helppo analysoida kuin ulkopuolelta.
Hyvin sanottu tuosta näkemisestä. Tosin ei se välttämättä pääty aina johonkin vyön alle lyömiseen. Mutta rikkinäiset ovat läpi maailman historian olleet silmät terveille. Koko taidekenttä ilmentää tätä.
Älä hätäile. Minäkin löysin sielunkumppanin noin 8 vuotta sitten. Ekat 3 vuotta meni huumassa, mentiin naimisiin jne. Nyt hänestä on kuitenkin kuoriutunut ihan tavallinen ihminen vikoineen. Hän on edelleen minun ainoa rakas, mutta hän on enemmän muuttunut luotettavaksi kumppaniksi, "kalustoon kuuluvaksi". Rakkautta on ja paljon, mutta alkuvuosien sielunkumppani-ajatus on laimentunut. Sellaista se elämä vaan lopulta on.
Ap, ei tuo pettäminen kuulosta siltä, että hän olisi sitoutunut sinuun.
Eli nyt kuvittelet omassa päässäsi tuon sielunkumppanuuden.
Minäkin tapasin miehen, joka tuntui pian läheiseltä 'sielunkumppanilta', koska hän oli herkkä aistimaan ihmisen mielenliikkeitä. Hän oli tahollaan suhteessa ja niitä suhteita sekä pettämisiä oli harrastanut koko ikänsä. Eli tyyppi oli hyvä ihmistuntija ja osasi halutessaan vetää oikeista naruista. Minun luonani ollessaan hänen kumppaninsa saattooi soittaa jostain arkiasiasta, ja kuulin miten mies puhutteli häntä kultasekseen ja rakkaakseen ym. Eli mies oli armoton vedättäjä. En silti kutsuisi häntä narsistiksi.
Minutkin lopulti 'jätti' edes kertomatta muuttavansa ulkomaille.
Mitäpä jos se "sielunkumppani" on vain peluri, joka osaa vetää oikeista naruista? Saa ihmiset rakastumaan mielikuvaan. Saa ihmiset rakastumaan siihen, että he itse kokevat tulleensa nähdyksi ja kuulluksi. Lopultahan ihminen rakastuu tässä itseensä...
Oletko ajatellut että saattaisit yhdistää kärsimyksen rakkauteen. Että tarvitsisi olla räiskyvää ja jännää.
Tunnelukot kolisee ja on huumaavan intensiivistä niin hyvässä kuin pahassakin. Riidellään ja sovitaan tulisesti. Siihenkin vaan ajan kanssa tuppaa väsymään ja tällaiset suhteet loppupeleissä ottaa vähintään yhtä paljon kuin antaa.
Jos olisitte sielunkumppaneita niin ettekö olisi saaneet ongelmanne yhdessä ratkottua, käytännön tai muunlaisia?
Suosittelen että kävisit keskustelemassa asiasta, saattaisit hyvinkin saada uutta perspektiiviä ja huomata ettei suhteenne loppupeleissä niin mahtava ehkä ollutkaan, vain hullaannuttavaa niin kauan kuin sitä kesti.
No miks päästit menemään
Eiköhän tässä nyt taas aika kultaa muistot.
Aika aikaansa kutakin kuitenkin.
Uusia tuulia nyt, mitä suotta menneeseen jämähtää.