Kuuluuko huutaminen ja pahantuulisuus väistämättä parisuhteeseen?
Alan olla siinä pisteessä, etten tiedä enää mikä on avioliitossa normaalia. Meillä on kaksi lasta alle kouluiässä sekä yhteiselämää takana 12 vuotta. Ihastuin alunperin miehessäni hymyilevään rauhallisuuteen ja turvalliseen oloon hänen rinnallaan, josta ei kummastakaan ole enää vuosien jäljellä enää mitään.
Alan olla tilanteessa, etten enää tiedä mikä on normaalia. Mieheni puheääni on todella kova nykyisin, jokainen asia jonka hän puhuu hän puhuu lähes huutamalla. Pinna on kireä ja ilmapiiri painostava, on tunne siitä että elämme vain seuraavaa räjähdystä odotellen. Huuto ja mekkala on valtava jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan, tavara on kadoksissa tai jotain on tehty kotona väärin. Huuto on todella niin kovaa, että korviini sattuu.
En enää osaa sanoa, kuuluuko huutaminen aina parisuhteeseen, joskus muistan täältä lukeneeni jonkun sanoneen ettei ole koskaan kuullut miehensä edes korottavan ääntään ja muistan sen epäuskon tunteen onko se edes mahdollista? Omassa tilanteessani sellainen tuntuu ihan käsittämättömältä ymmärtää, voiko joku elää parisuhteessa jossa ei jatkuvasti möykätä ja olla pahalla tuulella?
Alan olla aivan väsyksissä tähän suhteeseen, en tiedä enää mitä tehdä. Ihminen ei voi niin paljoa muuttua minkään pariterapian myötä, että miehestäni tulisi täysin toisenlainen. Hän itse ei näe oman käytöksensä tuhoavuutta, vaan kuvittelee että sormia napsauttamalla jaan hellyyttä ja lämpöä sekä hänen halutessaan seksiä vaikka koko päivä olisi kiukuteltu ja huudettu ja oma oloni loukattu ja itkuinen.
Öisin makaan hereillä silmät auki ja haaveilen turvallisuuden tunteesta ja miehestä joka ottaisi minut syliinsä rauhallisesti ja jossa saisin hetken levätä täysin turvassa. Alkaa tuntua, että se ei ole enää minun mieheni vaan joku joka kenties odottaa minua tulevaisuudessa. Toisaalta olisin täysin valmis jo pian jatkamaan matkaani yksin lasten kanssa, joiden kanssa ilon hetkiä on helpompi saavuttaa.
Kommentit (25)
Kuulostaa karmealle tuo teidän avioliitto... Jos et halua suoraan erota, kannattaa ainakin kokeilla pariterapiaa ja asua eriltään jonkin aikaa. Lapsetkin kärsii jatkuvasta karjumisesta vaikka se ei heihin kohdistuisi.
Olet selkeästi jo pedannut eroa pidempäänkin, joten lähtö on ainakin vähän helpompi. Jos mies on ennen käyttäytynyt toisin, niin et voi väittää etteikö hänen olisi mahdollista muuttua takaisin omaksi välittäväksi itsekseen? Mikäli voimia vielä riittää, olisi hyvä selvittää syyt miksi on niin räjähdysherkkä. Voisin uskoa ettei syy ole teissä, mutta teille nyt on vaan helpointa purkaa omaa pahaa oloaan. Terapiaan yksin ja yhdessä, soittoa kriisipuhelimeen jne.
Mistä tuo on alkanut? Mulla tulee ensimmäisenä mieleen, että mies olisi syystä tai toisesta ahdistunut. Oma mieheni on käyttäytynyt juuri kuvailemallasi tavalla. Hänellä on ahdistusta ja lääkäri on arvioinut että mies tarvitsee psykoterapiaa.
Huutaminen on henkistä väkivaltaa ja sitä pitää normaalina kommunikointi muotona vain luonnevikaiset.
Mulla oli samanlainen mies, nyt entinen. Olet alistettuna siinä suhteessa. Suosittelen ainakin jonkun oman harrastuksen aloittamista missä saat omaa aika.
Ukollas on mätää päässä. Olen pahoillani puolestasi. Hae eroa, vaadi ositus. Sulta on viety itsetuntokin. Se palaa, kun pääset eroon hänestä.
Voisiko olla niin, että miehilläkään ei enää ole halua elää perheenä tai olla parisuhteessa sinun kanssa?
Teet todennäköisesti palveluksen kummallekin, kun lähdet.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Ihan ekana hanki asunto itsellesi ja lapsille. Sitten pane ero vireille. Kyni kaikki minkä irti saat.
Asiat järjestyvät kyllä yksi kerrallaan. Niin ne järjestyivät mullakin ja vasta eron jälkeen tajusin, missä helvetissä elin yli 10 vuotta.
Ihan vaan pointtina, että sinä et yksin päätä jatkatko sinun ja miehesi lapsien kanssa yksin. En tiedä oletko huomannut, mutta lapset eivät ole "sinun". Sinulla ei ole siis mitään oikeutta mielikuviin, joissa liidät pois miehen lapsien kanssa. Ja aiheutatpa itsellesi vielä pahan mielen ajattelemalla että se olisi jotenkin oikein, ja sitten kun ei niin tapahdukaan niin kauan menisi ymmärtää, että ei ole oikein että toinen vanhempi kokee lapset vain omikseen.
Että varaudu siihen, että mieskin haluaa omat lapsensa. Ihan samalla tavalla kuin sinä.
Huonossa suhteessa ei tarvitse elää. Kukaan ei pidä sinua huonona ihmisenä tai epäonnistujana jos eroat. Itseasiassa luulen, että pitää olla henkisesti jotenkin nolla kyetäkseen ikuiseen symbioosiin, persoonaton, flegmaattinen ja ainakin läheisriippuvainen.
Tämä "kunnes kuolema teidät erottaa" pitäisi päivittää muotoon " kunnes teistä tuntuu, että kuolette henkisesti".
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan pointtina, että sinä et yksin päätä jatkatko sinun ja miehesi lapsien kanssa yksin. En tiedä oletko huomannut, mutta lapset eivät ole "sinun". Sinulla ei ole siis mitään oikeutta mielikuviin, joissa liidät pois miehen lapsien kanssa. Ja aiheutatpa itsellesi vielä pahan mielen ajattelemalla että se olisi jotenkin oikein, ja sitten kun ei niin tapahdukaan niin kauan menisi ymmärtää, että ei ole oikein että toinen vanhempi kokee lapset vain omikseen.
Että varaudu siihen, että mieskin haluaa omat lapsensa. Ihan samalla tavalla kuin sinä.
Mies pitää lapsia omaisuutena, juuri kuten sinä. Äiti haluaa lasten parasta, isä perää "oikeuksiaan". Oikeuksia on vain lapsilla.
Kyllä huoltajuus yleensä jää sille, joka lapset on ennenkin huoltanut ja hoivannut, eikä huutavalle narsistille.
Ja jos lapset ovat 12 v. täyttäneitä, he itse päättävät.
Ei tuo ole normaalia, mutta en nyt heti eroaisi! Ihmr ohjeita taas täällä. Oletko ottanut asias puheeksi miehesi kanssa? Miten hän itse selittää huutamistaan?
Tuo kuulostaa siltä, että miehelläsi on jokin ongelma jonka hän purkaa huutamiseen. Esim. masennus? Yleinen turhautuminen elämään? Viimeinen keino yrittää pitää parisuhde ja perhe jotenkin lapasessa?
Ottaisin nyt ensin asian puheeksi ihan kahden kesken. Jos se ei auta, niin seuraava osoite on pariterapia tai perheneuvonta. Ne voivat auttas solmuja aukeamaan. Jos niilläkään ei ole vaikutusta, niin sitten miettisin eroa.
Mitä nämä tunnevammaukkelit lapsilla tekevät? Haloo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan pointtina, että sinä et yksin päätä jatkatko sinun ja miehesi lapsien kanssa yksin. En tiedä oletko huomannut, mutta lapset eivät ole "sinun". Sinulla ei ole siis mitään oikeutta mielikuviin, joissa liidät pois miehen lapsien kanssa. Ja aiheutatpa itsellesi vielä pahan mielen ajattelemalla että se olisi jotenkin oikein, ja sitten kun ei niin tapahdukaan niin kauan menisi ymmärtää, että ei ole oikein että toinen vanhempi kokee lapset vain omikseen.
Että varaudu siihen, että mieskin haluaa omat lapsensa. Ihan samalla tavalla kuin sinä.
Mies pitää lapsia omaisuutena, juuri kuten sinä. Äiti haluaa lasten parasta, isä perää "oikeuksiaan". Oikeuksia on vain lapsilla.
Kyllä huoltajuus yleensä jää sille, joka lapset on ennenkin huoltanut ja hoivannut, eikä huutavalle narsistille.
Ja jos lapset ovat 12 v. täyttäneitä, he itse päättävät.
Ei, vaan olen ollut ap:n saappaissa. Miehellä oli oma näkemys perhe-elämästä, jota en koskaan nähnyt mutta nyt toteuttaa ja hyvin. Shokki oli iso mutta nyt ollaan molemmat tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan vaan pointtina, että sinä et yksin päätä jatkatko sinun ja miehesi lapsien kanssa yksin. En tiedä oletko huomannut, mutta lapset eivät ole "sinun". Sinulla ei ole siis mitään oikeutta mielikuviin, joissa liidät pois miehen lapsien kanssa. Ja aiheutatpa itsellesi vielä pahan mielen ajattelemalla että se olisi jotenkin oikein, ja sitten kun ei niin tapahdukaan niin kauan menisi ymmärtää, että ei ole oikein että toinen vanhempi kokee lapset vain omikseen.
Että varaudu siihen, että mieskin haluaa omat lapsensa. Ihan samalla tavalla kuin sinä.
Miksi haluaisi, kun ei halua nytkään? Huutaa, möykkää, lyö laimin ja aiheuttaa niille pelkoa.
Vieraannuttaa ihan itse juuri kuten teillä miehillä tapana on, mutta kun kyky itsereflektioon puuttuu, kuvittelee että äiti sen teki. Uskoo omaan valheeseensa.
Yleensä tuomitaan yhteishuoltajuus, mutta ei aina. Ja lastenkin mieltä kysytään. Miksi luulet useimpien lasten haluavan äidilleen?
Koska äidin rakkauteen ja huolenpitoon voi luottaa, mutta isän ei.
Ei ole normaalia ja tiedät sen itsekin. Yleensä siinä kohtaa jos omasta suhteesta pitää kysyä anonyyminä palstalta mielipidettä niin asiat ovat jo aika huonosti.
Paha mieli tai huono päivä meillä kaikilla on joskus, silloin saattaa tulla tiuskittua ja oltua kylmä tahtomattaan. Normaali ihminen älyää pahoitella sellaista käytöstä myöhemmin, huutaminen ei mielestäni koskaan kuulu kahden aikuisen väliseen kommunikointiin, siinä menee raja. Minä muistan muutaman kerran jolloin mies on korottanut ääntään. Nämäkin tapaukset ovat olleet sellaisia ettei hän ole huutanut suoraan minulle vaan jollekin turhauttavalle asialle (esim auto joka ei toimi) Jos mies minulle huutaisi niin se olisi kyllä vakavan keskustelun paikka, äärimmäisen epäkunnioittavaa ja vastenmielistä käytöstä. Kenenkään ei tarvitse sellaista sietää omassa kodissaan.
Entä jos huutaja olisi äiti? Miksi äiti huutaa jatkuvasti? Hän on todennäköisesti uupunut, turhautunut, yksinäinen, vailla tukea, täynnä purkamatonta vihaa ja väsymystä.
Ei se sen kummempaa ole isilläkään. Jostain syystä vain miehen aggressioon suhtaudutaan paljon tuomitsevammin kuin naisen. Huutava nainen on väsynyt, huutava mies on narsisti.
Pointti: miehesi ja sinä tarvitsette apua. Jokin asiahan tuon käytöksen saa aikaan ja siihen juurisyyhyn pitää löytää apu.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos huutaja olisi äiti? Miksi äiti huutaa jatkuvasti? Hän on todennäköisesti uupunut, turhautunut, yksinäinen, vailla tukea, täynnä purkamatonta vihaa ja väsymystä.
Ei se sen kummempaa ole isilläkään. Jostain syystä vain miehen aggressioon suhtaudutaan paljon tuomitsevammin kuin naisen. Huutava nainen on väsynyt, huutava mies on narsisti.
Pointti: miehesi ja sinä tarvitsette apua. Jokin asiahan tuon käytöksen saa aikaan ja siihen juurisyyhyn pitää löytää apu.
Vaikka omassa parisuhteessani on tällä hetkellä tilanne, että mies on se joka on aina pahalla päällä, kiukuttelee ja möykkää, minun on kyllä pakko olla kanssasi samaa mieltä. Oli vaihe, jossa itse käyttäydyin erittäin aggressiivisesti ja epäasiallisesti miestäni kohtaan, ja juurikin mainitsemistasi syistä. Sain apua levosta ja terapiasta, ja nyt on miehen vuoro.
Siis: olipa tuo huutava puoliso kumpi hyvänsä, pari tarvitsee apua. Jos sitä apua ei jompikumpi halua hakea ja ottaa vastaan, sitten pitää alkaa miettiä muita vaihtoehtoja.
Kannattaa varoa vaikkapa nettitreffeillä tai muuten vain yms naisia jotka kirjoittavat capslockilla SUURILLA KIRJAIMILLA!!! Niistä tulee hirveitä tyrankeja jos saavat miehen ansaan ja huutoa piisaa. Onneksi monella miehellä vaisto varoittaa ja nämä naiset usein jäävät spinstereiksi, mutta toisinaan kaltaiseni vässykät hieman lankeavat ainakin ajatustasolla tuollaisiiin.
Jätä se sika!