Kuuluuko huutaminen ja pahantuulisuus väistämättä parisuhteeseen?

Alan olla siinä pisteessä, etten tiedä enää mikä on avioliitossa normaalia. Meillä on kaksi lasta alle kouluiässä sekä yhteiselämää takana 12 vuotta. Ihastuin alunperin miehessäni hymyilevään rauhallisuuteen ja turvalliseen oloon hänen rinnallaan, josta ei kummastakaan ole enää vuosien jäljellä enää mitään.

Alan olla tilanteessa, etten enää tiedä mikä on normaalia. Mieheni puheääni on todella kova nykyisin, jokainen asia jonka hän puhuu hän puhuu lähes huutamalla. Pinna on kireä ja ilmapiiri painostava, on tunne siitä että elämme vain seuraavaa räjähdystä odotellen. Huuto ja mekkala on valtava jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan, tavara on kadoksissa tai jotain on tehty kotona väärin. Huuto on todella niin kovaa, että korviini sattuu.

En enää osaa sanoa, kuuluuko huutaminen aina parisuhteeseen, joskus muistan täältä lukeneeni jonkun sanoneen ettei ole koskaan kuullut miehensä edes korottavan ääntään ja muistan sen epäuskon tunteen onko se edes mahdollista? Omassa tilanteessani sellainen tuntuu ihan käsittämättömältä ymmärtää, voiko joku elää parisuhteessa jossa ei jatkuvasti möykätä ja olla pahalla tuulella?

Alan olla aivan väsyksissä tähän suhteeseen, en tiedä enää mitä tehdä. Ihminen ei voi niin paljoa muuttua minkään pariterapian myötä, että miehestäni tulisi täysin toisenlainen. Hän itse ei näe oman käytöksensä tuhoavuutta, vaan kuvittelee että sormia napsauttamalla jaan hellyyttä ja lämpöä sekä hänen halutessaan seksiä vaikka koko päivä olisi kiukuteltu ja huudettu ja oma oloni loukattu ja itkuinen.

Öisin makaan hereillä silmät auki ja haaveilen turvallisuuden tunteesta ja miehestä joka ottaisi minut syliinsä rauhallisesti ja jossa saisin hetken levätä täysin turvassa. Alkaa tuntua, että se ei ole enää minun mieheni vaan joku joka kenties odottaa minua tulevaisuudessa. Toisaalta olisin täysin valmis jo pian jatkamaan matkaani yksin lasten kanssa, joiden kanssa ilon hetkiä on helpompi saavuttaa.