Lue keskustelun säännöt.
Häpeä kodista
09.10.2019 |
Tuli tosta toisesta ketjusta mieleen, että minäkin häpeän kotiani. Asun vuokralla (liian vanha siihen) asunnossa, joka on halpa ja hyvällä paikalla. Asunto on kuitenkin tosi vanha ja suoraan sanottuna ruma. Olen sairastanut vaikean masennuksen, eikä mua ole kiinnostanut mikään. Nyt kuitenkin toipumisvaiheessa olen alkanut häpeämään asuntoani. En koskaan päästä ketään kotiini, koska mua ahdistaa, että muut näkevät tän asunnon. Onko muilla samaa?
Kommentit (14)
Miksi sun pitäis sinne ketään "päästää"? Sun koti, sun säännöt. Kavereiden kanssa voi tavata kaupungilla tai kävelyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta oletko itse tyytyväinen kotiisi? Siis vain ihan omassa käytössä, itsellesi? Ettet edes katsele toisten silmin. Jos olet, niin kaikki on hyvin. Jos et, niin kohenna kotiasi pikkuhiljaa.
Meillä on ruma koti; remontoimaton ja miestä ei kiinnosta sisustaa, minulla ei ole rahaa. Puhdasta on ja ihan viihtyisää mutta kaikki vanhaa ja kulunutta ja köyhää jne.
No olen käynyt nyt muutamilla treffeillä ja ollaan tavattu miehen kotona myös. Hän kysyi voiko tulla käymään, koska on täällä päin hoitamassa työjuttuja. Ihan tämmösten normaalien asioiden takia. Tai kun yks kaveri soitti tosta, että saako tulla käyttää vessaa, niin valehtelin paniikissa etten ole kotona. Tää on inhottavaa.
Ap
En häpeä asuntoani, mutta vanhoja ja huonoja huonekaluja kyllä. Ei vaan varaa uusiin. Osamaksulla en halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohda tuollaiset "olen liian vanha asumaan vuokralla". Ei siihen ole itään ikärajaa.
Vaikka olisikin ajan patinoima vuokrakämppä, niin kyllähän siitä voi kuitenkin kodikkaan tehdä. Itse asun 50-luvun remontoimattomassa vuokrakämpässä. Minulla myös masennusta ja muita mt-ongelmia ja olen ajautunut köyhyysloukkuun. Niin kauan kuin tässä sätkin ja kuntoutuminen on näin kesken, ei minullakaan ole varaa kalliisiin hankintoihin. Pyrin kuitenkin pitämään kodin siistinä ja tuon kodikkuutta huonekasveilla, kauniilla tekstiileillä ja kuvilla. Olen valinnut sisustustyylin sen mukaan, mihin on varaa. Itse yritän etsiä inspiraatiota Berliinin ja Pariisiin vanhoista kahviloista, joissa on jopa tarkoituksella jätetty rustiikkista tuntumaa ja kulutettua pintaa esille. Rumat kohdat lattiasta peitän kauniilla matoilla. Se, missä pinta on siistimpää, annan näkyä. Se on sellaista harkittua piilottamista, mutta vieraan silmään toivottavasti näyttää huolettomalta ja rennolta sisustustyyliltä. Kyllähän sen huomaa, että aikalailla alkuperäiskuntoon on kämppä jätetty, mutta yritän nähdä sen vanhuuden ja kuluneisuuden kauniina. Rosoinenkin voi olla jollakin tapaa viehättävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsekatkaa "wabi-sabi", te kotinne puutteellisuutta häpeilevät. Olette trendin harjalla.
Jos oot vasta toipumassa vakavasta masennuksesta, niin pitääkö het aloittaa miesten tapailu ja tuominen kotiin. Keskity nyt itseesi ja hyvinvointiisi ensin. Parisuhteet on kuormittavia. Kestääkö sun psyyke tuossa vaiheessa vielä uutta ihmissuhdetta ja sen mukanaan tuomaa stressiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eipä ole ikinä tullut mieleen hävetä, vaikka huonekalut ovat halvimpia jyskin lastulevyhökötyksiä ja keittiössä on seinässä reikä mistä näkyy talon betonirakenteet tai mitkä lie. Minusta suurempi häpeän aihe olisi asua kauniissa omakotitalossa, johon ei ole varaa. Josta tietäisin, että se on hankittu kulissiksi, että voisin teeskennellä eläväni elämää, jota en oikeasti elä.
Ajattelen että asuntoni kuvaa minua, se on niin hyvä kuin nykyisessä tilanteessani voi olla. En häpeä köyhyyttä vaan haluan olla rehellisesti mitä olen.
Vierailija kirjoitti:
Jos oot vasta toipumassa vakavasta masennuksesta, niin pitääkö het aloittaa miesten tapailu ja tuominen kotiin. Keskity nyt itseesi ja hyvinvointiisi ensin. Parisuhteet on kuormittavia. Kestääkö sun psyyke tuossa vaiheessa vielä uutta ihmissuhdetta ja sen mukanaan tuomaa stressiä.
Kiitos huolenpidosta, mutta kun on sairastanut 10 vuotta masennusta 5 niistä vakavana ja toipuminen kestää ja on aaltoilevaa, mutta elämä tapahtuu tässä välissä. Sitä elämää on kuitenki koitettava elää, muuten se menee ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eipä ole ikinä tullut mieleen hävetä, vaikka huonekalut ovat halvimpia jyskin lastulevyhökötyksiä ja keittiössä on seinässä reikä mistä näkyy talon betonirakenteet tai mitkä lie. Minusta suurempi häpeän aihe olisi asua kauniissa omakotitalossa, johon ei ole varaa. Josta tietäisin, että se on hankittu kulissiksi, että voisin teeskennellä eläväni elämää, jota en oikeasti elä.
Ajattelen että asuntoni kuvaa minua, se on niin hyvä kuin nykyisessä tilanteessani voi olla. En häpeä köyhyyttä vaan haluan olla rehellisesti mitä olen.
Sä oot ihana. Mä en tiedä miksi tunnen taas häpeää monesta asiasta, ja koko ajan mielessä on, että mitä pitäis olla, mutta ei ole. Kiitos tästä
12 & 13 kommentit oli aloittajalta
No mulla on osittain sama, asutaan omakotitalossa jonka julkisivu on hieman, noh, luotaantyöntävä. Sisätilat tässä on kuitenkin remontoitu ja sijainti ja neliömäärä on täydelliset joten en halua poiskaan muuttaa.