Avioliitto lapsen syntymän jälkeen

Voitte vielä lähentyä. Odottakaa! Onko hinku hankkia sotkuisia uusia suhteita lapsi housunlahkeessa?

Kuinka vanha lapsi on? Sanotaanko, että jos alle 3v, toivoa on vielä paljonkin.

Itse koin että tuossa tilanteessa fyysisen kautta oli helpompi päästä toisen lähelle ja meillä se auttoi. En tarkoita seksiä vaan lähinnä sellaisia halauksia, kosketuksia arjessa. Melko pian siitä tuli taas tapa ja tuntui turvalliselta taas katsoa toista silmiin ja kertoa omia fiiliksiään. Oli yhtäkkiä helppo sanoa että ”miks me ollaan etäännytty näin? Tuntuu pahalta ja haluan että korjataan tää tilanne”. Tärkeintä oli se että kommunikaatio muutettiin päälaelleen, ei syytelty tekemättömyydestä vaan vahvistettiin hyvää ja kiitettiin toista enemmän.

Tosi vaikea selittää kun kyse on isosta kokonaisuudesta. Pienistä, vähän väkisinkin tehdyistä jutuista se lähti. Jos mieheltäni ei olisi ajan saatossa tullut vastakaikua, olisin luovuttanut ja todennut ettei tuota yksinkään viitsi yrittää.

En osaa vastatsta mutta olen ollut laittavinani merkille, että tällä palstalla olen voinut kohdata hyvin monta kertaa tapauksia, joissa kirjoittaja kertoo, kuinka yks- kaks aivan yllättäen kuin salama kirkkaalta taivaalta kumppani (lähes poikkueksetta mies) on taantunut,niin että elää ja toimii kuin kolmen vanha vaippahousu.

Se miksi näin käy, niin vastaukseksi minulla ei ole kuin enemmän ja vähemmän huonoja arvauksia.

Asia kiinnostaa hieman minuakin, sillä itse olen mies ja tähän saakka olen kyennyt ja pystynyt hallitsemaan monet arkiset askareet ja puuhat mutta minulla ei toiveistani huolimatta, ainakaan toistaiseksi ole lapsia ja elän yksin; en kuitenkaan yksinäisenä.

Mielessäni onkin ennättänyt käydä, että olenko minäkin vaaran vyöhykkeessä vajota pikkulapsen tasolle, jos niin onnekkaasti käy, että kohtaan ja löydän itselleni sopivan kumppanin. (Ja hänellä toivon mukaan olisi saman suuntaisia ajatuksia minusta)

Vaan miten minun pitäsi toimia, että tällaisen vajoamsien ja tai taantumisen voisin välttää? - Koska jos niin kävisi niin se olisi vähintään tasa-arvoisen parisuhteen loppu. Itse taas uskon, että tasa-arvoinen suhde saattaisi olla se optimaalsin, jota kohti pyrkiä ja mitä kannattaisi yrittää ylläpitää. 

Enkä nyt tarkoita, että naisen tulisi muuttua mieheksi tai miehen naiseksi, vaan niin että puolin ja toisin saattasiimme tsempata ja kannustaa toien toisiamme ja elää toisen rinnalla niin omine vahvuuksineen kuin heikkouksiemme kanssa.

En odota, että olisin parisuhteessa sen pomo, enkä odota toisen olevan pomo. Mutta yhtä vähän toivon kumppania, jota olisi vedettävä perässä tai joka aina kulkisi takanana, tai jollei olisi omia mileipiteitä tai käsityksiä yhtään mistään. Mutta, kuten edellä yritin todeta olsi myös kamalaa, jos suhteen myötä huomaisin tai ehkä joku muu huomaisi mutta irtse edes tajuaisi tippuneeni ja vajonneeni vaippaikäisen tasolle.