Millainen elämäntilanne sinulla oli 25 vuotiaana?

Menin naimisiin. Sain viran. 

Sain vakityön, otin asuntolainan, suunnittelin häitä.

Olin polttanut itseni loppuun ja olin vakavasti masentunut. Hankalinta oli alkuvaiheessa se etten tiennyt mistä oireet johtuivat, kukaan lääkäri ei tiennyt mikä minua vaivasi.

Kun täytin 25, olin ollut vajaan vuoden naimisissa ja odotin lasta. Asuimme rt-kaksiossa ja kävin kokopäivätöissä erään ison organisaation toimistossa siihen saakka, että jäin äitiyslomalle. En muista oliko se jo seuraava kevät vai vasta sitä seuraava, kun muutimme rt:sta ok-taloon. Osa-aikatöihin palasin, kun lapsi oli noin 1,5 vuotias eli silloin olin itse jo lähes 27.

Olin ollut 4 vuotta naimisissa. Kaksi lasta oli, jotka aloittivat päiväkodissa. Palasin opiskelemaan yliopistoon vanhempainvapaan jälkeen.

Asuttiin keskikokoisen kaupungin keskustassa omistusasunnossa. Eli velkaa oli kamalasti. :)

Opiskelin ja kävin opintojen ohessa töissä. Jälkipuolella vuotta löysin ensimmäisen pitkäaikaisen seurustelukumppanin.

Erosin ja jäin lopullisesti 2-vuotiaan totaaliyhäriksi. Nyt tuo 2-vuotias on jo aikuinen, työssäkäyvä nuorukainen. 

Olin pari vuotta aiemmin jättänyt opiskelut kesken vakavan sairauden vuoksi ja naiivina uskoin, että voisin joskus vielä palata niiden pariin. Lääkärit uskoivat samoin.

Olen nyt 25. Käyn töissä, elän avopuolisoni kanssa kahdelleen. Tavallista nuoren aikuisen elämää harrastaen ja ystäviä tavaten. 

Seurustelin sairaalloisen mustasukkaisen miehen kanssa. Ero tuli kyllä tuolloin 25-vuotiaana. Olin töissä hampurilaisravintolassa ja aloin olla jo yli-ikäinen sinne. Ei ollut mitään selvää suuntaa. Seuraavana vuonna pääsin onneksi opiskelemaan.

Olin yrittänyt itsemurhaa pariin otteeseen vähän nuorempana ja olin ollut ala-asteikäisenä saakka masentunut. Minulla oli vakava syömishäiriö, johon lääkärit määräsivät minulle vain ihan lamauttavia lääkkeitä uskomatta, että niitä syödessäni en edes herää herätyskelloon.

Vietin ikävuodet 23-25 niin, että kävin töissä (juuri ja juuri kykenin siihen, minulla on aina ollut halu pärjätä ilman yhteiskunnan apua) ja asuin vuokrayksiössä. Auto minulla sentään oli, ainoa omistamani asia.

Sosiaalisia kontakteja en ollut jaksanut pitää yllä eli olin kaiken vapaa-aikani yksin.

Olin 6-vuotiaan lapsen leskiäiti. Menetin tärkeimmän tukeni, äitini. Ja samana vuonna vielä toisen hyvin rakkaan sukulaisen.

Sain vakityöpaikan viimein.

Ei ollut kaikkein paras vuosi. Nyt siitä tosin on jo toistakymmentävuotta.

Kun täytin 25v, esikoinen oli muutaman kk ikäinen. Naimisiin mentiin puoli vuotta myöhemmin.

Asuttiin rivarikolmiossa, mies oli vakityössä itse en. Ammatti oli kyllä hommattu. Helppoa ja mukavaa elämää näin jälkikäteen ajateltuna 😁

Olin juuri valmistunut ammattikorkeakoulusta ja ensimmäisessä oman alan vakiduunissa. Kihlatun ja kissan kanssa muutettiin vuokrakerrostalokaksiosta vuokrarivarikolmioon. Aikaa tästä kulunut 16 vuotta.  

Olin juonut kaksi työpaikkaa ja (mielen)terveyteni, vaihdoin alaa ja muutin paikasta toiseen paeten itseäni.

T: M 38

Olin ollut kuusi vuotta naimisissa ihanan miehen kanssa. Olin saanut vakituisen viran ja makselin rankkaa opintovelkaa pois.

Noin 1,5 vuotta aiemmin olin eronnut 5 vuotta kestäneestä, erittäin väkivaltaisesta ja alistavasta parisuhteesta. Sen jälkeen hiukan yli vuoden villiä sinkkuelämää, kunnes tapasin nykyisen avomieheni, jonka kanssa muutimme yhteen ollessani 25-vuotias. Tuolloin olin myös uranosteessa vakituisessa työpaikassa pelkästä ylioppilaskoulutuksesta huolimatta. Ala oli kuitenkin minulle väärä (liian kaupallinen arvoihini verrattuna) ja myöhemmin kouluttauduin uudelleen korkeakoulussa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt 25. Käyn töissä, elän avopuolisoni kanssa kahdelleen. Tavallista nuoren aikuisen elämää harrastaen ja ystäviä tavaten. 

Lisäyksenä että yhdessä ollaan oltu päälle 7 vuotta, asutaan vuokralla mutta säästetään omistusasuntoon. Parin vuoden päähän sunnitteilla häät. Lapsista ei varmuutta, tuleeko niitä elämäämme. Lemmikistä haaveilemme, kunhan asumme sellaisessa asunnossa, jonne eläimen saa ottaa. Mieheni opiskelee vielä kaksi vuotta. 

Olin naimisissa ollut noin vuoden, odotin ekaa lasta. Vakituinen työ ja omakotitalo. Olin onnellinen.

Löysin nykyisen työpaikkani. Asuin kissan kanssa yksiössä ja aloitin myös uuden mukavan harrastuksen.