Lue keskustelun säännöt.
Miksi ajattelen etten ansaitse mitään hyvää
17.09.2019 |
Olen 20-vuotias nuori nainen ja tämä on vaivannut minua 15-vuotiaasta saakka. Seurustelin mutta minusta tuntui etten ansaitse poikaystävää, joten homma meni puihin. Sain myös hyvän työpaikan tuntuu etten ansaitse sitäkään ja minulla on paljon ihania ystäviä ja tuntuu etten ansaitse heitäkään.
Haluaisin mennä korkeakouluun, mutta minulla on vahva ajatus siitä, että en ansaitse opiskella hyvää ammattia ja sitä kautta saavuttaa itselleni onnellisen ja mieluisan elämän.
Taustaa itsestäni sen verran, että olen avioero-perheen lapsi ja isääni ei kiinnostanut pitää yhteyttä minuun eron jälkeen, joten menetin isäni viisi vuotiaana. Tämän jälkeen asuin äidin kanssa, joka tapasi miehen ja joka vihasi minua jo silloin. He menivät naimisiin ja meillä oli kotona kamalan ahdistava ilmapiiri hän ei esimerkiksi ikinä puhunut minulle mitään. Eikä oltu yhtenäinen perhe. Sairastuin syömishäiriöön 9- vuotiaana, koska olin ahdistunut mutta en lapsena osannut sanoa sitä kellekään eikä meillä puhuttu tuollaisista, kotona mulle sanottiin että olen sekaisin ja hullu. Koulussa olin todella paha kiusaaja ala asteella ja otin uhrikseni yhden tytön muiden kiusaajien kanssa, jolla oli hyvä perhe. Kai se oli kateutta, mutta kiusaaminen oli todella pahaa ja en todellakaan tiedä tai tunnista itseäni miten olen voinut olla niin kamala ihminen!! olen myöhemmin pyytänyt tytöltä anteeksi, mutta itselleni en anna anteeksi asiaa.. ahdistaa niin paljon tuo ja sen takia tuntuu etten ansaitse hyvää elämää.
Kuitenkin kotona samaan aikaan lopetin kiusaamisen, koska tutustuin muihin ihmisiin ja sain oikeita ystäviä ja minusta tuli onnellinen.
Kotona tilanne kärjistyi niin paljon isäpuolen kanssa, että jouduin muuttamaan mummolleni asumaan ja meillä oli kotona riitoja. Äiti edelleen syyttää miten minä olen aiheuttanut heille paljon pahaa ja olen paha ihminen. Oikeasti minua ahdisti 13- vuotiaana kotona oleminen niin paljon, mutta kukaan ei kysynyt miten minulla menee.
Asuin mummolleni 16-vuotiaaksi kunnes muutin omilleni lukion takia.
Haluaisin mennä terapiaan, mutta siihen täytyisi sitoutua vuosiksi ja en ole tulevaisuudesta varma, että missä asun.
Mistä johtuu, että tunnen kaikesta syyllisyyttä ja peloittaa, että jumala rankaisee minua ja joudun helvettiin. Ja se tunne, että ansaitse mitään hyvää. En ole edes uskonnollinen ihminen, mutta en tiedä mistä tämä ahdistus tulee. Se ei näy päällepäin ollenkaan enkä puhu tästä ikinä muille.
Kommentit (18)
Tuo on paha juttu. Vähän sama oli minulla tuo tunne lapsesta tai nuoresta lähtien eikä ne asiat olekaan mennyt hyvin että en ole mitään saavuttanut elämässä. Että olet niin nuori että kannattaa puhua jonkun ammattilaisen kanssa ettei tuo tunne vaikuta sinun tulevaisuuteen ja miten toteutat elämääsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä myöhemmin saanut paljon ja muuta, mutta ahdistaa esim ajatus normaalista elämästä ja onnellisesta suhteesta saman henkilön kanssa.
Pelottaa ajatella sitä, koska minulla ei sitö ole ollut eikä kokemuksia siitä.
En vain tiedä mille ja kenelle menisin juttelemaan, harmittaa paljon oma tilanteeni ap
No itselläni on se etten pidä itseäni minään niin en ansaitsekaan mitään. Eli onko se joku huonommuuden tunne tai alemmuuskompleksi sitten. Pitäisi oppia arvostamaan itseään mutta se on hankalaa kun en näe yhtään syytä juuri miksi arvostaisin itseäni.
Kai sitä pitäisi oppia rakastaman itseään, mutta se on vaikeaa kun ei ole lapsena saanut sitä rakkautta mitä olisi tarvinnut
Johtuu varmaankin alikehittyneistä rinnoista, kyllä niistäkin kuule joku tykkää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa siltä, että haet sellaisia kokemuksia, joihin olet tottunut. Se on aivan normaali tapa toimia. Et saanut lapsena ansaitsemaasi arvostusta ja nyt yrität luoda itsellesi elämää, jossa toistat lapsuutesi kokemusmaailmaa eli arvottomuuden kokemusta.
Ansaitset hyvän elämän, älä hetkeäkään kuvittele muuta. Luulen, että terapia tulisi sinulla todella tarpeeseen.
En tiedä auttaako tuohon minkäänlainen järkeily, mutta silti miettisin sinuna, kuka hyötyisi siitä, että saat huonon elämän. Keneltä sinun onnesi olisi pois? Miksi edes koet, että onni pitäisi ansaita?
On ikävää, että olit kiusaaja, mutta kiusattukaan ei hyödy mitään siitä, että rankaiset itseäsi. Hienoa, että olet pyytänyt anteeksi ja kadut, se osoittaa sinulla olevan viisautta ja sydäntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tekee mieli yrittää vastata jotain, mutta hankalaa kun en oikein tiedä, pitäisikö tähän ottaa psykologisempi näkökulma vaiko keskittyä pelkoosi Jumalan rangaistuksesta. Joten teen niin että kirjoitan molemmat, ja otat siitä itsellesi sen minkä koet sopivaksi. Huom. en kiertele netissä hengellistämässä ihmisten psykologisia ongelmia, vaan tartun siihen puoleen koska itse nostit asian esiin.
Psykologiselta puolelta mieleen tulee, että kun olet selkeästi kokenut jonkinasteista henkistä väkivaltaa äitisi taholta, niin tämä varmasti vaikuttaa itsetuntoosi ja ajatuksiisi itsestäsi. Ja noita asioita olisi varmaan hyvä käydä jonkun terapeutin kanssa läpi. Mieheni on tehnyt niin, että on muuttanut kesken pitkän terapian ja jatkanut uudella paikkakunnalla jos olen asian oikein ymmärtänyt (tapahtui ennen meidän tapaamista), joten ilmeisesti sekin on mahdollista - kannattaa ehdottomasti ottaa asioista selvää! Mietin myös sitä, että sinulla tuntuu olevan jotenkin korostuneena ajatus siitä että hyvät asiat pitäisi ansaita elämässä. Mistäköhän se mahtaa tulla? (Ei tarvi vastata tässä tai osata vastata edes itselleen, pohdin vain.)
Mutta sitten se toinen juttu. Olen itse uskova ihminen ja uskon, että Jumala kutsuu ja vetää ihmisiä yhteyteensä, etenkin niitä jotka on lapsena kastettu Hänen omikseen mutta ovat kasvaessaan erkaantuneet Hänen läsnäolostaan, mutta toki myös kastamattomia ihmisiä. Ajattelen, että se että koet tehneesi Jumalan edessä väärin ja pelkäät rangaistusta, on Pyhän Hengen työtä sinussa ja kertoo Jumalan kutsusta elämässäsi. Nimittäin sitä ei voi psykologisoida pois, että koulukiusaajana olet tehnyt väärin, vaikka siihen olisikin ollut myös omaan pahaan oloosi liittyviä syitä. Enkä usko, että pystyt psykologisilla itsesuggestiotempuilla poistamaan syyllisyyttä itsestäsi. Sen voi tehdä vain Jumala. Mutta hyvä uutinen on se, että Jeesus on tullut sovittamaan kaikki maailman synnit ja sen saa jokainen uskoa omalle kohdalleen. Kun ottaa uskossa vastaan syntien anteeksiantamisen, ei tarvitse pelätä helvettiä. En tarkoita että kaikki ahdistus poistuu kun tulee uskoon, ja psykologista apua voi silti tarvita. Viestistäsi tulee kuitenkin sellainen tunne, että osa ongelmakimpustasi on luonteeltaan hengellistä. Jos tämä kolahtaa, niin voin huomenna jatkaa keskustelua aiheesta tai antaa sellaisten ihmisten yhteystietoja, jotka voisivat osata auttaa tässä.
Jumalaa ja helvettiä ei kannata pelätä, ne ovat vain ihmisten keksimiä satuja.
Olet kovia kokenut ihminen, toivon sinulle kaikkea hyvää. Mitä nyt kukin ansaitsee sitä ei kukaan tiedä. Älä mieti liikoja vaan elä elämääsi niin hyvin kuin osaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Sinua on kohdeltu huonosti. Kohtele sinä itseäsi hyvin.
Jumala ei koskaan hylkää katuvaa ihmistä. Saat uskoa kaikki syntisi ja väärät tekosi anteeksiannetuiksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Jumala ei ole tarkoittanut ihmistä kantamaan tekojensa kuormaa, siksi meillä on Jeesus. Se, joka pystyy päästämään irti ja kantamaan syntinsä Jeesukselle, saa elää rauhaa ja iloa tuntien täydessä vapaudessa.
Kaikkea hyvää elämääsi jatkossa, vaikeasta alusta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinun kannattaa hakeutua terapiaan, olet sen ansainnut.
Siellä saisit avata vaikeita kokemuksia, tulla kuulluksi ja nähdyksi ja saisit parhaimmillaan myös apua
vahingolliseen ajatusmalliin. Et ole kaikista syytöksistä huolimatta syyllinen lapsuudenkotisi ilmapiiriin,
tai vahingoittavaan käytökseen, jota olet joutunut kokemaan.
Ahdistukseen tarvitset myös apua, ettei se ala liikaa vaikuttaa elämääsi.
Kierre tosiaan kannattaa katkaista mahdollisimman nopeasti, ennen kuin tilanne menee ”liian pitkälle”.
Oletko aktiivisesti tekemisissä äitisi kanssa? Jos, niin miksi?
Onko hän edelleen latistava? Kuuluuko perheeseen muita lapsia?
Hirveä tuollainen isäpuoli joka mököttää pienelle lapselle, täytyy olla päässä vikaa ja paha sydän. Äidin olisi pitänyt puuttua asiaan mutta hänkin on ollut tunteeton.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sinun kannattaa hakeutua terapiaan, olet sen ansainnut.
Siellä saisit avata vaikeita kokemuksia, tulla kuulluksi ja nähdyksi ja saisit parhaimmillaan myös apua
vahingolliseen ajatusmalliin. Et ole kaikista syytöksistä huolimatta syyllinen lapsuudenkotisi ilmapiiriin,
tai vahingoittavaan käytökseen, jota olet joutunut kokemaan.Ahdistukseen tarvitset myös apua, ettei se ala liikaa vaikuttaa elämääsi.
Kierre tosiaan kannattaa katkaista mahdollisimman nopeasti, ennen kuin tilanne menee ”liian pitkälle”.Oletko aktiivisesti tekemisissä äitisi kanssa? Jos, niin miksi?
Onko hän edelleen latistava? Kuuluuko perheeseen muita lapsia?
Olen tekemisissä äitini kanssa. Itse hän ei näe käytöksessään mitään väärää vaan syyttää edelleen minua kaikesta. Jos haluan puhua aiheesta hän sanoo, mieti miten paljon pahaa olet itse meille aiheuttanut.
Olen yrittänyt katkaista välejä, mutta hän sanoo vain ja tässä kaikki minkä olen sinunkin hyväksesi tehnyt. Syyllistäminen alkaa.
Minulla on kolme pienempää sisarusta ja heitä kohtaan hän ei ole tällainen.
Tiedättekö kun haluaisin normaalin onnellisen elämän, mutta en tiedä mitä se on ja miten siihen päästään ja se ajatus ahdistaa minua suurettomasti! :(
Ap
Hei, suosittelen sinua lukemaan Kimmo Takasen Tunne lukkosi -kirjan. Kertoo hyvinkin ymmärettävästi skeematerapian keinoista ymmärtää lapsuuuden kokemuksien vaikutusta ihmisen persoonaan. Täältä voit aloittaa: www.tunnelukkosi.fi. Kirja on hyvä keino aloittaa itsetutkiskelu mutta sanoisin, että kannattaa myös tosiaan hankkia ammattiapua. Voit mennä esimerkiksi psykiatrille juttelemaan, he osaavat kyllä kertoa sitten, millainen terapiamuoto voisi auttaa sinua.
Kiitos kaikille ihanista ja tsemppaavista vastauksista <3 minulle tuli paljon parempi olo ja pääsykokeisiin lukeminen on helpottunut ja oloni on kokoajan parempi. Ehkä tosiaan toistan itselleni huonoja kokemuksia, sen takia että tuntisin itseni arvottomaksi.
Terapiaan aion mennä ja aion etsiä itselleni hyvän psykoterapeutin läheltä.
Ap
Mammat auttakaa. :( ap