Mistä tietää, että on parempi erota?

Siitä ettei saa kikkeliä tarpeeksi, mutta koskaan ei voi tietää muuttuuko tilanne pahemmaksi vai paremmaksi. Elämä on.

Sitäpä tässä itsekin mietin. Välillä tuntuu, että suhteen ongelmat ovat ylitsepääsemättömiä ja välillä taas tuntuu, että pakahdun rakkaudesta miestäni kohtaan. Usein jotain tuon asteikon väliltä. Ongelmana luottamuspula miestä kohtaan useiden töppäilyjen jälkeen. Tuntuu hirveältä, kun mies pettää luottamuksen kerta toisensa jälkeen. Pelkään, että koko loppuelämäni on tätä. Välillä normaalia (ja ihanaa) arkea, välillä taas tuskaa ja murhetta.

Oletko mieluummin hänen seurassaan vai ilman häntä? 😊 Huonoina aikoina mietin itsekin eroa, mutta tiedän että kaipaisin miestäni ihan liikaa sen jälkeen.

Ajan kanssa vasta huomaa onko päätös oikea

Ero on ok ratkaisu, jos menee todella huonosti välillä. Elämä muuttuu yleensä eron jälkeen paremmaksi sinkkuna, ellet ota huonoa kumppania. Löydät muuta itsellesi elämään eri asioista

Itse huomasin, että olin suhteessa, jossa olin kokoajan melko ahdistunut. Välillä tietysti oli mukavia aikoja, jolloin ahdisti vähemmän, mutta pääsääntöisesti suhteen loppua kohti voin päivä päivältä huonommin. 

Olin huonotuulinen ja stressaantunut ihan mitättömistä syistä.

Jossain vaiheessa sitten huomasin, etten enää ikävöinyt miestäni, vaan kaipasin lähinnä omaa aikaa. Yksin ollessa ahdistuskin helpotti ja oli ihan mukava olla.  Suhteen loppumetreillä selvisi puolison sekoilut muiden naisten kanssa, joten viimeinen niitti suhteellemme oli luottamuksen puute.

Sanoisin, että kaikki nämä asiat yhdessä varmistivat sen, että suhde oli jo aivan kuollut, kun lopulta erosimme. Nykyään ei ahdista ja olen aina hyvällä tuulella.

Vierailija kirjoitti:

Itse huomasin, että olin suhteessa, jossa olin kokoajan melko ahdistunut. Välillä tietysti oli mukavia aikoja, jolloin ahdisti vähemmän, mutta pääsääntöisesti suhteen loppua kohti voin päivä päivältä huonommin. 

Olin huonotuulinen ja stressaantunut ihan mitättömistä syistä.

Jossain vaiheessa sitten huomasin, etten enää ikävöinyt miestäni, vaan kaipasin lähinnä omaa aikaa. Yksin ollessa ahdistuskin helpotti ja oli ihan mukava olla.  Suhteen loppumetreillä selvisi puolison sekoilut muiden naisten kanssa, joten viimeinen niitti suhteellemme oli luottamuksen puute.

Sanoisin, että kaikki nämä asiat yhdessä varmistivat sen, että suhde oli jo aivan kuollut, kun lopulta erosimme. Nykyään ei ahdista ja olen aina hyvällä tuulella.

Mulla on nuo kaikki muut paitsi mies ei ole jääny kiinni pettämisestä. Enkä kyllä sitä osaa epäilläkään. Välillä toivon, että jäisi kiinni tai jättäisi minut. Mikä tietysti kertoo, että ehkä olisi aika erota.

Eronnut ystäväni tiivisti aika hyvin asian. Heillä oli mennyt vuosia huonosti ja kun ystäväni teki eropäätöksen ja mies halusi vielä mennä pariterapiaan niin ystäväni sanoi miehelleen että se olisi vain tekohengitystä. Joskus suhde vain on kaluttu loppuun.