Olen niin loppu tähän p#skaan

Up

Mutta onhan sulla hieno talo, auto ja 20 euroa bensarahaa.

Vierailija kirjoitti:

Mutta onhan sulla hieno talo, auto ja 20 euroa bensarahaa.

Häh? - ap

Vierailija kirjoitti:

Ota itteesi niskasta kiinni!!!!! Ketään ei kiinnosta.

Tällaisiin lapsellisiin viesteihin en jaksa edes reagoida tämän enempää.

Etkö saa mistään apua? Tarvitset sitä selvästi.

Kyllä minä varmaan nukkuisin jotenkin, jos en jatkuvasti stressaisi jostain. Äiti aiheuttaa minulle aina syyllisyyden tunnetta uhriutumisillaan, sisaruksen ikuinen negatiivisuus kiristää hermoja... En saa ikinä elää kuten normaali nuori aikuinen elää. Asioihini puututaan ja sotkeudutaan jatkuvasti, hoetaan kuinka minä teen aina oman pääni mukaan (no totta hemmetissä teen?? Olen aikuinen ihminen.) Minun elämääni ei ikinä jätetä rauhaan. Minulla ei ole mitään velvollisuutta vanhempiani kohtaan, milloin hekin ymmärtävät sen?!

Meneppä juttelemaan ongelmistasi psyk. sairaanhoitajan luo terveysasemalle niin asiat selkiintyvät.

Sitä kautta se hoidontarpeesi lähtee rullautumaan.

Vierailija kirjoitti:

Etkö saa mistään apua? Tarvitset sitä selvästi.

Keskusteluapua on tarjottu, mutta en vain tiedä että mitä sellainenkin auttaa. Ei se vie tosiasioita pois tai muuta niitä miksikään. Ammattilaiset kuuntelevat rahan takia. Ketä se auttaa, että menen itkemään kuinka loppu olen ja että elämääni sekaannutaan jatkuvasti enkä saa unta eikä mistään tule sen takia mitään.

Nyt äkkiä puhumaan jollekkin ammatilaiselle. Itsekin olin todella ahdistunut ja en saanut öisin unta kun sain tietää läheiseni agressiivisesta syövästä. Olen aina ollut niitä ihmisiä jotka ajattelevat että "vain hullut ja mt potilaat puhuvat ammattilaisille", mutta olen todennut, että juuri terapeutilla puhuminen pelasti minut tuosta olosta.

Ap, muuta pois perheesi kotoa, omaan kotiisi, jossa saat olla ja elää rauhassa.

<3

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä varmaan nukkuisin jotenkin, jos en jatkuvasti stressaisi jostain. Äiti aiheuttaa minulle aina syyllisyyden tunnetta uhriutumisillaan, sisaruksen ikuinen negatiivisuus kiristää hermoja... En saa ikinä elää kuten normaali nuori aikuinen elää. Asioihini puututaan ja sotkeudutaan jatkuvasti, hoetaan kuinka minä teen aina oman pääni mukaan (no totta hemmetissä teen?? Olen aikuinen ihminen.) Minun elämääni ei ikinä jätetä rauhaan. Minulla ei ole mitään velvollisuutta vanhempiani kohtaan, milloin hekin ymmärtävät sen?!

Ja olen niin h##etin monta kertaa sanonut nätisti. Lopulta huutanut. Ei mitään vaikutusta, kukaan ei yksinkertaisesti hyväksy sitä faktaa, että olen ollut jo vuosia aikuisen iässä ja minulla _ei ole mitään velvollisuutta_ vanhempiani kohtaan. Olen aina ollut erilainen kuin muu perheeni. Luonteeltani. Jos en viihdy jonkun kanssa, en vietä aikaa hänen kanssaan mistään "kohteliaisuudesta." Olen siis katkonut väliä ihmisiin, enkä kadu. Kaikki on tapahtunut syystä. Mutta perheeni syyllistää minua siitäkin. Mitä hemmettiä se heille kuuluu?? Minua kohdellaan kuin minulla ei olisi omaa tahtoa, omaa kykyä päättää omista asioistani jne.

Vierailija kirjoitti:

Ap, muuta pois perheesi kotoa, omaan kotiisi, jossa saat olla ja elää rauhassa.

<3

Muutin 7 vuotta sitten.

Mene puhumaan. Unettomuus on oire ja se pitää hoitaa. Kokemusta on

Vierailija kirjoitti:

Meneppä juttelemaan ongelmistasi psyk. sairaanhoitajan luo terveysasemalle niin asiat selkiintyvät.

Sitä kautta se hoidontarpeesi lähtee rullautumaan.

Tilanteesi kartoitus aloitetaan juuri psyk. sairaanhoitajan kautta - sitä kautta saat varmasti apua tilanteeseesi, muutkin ovat saaneet.

Vierailija kirjoitti:

Nyt äkkiä puhumaan jollekkin ammatilaiselle. Itsekin olin todella ahdistunut ja en saanut öisin unta kun sain tietää läheiseni agressiivisesta syövästä. Olen aina ollut niitä ihmisiä jotka ajattelevat että "vain hullut ja mt potilaat puhuvat ammattilaisille", mutta olen todennut, että juuri terapeutilla puhuminen pelasti minut tuosta olosta.

Minulla on mt-lääkitys ja alaikäisenä jouduin juttelemaan sossulle. Eli en pidä sitä minään sekopäätouhuna. En vain tiedä auttaisiko se mitään, että vingun jollekin asioistani, vaikka hän ei voi niille mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, muuta pois perheesi kotoa, omaan kotiisi, jossa saat olla ja elää rauhassa.

<3

Muutin 7 vuotta sitten.

Siis muutit jo pois - Missä se ongelma sitten on???

Jos et jaksa olla perheesi kanssa tekemisissä, älä ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt äkkiä puhumaan jollekkin ammatilaiselle. Itsekin olin todella ahdistunut ja en saanut öisin unta kun sain tietää läheiseni agressiivisesta syövästä. Olen aina ollut niitä ihmisiä jotka ajattelevat että "vain hullut ja mt potilaat puhuvat ammattilaisille", mutta olen todennut, että juuri terapeutilla puhuminen pelasti minut tuosta olosta.

Minulla on mt-lääkitys ja alaikäisenä jouduin juttelemaan sossulle. Eli en pidä sitä minään sekopäätouhuna. En vain tiedä auttaisiko se mitään, että vingun jollekin asioistani, vaikka hän ei voi niille mitään.

Esim. moni uneton on saanut apua Ketipinorista yms, jota saa vain lääkäriltä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä varmaan nukkuisin jotenkin, jos en jatkuvasti stressaisi jostain. Äiti aiheuttaa minulle aina syyllisyyden tunnetta uhriutumisillaan, sisaruksen ikuinen negatiivisuus kiristää hermoja... En saa ikinä elää kuten normaali nuori aikuinen elää. Asioihini puututaan ja sotkeudutaan jatkuvasti, hoetaan kuinka minä teen aina oman pääni mukaan (no totta hemmetissä teen?? Olen aikuinen ihminen.) Minun elämääni ei ikinä jätetä rauhaan. Minulla ei ole mitään velvollisuutta vanhempiani kohtaan, milloin hekin ymmärtävät sen?!

Tunnen kuinka verenpaineeni nousee kun edes mietin asiaa ja/tai luen tätä tekstiä. Olen siis ap. Mutta en voi käsittää, miksi minun elämääni ei jätetä jo rauhaan. Äiti utelee jopa pankkitilin saldoani!!! Olen sanonut ihan suoraan että ei kuulu sinulle pätkän vertaa. Olen nyt joutunut ottamaan kunnolla etäisyyttä tästä ns. perheestäni, koska en vain kestä enää. Voin hyvin, kun en kuule heistä eikä minua sotketa heidän draamailuihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, muuta pois perheesi kotoa, omaan kotiisi, jossa saat olla ja elää rauhassa.

<3

Muutin 7 vuotta sitten.

Siis muutit jo pois - Missä se ongelma sitten on???

Jos et jaksa olla perheesi kanssa tekemisissä, älä ole.

No varmaankin ongelma on siinä että olen ollut valitettavasti puhelimitse yhteydessä ns. perheeni kanssa. En uskalla olla vastaamatta puhelimeen, kun tuntuu että aina on joku vakava juttu minkä takia soitetaan. Harvoinpa mitään vakavaa on. Nyt olen päättänyt etten ole enää tekemisissä heidän kanssaan. Kuinka pitkään, sitä en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt äkkiä puhumaan jollekkin ammatilaiselle. Itsekin olin todella ahdistunut ja en saanut öisin unta kun sain tietää läheiseni agressiivisesta syövästä. Olen aina ollut niitä ihmisiä jotka ajattelevat että "vain hullut ja mt potilaat puhuvat ammattilaisille", mutta olen todennut, että juuri terapeutilla puhuminen pelasti minut tuosta olosta.

Minulla on mt-lääkitys ja alaikäisenä jouduin juttelemaan sossulle. Eli en pidä sitä minään sekopäätouhuna. En vain tiedä auttaisiko se mitään, että vingun jollekin asioistani, vaikka hän ei voi niille mitään.

No ei hän tietenkään voi taikasauvalla muuttaa perhettäsi ja tuntemuksiasi paremmaksi, mutta auttaa sinua ratkaisemaan näitä ongelmia ja varmasti osaa neuvoa miten sinun kannattaisi toimia. Minullakin meni pitkään hyväksyä se tosiasia, että minä en voi kaikkia ihmisiä ja heidän murheitaan kantaa yksin vaan minun täytyy pitää huolta ensiksi itsestäni ja omasta hyvinvoinnista. Ennen sitä olin todella ahdistunut ja yritin oman surutyöni ohella auttaa kaikkia muitakin surutyössään ja meinasin kirjaimellisesti saada sairauskohtauksen lopulta kun kroppakin alkoi jo sanomaan itseään irti. Et kuitenkaan menetä mitään jos kokeilet, joten kannattaa kokeilla! Tsemppiä!