Olen niin loppu tähän p#skaan

Koen empatiaa ap:tä kohtaan itsekin unettomuudesta kärsineenä ja osittain väsymyksen takia perhe-elämään hermot menettäneenä. Voimia!

Mä nyt lähestyn tätä toisesta näkökulmasta kun itselläkin ollut oman perheen kanssa välillä vaikeeta. Oon siis todella temperamenttinen nainen ja joskus nuorempana tuli karattua kotoakin kun tuli vanhempien kanssa joku vääntö. No sitten muutin omaan asuntoon 19v ja silloinen miesystäväni petti minua muiden naisten kanssa ja tämän paljastuttua aloin juomaan suruuni todella suuria määriä. Noh itse rypesin melkeen 2v itsesäälissä, peitellen alkoholiongelmaani perheeltäni ja kun sitten heille paljastui ongelmani niin äiti antoi kaksi vaihtoehtoa, joko ryhdistäydyn ja saan heidän tuen tai jatkan ja välit katkeaa. No aluksi se tuntui tietenkin hyökkäykseltä minua vastaan, mutta nyt olen ymmärtänyt että kaikki se sen aikainen kyttäys ja sättiminen johtui pelkästä välittämisestä. Monta vuotta meni siihen, ettei enää kyttäilty tekemisiä, mutta nyt en voi tarpeeksi kiittää miten vanhempani pelastivat minut siitä. En tiedä missä olisin ilman heitä, vaikkakin kovat ovat olleet välillä keinot minun kanssani.

-N27

Vierailija kirjoitti:

Mä nyt lähestyn tätä toisesta näkökulmasta kun itselläkin ollut oman perheen kanssa välillä vaikeeta. Oon siis todella temperamenttinen nainen ja joskus nuorempana tuli karattua kotoakin kun tuli vanhempien kanssa joku vääntö. No sitten muutin omaan asuntoon 19v ja silloinen miesystäväni petti minua muiden naisten kanssa ja tämän paljastuttua aloin juomaan suruuni todella suuria määriä. Noh itse rypesin melkeen 2v itsesäälissä, peitellen alkoholiongelmaani perheeltäni ja kun sitten heille paljastui ongelmani niin äiti antoi kaksi vaihtoehtoa, joko ryhdistäydyn ja saan heidän tuen tai jatkan ja välit katkeaa. No aluksi se tuntui tietenkin hyökkäykseltä minua vastaan, mutta nyt olen ymmärtänyt että kaikki se sen aikainen kyttäys ja sättiminen johtui pelkästä välittämisestä. Monta vuotta meni siihen, ettei enää kyttäilty tekemisiä, mutta nyt en voi tarpeeksi kiittää miten vanhempani pelastivat minut siitä. En tiedä missä olisin ilman heitä, vaikkakin kovat ovat olleet välillä keinot minun kanssani.

-N27

Toki se on välittämistä, tiedän. Sisälläni vain kiehahtaa, kun en ikinä saa elää normaalisti. Yritetään udella asioita, jotka eivät kuulu muille pätkän vertaa, yritetään komennella ja rajoittaa. Teen kaiken tasan tarkasti päinvastoin kuin minut yritetään saada tekemään. Osaan kyllä ajatella omilla aivoillani, sitä ei vain tahdota uskoa, vaikka olisin minkä ikäinen tahansa.

Tänään kuvittelin että asiat menevät ihan ok ja käyn koulussa. No enpä sitten käynytkään. Tuntuu että pilaan kaiken ja olen surkea ihminen, joka ei kykene mihinkään. Vaikka en minä ole unettomuutta valinnut.