Yksin asuminen omakotitalossa?

Olisi unelmani! 😘

Rauhallista ja vapaata.

Mikäs täällä yksin ollessa. Oma rauha, ei seinänaapureita, oma piha.. onhan tässä paljon hommaakin ja talvikuukausina sähkölaskut aika kovia, mutta kyllä niistäkin selviää. Jotain pientä laittoa vaatii koko ajan, mutta onneksi olen kasvanut perheessä jossa isä otti aina hommiin mukaan ja opetti.

Olen usein kesäisin äitini lapsuudenkodissa metsän reunalla ja rehellisesti sanottuna en uskaltaisi asua täällä pimeänä aikana yksin. Ei täällä siis mitään pelättävää ole, mutta en vaan uskaltaisi. Ja olen aikuinenen mies. Ehkä olen tavallista herkempi, kyllähän äitinikin täällä viettää pitkiä aikoja yksin. Omakotitaloalueella varmasti uskaltaisin asua, jossa ei tarvitsisi lähteä yöllä ulos vessaan.

Asuin jonkin aikaa vuokralla. Tykkäsin muuten oikein paljon mutta omistaja oli tunkeileva enkä jaksanut tehdä tarpeeksi pihatöitä.

Parasta on puutarhahommat: kerrankin ei ole kukaan käskemässä ja näkee heti työn tuloksen.

Asun yksin, tai oikeastaan kahden siperianhuskyn kanssa, omakotitalossa. Olen asunut täällä 8 vuotta.

Ostin talon isänpuoleisten isovanhempien perikunnalta, kun 1800-luvulla rakennettu pieni maalaistölli 10 km päästä pienestä satakuntalaisesta kaupungista ei tahtonut oikein mennä kaupaksi, joten hinta laski varsin alas. MInun haaveeni oli pitkään ollut muuttaa jonnekin syrjään, missä koiratkin saisi olla vapaammin. Menin kysymään työnantajaltani (kansainvälinen it-firma jonka Suomen konttori Helsingissä) etätyösopimusta, ja se onnistui! Joten sain sitten unelmatorppani 60 000 eurolla. (Pellot ja metsät oli myyty erikseen joten minulle jäi vain talo ja iso tontti).

Minulle tämä on ihan unelma-elämäntapa. Lähin naapuri, maatalon isäntä joka viljelee tämänkin torpan ympärillä olevia peltoja, asuu 1 km päässä. Talo on tien viimeinen, ei läpikulkuliikennettä. Ympärillä peltoja ja metsiä ja soita, joilla kurjet ja taivaanvuohet ilahduttavat läsnäolollaan. Tykkään siitäkin ettei ole moderneja mukavuuksia muuta kuin että sähkö ja sähköllä toimiva polttokäymälä. Talo lämpiää puulla: tupakeittiössä on iso leivinuuni jolla isäni lapsuudessa laitettiin ruokaa 10-päiselle perheelle, ja takat löytyy myös kahdesta makuuhuoneesta.

Hommaa on toki ollut koska talo oli ollut pitkään asumaton isoisän ja isoäidin oltua vanhainkodissa vuosikymmenen ennen kuolemaansa. Pari huonokuntoisinta ulkorakennusta kuten maalattiaisen saunan ja entisen talli/navetan laitoin maan tasalle, kävi halvalla tilaamalla palvelun paikalliselta naapurin isännän vinkkaamalta kaivinkoneurakoitsijalta/metsätyömieheltä. Aitasin ison pihani koiria ajatellen - ei täällä kukaan valittaisi vaikka olisivat irtikin, mutta eipä tarvi murehtia esim. nartun ollessa juoksuissa että naapurin uros tulee laittamaan paksuksi, tai että seudulla liikkuvat sudet tai karhut tekee jotain koirille. Rakensin  uuden saunan ja laitoin paljun. Viime vuosina olen keskittynyt puutarhaan ja tänä kesänä laitettiin isäni kanssa komea koristelampi. 

Mutta: jos minun pitäisi käydä jossain konttorilla joka päivä töissä niin sitten voisi tympiä esim. talvinen takan lämmittely, puutarhatyöt tms. Näin etää tehdessä tuntuu vaan mukavalta siinä työn ohessa tehdä välillä muutakin, aivotyön vastapainoksi jotain fyysisempää.

Vierailija kirjoitti:

Asun yksin, tai oikeastaan kahden siperianhuskyn kanssa, omakotitalossa. Olen asunut täällä 8 vuotta.

Ostin talon isänpuoleisten isovanhempien perikunnalta, kun 1800-luvulla rakennettu pieni maalaistölli 10 km päästä pienestä satakuntalaisesta kaupungista ei tahtonut oikein mennä kaupaksi, joten hinta laski varsin alas. MInun haaveeni oli pitkään ollut muuttaa jonnekin syrjään, missä koiratkin saisi olla vapaammin. Menin kysymään työnantajaltani (kansainvälinen it-firma jonka Suomen konttori Helsingissä) etätyösopimusta, ja se onnistui! Joten sain sitten unelmatorppani 60 000 eurolla. (Pellot ja metsät oli myyty erikseen joten minulle jäi vain talo ja iso tontti).

Minulle tämä on ihan unelma-elämäntapa. Lähin naapuri, maatalon isäntä joka viljelee tämänkin torpan ympärillä olevia peltoja, asuu 1 km päässä. Talo on tien viimeinen, ei läpikulkuliikennettä. Ympärillä peltoja ja metsiä ja soita, joilla kurjet ja taivaanvuohet ilahduttavat läsnäolollaan. Tykkään siitäkin ettei ole moderneja mukavuuksia muuta kuin että sähkö ja sähköllä toimiva polttokäymälä. Talo lämpiää puulla: tupakeittiössä on iso leivinuuni jolla isäni lapsuudessa laitettiin ruokaa 10-päiselle perheelle, ja takat löytyy myös kahdesta makuuhuoneesta.

Hommaa on toki ollut koska talo oli ollut pitkään asumaton isoisän ja isoäidin oltua vanhainkodissa vuosikymmenen ennen kuolemaansa. Pari huonokuntoisinta ulkorakennusta kuten maalattiaisen saunan ja entisen talli/navetan laitoin maan tasalle, kävi halvalla tilaamalla palvelun paikalliselta naapurin isännän vinkkaamalta kaivinkoneurakoitsijalta/metsätyömieheltä. Aitasin ison pihani koiria ajatellen - ei täällä kukaan valittaisi vaikka olisivat irtikin, mutta eipä tarvi murehtia esim. nartun ollessa juoksuissa että naapurin uros tulee laittamaan paksuksi, tai että seudulla liikkuvat sudet tai karhut tekee jotain koirille. Rakensin  uuden saunan ja laitoin paljun. Viime vuosina olen keskittynyt puutarhaan ja tänä kesänä laitettiin isäni kanssa komea koristelampi. 

Mutta: jos minun pitäisi käydä jossain konttorilla joka päivä töissä niin sitten voisi tympiä esim. talvinen takan lämmittely, puutarhatyöt tms. Näin etää tehdessä tuntuu vaan mukavalta siinä työn ohessa tehdä välillä muutakin, aivotyön vastapainoksi jotain fyysisempää.

Tästä viestistä tuli jotenkin todella hyvä mieli ja lämmin ja tyytyväinen olo. :-) Oma elämäntapani on niin kaukana tuosta kuin oikeastaan voi olla, enkä missään nimessä haluaisi tuota, mutta on jotenkin ihana lukea miten joku on löytänyt hänelle sopivan tavan elää ja olla. Kuulostat jotenkin hyvin positiiviselta ja onnelliselta ihmiseltä. Kaikkea hyvää elämääsi ja rapsutuksia koirille!

Siivotessa harmittaa mutta muuten tykkään ja en haluaisi asua muuten

Minä en jaksanut, myin talon kun lapset lähtivät maailmalle. Talo oli mieheni kotikylällä, keskustaan nelisen kilometriä. Ostin keskustasta uuden ison (80 m2) rivarin päätyasunnon ja tykkään. Mökillä on puutarhaa riittävästi, talvella on kiva kun lumitöiksi riittää portaan eduksen puhdistus. Kaikki on nyt lähellä, eikä rempoista tarvitse huolehtia.

Yksin asuttu okt 3vuotta kun kumppani lähti. Vaikka oli jo ehtinyt oppimaan mitä okt vaatii, niin kasvoillehan tämä on tullut. Kun ei ole niin rikas että voisi tilata kaikki remontit ulkopuolisilta (lue ei mitään). Remontit venyy ja venyy. Piha hommat jää heitteille, kun ei ole energiaa / aikaa niille. Siivoukset jne, menee samassa kuin missä tahansa kämpässä eikä niiden kanssa ole haasteita.

Oma mielipide on että okt asuminen on pariskuntien juttu eikä sinkkujen. Toivottavasti löydän jossain välissä kumppanin jonka kanssa pääsisi jakamaan tätä elämisen tyyli ja tietenkin askareita. ☺️

Ei harmita edes siivoaminen kun hankin robotti-imurin ja siivooja käy kerran kuussa :D 

Asun yksin metsämökissä. Hiirikissa ja pari paimenkoiraa seurana. Kanoja. Lähin naapuri tietä pikin on 5km:n päässä, mutta metsän läpi oikaisemalla matka on huomattavasti lyhyempi. Täällä mulla on kaikki mitä tarvitsen, ennen kaikkea rauha ja hiljaisuus. Käyn osa-aikatöissä etten ihan kokonaan mökkihöperöidy. En ole koskaan ajatellut, että täällä voisi olla mitään pelättävää. Nikkaroin itse pikkujutut, mutta jos on jotain sellaista mihin tarvitaan lisäkäsiä, pojat tulee auttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen usein kesäisin äitini lapsuudenkodissa metsän reunalla ja rehellisesti sanottuna en uskaltaisi asua täällä pimeänä aikana yksin. Ei täällä siis mitään pelättävää ole, mutta en vaan uskaltaisi. Ja olen aikuinenen mies. Ehkä olen tavallista herkempi, kyllähän äitinikin täällä viettää pitkiä aikoja yksin. Omakotitaloalueella varmasti uskaltaisin asua, jossa ei tarvitsisi lähteä yöllä ulos vessaan.

Yksi noin asunut mummo sanoi siellä olevan turvallisempaa kuin taajamassa.