Koiranomistajat! Suositteletteko koiran hankkimista?

-tutustuu tosi paljon uusiin ihmisiin etenkin pennun kanssa, mutta myöhemminkin

-saa paljon liikuntaa 

-koira on mukavaa seuraa kotonakin

Eli meillä on ainakin kannattanut ja mitään varsinaisesti huonoa sanottavaa ei ole. Koira on tosi sitova. Se pitää viedä kolme kertaa päivässä ulos ja pentuna paljon useamminkin. Jonkinlainen turvaverkko siis on tarpeen. 

Koira tarvitsee myös hyvän kasvatuksen. Kultainen noutaja on sinänsä melko helppo rotu, vaikka onkin iso. Mutta kyllä senkin saa pilalle osaamattomilla otteilla. 

Rahaa pitää olla sen verran, että koiran voi tarvittaessa viedä lääkäriin. Eläinlääkärilaskut voivat todella yllättää ja mitään kelakorvauksia ei sitten ole :D

Emme.

Minäkin kuulen mielelläni. Meille on tulossa muutaman viikon päästä koiranpentu. Olen kyllä haaveillut koirasta koko elämäni, mutta vasta nyt nelikymppisenä koen, että siihen on hyvät edellytykset. Kaupungin keskusta on vaihtunut maaseutuun, en enää tee pitkiä työmatkoja enkä haaveile kuukausien reppureissusta tai spontaaneista jatkoista/matkoista yms. Kaikki se on jo koettu useampaan kertaan. Pystyn tekemään etätöitä muutaman päivän viikossa ja tuttu hoitopaikka on lähellä ja siellä innokkaat hoitajat tarvittaessa. Aion käydä mm. pentukurssilla ja tarvittaessa muissakin käytöskouluissa. Miehellä on ollut aiemmin koiria kyllä. Itse olen säännöllisesti hoitanut sukulaiseni koiria viimeiset kolkyt vuotta. Varmasti tulee yllätyksiä, mutta myös paljon iloa ja rakkautta <3 Tuntuu, että ollaan miehen kanssa hyvin sitoutuneita koiraan ja sen tuomaan elämänmuutokseen.

Jos voisin nyt päättää, en ottaisi toista koiraa. Yhden kanssa kaikki on paljon helpompaa, toinen kun lyödään yhtälöön mukaan dynaamiikka muuttuu hurjasti ja työ on vähintään kolmin, ellei jopa nelin kertaista. Onhan noista seuraa toisilleen ja niiden keskenäisiä touhuja on aivan äärettömän mukava seurata. Kumpikin on yksin lenkkeillessä aivan huippuja, mutta minä ja molemmat yhdessä ei treenistä, koulutuksesta ja useista eri kouluttajista huolimatta toimita. Edelliset kaksi koiraa menivät todella hyvin laumana, nämä kaksi eivät. Vaan ei auta, kuin jatkaa harjoituksia, kummastakaan kun en ole luopumassa.

Vierailija kirjoitti:

Jos voisin nyt päättää, en ottaisi toista koiraa. Yhden kanssa kaikki on paljon helpompaa, toinen kun lyödään yhtälöön mukaan dynaamiikka muuttuu hurjasti ja työ on vähintään kolmin, ellei jopa nelin kertaista. Onhan noista seuraa toisilleen ja niiden keskenäisiä touhuja on aivan äärettömän mukava seurata. Kumpikin on yksin lenkkeillessä aivan huippuja, mutta minä ja molemmat yhdessä ei treenistä, koulutuksesta ja useista eri kouluttajista huolimatta toimita. Edelliset kaksi koiraa menivät todella hyvin laumana, nämä kaksi eivät. Vaan ei auta, kuin jatkaa harjoituksia, kummastakaan kun en ole luopumassa.

mutta siis muuten, mielestäni koiran kanssa eläminen on kaiken sen vaivan arvoista. Ihan parhaita retkeily ja touhuilu kavereita.

Koirat ovat rasittavia.

Just päätin, että kun nykyisestä koirasta aika jättää, en ota enää uutta. Koira, meillä kultsi nimenomaan, on ollut loistava kaveri minulle ja lapsille, mutta lapset ovat hiljalleen muuttamassa omilleen, enkä yksin jaksa vastuuta koirasta. Miestä ei ole koira koskaan juurikaan kiinnostanut. Nyt kun lapset lähtevät pesästä, haluan aikaa ihan omille jutuilleni ilman huolta karvakaverista. Aikansa kutakin.

Kiitos vastauksista! Entä sanoisitteko, että koiran koulutus kiltiksi ja tottelevakseksi on helppoa? Vaaditaanko super jämäkkää luonnetta ja asennetta omistajalta? (itse olen enemmän leppoisaa tyyppiä :D )

-ap

Vierailija kirjoitti:

-tutustuu tosi paljon uusiin ihmisiin etenkin pennun kanssa, mutta myöhemminkin

-saa paljon liikuntaa 

-koira on mukavaa seuraa kotonakin

Eli meillä on ainakin kannattanut ja mitään varsinaisesti huonoa sanottavaa ei ole. Koira on tosi sitova. Se pitää viedä kolme kertaa päivässä ulos ja pentuna paljon useamminkin. Jonkinlainen turvaverkko siis on tarpeen. 

Koira tarvitsee myös hyvän kasvatuksen. Kultainen noutaja on sinänsä melko helppo rotu, vaikka onkin iso. Mutta kyllä senkin saa pilalle osaamattomilla otteilla. 

Rahaa pitää olla sen verran, että koiran voi tarvittaessa viedä lääkäriin. Eläinlääkärilaskut voivat todella yllättää ja mitään kelakorvauksia ei sitten ole :D

Tuosta rahahommasta, olen ymmärtänyt että koirille kuitenkin on olemassa vakuutuksia? Että samalla tavoin kun esim kaskossa on se omavastuu jne.. eli ei kai omaa maksettavaa silmoin jää niin paljoa, pitääkö paikkaansa? :)

-ap

Jos tykkää ulkoilla. Itsellä keskikokoinen koira ja päivittäin tulee käveltyä viitisen kilometriä koiran kanssa. Toisinaan enemmän. Pentuvaihe on kyllä rasittava. Tämän koiran jälkeen otan ehkä mielummin aikuisia kodin etsijöitä. Pennulla tietenkään ei aluksi ole mitään ihmisen aiheuttamia käyttäytymishäiriöitä ja ehkä pentuun kiintyy varmemmin, kun näkee sen kehityksen. Silti, itselle ei enää pentua.

En.

Kyllä koiran omistamista voisi verrata lapsen hankkimiseen. Lapsi oppii jossain vaiheessa itsenäiseksi (syö, pukee, kulkee, pissii, jne) itsenäisesti, mutta koiralle omistaja joutuu osallistumaan kaikkeen koiran toimintoihin koko sen koiran elämän ajan.

Koirasta on iloa, mutta myös vastuuta ja työtä ihan jumalattomasti. Koiran turkin, kynsien ja korvien hoitoon menee joka viikko 30min. - jokunen tunti. Ja jos jätät hoitamatta, niistä voi aiheutua oikeasti koiralle ongelmia.

Minulla ollut lapsesta asti koira, ja jotenkin en ole osannut edes ajatella elämää ilman koiraa. Nyt kun meillä on kaksi pientä lasta, toivon suoraan sanottuna että koiramme aika jättäisi mahdollisimman pian. (Meillä siis vanha koira). Enää emme ota ylimääräistä riesaa itsellemme. Alamme matkustella ja nauttimaan elämästä.

Älä ainakaan käyttölinjaista ota ellet sitten lähde metsälle sen kanssa. Näyttelylinjaisetkin kyllä ovat aktiivisia.

Onhan koira sitova, mutta ainakin itse olen niin tottunut sen tuomiin rajoitteisiin ettei ne tunnu rajoitteilta. Itsellä on vakihoitopaikka mihin saan koiran tarvittaessa hoitoon helposti, ja se kyllä helpottaa elämää tosi paljon. Kyseessä on siis äitini joten asiat on helppo sopia lyhyelläkin varoitusajalla.

Pentuaika voi olla rankka, ainakin itse koin sen raskaana. Paljon asioita täytyy opettaa ja koira keksi helposti kaikkea hauskaa (=tuhosi asioita). Nyt kun koira on vanhempi niin yhteiselo on tosi letkeää.

Koiran kanssa tulee automaattisesti ulkoiltua ja itse ainakin saan paljon iloa siitä kun tehdään jotain kivaa yhdessä ja koira on tyytyväinen.

Isoihin eläinlääkärilaskuihin kannattaa varautua.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista! Entä sanoisitteko, että koiran koulutus kiltiksi ja tottelevakseksi on helppoa? Vaaditaanko super jämäkkää luonnetta ja asennetta omistajalta? (itse olen enemmän leppoisaa tyyppiä :D )

-ap

Itse en mikään supersuorittaja ole mutta aika paljon olen kuitenkin joutunut näkemään vaivaa kouluttamisen eteen. On kannattanut koska esim lenkit on mukavempia kun koira kävelee nätisti ja ei reagoi kaikkeen liikkuvaan.

En halua olla ilkeä mutta usein ne "lepsujen" omistajien koirat on juuri niitä jotka haukkuu ja kiskoo eikä tottele mitään. Että kyllä jonkin laista selkärankaa suosittelen.. mutta ei mikään mahdoton tehtävä saada hyvin käyttäytyvää koiraa kun kerta itsekin siihen pystyin.

Suosittelen, jos otat omaan elämäntilanteesi sopivan rodun. Aktiiviselle sopii järjestään energisempi rotu kun taas semi-aktiiviselle käy joku ihan tavan seurakoira jonka kanssa voi välillä puuhastella jotain mukavaa. Mitä kuluihin tulee niin koita katsoa sellainen perusterve koirarotu, esim. lapinkoira ja spitzit ovat olleet järjestään hyvinkin terveitä. Mun yhdellä tuttavalla on tälläkin hetkellä 14-vuotias tiibetinspanieli joka on niin ikään terve vaikka onkin jo vanha.

Älä hanki. Ota mieluummin hoitokoiria tutuilta aina silloin tällöin tai ilmoittaudu vaikka vapaa-ehtoiseksi hoitoavuksi tuntemattomille, näistä saat jo kaipaamaasi koiraseuraa elämääsi. Ainakin ennen oman hankkimista yritä järjestää itsellesi hoitokoira, mielellään jokin vähän haastavampi tapaus, kuin täydellisenä syntynyt ihanan lupsakka turre, jollaisen itse otin "kokeiluun" tutulta.

Minulla on koira, joka on minulle tärkeä ja rakas. Olen siitä saanut koulutettua suunnilleen yhteiskuntakelpoisen, mutta helppoa se ei todellakaan ole ollut. Kohdalle sattui yliaktiivinen ja -reaktiivinen koira, jonka kanssa jaksaminen oli yhdessä vaiheessa jo todella kovilla. Edelleenkään ei ole mitään auvoista ihanaa rapsutteluelämää, mutta pärjätään.

Muista, että arkesi ja elämäsi alkaa kulkea täysin lemmikkisi ehdoilla. Kun jätetään kasvattaja pois laskuista ja ajatellaan vain sinun ja mahdollisen lemmikkisi suhdetta, sinä päätät yksipuolisesti lemmikin muutosta juuri sinun luoksesi, eläin on syyntakeeton kaikkeen mitä mahdollisesti on edessä. Tarjoamasi kodin on tarjottava paras mahdollinen elämä elävälle ja tuntevalle olennolle. Huolta ja murhetta piisaa ja kaikesta tulee monimutkaisempaa. Elämä on paljon helpompaa ja vapaampaa ilman koiraa, ja vaikka kuvittelet kaiken tämän jo tietäväsi ja siihen valmistautuneesi, se ei ole niin. Näiden asioiden todellisuus valkenee todella vasta sitten, kun koira on jo kaverinasi.

Meillä on aina ollut koira, jo lapsuudenkodissa. Opiskeluaikana olin ilman koiraa mutta heti kun muutettiin miehen kanssa yhteen, hommattiin pentu ja sille parin vuoden päästä kaveri. Koirat oli todella rakkaita, kuin omia lapsia, harrastettiin ja touhuttiin paljon. Sitten tuli oikeat lapset ja elämä muuttui kyllä vaativammaksi. Kahden lapsen ja kahden koiran sekä paljon matkatyötä tekevän puolison yhteensovitus, valvominen, korvakierteet, jatkuva kurahousu-rapatassuralli, hiekat ja karvat, jatkuva siivous, ainainen huono omatunto, kun koirille ei ollutkaan enää samalla tavalla aikaa... ei koirien elämä ainakaan ollut yhtä hyvää kuin ennen lapsia, ihan rehellisesti myönnän. Sitten kun vanhat koirat alkoi sairastella ja niistä jouduttiin luopumaan, se oli oikeastaan helpotus. Päätin, että nyt ei tule enää koiraa tähän taloon. Päätös kesti noin viisi vuotta. Kun lapset oli isompia koululaisia ja alkoivat kitistä lemmikkiä, olin ensin pitkään vastaan. Mutta sitten päässä taas vinksahti ja nyt tuossa vieressä tuhisee parivuotias koira, josta on tullut tosi iso osa perheen elämää. Vaivaahan siitä on, ja rahanmenoa, ja murhetta ja huolta. Ei ole helpoin yksilö ja koulutuksen kanssa on taisteltu ja taistellaan

edelleen. Mutta eipä sitä poiskaan nyt enää antaisi. Ja ehkä toinen tulee vielä kaveriksikin. Lapset lähtee muutaman vuoden päästä kotoa ja itse haluaisin sitten muuttaa kokonaan maalle, jossa iso piha koirille ja ehkä muillekin eläimille.