Miksi "pitkittyneestä nuoruudesta" puhutaan negatiiviseen sävyyn, vaikka kaikki haluaisivat olla nuoria?
Nuoruushan on ihanaa aikaa. Mahtavaa, jos elämästä nauttimiseen voi käyttää useampia vuosia! Harmittaako mollaajia ne omat valinnat ja niistä seuranneet ongelmat ja elämän kurjuus? Usein tämä valinta on lapset, joissain tapauksissa ehkä jokin vakiintunut ura ja ylimitoitettu asuntolaina.
Minä ainakin aion nauttia nuoruudesta just niin kauan kuin virtaa riittää! Ikää nyt 28v, asun vuokralla, olen välillä töissä ja välillä en, reissailen, harrastelen, nautiskelen... Vakituinen parisuhde on ihanan miehen kanssa, että mitään sinkkuelämää en vietä, mutta oli sekin ihan hauskaa aikanaan.
Kommentit (13)
Tunnen paljon romaneja, ja se on antanut ihan uutta perspektiiviä elämään. Siinä kulttuurissa ikää todella arvostetaan. Kaikki eivät todellakaan halua olla nuoria, vaikka siinäkin on omat hyvät puolensa.
Minä en ainakaan haluasi olla enää nuori. Niin paljon epävarmuutta ym. Mielestäni monet apn luettelemista asioista eivät varsinaisesti liity vain nuoruuteen.
Myös muun ikäisiksi itsensä tuntevat voivat tehdä kaikkea apn luettelemaa olematta nuori. Harrastelu, elämästä nauttiminen, vuokralla asuminen, lapsettomuus en ymmärrä miksi nämä liittyisivät vain nuoruuteen.
Ennemminkin yhdistäisin nuo helpon elämän etsimiseen ja nautiskeluun sekä vastuun välttelyyn.
Nuori sinä vielä oletkin. Haukkuminen taas on elämäänsä kyllästyneiden ja oman uskonsa itseensä menettäneiden kateellisten ja katkerien ihmisten kauraa. Ja toisaalta myös niiden, joilla on monta palloa jalassa; perheet ja muut. Älä anna sellaisten lannistaa.
Sekoitat nyt nuoruuden ja nuorekkuuden. Nuorekkuus on se, mitä tavoitellaan ja liittyy lähinnä ulkonäköön, terveyteen ja jaksamiseen. Nuoruus taas on ajanjakso elämässä, jolloin olit nuori ja ajattelit tietyllä tavalla ja sinulla oli tietynlaiset kokemukset. Se, että nämä ajatukset ja kokemukset eivät ajan ja iän myötä muutu, on yleensä negatiivinen asia, koska oletetaan, että henkilö oppii ja kehittyy ihmisenä. Se ei liity kuitenkaan nuorekkuuteen, joka ei poissulje kokemusta.
En halua olla nuori enkä nuorekas, olen 43 v. Mutta elän kuten ap, mutta töissä käyn koko ajan ja vietän sinkkuelämää. Ehkä yksi merkki siitä, että ei ole nuori enää, että ei jaksa kiinnostaa yhtään mitä mieltä joku on minun elämänvalinnoistani. Eikä ihmetytä muidenkaan valinnat enää.
Ap lienee nyt ymmärtäneen väärin. Pitkittynyt nuoruus on ainakin minun käsitykseni mukaan enemmänkin sellaista epäkypsyyttä ja sitoutumattomuutta. Minua vähän ärsyttää koko nuoruus käsitteenä; ihmiset ovat saman ikäisinäkin usein niin eri elämänvaiheissa ja -tilanteissa.
N23
Ikä on sairaus. Kasvaminen/kypsyminen ei ole lääke siihen.
Vierailija kirjoitti:
Ap lienee nyt ymmärtäneen väärin. Pitkittynyt nuoruus on ainakin minun käsitykseni mukaan enemmänkin sellaista epäkypsyyttä ja sitoutumattomuutta. Minua vähän ärsyttää koko nuoruus käsitteenä; ihmiset ovat saman ikäisinäkin usein niin eri elämänvaiheissa ja -tilanteissa.
N23
Mutta mihin siis pitäisi oikeastaan sitoutua, ettei eläisi "pitkittynyttä nuoruutta"? Ja miksi?
Sen minä ymmärrän, ettei mitään ihan teinitason perseilyä tarvitsisi harrastaa edes silloin teininä, mutta teiniltä se on vielä kuitenkin ihan ymmärrettävää. Mutta sitä en taas ymmärrä, että miksi aikuisiälläkään pitäisi jotenkin määräänsä enempää haalia vastuuta ja sitoutua välttämättä yhtään mihinkään vain ollakseen nyt sitten jotenkin "kypsä". Jos nyt kuitenkin selviää yhteiskunnassa pahemmin muita satuttamatta, niin mitä lisäarvoa millään sitoutumisella on verrattuna vaikkapa siihen, ettei asetu aloilleen ja muuttaa muutaman vuoden välein ja vaihtaa työtä ja maatakin ja miksei suhdettakin välillä?
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap lienee nyt ymmärtäneen väärin. Pitkittynyt nuoruus on ainakin minun käsitykseni mukaan enemmänkin sellaista epäkypsyyttä ja sitoutumattomuutta. Minua vähän ärsyttää koko nuoruus käsitteenä; ihmiset ovat saman ikäisinäkin usein niin eri elämänvaiheissa ja -tilanteissa.
N23
Mutta mihin siis pitäisi oikeastaan sitoutua, ettei eläisi "pitkittynyttä nuoruutta"? Ja miksi?
Sen minä ymmärrän, ettei mitään ihan teinitason perseilyä tarvitsisi harrastaa edes silloin teininä, mutta teiniltä se on vielä kuitenkin ihan ymmärrettävää. Mutta sitä en taas ymmärrä, että miksi aikuisiälläkään pitäisi jotenkin määräänsä enempää haalia vastuuta ja sitoutua välttämättä yhtään mihinkään vain ollakseen nyt sitten jotenkin "kypsä". Jos nyt kuitenkin selviää yhteiskunnassa pahemmin muita satuttamatta, niin mitä lisäarvoa millään sitoutumisella on verrattuna vaikkapa siihen, ettei asetu aloilleen ja muuttaa muutaman vuoden välein ja vaihtaa työtä ja maatakin ja miksei suhdettakin välillä?
-Ap
Ei kait sillä mitään lisäarvoa ole, jos ei koe kyseisiä asioita arvokkaiksi. Olemme erilaisia. Voi olla, että sellainen vaan ehkä voi vaikuttaa joistakin nimenomaan vähän epäkypsältä, jos näyttää että varta vasten välttelee sitoutumista mihinkään - esim. parisuhteeseen, työhön tai asuinpaikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap lienee nyt ymmärtäneen väärin. Pitkittynyt nuoruus on ainakin minun käsitykseni mukaan enemmänkin sellaista epäkypsyyttä ja sitoutumattomuutta. Minua vähän ärsyttää koko nuoruus käsitteenä; ihmiset ovat saman ikäisinäkin usein niin eri elämänvaiheissa ja -tilanteissa.
N23
Mutta mihin siis pitäisi oikeastaan sitoutua, ettei eläisi "pitkittynyttä nuoruutta"? Ja miksi?
Sen minä ymmärrän, ettei mitään ihan teinitason perseilyä tarvitsisi harrastaa edes silloin teininä, mutta teiniltä se on vielä kuitenkin ihan ymmärrettävää. Mutta sitä en taas ymmärrä, että miksi aikuisiälläkään pitäisi jotenkin määräänsä enempää haalia vastuuta ja sitoutua välttämättä yhtään mihinkään vain ollakseen nyt sitten jotenkin "kypsä". Jos nyt kuitenkin selviää yhteiskunnassa pahemmin muita satuttamatta, niin mitä lisäarvoa millään sitoutumisella on verrattuna vaikkapa siihen, ettei asetu aloilleen ja muuttaa muutaman vuoden välein ja vaihtaa työtä ja maatakin ja miksei suhdettakin välillä?
-Ap
Ei kait sillä mitään lisäarvoa ole, jos ei koe kyseisiä asioita arvokkaiksi. Olemme erilaisia. Voi olla, että sellainen vaan ehkä voi vaikuttaa joistakin nimenomaan vähän epäkypsältä, jos näyttää että varta vasten välttelee sitoutumista mihinkään - esim. parisuhteeseen, työhön tai asuinpaikkaan.
Niin, taitaa tosiaan olla, että sitoutuminen mielletään kypsäksi käytökseksi tottumuksellisista syistä, tässä yhteiskunnassa edelleen kun ihanne taitaa olla se "omistusasunto, vakituinen työpaikka, avioliitto ja pari lasta", jotka ovat samalla kai niitä täydellisen aikuisuuden merkkejä. Kuitenkaan mikään muu tässä maailmassa ei ole varmaa kuin muutos, joten itse tosiaan välttelen ihan tietoisesti liiallista sitoutumista etenkin työelämään ja asuntoon! Minulle tärkeintä elämässä lienee vapaus, jota pyrin toteuttamaan itselleni sopivalla tavalla.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap lienee nyt ymmärtäneen väärin. Pitkittynyt nuoruus on ainakin minun käsitykseni mukaan enemmänkin sellaista epäkypsyyttä ja sitoutumattomuutta. Minua vähän ärsyttää koko nuoruus käsitteenä; ihmiset ovat saman ikäisinäkin usein niin eri elämänvaiheissa ja -tilanteissa.
N23
Mutta mihin siis pitäisi oikeastaan sitoutua, ettei eläisi "pitkittynyttä nuoruutta"? Ja miksi?
Sen minä ymmärrän, ettei mitään ihan teinitason perseilyä tarvitsisi harrastaa edes silloin teininä, mutta teiniltä se on vielä kuitenkin ihan ymmärrettävää. Mutta sitä en taas ymmärrä, että miksi aikuisiälläkään pitäisi jotenkin määräänsä enempää haalia vastuuta ja sitoutua välttämättä yhtään mihinkään vain ollakseen nyt sitten jotenkin "kypsä". Jos nyt kuitenkin selviää yhteiskunnassa pahemmin muita satuttamatta, niin mitä lisäarvoa millään sitoutumisella on verrattuna vaikkapa siihen, ettei asetu aloilleen ja muuttaa muutaman vuoden välein ja vaihtaa työtä ja maatakin ja miksei suhdettakin välillä?
-Ap
Ei kait sillä mitään lisäarvoa ole, jos ei koe kyseisiä asioita arvokkaiksi. Olemme erilaisia. Voi olla, että sellainen vaan ehkä voi vaikuttaa joistakin nimenomaan vähän epäkypsältä, jos näyttää että varta vasten välttelee sitoutumista mihinkään - esim. parisuhteeseen, työhön tai asuinpaikkaan.
Niin, taitaa tosiaan olla, että sitoutuminen mielletään kypsäksi käytökseksi tottumuksellisista syistä, tässä yhteiskunnassa edelleen kun ihanne taitaa olla se "omistusasunto, vakituinen työpaikka, avioliitto ja pari lasta", jotka ovat samalla kai niitä täydellisen aikuisuuden merkkejä. Kuitenkaan mikään muu tässä maailmassa ei ole varmaa kuin muutos, joten itse tosiaan välttelen ihan tietoisesti liiallista sitoutumista etenkin työelämään ja asuntoon! Minulle tärkeintä elämässä lienee vapaus, jota pyrin toteuttamaan itselleni sopivalla tavalla.
-Ap
Ehkä moni ajattelee, että nimenomaan koska elämässä on niin paljon vain jatkuvaa muutosta/epävarmuutta/epävakautta, niin haluttaisiin niitä joitain suhteellisen vakaita asioita. :) En ainakaan itse koe vakautta ja sitoutumista vapauden vastakohtana, kuten kenties sinä, koska koen että ne ovat omia valintojani. Mutta meitä on tosiaan moneksi.
Nauti ihmeessä! Minä ainakaan en haikaile nuoruutta, enkä missän nimessä haluaisi elää sit uudelleen.
Se on koettu ja monet muutkin rikkaat vaiheet sen jälkeen.
Sanoisin, että nyt elän ehkä tasapainoisinta vaihettani. On perspektiiviä ja ehkä viisauttakin toivon mukaan kertynyt. Näet sitten aikanaan jos Luoja vuosia suo.
Nyt aikaa toteuttaa kutsumustani, pitää näyttelyitä ja jotain sanottavaakin kertynyt :)
Elämä on seikkailu!