Eikö saa olla pettynyt elämäänsä?

Saa olla pettynyt, mutta ei se siitä parempaa tee valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Saa olla pettynyt, mutta ei se siitä parempaa tee valitettavasti.

Ei teekään. Mietin jos taas menisin ammatinvalintapsykologille? Olen kyllä varmaan 10 eri ammatinvalintapsykologilla käynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa olla pettynyt, mutta ei se siitä parempaa tee valitettavasti.

Ei teekään. Mietin jos taas menisin ammatinvalintapsykologille? Olen kyllä varmaan 10 eri ammatinvalintapsykologilla käynyt.

Ei ne mitään auta. Kukaan muu ei voi sun elämääs parantaa, paskaa se on silti lopulta vaikka kuinka katselisit sitä "valoisalta puolelta" ja "positiivisen kautta".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa olla pettynyt, mutta ei se siitä parempaa tee valitettavasti.

Ei teekään. Mietin jos taas menisin ammatinvalintapsykologille? Olen kyllä varmaan 10 eri ammatinvalintapsykologilla käynyt.

Ei ne mitään auta. Kukaan muu ei voi sun elämääs parantaa, paskaa se on silti lopulta vaikka kuinka katselisit sitä "valoisalta puolelta" ja "positiivisen kautta".

Mä vaan ajattelin jos saisi jotain vaihtelua elämään.

Saa olla. Mutta ei kroonisesti.

Elämä ei ole kaikkivaltias ajatteleva ja toteuttava henkiolento, se vaan on. Se ei alussa lupaa meille mitään. Siltä ei kannata suuria odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa olla pettynyt, mutta ei se siitä parempaa tee valitettavasti.

Ei teekään. Mietin jos taas menisin ammatinvalintapsykologille? Olen kyllä varmaan 10 eri ammatinvalintapsykologilla käynyt.

Ei ne mitään auta. Kukaan muu ei voi sun elämääs parantaa, paskaa se on silti lopulta vaikka kuinka katselisit sitä "valoisalta puolelta" ja "positiivisen kautta".

Mä vaan ajattelin jos saisi jotain vaihtelua elämään.

No voithan sä kokeilla jos se auttais. Tai ehkä pystyt muutokseen ilman mitään psykologejakaan. Kyllähän muutos aina hetkeksi piristää..

Saa olla, mutta kaikkein hedelmällisintä olisi, jos pystyy saamaan syyn selville, miksi elämästä ei tullut sellaista kuin toivoisi.

Sen jälkeen asialle voi tehdä jotain. Jos ei voi konkreettisesti tehdä, niin voi ainakin valita asenteensa siihen uudelleen.

Mua ärsyttää ihmiset, jotka kuvittelevat, että asenteen voi muuttaa ihminen ihan itsekseen. Ei aina voi, eikä se tarkoita sitä, että kyseisellä ihmisellä olisi asennevamma tai asenneongelma.

Esim. kehottaisin näitä asenteen omasta valinnasta paasaavia miettimään hetken, että millaisen asenteen HE valitsisivat, jos heidän oma vanhempansa opettaisi, että heillä on oltava VANHEMMAN LUPA kaikkiin omiin tunteisiinsa ja muuhun vastaavaan? Ja siis tämä opetus alkaisi ennen kuin he itse voisivat ymmärtää, että näin ei ole. Että vanhempi on väärässä ja lapsi oikeassa, jos puolustaa omia tunteitaan.

Tuossa voidaan haitata lapsen asennetta omaan elämäänsä todella vakavasti eikä lapsi ole vastuussa siitä, että asenne ei paranna.

Tuollaisessa tilanteessa se on ULKOPUOLISTEN vastuulla auttaa lapsi eroon tällaisesta vanhemmasta.

Ruikuttajilla on paska elämä ihan ruikutuksen vuoksi. Älä valita vaan tee jotain.

Vierailija kirjoitti:

Saa olla. Mutta ei kroonisesti.

Elämä ei ole kaikkivaltias ajatteleva ja toteuttava henkiolento, se vaan on. Se ei alussa lupaa meille mitään. Siltä ei kannata suuria odottaa.

Onpa tyhmä vastaus. Minkälainen lupa tarvitaan pettymiseen? Keneltä se kysytään? Pettymiseen ei tarvita mitään lupaa, se on kokemus. Jokainen saa kokea sitä mitä kokee. Se on eri asia, osaatko sä auttaa heitä kokemaan jotain positiivisempaa. Eli et osaa. Kannattaa siis keskittyä omaan elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Saa olla, mutta kaikkein hedelmällisintä olisi, jos pystyy saamaan syyn selville, miksi elämästä ei tullut sellaista kuin toivoisi.

Sen jälkeen asialle voi tehdä jotain. Jos ei voi konkreettisesti tehdä, niin voi ainakin valita asenteensa siihen uudelleen.

Mua ärsyttää ihmiset, jotka kuvittelevat, että asenteen voi muuttaa ihminen ihan itsekseen. Ei aina voi, eikä se tarkoita sitä, että kyseisellä ihmisellä olisi asennevamma tai asenneongelma.

Esim. kehottaisin näitä asenteen omasta valinnasta paasaavia miettimään hetken, että millaisen asenteen HE valitsisivat, jos heidän oma vanhempansa opettaisi, että heillä on oltava VANHEMMAN LUPA kaikkiin omiin tunteisiinsa ja muuhun vastaavaan? Ja siis tämä opetus alkaisi ennen kuin he itse voisivat ymmärtää, että näin ei ole. Että vanhempi on väärässä ja lapsi oikeassa, jos puolustaa omia tunteitaan.

Tuossa voidaan haitata lapsen asennetta omaan elämäänsä todella vakavasti eikä lapsi ole vastuussa siitä, että asenne ei paranna.

Tuollaisessa tilanteessa se on ULKOPUOLISTEN vastuulla auttaa lapsi eroon tällaisesta vanhemmasta.

Entä kun Lapsi on kohta 50?

Vierailija kirjoitti:

Ruikuttajilla on paska elämä ihan ruikutuksen vuoksi. Älä valita vaan tee jotain.

Ei ole, vaan ruikutuksen syiden takia. Se, ettet sä edes keksi, mitä ne voisivat olla ei tarkoita sitä, ettei niillä olisi merkitystä itsellesikin, jos sattuisivat vain kohdallesi.

Ei tunteet ole koskaan väärin, joten saa olla pettynyt. 

Mutta itse ainakin pyrin siihen, etten jää kieriskelemään sellaisiin tunteisiin, jotka koen hyvinvointiani haittaavina ja negatiivisina, vaan yritän aktiivisesti tehdä tilanteille jotka tunteita aiheuttaa jotakin. Joskus voi toki olla asia jolle ei voi mitään, kuten itselläni krooninen kipusairaus, mutta sitten täytyy muuttaa omaa asennetta ja mahdollisuuksien mukaan silti elää niin täysillä kuin voi, keskittyä muihin asioihin kuin siitä ongelmasta valittamiseen joka pilaa vain omankin mielialan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa olla, mutta kaikkein hedelmällisintä olisi, jos pystyy saamaan syyn selville, miksi elämästä ei tullut sellaista kuin toivoisi.

Sen jälkeen asialle voi tehdä jotain. Jos ei voi konkreettisesti tehdä, niin voi ainakin valita asenteensa siihen uudelleen.

Mua ärsyttää ihmiset, jotka kuvittelevat, että asenteen voi muuttaa ihminen ihan itsekseen. Ei aina voi, eikä se tarkoita sitä, että kyseisellä ihmisellä olisi asennevamma tai asenneongelma.

Esim. kehottaisin näitä asenteen omasta valinnasta paasaavia miettimään hetken, että millaisen asenteen HE valitsisivat, jos heidän oma vanhempansa opettaisi, että heillä on oltava VANHEMMAN LUPA kaikkiin omiin tunteisiinsa ja muuhun vastaavaan? Ja siis tämä opetus alkaisi ennen kuin he itse voisivat ymmärtää, että näin ei ole. Että vanhempi on väärässä ja lapsi oikeassa, jos puolustaa omia tunteitaan.

Tuossa voidaan haitata lapsen asennetta omaan elämäänsä todella vakavasti eikä lapsi ole vastuussa siitä, että asenne ei paranna.

Tuollaisessa tilanteessa se on ULKOPUOLISTEN vastuulla auttaa lapsi eroon tällaisesta vanhemmasta.

Entä kun Lapsi on kohta 50?

Sillä ei ole merkitystä, sillä jos ihmiselle on opetettu, että joku muu määrittelee luvan hänen tunteilleen se ei poistu kuin toisten korjaamalla asia. Ei mikään ikä itsestään kulta pieni nollaa kokemuksiamme tai saamaamme oppia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruikuttajilla on paska elämä ihan ruikutuksen vuoksi. Älä valita vaan tee jotain.

Ei ole, vaan ruikutuksen syiden takia. Se, ettet sä edes keksi, mitä ne voisivat olla ei tarkoita sitä, ettei niillä olisi merkitystä itsellesikin, jos sattuisivat vain kohdallesi.

Väitätkö ihan tosissasi, että asenne ei vaikuta mitään, vaan jos sama vastoinkäyminen osuu eri ihmisiin, se vaikuttaa ihan samalla tavalla kaikkiin? Koska näinhän olisi, jos pelkästään ulkoinen asia aiheuttaisi ruikutuksen ja pahan olon. Mutta itse ainakin tunnen ihmisiä, joilla päältä katsoen pienetkin vastoinkäymiset aiheuttaa ruikutus- ja ahdistuskierteen, aj toisaalta sellaisia joilla on tosi rankkoja vaikeuksia ja itsekin ihmettelen että miten silti jaksavat olla positiivisia ja aktiivisia. Itse koen että olen jotain puolivälistä, eli on ruikutustaipumusta mutta ei äärimmäisesti, ja aina yritän oppia uusia suhtautumistapoja niiltä, jotka jaksaa kohdata vaikeudetkin masentumatta ja ilman itsesääliä.

Vierailija kirjoitti:

Ei tunteet ole koskaan väärin, joten saa olla pettynyt. 

Mutta itse ainakin pyrin siihen, etten jää kieriskelemään sellaisiin tunteisiin, jotka koen hyvinvointiani haittaavina ja negatiivisina, vaan yritän aktiivisesti tehdä tilanteille jotka tunteita aiheuttaa jotakin. Joskus voi toki olla asia jolle ei voi mitään, kuten itselläni krooninen kipusairaus, mutta sitten täytyy muuttaa omaa asennetta ja mahdollisuuksien mukaan silti elää niin täysillä kuin voi, keskittyä muihin asioihin kuin siitä ongelmasta valittamiseen joka pilaa vain omankin mielialan.

Tämä on onnellisuuden salaisuus

Vierailija kirjoitti:

Ei tunteet ole koskaan väärin, joten saa olla pettynyt. 

Mutta itse ainakin pyrin siihen, etten jää kieriskelemään sellaisiin tunteisiin, jotka koen hyvinvointiani haittaavina ja negatiivisina, vaan yritän aktiivisesti tehdä tilanteille jotka tunteita aiheuttaa jotakin. Joskus voi toki olla asia jolle ei voi mitään, kuten itselläni krooninen kipusairaus, mutta sitten täytyy muuttaa omaa asennetta ja mahdollisuuksien mukaan silti elää niin täysillä kuin voi, keskittyä muihin asioihin kuin siitä ongelmasta valittamiseen joka pilaa vain omankin mielialan.

Sinä et osaa ottaa huomioon lapsuuden vaikutusta ihmisen kokemuksiin. Lapsi ei voi poistua tilanteista, joissa hänelle aikaan saadaan vaurioita onnellisuuteen, joten sinun metodissasi oletus on, että ihminen on saanut kasvaa suht onnellisen aikuisen tuottavassa perheessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa olla, mutta kaikkein hedelmällisintä olisi, jos pystyy saamaan syyn selville, miksi elämästä ei tullut sellaista kuin toivoisi.

Sen jälkeen asialle voi tehdä jotain. Jos ei voi konkreettisesti tehdä, niin voi ainakin valita asenteensa siihen uudelleen.

Mua ärsyttää ihmiset, jotka kuvittelevat, että asenteen voi muuttaa ihminen ihan itsekseen. Ei aina voi, eikä se tarkoita sitä, että kyseisellä ihmisellä olisi asennevamma tai asenneongelma.

Esim. kehottaisin näitä asenteen omasta valinnasta paasaavia miettimään hetken, että millaisen asenteen HE valitsisivat, jos heidän oma vanhempansa opettaisi, että heillä on oltava VANHEMMAN LUPA kaikkiin omiin tunteisiinsa ja muuhun vastaavaan? Ja siis tämä opetus alkaisi ennen kuin he itse voisivat ymmärtää, että näin ei ole. Että vanhempi on väärässä ja lapsi oikeassa, jos puolustaa omia tunteitaan.

Tuossa voidaan haitata lapsen asennetta omaan elämäänsä todella vakavasti eikä lapsi ole vastuussa siitä, että asenne ei paranna.

Tuollaisessa tilanteessa se on ULKOPUOLISTEN vastuulla auttaa lapsi eroon tällaisesta vanhemmasta.

Entä kun Lapsi on kohta 50?

Sillä ei ole merkitystä, sillä jos ihmiselle on opetettu, että joku muu määrittelee luvan hänen tunteilleen se ei poistu kuin toisten korjaamalla asia. Ei mikään ikä itsestään kulta pieni nollaa kokemuksiamme tai saamaamme oppia.

Aivan. Tässä ajatuksessa kierit lopun ikäsi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tunteet ole koskaan väärin, joten saa olla pettynyt. 

Mutta itse ainakin pyrin siihen, etten jää kieriskelemään sellaisiin tunteisiin, jotka koen hyvinvointiani haittaavina ja negatiivisina, vaan yritän aktiivisesti tehdä tilanteille jotka tunteita aiheuttaa jotakin. Joskus voi toki olla asia jolle ei voi mitään, kuten itselläni krooninen kipusairaus, mutta sitten täytyy muuttaa omaa asennetta ja mahdollisuuksien mukaan silti elää niin täysillä kuin voi, keskittyä muihin asioihin kuin siitä ongelmasta valittamiseen joka pilaa vain omankin mielialan.

Sinä et osaa ottaa huomioon lapsuuden vaikutusta ihmisen kokemuksiin. Lapsi ei voi poistua tilanteista, joissa hänelle aikaan saadaan vaurioita onnellisuuteen, joten sinun metodissasi oletus on, että ihminen on saanut kasvaa suht onnellisen aikuisen tuottavassa perheessä.

Voit roikkua tuossa ajatuksessa ikäsi ja olla onneton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa olla, mutta kaikkein hedelmällisintä olisi, jos pystyy saamaan syyn selville, miksi elämästä ei tullut sellaista kuin toivoisi.

Sen jälkeen asialle voi tehdä jotain. Jos ei voi konkreettisesti tehdä, niin voi ainakin valita asenteensa siihen uudelleen.

Mua ärsyttää ihmiset, jotka kuvittelevat, että asenteen voi muuttaa ihminen ihan itsekseen. Ei aina voi, eikä se tarkoita sitä, että kyseisellä ihmisellä olisi asennevamma tai asenneongelma.

Esim. kehottaisin näitä asenteen omasta valinnasta paasaavia miettimään hetken, että millaisen asenteen HE valitsisivat, jos heidän oma vanhempansa opettaisi, että heillä on oltava VANHEMMAN LUPA kaikkiin omiin tunteisiinsa ja muuhun vastaavaan? Ja siis tämä opetus alkaisi ennen kuin he itse voisivat ymmärtää, että näin ei ole. Että vanhempi on väärässä ja lapsi oikeassa, jos puolustaa omia tunteitaan.

Tuossa voidaan haitata lapsen asennetta omaan elämäänsä todella vakavasti eikä lapsi ole vastuussa siitä, että asenne ei paranna.

Tuollaisessa tilanteessa se on ULKOPUOLISTEN vastuulla auttaa lapsi eroon tällaisesta vanhemmasta.

Entä kun Lapsi on kohta 50?

Sillä ei ole merkitystä, sillä jos ihmiselle on opetettu, että joku muu määrittelee luvan hänen tunteilleen se ei poistu kuin toisten korjaamalla asia. Ei mikään ikä itsestään kulta pieni nollaa kokemuksiamme tai saamaamme oppia.

Ei ikä itsestään, mutta aika moni tiedostaa iän ja elämän myötä itsessään olevia kielteisiä ja kärsimystä aiheuttavia ajatus- ja toimintamalleja ja oppii muuttamaan niitä. Ei aina mitään ulkopuolisia siihen tarvita. Mutta toki osa tarvitsee esim. terapiasta apua syvempien lapsuudessa jo syntyneiden ja alitajuntaan uponneiden kuvioiden selvittelyssä.

Saahan sitä olla pettynyt, harmistua ja nousta väärällä jalalla vaikka jokaikinen päivä elämään paskaa elämäänsä, mutta siihenkin voi väsyä, siihen mieli matalana matamiseen. Sitä voi ruveta katselemaan ympärilleen pikkuasioita, jotka on kuitenkin hyvin. Esim. Jalat toimii ja pääset liikkumaan ilman toisten apua, sekään ei ole itsestään selvyys. Kun menettää ”itsestäänselvyyksiä” elämässään, sitten niitä on taas hyvä ruveta haikailemaan, ne muuttuu jopa unelmiesi, kun ei elämä mennytkään niinkuin kuvitteli.