Lue keskustelun säännöt.
Miten olette (onnistuneesti) ottaneet naimisiinmenon puheeksi seurustelukumppaninne kanssa?
01.08.2019 |
Meillä on yhteiseloa takana jo melkein 4 vuotta, yhdessä asuttu 3v. Yhteisiä lapsia ei ole, eikä tule, molemmilla ikää jo yli 40v ja minulla lapsia edellisestä liitosta. Seurustelun alkuaikoina tein selväksi että minulla ei ole mitään tarvetta vahvistaa yhdessäoloa naimisiinmenolla, mikä oli totta. Meillä molemmilla avioero takana (jo vuosia ennen seurustelua), ja ainakin minusta tuntui että miksi ihmeessä pitäisi mennä naimisiin, eikö voi vaan olla yhdessä.
Nyt on kuitenkin mieli muuttunut: olen huomannut ajattelevani, että olisi ihana olla naimisissa, ihan virallisesti. Ei se mitään muuttaisi, mutta tuntuu ajatuksena hyvältä. Ja jo taloudellisen turvankin takia. Ja nyt olemme harkitsemassa yhteisen asunnon ostoa, jotenkin naimisiin meno tuntuu (minusta) luonnolliselta askeleelta.
Ajattelin ottaa tämän puheeksi miehen kanssa, hänen kanssaan on todella helppo puhua. Mutta en haluaisi yhtään painostaa tai luoda hänelle oloa, että naimisiin PITÄÄ mennä, koska eihän tässä mikään pakko ole.
Miten te olette ottaneet asian puheeksi?
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sehän tässä juuri onkin, että pystyn onneksi puhumaan hänelle rehellisesti ja avoimesti. Mutta tiedän myös että hän on aika herkkä haistelemaan tuntemuksiani, ja ajattelin ottaa asian puheeksi hyvin varovasti jotta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin.
AP
Kysy mitä mieltä hän on. Samalla saat tietää kiinnsotaako sinun onnellisuutesi häntä yhtään.
Sanoin miehelle että pitäiskö meidän virallistaa suhde ja mies vastasi myöntävästi. Sitten hankki mulle kihlasormuksen ja hääpäivä sovittiin
Ei tarvittu kummempia
Sanot vain, mitä olet ajatellut. Älä kysy mitään, älä pyydä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sori, en ole itse kokeillut, mutta sinun asemassa uskoisin, että sanoisin "muuten, silloin aikoinaan sanoin, etten näe mitään järkeä enää naimisiinmenossa, mutta olen alkanut pohtia, että avioliitto voisikin toimia, mut näinkin on hyvä. Onko sulla fiilikset edelleen samat?".
Ei kukaan järkevä tee sopimusta kirkon ja valtion välillä oman suhteensa kanssa.
Avioliitto on menneisyyttä.
Unohtakaa se vaan ja menkää "naimisiin" ilman että yhdistätte siihen kirkkoa ja valtiota.
Tehkää risuista leikkisormukset ja fiilistelkää että olisitte naimisissa, mies voi myös alkaa kutsua sinua vaimoksi.
Näin. Se on sitten tehty. Eikö tämä riitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon aina silloin tällöin ottanut aiheena esille, että miten olisi ihana mennä naimisiin niin ja näin, mutta eipä tuo ole vuoden aikana saanut kosittua (sen tiedän, että hän haluaa olla se joka kosii, enkä siksi tee sitä itse). On kuitenkin puheissaan sitä mieltä että tässä ollaan nyt ja aina, kun puhuu sujuvasti jo meidän lapsista ja eläkepäivistä, kummatkaan kun eivät vielä ihan lähitulevaisuudessa siinnä...
Kyllä tuollaisen asian voit ottaa puheeksi. Muuten, miten suhtautuisit jos mies kieltäytyisi menemästä kanssasi naimisiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuollaisen asian voit ottaa puheeksi. Muuten, miten suhtautuisit jos mies kieltäytyisi menemästä kanssasi naimisiin?
Hyvä kysymys. Jos kyse olisi periaatteesta, että hän ei kaipaa/halua avioliittoa, ei se minulle mikään kauhistus olisi. Ja hänet tuntien hän kyllä selittäisi miksi, ja jos selitys miellyttäisi, en olisi moksiskaan. Toinen juttu olisi, jos hän kokisi että on epävarma meidän suhteestamme, mutta se on hyvin epätodennäköistä, niin paljon hän puhuu yhteisestä tulevaisuudestamme, juttelee mm. missä viettäisimme eläkepäiviä jne.
Kuten sanoin, en oikeastaan näe mitään syytä avioliittoon (testamentillakin saisi turvaa), mutta ajatus sormuksen kantamisesta on vaan alkanut tuntua mukavalta. Kai se on osaksi sitä, että sitten suhde on ”virallinen” koko maailmalle. Ja että olisin ylpeä siitä, että ”koko maailma” tietäisi minun kuuluvan hänelle. :)
AP
Olin hiljaa. Kun tajusin itse olevani valmis naimisiin, odottelin vain rauhassa, että toinen on valmis ottamaan myös sen askeleen. Annoin kyllä ymmärtää, että rakastan kumppaniani ja olen valmis viettämään loppuelämäni hänen kanssaan.
Kysyin suoraan, että mitä mieltä hän on tällaisesta. Jos ei omalle elämänkumppanilleen pysty puhumaan rehellisesti, niin sitten ei pysty kenenkään kanssa.