Miltä se tuntuu kun joku tykkää sinusta?

Rasittavalle ja mietin mikä ongelma sillä on. 

Riippuu ihan siitä, kuka ja millainen se joku on.

Huvälle se tuntuu.

En enää oikein muista, mutta kyllä siitä sellainen kuplivan iloinen olo tulee. Siis jos itsekin tykkää toisesta.

Ei oikein miltään. Tuntijahan on se, joka tykästyy. 

Tai no, ehkä jossain määrin ikävältä, koska jos henkilö on hyvä kaveri tai ystävä. Itsellä on joskus pahimmillaan ollut, että "kosijoita" on ollut viisikin yhtäaikaa (toisistaan toki tietämättä). Pakkejahan siinä piti antaa ja hiukan suretti näiden puolesta. Kaikki olivat oikeasti mukavia, mutta enhän minä herrajestas voi viiden kanssa yhtäaikaa styylata. Ja no, siinä elämäntilanteessa en olisi halunnut, koska olin eronnut juuri pitkästä suhteesta. Halusin hetken olla itsekseni ja no, kaikkihan piti siitä nätisti hätistää vähän loitommalle. 

Rasittavalle, koska se ei vielä kertaakaan ole ollut se oma päiväuni. Se että työkaveri tekee tikusta asiaa ja tulee tuohon hihittelemään, ei jaksa kyllä innostaa. Meni pitkään, että piti "alkaa tykkäämään" yhdestä sellaisesta. Sitä unelmien päiväunta kun en kerta toisensakaan jälkeen koskaan saanut. Vaihtoehtona olisi ollut olla varmaan sitten yksin ja unelmoida, tai antaa naisten päättää. Annoin naisten päättää ja aloin yhden blondin kanssa sitten olemaan. No nyt on kolme lasta ja avioliitto, että opinhan mä hänestä toki pitämään ja rakastamaankin. Mutta kaikki suurimmat ihastus-hullaannukset mitä itsellä oli, niin meni aina ohi.

Mutta kyllä se enimmäkseen stressaa, kun joku pommittaa sua tyhjänpäiväisillä viesteillä iltaisin ja vokottelee. Siis kun itse et ole siinä 100% mukana.

Jos ihan tykkäämällä tykkää, käyn nopeasti läpi että miksi ja juuri minusta ja onko sillä mitään tekemistä todellisen minäni kanssa. Syy selviää kyllä. Kyllähän tämmöistäkin voi sattua kelle vaan.  

Samaa olen pohtinut. Voisi olettaa, että vaikka se tykkääjä ei olisikaan niin mieluinen, niin silti tuntuisi hyvältä tuntea olevansa edes jokseenkin haluttu ja kelvollinen ihminen edes jonkun toimesta. Toisaalta taas asiassa on niin monta muuttujaa, että ihan hyvä vaan ehkä, että tuollaisia tykkäämisiä sattuu enemmän niille ihmisille, jotka on siunattu sen verran kohtuullisilla sosiaalisilla taidoilla, että he selviävätkin niistä tilanteista.

Terveisin Naispelko26

Mulla ei ole käynyt ikinä niin etä olisi ollut molemminpuolista (ikää yli 40). Eli vaivaannuttavalta on vähän tuntunut jos minuun on ihastunut joku mies, josta en ole kiinnostunut, kun tiedän että joudun olemaan ikävä ja torjumaan ennemmin tai myöhemmin. 

Itse olen joskus ollut myös ihastunut miehiin mutta ne taas ei ole olleet minusta ollenkaan kiinnostuneita.

Olen itsekin miettinyt tota. Miltä tuntuu elää parisuhteessa? Miltä tuntuu kun rakastaa? En ole vielä koskaan kokenut sitä vaikka olen jo 41v.

Joskus nuoruudessa niitä oli muutama ei niistä mitään tullut, en oikein edes ymmärtäny miksi ne perään huokuivat, olisiko ollut miespulaa jos silloin ja kun jälkeenpäin katselee niin hyvä ettei tullut mitään niin pääsin helpommalla. Yksi kuoli jo nuorena, toinen löysi lopulta miehen teki kasan erityislapsia sairastui ja on nyt sellainen kuivankälppeä haamu jne. Sellainen melko karu otos elämän varjopuolta on tullut vältettyä. Itse olen ollut aina melko ikävä ihminen ja omien pienten polkujeni tallustelija itsekäskin tavallani joten ihan hyvä etten joutunut kenenkään riesaksi. Ei vain ole löytynyt mitään riittävän erityisen tavallista ja loppujen lopuksi jos joku nainen nyt ylipäätänsä kiinnostuu minusta niin pakkohan siinä on olla jotain perustavanlaatuista pielessä/vikaa.

Ala juoksemaan. Tunne on lähellä samaa, kun juoksulenkin jälkeen menet parvekkeelle istumaan. Olet siinä mitään ajattelematta, katselet miten puut huojuu tuulessa.

Tunne on ehkä lähellä vapauden tunnetta. Tuntuu, että maailma on mahdollisuuksia täynnä.

Olen mies, naisilla ehkä erilaista.

Perhosia vatsassa, korkkarit katossa ja pikkarit pyörii tuulettimessa.

Täytyy tosiaan tunnustaa etten tiedä. Ihan kiva mies kuitenkin olen.

Vierailija kirjoitti:

Perhosia vatsassa, korkkarit katossa ja pikkarit pyörii tuulettimessa.

JA RÖMPSÄ HAISEE!

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen pohtinut. Voisi olettaa, että vaikka se tykkääjä ei olisikaan niin mieluinen, niin silti tuntuisi hyvältä tuntea olevansa edes jokseenkin haluttu ja kelvollinen ihminen edes jonkun toimesta. Toisaalta taas asiassa on niin monta muuttujaa, että ihan hyvä vaan ehkä, että tuollaisia tykkäämisiä sattuu enemmän niille ihmisille, jotka on siunattu sen verran kohtuullisilla sosiaalisilla taidoilla, että he selviävätkin niistä tilanteista.

Terveisin Naispelko26

Tavallaan se on toki imartelevaa että joku ihastuu, mutta on se tosi kamalaa jotenkin katsoa jos toinen on silminnähden rakastunut ja pitää siinä parhaita soidinmenoja hurmatakseen, ja itse miettii lähinnä, että missä vaiheessa olisi sujuvaa torjua. Kun ei sitä voi sanoa EI ennen kuin mitään kysytään, kun vasta kaveruuden varjolla varovasti flirtataan niin että vasta ilmeet kertoo että tässä nyt on muutakin kuin juttukaverin tarvetta. Joskus yli vuodenkin ollut tällainen vaihe päällä että mies ei tee mitään aloitetta, olen 99% varma että hän on minuun rakastunut, mutta kun ei ole sitä suoraan ilmaissut mitenkään niin en kai voi alkaa torjuakaan esim. juttutuokioita jos häntä näen samalla työpaikalla. Siinä sitten mietit, että kuinka paha kylmä suihku se on sitten sille toiselle, kun hän on siinä vuoden hehkuttanut ja lopulta rohkaistuu kysymään jonnekin baariin tai elokuviin tms ja täytyy sanoa se "kiitos kutsusta mutta ei kiitos". Jotkut lisäksi jopa suuttuu ja niiden kanssa on vaikea olla jatkossa tekemisissä esim. töissä. Saattavat luulla että olen leikitellyt heillä ja antanut ymmärtää tykkääväni, vaikka tosiasiassa olen vain puhunut neutraalisti arkiasioista, jos niistä on mulle tultu juttelemaan.

- 9

Penis valuu mahlaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perhosia vatsassa, korkkarit katossa ja pikkarit pyörii tuulettimessa.

JA RÖMPSÄ HAISEE!

Kyllä sen naapuritkin haistaa.

Äijänketale kirjoitti:

Rasittavalle, koska se ei vielä kertaakaan ole ollut se oma päiväuni. Se että työkaveri tekee tikusta asiaa ja tulee tuohon hihittelemään, ei jaksa kyllä innostaa. Meni pitkään, että piti "alkaa tykkäämään" yhdestä sellaisesta. Sitä unelmien päiväunta kun en kerta toisensakaan jälkeen koskaan saanut. Vaihtoehtona olisi ollut olla varmaan sitten yksin ja unelmoida, tai antaa naisten päättää. Annoin naisten päättää ja aloin yhden blondin kanssa sitten olemaan. No nyt on kolme lasta ja avioliitto, että opinhan mä hänestä toki pitämään ja rakastamaankin. Mutta kaikki suurimmat ihastus-hullaannukset mitä itsellä oli, niin meni aina ohi.

Mutta kyllä se enimmäkseen stressaa, kun joku pommittaa sua tyhjänpäiväisillä viesteillä iltaisin ja vokottelee. Siis kun itse et ole siinä 100% mukana.

Yäk. Miehet ne tietää miten tyytyä. Säälin puolisoasi.

Se tuntuu siltä, että sydän voisi pakahtua onnesta ja rakkaudesta. Ja varsinkin, kun mua rakastaa maailman ihanin mies:)